Hiihtolomalla

Posted on

FM Mauri Junttila

Koulujen hiihtolomien isänä pidetään kouvolalaista voimistelunopettaja Santeri Hirvosta. Hän oli vuonna 1926 kirjoittanut hiihto-/talviloma ajatuksestaan ”Kasvatus ja koulu” – nimisessä lehdessä.

Hän oli pitänyt noin viikon kevättalven hiihto-/talvilomaa tärkeänä koululaislapsille terveydellisistä syistä. Hän oli ajatellut loman antavan pitkän lopputalven ajaksi kasvaville lapsille voimia jaksaa aina tulevaan kesään ja kesälomaan saakka.

Talviloma oli vanhoina aikoina painottunut hiihtoon sopivimpana liikuntamuotona. Talviloma olikin kauan ollut nimensä mukaisesti hiihtoloma koululaisten sekä heidän vanhempiensa keskusteluissa. Kouluasioista virallisesti kirjoitettaessa mainittiin talviloma – hiihtolomana. Nykyisin kyseisestä lomasta käytetää vain talviloma nimeä.

Urheilija ja aktiivinen urheilun puolesta puhuja (myös pesäpalloilun isä) Lauri ”Tahko” Pihkala alkoi miehuusaikanaan ajaa eteenpäin koulujen hiihtoloma-ajatusta. Kouluhallitus sittemmin aikanaan hyväksyi yleisen hiihtolomakäytännön Suomeen. Hiihtolomat tulivat maamme kouluhin vuonna 1933.

Suomen ruotsinkielisten ”Grankulla Samskolan” Kauniaisissa oli ehkä ollut ensimmäinen koulu Suomessa, jossa oli otettu käyttöön hiihtoloma? Sitä oli kokeiltu siellä jo talvella 1927. Se oli ollut viikonmittainen talviloma ja hiihtoon painottunut. Lapsia olikin kehoitettu hiihtämään lomaviikon aikana paljon. ”Hiihtäkää täältä aina Inkooseen. Tulkaa takaisin junakyydillä”.

Koulujen hiihto-/talvilomien alkuaikoina ja alkuvuosikymmeninä ja edelleen vielä kauas 1960-luvulle Suomi oli maa-ja metsätaloudesta elävä maa. Monen koululaisen koti oli maatila. Usein maatalojen kouluikäiset lapset osallistuivat kotimaatalon töihin hiihtolomillaan.

Talviset työt olivat esimerkiksi polttopuiden kaatoa, keruuta metsässä ja niiden kuskaamista kotitalon ”rantteelle”. Oli myös heinäin siirtoa niittyladoista kotilatoon. Oli myös navetan- ja tallin tunkioilta lannanajoa pelloille.

Raskaita töitä olivat lapsille nuo mainitut työt, mutta ei tarvinnut kylläkään silloin istua sisällä koulun luokissa. Monien maatalon töiden voi myös nähdä olleen kuntoa kohottavia, voimia lisääviä. Vaihtelua ainakin oli koululaislapselle olla talvisissa kotitalon töissä isäin ja/tai veljien kanssa.

Paljon hiihdettiin koulujen hiihtolomien aikaan maatalokodin monista talvisista töistä huolimatta. Esimerkiksi, kun oltiin vaikkapa apuna vanhimmalle veljelle polttopuiden kaadossa ja haussa metsästä. Me hiihdettiin matkat kodin ja metsän välillä. Emme pyrkineet traktorin tai hevosen kyytiin ”ookaileen”.

Ennen vanhaan saatiin kouluista eriarvoisia ja erinäköisiä, nättejä hiihtomerkkejä. Niiden saantiin piti olla tietty määrä hiihtosuorituksia takana. Hiihtosuorituksia saatiin esimerkiksi opettajalta, kun hiihdettiin koulun laduilla opettajan valvonnassa. Merkkisuorituksiin hyväksyttiin myös hiihtoloman aikana ja muinakin vapaa-aikoina hiihdettyjä kilometrimääriä. Päivittäiset koulumatkat jätetiin hiihtomerkkisuoritusten ulkopuolelle.

Erilainen oli Suomi ja erilaiset olivat talvilomain viettotavat esimerkiksi Santeri Hirvosen ja Lauri ”Tahko” Pihkalan aikoina. Maa- ja metsätaloudesta elävä Suomi oli melko pitkälle tasa-arvoisten ihmisten maa. Noiden aikojen koululaislapset hiihtivät ja laskivat iloisina mäkeä etupäässä kotinurkillaan.

