Suuri adressi

Posted on

FM Mauri Junttila

Suuren adressi nimen saanut asiakirja oli kerätty maaliskussa 1899. Se oli ollut 522 931 suomalaisen alekirjoittama mielenilmaisu Venäjän tsaarille Nikolai II:lle helmikuun 1899 manifestistin johdosta.

Internettietosankirja https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_adressi mainitsee, että ylioppilaat hiihtivät kylästä kylään keräten yli puoli miljoonaa nimeä yhdessätoista päivässä adressiin. Tuossa lausumassa saattaa olla mukana myös hiukan ns. runoilijan vapauksia. Joissakin tiedossa mainitaan esimerkiksi, että eräät Lapin ihmiset olivat hiihtäneet jopa satoja kilometreja allekirjoittaakseen omalta osaltaan vuoden 1899 suuren adressin.

Ylioppilaat huolehtivat kylläkin merkittävästi adressin valmistumisesta. He kiersivät monien kuntien kunnantuvissa, nuoriseurantaloilla, kirkoissa, pappiloissa jne, joissa oli kerätty kuntalaisten nimiä adressiin. Nimet siihen oli tavanomaisesti kerätty paikoissa, jotka pitäjän ihmiset tunsivat ja tiesivät.

Suomeen tuli laki vuonna 1865 kunnallisesta itsehallinnosta. Siihen asti pitäjäin hallinto oli ollut seurakuntain. Esimerkiksi Temmeksellä kunnanallislautakunta oli aloittanut toimintansa vuonna 1867. Ehkä temmesläiset olivat käyneet kirjoittamassa nimensä suuren adressiin heidän silloisessa kunnantuvassaan?

Adressin valmistumista oli edeltänut Helsingin Ateneumissa pidetty suuri salainen kansalaiskokous. Siinä oli päätetty antaa hallitsijalle mahdollisimman monen alllekirjoittama vetoomus helmikuun manifestia ja venäläistämistä vastaan. Adressin sanamuodon oli laatinut senaattori Leo Mechelin suomalaisen passiivisen vastarinnan organisoijan Wilhelm Chydeniuksen luonnoksen pohjalta.

Suuren aderessin taustalla oli siis ollut vuoden 1899 ns. helmikuun manifesti. Sillä oli kiihdytetty venäläistämistä autonomisessa Suomessa. Venäläistämistoimet olivat alkaneet nähtävästi jo varhaisemmin. Jo silloin, kun Nikolai II:sta tuli Venäjän keisari eli vuonna1894. Niinä päivinä saivat Venäjän vanhoilliset sekä kansallismieliset Nikolain kruunaamistapahtuman myötä lisää valtaa maan hallinnossa ja valtaa myös autonomisen Suomen maan politiikkaan.

Onnenpäivät

Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809 Venäjän keisari lupasi kohottaa ”suomalaiset kansana kansakuntien joukkoon”. Pitkä rauhan aika seurasikin kyseisiä valtiopäiviä. Hän jäädytti Porvoosssa 1809 tarpeettomana esimerkiksi Suomen ruotuväkiarmeijan. Vain pieni määrä armeijasta jäi vakituisiksi. Vain pieni määrä jäi kasakoistakin silloin Suomeen.

Entisiltä, ikäviksi kokemiltamme, raskailta sotimisilta Ruotsin puolesta saimmekin olla rauhassa aina 1. maailmansotaan saakka. Satoja vuosia kestäneet sotimiset ja armeijoiden ylläpidot Ruotsille olivat olleet kallista puuhaa. Se oli Suomelle hyvää, kun saimme miehiä miekan kahvasta – auran kahvoihin eli tärkeisiin peltotöihin.

Lähes koko vuosisata 1800 oli ollut hyvinvoinnin ja kehityksen kautta Suomelle. Teollistuminen alkoi Tampereella suuren Finlaysonin tehtaan muodossa. Rakennettiin sahoja ja laivattiin sahatavaraa Eurooppaan. Tiestömme alkoi pienoisen kehityksen, esimerkiksi 1800 luvun lopussa valtio alkoi ottaa vastuuta joistakin tieosuuksista. Suomi siirtyi myös rautateiden aikaan. Vuonna 1862 valmistui rautatieosuus Helsinki – Hämeenlinna.

Maatalous alkoi kehittyä tuottavammaksi. Suomen Talousseurojen neuvontatyö auttoi lisäämään ja parantamaan peltojen heinä-ja viljasatoja sekä jalostamaan karjaa. Peltoja raivattiin lisää tuottamaan ruokaa nopeasti lisääntyvälle Suomen kansalle.

Henkinen kasvu oli erityisen kiivasta autonomian aikana. Jo 1850- luvulla alkoi tulla kansakouluja käydä maamme lasten. Kiertokoulujen opettajia palkattiin myös kuntiin. Kirjastoja, kaiken kansan käyttää alkoi olla jo 1850-luvulla. Vapaa-aika lisääntyi elintason noustessa. Nuorisoseurat tulivat avuksi siinä asiassa 1880-luvulla ja niiden myötä kansanvalistusseurat. Noiden on nähty liittyvän merkittävästi kansalliseen heräämiseen. Keski-Suomi, Keskisuomalainen – nimisen suomenkielisen sanomalehden isä alkoi ilmestyä vuonna 1871.

Uskonnollinen elämä lisääntyi ja vakiintui. Suomen luterilaisen kirkon sisäiset herätysliikkeet piristyivät ja vahvistuivat. Herännäisyyttä, körttiläisyyttä esimerkiksi alkoi tulla ”taistelemaan sieluista” Etelä-Pohjanmaan tappelijoiden, varkaiden, juoppojen ja huorintekijä häjyjen vastavoimaksi. Körttiläisten lehti ”Hengellinen kuukausilehti” alkoi ilmestyä vuonna 1888. Suurta oli ollut rikollisuus myös Savossa niinä aikoina.

