Savottatarinaa

Posted on

FM Mauri Junttila

Paljon palasi metsätyömiehiä takaisin savotoille jouluilta useiden vuosikymmenten ajan metsätöiden kultaisella vuosisadalla 1900. He olivat viettäneet joulun kotonaan.

Mukavampi oli savottamiesten viettää joulu kotiväen parissa kuin vieraitten kanssa savottakämpillä. Merkittävää oli ollut myös täydentää omia ja hevosen muonavaroja kotoa ”joululomalla”. Usein oli lähdetty savottaan loka-, marraskuiden vaihteissa, kun alkoi jo olla lunta ja pakkasia. Silloin mukaan otetut muonavarat alkoivat olla jo syöty ennnen joulua.

Hevosten ruokatäydennysten hankinta oli siis ollut eräs tärkeä syy monien savottamiesten joululomaan. Oli vanhan ajan suurilla savotoilla ollut heinän ja kauran välitystä, mutta siksikin kuljettaa niitä kotoa, koska monien savottamiesten kotona kasvatettiin heinää ja kauraa kuin ansiomielessä.

Hevosten kanssa metsätöissä kulkeneet olivat pääasiassa olleet pienten maatalojen isäntiä. Kun, miehet lähtivät savottaan, niin usein sinne lähti myös talon ainoa työhevonen. Eli tärkeä työjuhtakin oli poissa kotoa.

Savottamiesten kodeissa oli ollut lypsylehmiä – ja muuta karjaa. “Joululoman” aikana siirrettiin talon niityiltä heinää ja olkea kotiin navettalatoon. Miehet ajoivat joululoman aikana myös karjanlantaa karjasuojien tunkioista pelloille. Osa miehistä ajoi joululoman aikana polttopuita kotirantteelle tai puuliiteriin kotona olevien lämmittää pirttiä ja saunaa sekä kuumentaa karjasuojassa tarvittavia pesu – ja muita vesiä. Karjanhoitotyössä kotona kului päivän mittaan paljon lämmintä ja kuumaa vettä pesuun sekä karjan ruokintaan.

Savotoilla oli ollut suurten puutavara- ja metsäyhtiöiden puolesta kämppiä savottaemäntineen. Heillä oli ollut valmiin ruuan ja kahvin myyntiä savottamiehille. Mutta, monet savottamiehet kuljettivat myös kotiruokaa, suolakalaa, leipää, lihaa, kahvia, sokeria, voita sekä suolaa kotikonnuiltaan.

Kivaa voi uskoa olleen savottamiehen ottaa mukaan kotoa lähtiessä jouluilta savottaan myös vasta paistettuja ohrarieskoja, nisuja sekä joulukinkun loppuja. Kotona pirtin orressa kuivattuja ruisreikäleipiä kului myös. Niitä saattoi paloitella myös hevoselle herkkupaloiksi. Kotoa viemisistä tuli hiukan lisäpainoa hevosen heinä-/ kaurarekeen joululta savottakämpille palattaessa.

Savotoita oli ollut kovin eri kokoisia. Oli ollut satojen hevosten ja tuhansien miesten suuria metsätyömaita. Oli ollut pienempiä savotoita, joissa yövyttiin ja ruokailtiin vuokralaisina hakkuualueen seudun maataloissa. Hevoset asuivat yönsä talon tallissa.

Oli myös ollut tosi pieniä lyhytaikaisia savotoita. Niiden muutamat hevoset ja miehet asuivat jopa vaatimattomissa paljolla lumella suojatuissa risu-ja havumajoissa. Tai oli rakennettu vaatimaton kämppä hirsistä jonkinmoisella tulisijalla, missä voitiin valmistaa ruokaa ja keittää kahvia, kuivattaa työvaatteita, kenkiä ja peseytyäkin.

Eräitä virstanpylväitä metsöiden suhteen

Suomi eli ennen metsistä. Sahoja alkoi nousta höyryvoiman keksimisen ja – käyttöönoton myötä 1700-luvulta lähien. Paljon oli sahattu puuta vesivoimalla. Vesivoiman käyttöön soveltuvia pieniä puroja oli ennen ollut hyvin paljon.

Suomen siirtyessä ns. Suomen sodan (vv. 1808-1809) jälkeen Venäjän autonomiaksi muutoksia metsätöiden lisääntymisissä oli ollut silloinkin. Töitä metsätyömiehille ja ajomiehille tuli uusissa suomalaisissa autonomian oloissa. Sahatavaraa sahattiin lisää muutamilla uusilla juuri perustetuilla sahoilla. Puun ulkomaankauppa lisääntyi autonomiassamme.