Tänän päivän Suomessa eriarvoisuus ihmisten kesken lisääntyy vauhdilla. Kansa jakaantuu yhtä vain syvemmin riistettäviin ja riistäjiin. Monet lehtien ja internetin mainokset mainostavat, että matkusta perheesi kanssa talvilomalle etelän aurinkoon!

Monet tämän päivän koulaislapset makoilevatkin talvilomallaan etelän aurinkorantojen kuumassa hiekassa. He sillä tapaa makoilessaan kuumassa rantahiekassa etelän auringon alla. He siten keräävät voimia jaksaa pinnistellä lopputalven koulussa.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiihtoloma

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hagelstamska_skolan

http://www.oph.fi/ajankohtaista/verkkouutiset/101/0/koulujen_tyo-_ja_loma-ajat_lukuvuonna_2015_2016

http://www.hel.fi/www/helsinki/fi/paivahoito-ja-koulutus/loma-ajat

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kouluvuosi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kouluhallitus

https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/82936/gradu05386.pdf?sequence=1


Kansakoululaisena

Posted on

FM Mauri Junttila

Kansakoululaisena

Aloitin kansakouluni syksyllä 1952 Temmeksen Haurukylän kansakoulussa. Silloin, kansakoulu aloitettiin seitsemänvuotiaana. Sivuutin kyseisen ikärajan talvella 1952.

Niinä päivinä oli keskustelua siitäkin, että Tyrnävän Korvenkylän koululaislasten kuuluisi aloittaa kansakoulunsa Limingan Alatemmeksen kansakoulussa. Olimmehan, niinä aikoina, monet meistä koululaislapsista henkikirjoilla Limingassa.

Niinä aikoina Suomessa oli suuria ikäluokkia koululaisiässä. Suomen viime sotien jälkeeen syntyneet lapset ns. suuret ikäluokat olivat tulleet koululaisiksi. Lapsia oli paljon monissa silloisissa 1950-luvun kansakouluissa. Monet koulurakennukset saattoivat alkaa käydä ahtaiksi.

Koulupiirin raja ei onneksemme noudattanut kuntien rajoja. Alatemmeksen kouluun meillä olisi ollut pitkä matka. Aloitin kansakouluni Temmeksen Haurukylässä samanikäisten naapurin lasten Pasasen Annelin ja Alasaarelan Paulin ja Ainon kanssa. Olihan Haurukyläänkin pitkä matka. Lyhyintä reittiä eli Lakeuden kuntainliiton omistaman kunnalliskoti Marttilan metsäsaran halki kulkevaa ns Marttilan tietäkin oli kuljettavana pitkä matka. Koulumatkamme kotoa Haurukylän Mikkolan koululle oli noin neljä kilometriä.

Huonoja puolia noin neljän kilometrin koulumatkasta oli se, että tulipalopakkasilla, kun paleli kasvoja, korvia, käsiä ja varpaita, niin se tuntui päättymättömälta taipaleeelta. Joka talvi ennen vanhaan oli eripituisia kovien, tulipalopakkasten kausia. Tavallinen elohopeamittari ei kyennyt näyttämään kovimpien pakkasten astemääriä.

Talviin mahtuu myös mukavia säitä. Kauniina päivänä koulumatkan hiihtäminen oli kuin valmentautumista hiihtoon. Ehkä, osittain siksi naapurimme koululainen Matti Tolvanen kävi talvisin voittamassa Tyrnävän Tempauksen hiihtäjäisten nuorten sarjoja. Hän oli valmentautunut kilpailuihin jo pitkähkön koulumatkansa puitteissa.

Sitä voi ihmetellä, että miksi meitä ei ohjattu kansakouluun Tyrnävän Keskikylän kansakoululuun? Kulku sinne oli helppoa ja vaivatonta. Korvenkylän Tyrnävän kunnan puolella asuvat lapset kulkivat siellä. Esimerkiksi runsaan kilometrin päässä meiltä asuvilla Kaikkosen lapsilla oli sinne kiva koulutie. He kulkivat siellä, lähtien kotoaan ja kulkivat keskikyläläisen Pikkaraisen Sampan pelto-/metsätietä suoraan Koivikon kansakouluun.