”Onnenpäivistä” näkyy välillä myös toisenlaisia näkemyksiä. Joidenkin, esimerkiksi ns. karoliinien mielestä se oli ollut esimerkiksi ylevää ja viisasta, kun kuningas Kaarle XII kulki pienine joukkoineen suuren Pohjan sodan aikana (1700-1721) kaukana Ukrainassa, tuhansien kilometrien päässä emämaa Ruotsista, ilman yhteyksiä sinne. Kuninkaalla ja hänen samanhenkisillä kavereilla piisasi edelleen tappelu-ja tappohaluja. Seuraavaksi he menivät naapurimaahan – kurittamaan norjalaisia (1716-1718). Nyt he olivat kuitenkin valinneet lähes samanvertaisen tappelukaverin.

Sortokausi alkaa

Ehkä suomalaispolot kuvittelivat jo elävänsä itsenäisyydessä eläessään hyvinvoimassa autonomiassaan satavuotisessa rauhassa. Helmikuun manifestin voi uskoa olleen todella suuren järkytyksen. Niihin aikoihin kenraalikuvernöksimme tuli kiihkeä venäläistäjä, Pietarin sotilasalueen esikuntapäällikkö kenraali Nikolai Bobrikov.

Suomen helmikuun manifestin ajoilta muistellaan alkaneeksi 1. sortovuodet. Niiden syntyyn vaikutti Nikolai II:n 15.2.1899 antama helmikuun manifesti. Siinä todettiin esimerkiksi, että tsaari voi määrätä tietyt lait yleisvaltakunnallisiksi.

Suomalaiset pelkäsivät jo pitkälle kehittyneen Suomen autonomian itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden menettämistä. Siksikin koottiin kyseinen suuri adressin, jossa vaadittiin helmikuun manifestin peruuttamista.

Suuri adressi kertyy allekirjoittajista

Kansallisarkisto teki arvokasta työtä (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4154754), kun kokosi suuren adressin eräiksi nettisivuikseen. Siellä on esimerkiksi Temmeksen kunnan suuren adressin allekirjoittajien nimiä.

Temmeksen kirkonkylän Sillankorvasta olivat lähteneet 18 5/3 99 suuren adressin allekirjoittajiksi kunnantupaan isäntä Antti Junttila (1825-1905) poikansa Jaakon (1863-1944) ja Eeron (1870-1948)kanssa. Mukana olivat olleet myös Sillankorvan emäntä Maria Junttila os. Anttila (1840-1901) talon miniä Hilda Maria Junttila os. Parvinen (1876-1915). Hän oli ollut Eero pojan vaimo ja sittemmin Alajunttilan emäntä.

Suuri adressi antaa myös tietoja silloisista pitäjien ammattirakenteista. Nimensä siihen laittaneet ovat kirjoittaneet siihen myös ammattinsa. Pääosin he olivat olleet maanviljelijöitä. Silloin käyttivät tavallisesti nimiä: talokas, talollinen, mutta myös maanviljelijä ammattinimeä.

Temmesläisiä adressin allekirjoittajia oli ollut esimerkiksi kauppias Riikonen. Adressiin nimensä kirjoittijina oli ollut myös paikallisia räätäleitä, muuan suutari, eräs seppä ja seppä Matti Honka, eräs nahkuri, muuan leipuri, teurastaja Esaias Mankisenmaa ja puuseppä Edward Kandelberg. Hän saattoi olla sukulinjassa Temmeksen vaivaisukon nikkaroineelle Kandelbergille? Maitopitäjä Temmeksellä oli ollut melkoinen meijeri. Adressin allekirjoittaja Anna Klaavu oli ollut siellä meijerskana. Samoin kävi kirjoittamassa siihen nimensä myös meijerin koneenkäyttäjä.

Temmeksen pappina oli silloin adressin allekirjoituksen aikana toiminut kappalainen Kaarlo Haavio. Lukkarina oli toiminut A.F. Gutzen. Suntiona oli toiminut Matti Näppä. Temmeksen kunnan kansakoulunopettaja kävi myös kirjoittamassa nimensä adressiin.

Suuri adressi valmistui. Sen olivat käyneet luovuttamassa tsaarille noin 500 miehen lähetystö 16.3.1899. He olivat matkanneet kahdella junalla Helsingistä Viipurin kautta Pietariin.

Turha reissu se oli ollut suomalaisille. Keisari ei ottanut vastaan lähetystöä eikä suurta adressia. Ehkä suurella adressilla olisi kuitenkin  ollut jotain mallia kansalaisaloitteeesta?

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmikuun_manifesti

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4154754

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_adressi

http://kultmais.utu.fi/kunnantalot/vanh.html

http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/kunnallinenelama

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_sortokausi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarle_XII

Eetu Iston maalaus vuodelta 1899 Hyökkäys kuvasi silloisia tunnelmia

Eetu Iston ”Hyökkäys” vuodelta 1899 kuvasi silloisia tunnelmia Suomessa

 


Puolet petäjäistä…

Posted on

FM Mauri Junttila

Suomi oli niinä vanhoina aikoina, vähäisiltä pelloiltaan heikkokasvuinen, hallainen, soinen maa. Tuttuja olivat kato- ja nälkävuodet. Niitä koettiin toistuvasti.

Suuret kuolonvuodet” nimen saanut nälkäkatasrofi oli ollut vuosina 1695-1697. Eräiden tietojen mukaan silloisesta pienestä Suomen kansasta kuoli 1/3 nälkään ja tauteihin. Silloin, oli ollut useana vuotena hallaa. Ihmisiä lähti liikkeelle kerjäämän ruokaa. Mutta, hallaa oli silloin ollut laajoilla alueilla. Kerjäläislaumat kuljettivat mukanaan vaarallisia kulkutauteja. Nälkäisillä ihmisillä ei ollut vastustuskykyä. Esimerkiksi lavantauti, punatauti, ruokamyrkytykset, vatsakatarrit tappoivat paljon.