Sangen paljon kulki Korvenkylän koululaislapsia Haurukylän kansakoulussa 1950-luvulla. Sieltä kulki esimerkiksi Juho ja Kaisa Tolvasen tyttöjä ja poikia. Lääperin Väinö ja Tauriaisen Veijo. Erkki ja Anna Junttilalla oli useita koululaislapsia. Lähinaapurimme Pasasen Raija, Anneli ja Jorma kävivät kansakoulunsa Haurukylässä. Samoin siellä kulkivat naaputitalon kaksi Vesalan poikaa. Alasaarelan Ainolla ja Laurilla oli useita koululaislapsia kulkemassa Haurukylän kansakoulussa.

Haurukylän kansakoululle tuli eteen kansakoulurakenuksen laajentaminen 1950-luvulla. Sinne akennettiin uusi koulurakennus uudisrakennuksena jo olemassa olleen koulun viereen. Taannoisella, 1950-luvulla Suomessa oli ns. sotien jälkeisiä suuria ikäluokkia. Kyseiset lapset aloittivat kansakoulunsa kotikylissään tai lähellä niitä.

Haurukylän kansakoulu toimi etupäässä kaksiopettajaisena kouluna. Siellä olivat kansakoulun alaluokat ja yläluokat. Kolme ensimmäistä luokkaa olivat alakoulua. Kansakoulun jatkoluokkaa eli seitsemättä luokkaa opetti yläkoulun opettaja.

Haurukylän kansakoulussa opettajia vaihtui melko tiheään. Samanlaista käytäntöä oli uskoakseni myös muualla Suomessa. Eräänä päivänä, kun opettajamme oli kovan flunssan kourissa, niin viereisen pienen Limingan osuuskaupan Haurukylän sivumyymälän myymälänhoitaja Aune Tiensuu kävi toimittamassa omien myymälätöidensä välissä lapsia laskemaan ja hän kävi kävi välillä katsomassa, että lapset laskevat laskujaan.

Haurukylän koulusta on jäänyt mieleeni kansakoulunopettajat: Helka Rusila, Hilkka Tikkanen, Pasi Saari, Eeva Limingoja ja eräs neiti Köngäs kaukaa Kittilästä. Monia muitakin oli siellä ollut aikojen saatossa opettajina. Tavallisesti koulun miesopettaja opetti käsitöitä pojille. Jos, sellaista ei ollut niin kylän osaava puuseppä toimi poikien käsitöiden opettajana. Alaluokilla pojatkin kutoivat ja virkkasivat pieniä patalappuja. Niitä taitoja opetti lapsille kansakoulun naispuolinen opettaja.

Vanhaan aikaan lasten koulupäivä alkoi aamuhartaudella. Se oli aamuinen muutamien minuuttien yhteinen tilaisuus kaikille. Ne olivat tunnustuksellisia uskonnon suhteen eli luterilaispohjaisia tilaisuuksia. Niihin osallistuivat myös ortodoksikodista tulleet lapset ja myös mihinkään kirkkokuntaan kuulumattomien lapset. Ortodokseja oli niinä aikoina muutamia Karjalan sotapakolaisten joukoissa.

Kristillisyys oli paljon esillä niiden aikojen lapsilla. Koulussa olivat aamuhartaudet. Korvenkyläläinen Lauri Alasaarela piti sunnuntaisin pyhäkoululua kotonaan. Se toimi Tyrnävän seurakunnan alaisuudessa. Monesti pyöräiltiin Tyrnävän kirkon messuissa.

Kansakoulun ensimmäisellä luokalla alettiin opetella lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Ne taidot aloitettiin alkeista. Ensin aakkoset, kirjaimet ja että niistä muodostuu kivasti sanoja. Sanoista muodostui edelleen lauseita ja virkkeitä. Lauseita ja sanoja opeteltiin lukien ja kirjoittaen. Välissä voinee mainita, että ikiaikaisissa seurakuntien ylläpitämissä lukkarinkouluissa oli opetettu vain lukemaan.

Laskento, laskuoppi alkoi myös alkeista. Kyseisen taidon opettelussa, aivan alussa oli lupa käyttää apuna sormia. Yksi sormi oli yksi jne. Seuraavan asteen eli kertoma- ja jakotaulukkojen opetteleminen oli kohta edessä. Se oli koululaiselle suurta edistystä, kun nuo edellä mainitut taidot opittiin ulkoa.