Suomea koetelleet ns. suuret kuolonvuodet olivat seurausta niiden aikojen maapalloa ja suurta osaa Eurooppaa kohdanneista ilmastonmuutoksista. Niinä ankeina aikoina elettiin muutamia satoja vuosia kestäneen ns. pienen jääkauden jälkiaikoja.

Ilmastomuutoksen nähtiin olleen seurausta useista lähes samanaikaisista suurista tulivuoren purkauksista. Ilmaan oli syöksynyt valtavat määrät rikkiä, nokea ja muita saasteita sekä paljon pölyä. Ne heijastivat auringon valon ja lämmön taikaisin avaruuteen, niiden saavuttamatta auringon lämpöä kaipaamaa maapallon pintaa.

Niinä aikoin Suomi oli osa Ruotsia. Tukholmassa oli huomattu suuri hätä, mutta valtion avustustoimet olivat olleet vain avuttomia toimenpiteitä. Heikkoja viljasatoja oli saatu niinä aikoina myös Ruotsissa ja Baltiassa.

Eurooppaa koetteli kylmyys. Niiltä ajoilta on esimerkiksi hollantilaisten taitelijoiden maalauksia, joissa ihmisiä luistelee kanavien jäillä talvimaisemissa. Voimme uskoa, että ns. pieni jääkausi huonoine maatalouden satoineen oli koetellut suuria alueita.

Niinä surullisten nälkävuosien aikoina ihmiset Suomessa olivat ottaneet avuksi luonnonheinää, vesiruohoa, rikkaruohoja, jäkälää, sammalta, puiden vuosikasvaimia ja tärkeän hätäleivän, pettuleivän. Siihen oli käytetty männyn kuoren alta nilasta jauhettua jauhoa ja pientä määrää viljaa. Vaivansa oli ollut nälkäisille ja sairaille ihmisille männyn nilan keräämisestä, kuivamisesta ja jauhamisesta jauhoksi.

Suurten kuolonvuosien aikaan oli esiintynyt kannibalismia. Ihmiset söivät toisian. Oli ollut sitäkin, että olivat jopa surmanneet toisiaan ruuaksi.

Huono jatkui edelleen ihmispoloisille. Sittemmin Suomea koetellut isoviha nimen saanut sota (vv. 1714-1721) elettiin osana vuosien 1700-1721 suurta Pohjan sotaa. Isoviha surmasi suuret määrät suomalaisia. Venäläiset kasakat ja sotilaat hävittivät perusteellisesti Suomea. Puhtuttiin kansanmurhasta.

Sotien myötä siirryttiin 1700-luvulle. Siitä puhuttiin valistuksen ja hyödyn aikakautena. Englannissa käynnistyi höyryvoiman hyödyntäminen. Se toi mukanaan ns. teollisen vallankumouksen. Höyrylaivojakin alkoi liikuskella.

Myös maatalous alkoi kehittyä tuottavammaksi. Esimerkiksi Turkuun perustettiin Suomen Talousseura vuonna 1797. Sillä käynnistyi tärkeä neuvontatyö elintärkeään maatalouteen. Se oli ollut myös merkittävää, että aloitettiin rokotukset isoarokkoa vastaan jo Suomen sodan (vv. 1808-1809) aikoihin.

Turkuun perustettu Suomen Talousseura. Se teki ansiokasta ja tärkeää työtä maatalousneuvonnan parissa. Ouluun perusteettin Talousseuran alakonttori vuonna 1828. Talousseurain neuvontatyössä opetettiin nauriiden ja lanttujen syöntiin tottuneita suomalaisia paneutumaan perunanviljelyyn. Eli alkaa kasvattamaan ja syömään lyhyen kasvukauden tarvitsevaa, kasvultaan satoisaa perunaa. Suomen Talousseuralla oli ollut verkosto, jonka kautta jaettiin siemeniä. Verkostossa oli ollut esimerkiksi pappiloita ja kartanoita.

Seuraava katojen aika elettiin 1860-luvulla. Silloin oli kuollut nälkään ja sairauksiin yli 150 000 väestöstämme. Puhuttiin ”suurista nälkävuosista”. Pahoja katovuosia oli ollut myös esimerkiksi vuosina 1810 ja 1830 sekä 1850.

Suuret nälkävuodet” nimen saanut Suomea kohdannut västökatasrofi oli nähtävästi ollut pitkäaiakainen tapahtuma. Se oli ollut ehkä yli kymmenen vuoden periodi? Se oli koetellut kovinkin erilailla Suomen eri osia. Pohjois- ja itä – Suomessa oli hallaa ja katoa ollut jo 1850-luvulta lähtien.

Kestoltaa pitkäaikainen tapahtumien sarja se oli ollut. Jo, vuonna 1857 kävi paha kato Pohjois-Suomessa, samoin vuonna 1862. Sama kurjuus oli toistunut vielä vuonna 1865. Elokuun puolessa välissä 1865 kaikki oli vielä näyttänyt hyvältä, mutta 2.8.1865 oli ollut kovaa hallaa. Se oli tuhonnut viljan laajoilla alueilla. Niinä aikoina viljan lisäksi saatiin heinääkin vain heikosti. Vuoden 1866 kesä oli ollut sateinen.

Ikävää sekin, kun peruna ja muut juurekset mätänivät peltoon märkyydessä. Tuleva vuoden 1867 talvi oli ollut pitkä ja ankaran kylmä. Esimerkisi Etelä-Suomessa oli ollut paksulti lunta vielä toukokuun alkupuolella. Kevätkylvöt myöhästyivät. Karjan rehusta tuli paha pula. Elokuussa 1867 tuli jo hallaöitä. Syyskuun 3. päivänä tulivat yöpakkaset. Ne olivat hävittäneet viljan melkein kokonaan. Tämän jälkeen oli ollut vielä hallaöitä, jotka tuhosivat loputkin viljat. Syyssateet tuhosivat perunasadon.

Vuonna 1868 kevätkylvöt päästiinkin sitten jo tekemään ajoissa, ja satokin onnistui. Huonoa se, kun suuret kerjäläislaumat levittämät kulkutauteja. Ne tappoivat suurin määrin heikkokuntoisia ihmisiä. Alkuvuonna 1868 saavutettiin ns. suuret nälkävuodet periodoin kuolleisuuden huippu.

Suomalainen elokuva Ruusu ja Kulkuri vuodelta 1948 kertoo liminkalaisesta suurilla maailman lavoilla esiintyneestä laulutaiteilija Abraham Ojanperästä (s. Liminka 1856 k. Liminka 1916). Hänestä kertovassa elokuvassa vielä kapaloikäinen Abraham joutuu kokemaan nälkävuosien kauhuja. Mutta, elämään pieni poika jäi ja hänestä tuli aikuisena merkittävä laulaja. Myös, tämä elokuva kuvaa omalta osaltaan Pohjois – Pohjanmaalla raivonnutta nälkävuosien katasrofia ja nälänhätää.

Suuret nälkävuodet” katasrofi tapahtui maamme ollessa Venäjän autonomia. Niinä aikoina maataloutemme oli ollut jo paljon kehittyneenpää kuin noin 170 vuoden takaisen ”suuret kuolonvuodet” nimen saaneen väestökatasrofin aikana. Mutta, huonoa se, kun Suomen leipäviljan varmuusvarastot olivat olleet kovin olemattomia vuosia kestäneille kadoille, pitkälle katovuosien periodille.

Olisiko nähty huonoa viinan kotipoltto? Tärkeää leiväviljaa valmistettiin viinaksi. Talonpojat olivat tehneet sitä myyntiin siksi, koska siten saatiin enemmän rahaa. Viinan kotipoltto kiellettiin vuonna 1866. Viinan valmistamisoikeus meni valtiolle, mutta viljasta tehtiin valtionkin  viinat. Monissa Itämeren maissa ohran tie oli valmistua olueksi, vaikka olisihan sille ollut tarvetta ohraleipänä ja karjan rehuna.

Suurin syy ”suurten nälkävuosien” väestökatasrofille löytyy Suomen senaatista. Sitä voidaan osoittaa syyttävällä sormella. Sen toiminta hädänalaisten ja nälkäänäkevien auttamiseksi oli ollut  olematonta. Suomen senaatti ummisti korvansa ihmisten hädältä. Se sulki silmänsä hädänalaisten suomalaisten näkemiseltä.

Esimerkiksi Venäjän arojen ”Mustan mullan” alueilla olivat jo silloinkin satojen vuosien perinteet viljankasvattamisesta ja leipäviljakaupasta. Suuret määrät myyntiin menevää viljaa olisi ollut siellä silloinkin. Ne olivat vain odottaneet siellä  suomalaisia viljanostajia.

USA:n hedelmällisillä preerioilla oli valtavia viljapeltoja ja valtavia viljavarastoja jo silloin. Maailman suureen viljakauppaan kasvattivat rahan perään ja arvon – ymmärtävät yhdysvaltalaiset silloinkin. Ehkä, USA:n vuosien 1861-1865 sisällissota oli ollut vaivansa ja häiritsevä tekijä?

Saivathan he  vaihdettua viljalla tarvikkeita sisällissotaansa varten. Varmaan sieltä lähti silloinkin viljalaivoja maailman merille? Olisi varmaan joku viljalaiva purjehtinut myös Suomeen?

Eivät ns. hätäaputyöt ole ehkä olleet täysin tuomittavia. Paljon on tehty maanteitä Suomeen hätäaputöillä. Niillä on kuivattu soita ja kanavoitu turhan märkiä peltomaita.

Paljon tekivät kylläkin väärää, suurten nälkävuosien aikana, hätäaputöillä. Ne olivat otollisia kulkutaudeille. Oli ollut sitä, että ihmisiä meni hätäaputyömaille ”kuolemaan kulkutautiin” ja sitten tulla haudatuksi suuriin joukkohautoihin – tuntemattomina nälän ja tautien uhreina.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_kuolonvuodet

https://fi.wikipedia.org/wiki/Silkko

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Talousseura

http://www.hiidenkivi-lehti.fi/Digipaper/OldNews.aspx?id=3364

http://www.arkisto.fi/uploads/Palvelut/N%C3%A4yttelyt/Saa%20ja%20ilmasto.pdf

http://www.suomela.fi/piha-puutarha/Puutarhanhoito/Kurkistus-menneeseen-Vanha-pappilan-puutarha-heratettiin-henkiin–50347

Kerjäläisiä maantiellä// Robert Wilhelm Ekman (1860).

Kerjäläisiä maantiellä// Robert Wilhelm Ekman (1860).


Suomen sota vuosina 1808-1809

Posted on

FM Mauri Junttila

Suomen sota

Suomen sota nimen saanut sota käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä vuosina 1808-1809. Rauhansopimus allekirjoitettiin Haminassa 17.9.1809. Syntyi autonominen Suomi. Alkoi pitkä tie itsenäisyyteen.