Piirustus, kuvaamataidoksi sanottu aine oli koululaislapselle piirtämällä asioiden ja esineiden kuvaamista. Piirtämälllä kerrottiin ja kuvattiin asioista ja esineistä. Malleja piirtämiseen löydettiin kotoa ja asuinympäristöstä. Isiä, äitejä ja siskoja sekä veljiä piirrettiin paperille. Suosittu piirrosaihe oli piirtää kodin kissa ja/tai koira. Lintuja, puita, lumiukkoja ja ympäröivää luontoa rakennuksineen piirrettiin myös taitojen karttuessa. Piirustuspuuhailut aloiteltiin lyijykynällä. Kohta, mukaan tulivat värikynät ja vesivärinapit siveltimineen.

Maantiedossa opeteltiin tietään kotimaa Suomesta ja asuinympäristöstä sekä jopa pienessä määrin muista maista ja kansoista. Ympäristöopin puitteissa kävimme esimerkiksi koko alaluokan voimin tutustumassa läheiseen Mikkolan myllyyn ja sahaan. Se sijaitsi Temmesjoen törmällä ja sai käyttövoimansa suoraan virtaavasta jokivedestä vesiturbiinipyörän avulla. Se oli vielä niinä aikoina toimiva laitos. Niistä huolehtinut leskirouva Aura tarjosi ”tutustujavieraille” kuumaa kaakaojuomaa.

Ympäristöopin puitteissa kävimme tutustumassa myös kansakoulun lähinaapurissa asuvan Olli Rusilan aikoinaan kyhäämään ja toimineeseen Temmesjokivarren pienen pieneen vesivoimalaan.Se oli rakennettu jokivarren sivu uoman virtaavaan paikkaan. Hän oli saanut siitä kotitalouteensa sähkövaloa. Samalla suunnalla oli myös vanha Moukan talo. Sen aitan päädyssä, korkeassa telineessään oli vielä toimiva vellikello. Sillä, oli joskus ilmoitettu talonväelle ruokailuista. Talo oli Isokosken koulaispoikain Altin ja Eeron koti.

Haurukylässä eli niinä vanhoina aikoina myös keksijä Pehkonen. Hän oli rakentanut pääosin puusta sinkkivaijereiden avulla traktorista (sininen Fordson Major) voimansa saaneet traktorikaivurin. Kohta, Raahen Konepaja OY alkoi valmistaa Pehkosen puumallin pohjalta metallisia Temmes kaivuri merkkisiä traktorikaivureita. Ne olivat aikoinaan olleet kone- ja traktorimiesten keskuudessa suosittuja. Tehokkaita ne olivat ojankaivuussa ja hiekan/soran kuormaustöissä. Sittemmin hydrauliset kaivurit syrjäyttivät ne. Kanssani lähes samanikäiset koululaiset haurukyläläisveljekset Eino ja Paavo Karppinen puhuivat usein Pehkosen monista hyödyllisistä keksinnöistä.

Marjojen poimintaa

Jokasyksyinen puuha koululaislapsille oli marjojen poimiminen lähimetsästä. Sitä teimme kuin talkoilla opettajien johdolla. Poimimme puolukkaa koulun varastoon.

Puolukkaa kasvavia kankaita oli heti koulun vieressä. Puolukan poimintaankin me koululaiset suhtauduimme, kuin oppimiseen. Opimme, että puolukka on tietynlainen lajityypillinen, kuivilla paikoilla kasvava kehomme ravintoaineeksi tarpeellinen ja ruokiimme hyvin käypä ruuan lähde. Puolukka säilyy myös hyvin, helpoin konstein. Sittemmin saimme syödäksemme poimistamme puolukoista keitettyä marjapuuroa tai marjakeittoa puuron kanssa kouluruokana.

Niinä aikoina kouluruuat olivat sangen vaatimattomia. Samoin olivat vaatimattomia myös kotiruuat. Hyvää oli ennen vanhaan runsas metsämarjojen käyttö kotiruokana. Sieniä poimittiin myös kohtalaisesti kotitalouteen.

Saimme koulun puolesta keiton kerran päivässä. Se saattoi olla pelkkää kaurapuuroa voisilmän tai hienosokerin kera. Oli siellä myös perunalihakeittoa tai makkarakeittoa. Torstaisin oli hernekeitto. Keittoja saimme syödä kylliksemme koulussa. Keitoista sai halutessaan hakea lisäannoksia. Lapset kuljettivat repussaan kotoaan pienehkössä lasipullossa eväsmaidon ja myös voileivät.