Sodan taustalla oli merkittävimmin ollut Tilsitin sopimus (7.7.1808). Napoleon I ja Aleksanteri I olivat solmineet keskinäisen liittosopimuksen. Se liittyi ns. mannermaa sulkeemukseen ja Englannin kauppasaartoon. Aleksanteri I painosti myös Ruotsia liittymään siihen. Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf ei ollut kiinnostunut siitä.

Venäjän keisari Aleksanteri I esitti asiasta Ruotsille uhkavaatimuksen 17.2.1808. Se ei tehonnut. Venäjä hyökkäsi Ruotsin alueelle ylittäen Suomen Kymijoen 21.2.1808. Heidän hyökkäyssuuntansa jatkui sisämaahan.

Euroopan silloinen ylin voimahahmo keisari Napoleon oli antanut kehoituksen siihen, että Venäjä miehittäisi Suomen. Venäjän sotaretki alkoi tulipalopakkasilla ja paksujen lumikinosten aikana. Syynä poikkeukselliseen talviseen sodanaloitukseen oli ollut se, ettei Ruotsi kykene tuomaan lisää sotaväkeä – ainakaan laivoilla.

Suomen sodan jatkumisen myötä Venäjän asenne muuttui. Sen miehitys Suomessa jäi pysyväksi. Ensin oli ollut tarkoitus vain miehittää Suomi, pitää jotain kurinpalautusta Ruotsille. Ruotsi menetti tyystin Suomen vuosien 1808-1809 sodan seurauksena.

Suomen sodan aikana maaliskuusssa 1809 Venäjän keisari Aleksanteri I oli kutsunut koolle Porvoon valtiopäivät. Siellä Suomen säädyt olivat vannoneet uskollisuuttaan keisarille. Autonomiselle Suomelle taattiin itsehallinto, omat lait, valtiopäivät sekä senaatti. Suomalaiset kohotettiin keisari Aleksanteri I:n sanoin: ”kansakunnaksi kansakuntien joukkoon”.

Ruotsin Suomessa ollut ruotsalainen armeija perääntyi jatkuvasti venäläishyökkääjien edessä. Vasta kesällä 1808 se alkoi tehdä vastarintaa, saaden jopa voittoja esimerkiksi heinäkuussa 1808. Pienistä voitoistaan huolimatta armeija jatkoi perääntymistään Suomesta emämaa Ruotsiin.

Suomen sota jatkui vielä syyskesällä 1808 Ahvenanmaalla ja Ruotsin rannikolla. Talvi 1808-1809 oli ollut rauhallista sotimisten suhteen Venäjän ja Ruotsin kesken. Viimeiset Suomen sotaan liittyneet sotatoimet käytiin Ruotsin Skellefteåssa 15.5.1809 ja 5.7.1809 Hörneforssissa.

Suomen sotaa Pohjois-Pohjanmaalla

Ruotsin Suomessa ollut armeija koostui suomalaisista ruotusotamiehistä. He olivat olleet ns. ruotujen kustantamia, ylläpitämiä sotilaita. Ruotujakolaitos oli ollut vuonna 1680 Kaarle XI toimittama sotaväkilaitosuudistus Ruotsissa. Sillä tapaa oli saatu vakituista sotaväkeä Ruotsiin ja myös Suomeen. Silloisista maatiloista 2-6 olivat muodostaneeet ruodun, joka oli velvoitettu ylläpitämään sotilaan ja hänen perheensä. Tavallisesti ruotusotilaan perhe sai elantonsa sotilastorpastastaan. Suomessa olleet Ruotsin armeijan upseerit olivat olleet ruotsalaisia. Heillä oli ollut palkka ja sotilasvirkatalo. Usein lähistön talonpojat maksoivat heille veroja.

Komentokielenä oli ollut ruotsi yhteisissä harjoituksissa tai sotatilanteissa. Sotilaille oli annettu sotilasnimet, kun heitä oli merkitty armeijan kirjoihin eli rulliin. Monille armeijan vääpelin antama sukunimi oli ollut miehen ensimmäinen sukunimi. Nimi oli ollut Ruotsin ruotujakolaitoksen aikana ruotsalainen. Myöhemmin autonomian aikana se oli ollut suomalainen. Usein sotilasnimi oli kuvannut sotilaan ominaisuuksia.

Ennen vanhan oli nimikäytäntö, että oli ollut Antinpoikia, Pekanpoikia, Juhonpoikia ja Jaakonpoikia jne. Naisten nimissä oli myös käytetty muotoa, että Antintytär, Iikantytär, Jaakontytär jne. Tapa oli tullut ruotsinkielestä (Anderssdotter =Antintytär).

Temmes Suomensodan aikana

Temmeksen kautta kulki niinä aikoina Rantsilasta lähtenyt ja Mankilankylän kautta sinne tullut ”paaritie” niminen tie. Tie oli ollut osa silloista Suomen tieverkostoa. Toinen Temmekselle tullut tie oli lähtenyt Kestilästä ja Piippolasta kulkenut Kärsämänkylän kautta. Temmekseltä oli edelleen ollut eri tieyhteyksiä Ouluun, Liminkaan, Revonlahdelle ja Siikajoelle. Kyllä, venäläisten ja ruotsalaisten sotilaiden kulku ja liikkuminen nähtiin kovastikin Temmeksellä Suomen sodan aikana.

Temmeksellä oli ollut ruotsalaisten sotajoukkojen sotasairaala kirkonkylän kirkko-Pekkalassa. Sairaalassa kuolleiden Ruotsin armeijan sotilaiden muistokivi on pystytetty Temmeksen kirkkomaalle. Sen puuhasi sinne vuonna 1963 Tyrnävän yhteiskoulussa opettajana ja rehtorina toiminut Urho Merenheimo.

Temmeksellä ei ollut taisteluita. Mutta, oli siellä tehty valmisteluja mahdollisten sotatoimien varalta esimerkiksi ampumalinjojen suunnitteluja, jopa raivausiakin niitä varten oli ollut. Muutamissa Temmeksen lähikunnissa oli taisteltu ruotsalaisten ja venäläisten sotajoukkojen kesken verissäpäin. Esimerkiksi Pyhäjoella oli ollut taistelu 16.4.1808. Siikajoella oli taisteltu 18.4.1808. Revontahden taistelu oli ollut 27.4.1808. Pulkkilassa oli taisteltu 2.5.1808. Viimeinen Suomen sodan taistelu Suomessa oli ollut Rantsilan Kerälänkylässä 21.11.1808.

Ruotsin ruotujakolaitos oli toiminut Temmeselläkin. Siellä oli ollut ruotusotilaita. Veikko Perttunen on laatinut tilastoja internettiin esimerkiksi Temmeksellä ripillä käyneistä. Heissä on ollut myös sotilaita. Luetteloissa on henkilöitä, jotka ovat voineet olla mukana sotilaina Suomen sodassa: Anders Erwing, Matts Hjelte Siirilä, Pehr Spjut, Olof Törnström krigsman, Erik Liten Enqvist, Pehr Johansson Hägg Malinen, corporal Adam Pard, Michel Makrill Grabb, Johan Wåg Wasenius, Matts Henricksson soldat, corporal Pontan, Anders Granat, corporal Johan Siik, corp Erik Diuswall, corporal Trumpett, Lars Palatz, Johan Laukka, Jacob Sevon ja Isak Åström.

Yksittäisestä temmesläisestä henkilöstä kertova tarina Suomen sodan ajalta, kertoo Juho Jaakonpoika Sillankorva-Junttilasta (vv. 1790-1856). Hän ei ollut sotilaita. Noin 18-vuotias Juho oli joutunut Temmeksen kautta kulkeneitten ja/tai siellä majailleitten venäläisten sotilaiden vangiksi. Juho oli laitettu pönkän taakse Vitalin talon saunaan.

Talossa oli majaillut silloin venäläistä sotaväkeä. Venäläiset olivat suunnitelleen viedä Juhon mukanaan vangiksi Venäjälle. Hänen äitinsä oli juossut hädissään pappilaan silloisen Temmeksen kappalaisen Hildenin luo (Carl Konstantin s. 14.1.1741 Kemi). Hilden oli kirjoittanut anomuksen Juhon puolesta venäläisten sotapäälliköille. Kirjeessään hän oli maininnut siitä, ”että kuinka väärin oli ollut viedä leskiäidin ainoa poika”. Nokkelaksi mainitun Juhon oli onnistunut paeta avustettuna melko pian venäläisiltä sotilailta.

Suomen sodan vaikutuksia

Välitön vaikutus sodalla oli ollut se, että Ruotsi menetti Suomen. Aleksantei I oli laittanut Porvoon valtiopäivillä ruotulaitoksen ”jäihin”. Suomi sai olla pitkän aikaa rauhassa sodilta. Vasta vuosina 1854-1855 oli ollut ns. Oolannin sota. Englantilaiset kävivät Ahvenanmaalla sotaa venäläisiä vastaan. He kävivät myös peloittelemassa laivatykeillään, maihinousuveneillään muutamia Pohjanlahden rannikkokaupunkeja.

Se oli ollut valtava taloudellinen helpotus suomalaisille, kun vuosisatoja kestäneet sodat Ruotsin kuninkaiden alaisuudessa ensin Novgoronia ja sittemmin Venäjää vastaan päättyivät. Se oli ollut kallista toimintaa, kun varustettiin ja kustannettiin aseita, hevosia ja sotamiehiä monen moniin Ruotsin käymiin sotiin.

Taloudellista elpymistä alkoi näkyä autonomisessa Suomessa pian. Jo, yksistään siksi, kun kalliit sodat päättyivät. Suomi oli imetty kuiviin Ruotsin monien sotien takia. Venäjän keisari Aleksanteri I olikin epäröinyt Ranskan keisari Napoleonille Suomen valtaamista juuri maan köyhyyden, kurjuuden takia. Hän oli nähnyt Suomen tulevan vain taakaksi.

Suomessa oli sahateollisuus alkanut elpyä jo 1800-luvun alussa. Euroopassa oli tarvittu sahojen tuottamaa puuta. Tamperreella alkoi Finlayson toimia 1820-luvulla.

Maatalous alkoi myös elpyä, kun oli miehiä peltotöihin. Mutta vaivansa oli toistuvista halloista. Maanviljelys oli niinä aikoina ollut myös tehotonta ja vanhankantaista. Hallat olivat olleet usein vaivana. Vuonna 1807 oli esimerkiksi ollut hallavuosi. Venäläiset sotilaat olivat joutuneet rahtaamaan viljaa itselleen ja hevosilleen kaukaa Vuokkiniemestä Oulun varastoihinsa. Hallaa oli ollut Suomessa edelleen vuosina 1810 ja 1830. Yhden hallavuoden vaikutus oli tavanomaisesti ollut monivuotinen vaiva.

Suomen vuonna 1797 Turkuun perustettu Suomen talousseura piristyi automiassa. Perustettiin talousseuran konttoreita läänien pääkaupunkeihin. Ne aloittivat paljon kiitosta saaneet valistus – ja neuvontatyöt maanviljelijöille. Heitä opastettiin esimerkiksi hampun-, perunanviljelyyn ja lampaiden kasvatukseen sekä karjan jalostustyöhön. Maatalojen pihamaille ja ”ryytimaille” alettiin istuttaa kukkia ja monenmoisia tärkeitä keittiökasveja.