Koululaisina siirryimme kouluterveydenhuollon piiriin. Eräänä syksyisenä päivänä Temmeksen kunnan terveyssisar Sinikka Norrbacka pyöräili Haurukylän koululle. Meidät mitattiin, punnittiin, tarkastettiin näkö ja kuulo. Meidät tilastoitiin myös. Asiat meistä laitettiin ylös lapuille, koululaisen terveyskorteille. Terveyssisar Norrbackalla toimi apulaisena opettajamme. Muistelen kyseisen terveyssisaren antaneen meille alakoululaisille jonain syksynä myös jonkin rokotuksen.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Haurukyl%C3%A4

http://www.rantalakeus.fi/etusivu/kotiseutujuhlat_tukkilaisittain_5903327.html#5903337.jpg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Kinkerit

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/kansanopetus

Tyrnävän Korvenkylä Keskikylän ja Haurukylän välissä

Tyrnävän Korvenkylä Tyrnävän Keskikylän ja Tyrnävän Haurukylän välissä


Kansakoulujen hiihtokilpailujen historiasta

Posted on

FM Mauri Junttila

Kansakoulujen hiihtokilpailujen historiasta

Kilpahiihdon voi arvella olevan ikivanhaa perua. Kansakoulujen hiihtokilpailujakin on pidetty jo 1860 – luvulta eli kansakoulujen perustamisista lähtien. Hiihto oli tärkeä osa kansakoulun liikuntaopetusta. Hiihtämällä myös liikuttiin paikasta toiseen.

Vuonna 1921 Suomeen tuli yleinen oppivelvollisuus. Sekin vaikutti kansakoulujen hiihtokilpailujen lisääntymisiin. Koululaislapset kulkivat ennen vanhaan talvisin hiihtämällä kouluun ja takaisin.

Järjestetyillä hiihtokilpailuilla on myös jo pitkä historia. Suomen ensimmäiset hiihtokilpailut järjestettiin Pohjois-Pohjanmaalla Tyrnävällä sunnuntaina 23.3.1879. Oulun Tervahiihdot eli myös Oulun Hiihdot niminen tapahtuma järjestettiin 1. kerran vuonna 1889 Oulun edustalla meren jäällä. Niitä on pidetty sen jälkeen säännöllisesti, mutta sittemmin niitä on hihdetty Oulujokivarren törmiä myötäillen. Tervahiihdon hiihtomatkat ovat olleet poikkeuksellisen pitkiä hiihtomatkoja.

Esimerkit vaikuttivat ennenkin. Vanhaan aikaan olivat ihailleet esimerkiksi vanhojen aikojen Oulu Hiihtojen legendaksi noussutta hiihtäjää haapavetistä Aappo Luomajokea. Tyrnävän hiihtäjäisten 1. voittaja väkivahva Antti Ollila oli ollut aikansa hiihtäjälegenda kotiseudullaan. Palkintojen voi uskoa myös vaikuttaneet hiihtokilpailujen kiinnostavuuteen ja suosioon jo niiden alkuajoista lähtien.

Muistojen kultaamalla 1950 – luvulla muista erottuvia suurhiihtäjiä kookkaissa lehtien otsikoissa olivat: suomalainen Veikko Hakulinen, ruotsalainen Sixten Jernberg ja neuvostoliittolainen Pavel Koltsin. He olivat hiihtotaidoiltaan sitä luokkaa, että hyväkin hiihtäjä näki heistä kohta lähdön jälkeen vain kaukana horisontissa etenevän selän. Nuo miehet saattoivat jopa huomaamattaan ohittaa kovan kulkijan – hirven!

Koulujen välisistä hiihtokilpailuista Temmeksellä 1950-luvulla

Talvisin pidettyihin 1950-luvun Temmeksen kansakoulujen välisiin hiihtokilpailuihin osallistuivat Temmeksen kirkonkylän kansakoululaiset, Haurukylän kansakoulun oppilaat sekä Kärsämänkylän koululaislapset. Hiihtokisoja pidettiin vuorotalvisin Temmeksen kirkonkylän, Kärsämänkylän ja Haurukylän kansakouluilla. Matkat kilpailuihin kuljettiin silloisilla vanhanajan tilausbusseilla – linja-autoilla, onnikoilla.

Kilpailumaastoista voi mainita, että Temmeksen kirkonkylän koulun hiihtoladut sijaitsivat matalatörmäisen Temmesjokivarren maastossa eli ne hiihdettiin lähes tasamaastossa. Kärsämänkylässä hiihtokilpailumaasto oli sitäkin tasaisempaa. Haurukylän kansakoulun hiihtoladut olivat myös Temmesjokivarressa, mutta siellä sitävastoin jokivarressa oli jonkin verran mäkisiä maastoja hiihtolatujen pohjiksi.