Joskus on vertailtu isoavihaa ja Suomen sotaa. Eivät ne ole vertailukelpoisia. Isonvihan aikana venäläisten tavoite oli hävittää asutus Suomesta. Autio, asumaton, poltettu musta maa oli heidän mielestään ollut kauneinta Suomea. Maatamme olikin käsitelty sen mukaisesti isonvihan aikana kasakoiden toimesta. Ammattimiehiä he olivat olleet. Isonvihan yhteydessä puhuttiin kansanmurhasta.

Eivät venäläiset olleet Suomen sodan aikana, kuin esimerkiksi kauheat hunnilaumat hävittäen kaiken elävän, jopa kasvavan ruohonkin maasta. Venäläiset ja ruotsalaiset sotajoukot kulkivat Suomen sodan aikana pääosin vain silloisilla vaatimattomilla teillä pysytellen. He taistelivat joillakin tietyillä historiaan jääneillä paikkakunnilla.

Sangen vähän oli ihmisiä paennut Suomen sodan aikana metsien piilopirtteihin. Isonvihan aikana sitä vastoin ihmisillä oli ollut kiire paeta metsien suojiin. Isonvihan jälkeen venäläiset poistuivat. Suomen sodan jälkeen maamme jäi venäläisille. Syntyi autonominen Suomi. Kasakoita jäi jonkin verran vuosien 1808-1809 sodan jälkeen. Epäloogiselta vaikuttaakin, että venäläiset olisivat hävittäneet kaiken entuudestaan köyhästä maasta, heidän haltuunsa jäävästä maasta.

Se oli ollut vaivansa ruotsalaisille ja venäläisille sotajoukoille myös Suomen sodan aikana, ettei ruokahuolto pelannut kaikin ajoin. Sotajoukoilla on ollut tapana ottaa ruoka ympäristöstään, kun armeijan huolto ei ole pelannut. Siihen liittyvää ikävää väärinkäytöstä voi uskoa tapahtuneen myös Suomen sodan aikana. Esimerkiksi kookas, hyvinsyönyt ruotsalaisupseeri vei leivän pieneltä kuivakkaalta mökinakalta kädestä. Leivän, jota hän oli ollut juuri antamassa nälkäisille räkänokka pennuilleen.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotujakolaitos

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sota

http://www.eskoff.net/suomsota/suomsota.htm

http://www.narc.fi/1809opetusaineisto/

http://www.1808.fi/tapahtuma/pdf/Suomen%20sodassa%20kaatuneet,%20haavoittuneet%20ja%20vammautuneet%20kevyt.pdf

http://www.kirjastovirma.fi/muistomerkit/revonlahti/01

http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/sotamuistot

http://www.geni.com/people/Karl-Hild%C3%A9n/6000000007588414422

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilasnimi

http://koti.kapsi.fi/~perttuveikko/doku.php?id=temmes_rk1788

http://koti.kapsi.fi/~perttuveikko/doku.php?id=temmes_rk1795

http://hiski.genealogia.fi/hiski/6ir0ej

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oolannin_sota

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Talousseura


Sotakoiratarinaa

Posted on

FM Mauri Junttila

Sotakoirain historian voi uskoa olevan hyvin vanhan. Se saattaa ehkä alkaa jo niiltä ajoilta, kun susi alkoi kesyyntyä ihmisten seuraan? Siitä kehittyi tuntemamme koira.

Muinaisilla roomalaisilla oli ollut sotakoiria, kun laajensivat Rooman valtakuntaa, ja kun pitivät sen suruutta yllä ja voimissaan. Heillä oli ollut koirista muodostettuja taistelukoiraosastoja. Nämä koiralaumat olivat käyneet sumeilematta vihollisten kimppuun vain muutamien koiraohjaajien toimittamina. Roomalaissotilaiden olikin sitten ollut helppo koiralauman jäljiltä surmata hädissään, kauhuissaan olleita sekä pahoin haavoittuneita, koirien raatelemia vihollisia.

Taidemaalari Akseli Gallen-Kallela maalasi maalauksiaan Kalevalan muinaistarujen pohjalta. Eräässä niissä on kuvattu ”Kullervon sotaanlähtö”. Netistä löytyy parikin kyseiseen asiaan liittyvää maalausta. Toisessa Kullervon kookas koira kulkee vasemmalla puolella hiukan sotaratsun jäljessä (v.1901). Toisessa maalauksessa koira kulkee hiukan Kullervo soturin hevosen edellä oikealla puolella. Kalevalan tarujen Kullervon suurikokoisen koiran voi ajatella olleen Suomen pystykorvan kantaisän? Se näyttää maalauksissa kovin kookkaalta. Taiteilijan ilmaisutapa saattoi vaikuttaa?

Jo, melko kehittyneen valokuvauksen aikaan käydyssä 1. maailmansodassa sotakoirien käyttö oli ollut sangen yleistä. Sotakoiria oli käytetty esimerkiksi viestinviejinä yksiköiden välillä. Joidenkin vanhojen valokuvien mukaan sotakoiria oli toiminut jopa vetojuhtina kuljettamassa haavoittuneita pienillä kookkaan koiran vetämillä kärryillä. Myös 1. maailmansodan aikana oli koirain ylivertaista kuuloa ja muita aisteja hyödynnetty esimerkiksi vartiointi tehtävissä.

Toisen maailmansodan aikana Tyynenmerensodasta tuli katkera ja kova sekä pitkäaikainen vaiva USA:n armeijalle. Japanilaiset sotilaat pureutuivat tiukasti kiinni Tyynenmeren viidakkoisille saarille. USA päätti alkaa käyttää siellä sotatoimissaan apunaan koiria. Sotakoirat löysivät ylivertaisten aistiensa avulla japanilaiset viholliset saarten läpipääsemättömistä viidakkoryteiköistä.

Yhdysvaltain armeijan varuskuntiin ”kutsuttiin palvelukseen” suuret määrät tavallisia kotikoiria koulutettaviksi sotakoiriksi. Niinä aikoina oli ollut yleistä ajattelua, että vain schäfer eli saksanpaimenkoira on vain käypä sotakoiraksi sotilastehtäviin. Mutta, USA:n armeija värväsi sotapalvelukseen sotakoirikseen myös lemmikkejä, kotikoiria rotuun katsomatta. Tyynenmerensodan päätyttyä armeijan riveihin värvätyt sotakoirat kotiutettiin. Osa sotakoirista palasi koteihinsa entisiin lemmikin rooleihinsa.

Suomalaiset joutuivat käymään II maailmansodan aikana talvisodan, jatkosodan ja Lapinsodan. Niihin viitaten jälkikäteen pututtiin ”viidestä sodan vuodesta”. Suomen puolustusvoimilla oli ollut noissa sodissa mukana jonkin verran sotakoiria.

Se oli ollut korsuissa eläneille etulinjojen miehille mieluisaa, jos yksikköön oli saatu sotakoira koiraohjaajineen. Se oli tavallisesti tarkoittanut muutamien rauhallisten öisten tuntien nukkumista ja lepoa, kun voitiin luottaa sotakoiran ylivertaisiin kuulo-ja muihin aisteihin.

Suomen viime sodissa oli mukana ollut paljon maaseudun miehiä asevelvollisina. Olihan Suomi niinä aikoina ollut pääelinkeinoltaan vahvasti maa-ja metsätaloudesta elänyt maa. Monilla rintamamiehillä oli ollut kokemusta koirista kodin perintönä. Tyrnäväläisistä Suomen viime sodissa koiraohjaanina toimineista voi mainita esimerkkinä tyrnävänkyläläisen Olavi Markuksen ja keskikyläläisen Pauli Kytösen.

Se oli ollut myös koiraohjaajalle turvallista olla kuulovartiossa sotakoiran kanssa. Vihollis puna-armeijalla oli ollut runsaasti hyväkuntoisia ammattimiehiä esimerkiksi vanginsieppauksiin. Muutaman kerran etulinjan yksinäinen vartiomies oli siepattu vangiksi. Isketty pökkyrään, tajuttomasti ja sitten viety Neuvostoliittoon sotavangiksi.

Sotakoira oli ollut vahva turva yksinäiselle vartiomiehelle. Eräs entinen rintamamies sanoi leikisti koirastaan: ”Se kuuli jo, kun olivat lähdössä Moskovasta”. Sitä osasi olla varuillaan siihen, että vartiopaikalle voi tulla vanginsieppaajia. Sitä osasi silloin esittää konepistoolilla tulisen vastalauseen Neuvostoliittoon hakijoille.

Oulun Hiukkavaarassa oli aikoinaan varuskunta. Siellä oli melkoisesti sotakoiriakin. Esimerkiksi syksyllä 1965 asevelvollisiksi määrättyjen ja syksyllä 1966 kotiutettujen asevelvollisten porukat konttasivat kinoksissa, kovissa pakkasissa Pajulanpeltojen peltojen reunaa ohi koiratarhan. Lienevätkö sotakoirien ohjaajat ärsyttäneet tahallaan niitä? Sotakoirat pitivät tosi kovaa ääntä ja hyppivät raivoissaan koiratarhojensa verkkoaitoja vasten. Se ihan pelotti kontata ja ryömiä koiratarhan ohi.

Vanhojen valokuvien perusteella saa vaikutelman, että armeijamme käytti sotakoirina vain schäfereitä. Nähtävästi kyseiseen käytäntöön olivat vaikuttaneet omat painavat syynsä? Saksanpaimenkoira, sakemanni on esimerkisi hyväoppinen, viisas. Se on uskollinen sekä helposti koulutettava. Kavereilleen, tutuilleen se on lempeä. Se on kooltaan omissa miehissä luottamusta herättävä ja vihollisissa pelkoa herättävä.

Schäfer ei ollut keskikokoisen koiran koostaan huolimatta mikään rohmuruokainen. Sangen vähällä se pärjäsi. Terve se myös oli. Linjoilla meni miinoihin isompia ja pienempiä eläimiä. Se saattoi syödä lähes mädäntynyttä – sairastumatta. Se oli kuin konsanaan haaskansyöjä. Se saattoi myös syödä muun korsuporukan kanssa, jonkun rintamamiehen poimimista marjoista keitettyä marjapuuroa.

Muutamien kymmenien vuosien ajan palvelu-/työkoirina on toiminut myös muitakin kuin sakemanneja. Poliisilla on nykyisin usein belgianpaimenkoiria. Tullilaitoksella on labradorinnoutajia. Sokean opaskoirana on usein labradorinnoutaja.

Lähteitä:

http://historianet.fi/esben-sylvest/sotakoirat-taistelivat-eturintamassa

http://yle.fi/vintti/yle.fi/tv1/juttuarkisto/dokumentit/historiaa-tyynenmeren-sotakoirat.html

https://www.raja.fi/rmvk/koiratoiminta/historia

http://www.kennelliitto.fi/koirat/sankarikoirar

https://www.youtube.com/watch?v=ReX9YNj8Su0

https://www.youtube.com/watch?v=NsBi0PehfAM

Sotakoirakoululaisia ruokajonossa - siellä jossakin

Sotakoirakoululaisia ruokajonossa – siellä jossakin

 

vauhdikas kuva 1. maailmansodan saksalaisesta sotakoirasta

vauhdikas kuva 1. maailmansodan saksalaisesta sotakoirasta

Kullervon sotaanlähtö / (A. Gallen-Kallela 1901)

Kullervon sotaanlähtö / (A. Gallen-Kallela 1901)