Hyviä hiihtäjiä olivat kaikki vuosikymmenen 1950 haurukyläläislapset. Hiihtämällä liikkuminen oli yleistä lasten keskuudessa. Talvisin kuljettiin hiihtäen koulussa. Vapaa-ajat kuluivat hiihtäen ja mäkeä laskien. Lastenleikit siis myös opettivat lapsia hiihtämään.

Eräs haurukyläläinen hiihtotaidoiltaan muista erottuva koululainen oli Seppo Mäkelä. Hän pärjäsi kilpailuissa jopa Temmestä suuremilla hiihtokentillä. Seppo oli hyvin perillä myös hiihtovälineitten huoltoon ja suksien voiteluun liittyvistä kysymyksistä.

Taannoin eletyllä 1950 – luvulla tehdastekoiset ns. sälesukset alkoivat syrjäyttää kovalla vauhdilla kotitekoisia ja/tai kyläpuuseppien tekemiä suksia. Sälesuksissa mainittiin olleen kulutusta kestävät kovat hickory-puiset reunasuikaleet.

Tehdaskekoiset metalliset suksisiteet syrjäyttivät myös kotitekoiset nahkaiset mäystinsiteet. Yleisiä, suosittuja metallisia suksisiteitä olivat ennen ns. Y-siteet, Voitto-siteet ja ”rotanloukuiksi” sanotut. Paras suksisidemalli oli ehkä Y – side. Se antoi eniten hiihtäjän jalkaterälle vapauksia liikkua. Y- siteen toimivuuteen vaikutti sekin, että hiihtokenkien etupään paksuihin pohjanahkoihin kuumalla naskalilla poltettujen reikien täytyi olla hyvin onnistuneita. Samoin siteiden täytyi olla ruuvattu hyvin puuruuveilla suksiin.

Kun, olivat Y-siteet ja Esko Järvinen tai Karhu merkkiset tehdastekoiset sukset, niin pärjääminen hiihtokisoissa oli hiihtovälineitten puolesta taattua. Se oli hyvää, jos osasi myös suksien voitelun. Suksivoiteita oli myynnissä monissa maaseudun kaupoissa. Niitä oli esimerkiksi Haurukylän pienessä Limingan Osuuskaupan sivumyymälässä. Suksivoiteita oli valmistettu eri lämpötiloille.

Kauan sitten 1950-luvun alkuvuosien eräänä lauantai-iltana Tyrnävän Korvenkylän Junttilan Erkille tuli hiihtäjävieraita  – rantsilalainen Eino Isoviita ja temmesläinen Kalle Molander. He olivat matkalla sunnuntaiana pidettäviin vuotuisiin Tyrnävän hiihtokilpailuihin. Kolmistaan saunoitiin ja vietettiin lauantai-iltaa. Sunnuntaiaamuna Isoviita ja Molander lähtivät hiihtämään kohden Tyrnävän kirkonkylän hiihtäjäisiä.

He palasivat sunnuntaiehtoolla kilpailureissultaan edelleen Junttilan Erkin kautta. He olivat osallistuneet siellä ikämiessarjoihin ja molemmat saivat näyttävän näköiset palkinnot. He niitä ihailivat porukalla. Melko myöhään sunnuntai-iltana Eino ja Kalle lähtivät hiihtämään pimeässä talvisäässä kohden kotejaan. Junttilan Erkki ei ollut kilpahiihtäjiä, mutta hiihtoa harrastava hän oli. Hän kulki talvisin hiihtäen asioillaan ja myös savotoissa lähiseuduilla.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oppivelvollisuus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oulun_Tervahiihto

http://www.kirjastovirma.fi/henkilogalleria/Luomajoki_Aappo

http://www.kirjastovirma.fi/tyrnava/hiihtajaiset

Julius Krohnin Suksimiehen laulu:
Ylös, Suomen pojat nuoret,
Ulos sukset survaiskaa!
Lumi peittää laaksot, vuoret,
Hyv’ on meidän luisuttaa.
Jalka potkee,
Suksi notkee
Sujuilevi sukkelaan.
Aappo Luomajoen aikaisia kilpahiihtäjiä

Aappo Luomajoen aikaisia kilpahiihtäjiä