Sahoja perustettiin vesistöjen varsille. Esimerkiksi Kotkan ja suuren Kymijoen asema puumarkkinoilla lisääntyi. Suomen monet joet, vesistöt olivat likietuisia, käypiä paikkoja sahatavaran kuljettamiseen ja vesivoimalla tapahtuviin puiden sahaamisiin. Jokien suilla oli usein hyviä satamapaikkoja.

Suomessa alettiin kohta autonomian alkuajoilta rakentaa entisten pimeiden, mustien, ikkunattomien savupirttien ja – tupien tilalle savuhormistoilla ja tulisijoilla sekä ikkunoilla varustettuja uudemmanmallisia asuintaloja. Niiden rakennuspuiden hankinnassa olivat metästyömiehet ja savottahevoset olleet edelleen tarpeen. Esimerkiksi Ylitemmeksen Sillankorvaan rakensivat uuden asuintalon kohta Suomen sodalta. Asuinrakennus oli nähtävästi ollut Suomen sodan aikaan seikkailuja kokeneen Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttilan (vv.1790-1856) aikaansaannosta.

Suomen sota (vv. 1808-1809) ei juuri tuhonnut eikä hävittänyt asuinympäristöjämme. Jopa, taistelutantereet säilyivät lähes sellaisinaan. Niinä vanhoina aikoina oli vain tullut eteen aika alkaa uudistaa maaseudun rakennuskantaa ja ehostaa ulkoista ilmettä. Alettiin siis mennä elämässä eteenpäin. Matkattiin pois mustien, pimeiden savutupien ja – pirttien ajasta.

Saimaan kanavan 1. rakentaminen vuonna 1856 oli muuttanut valtavasti silloista maailmaa ja maailmankuvaa laajasti erityisesti itä – Suomessa. Saimaan kanava virtaa Lappeenrannan kautta Suomenlahdelle. Se elävöitti puutavarakauppaa kanavan varsilla ja kauempana. Metsätöitä tehtiin paljon suuressa Savonmaassa seudun valtavien metsien puurikkauksien takia. Sitä tehtiin lisääntyvästi heti Saimaankanavan rakentamisesta lähtien.

Saimaalla ja – kanavassa seilasi höyryvoimalla kulkeneita tervalla maalattuja mustia lotjia suurin määrin. Ne seilasivat siellä raskaissa parru – ja puutavaralasteissa. Tai voimakkaat höyryhinaajat vetivät perässään valtavia puulauttoja. Monet niistä olivat saaneet myös Päijänteen puuta kuljetettavakseen Saimaan kanavan kautta.

Oulussa oli elänyt vanhaan aikaan puuhakas teollisuusmies Johan G. Bergbom (vv. 1818-1893). Hän oli aikanaan ollut myös iso laivanrakentaja. Hän oli perustanut ulkomaille paljon sahanneen Pateniemen sahan vuonna 1873. Pateniemeen oli tullut puuta sisämaasta Kiiminkijokea myöten. Puuta oli kuljettu Varjakan ja Pateniemen sekä Oulun sahoille myös meriteitse Iijoelta, Kemijoelta ja Oulujoelta.

Rataverkon laajentuminen Suomessa elävöitti paljon sahateollisuuttamme. Metsien hyödyntämisen ansiosta töitä tuli taas tuhansille ja taas tuhansille Suomen metsureille ja hevosille. Savon rata alkoi elävöittää ja työllistää Savonmaata vuodesta 1889 lähtien. Helsingistä lähtevä Pohjanmaan rata tuli valmiiksi Seinäjoelta Ouluun vuonna 1885.

Aika 1. maailmansodan jälkeen oli ollut eräs terävä piikki sahateollisuuden nousussa. Ja, se lisäsi edelleen metsureiden ja metsätyöhevosten tarvetta ja määrää. Puuta ja sahatavaraa oli tarvittu esimerkiksi jälleenrakennukseen 1. maailmansodan runtelemassa Euroopassa ja tarvittiin puuta ja sahatavaraa myös vapaussodan (v.1918) runnomassa Suomessa.

Jälleenrakennuskausi 2. maailmansodan jälkeen toi metsureita ja hevosia metsätöihin paljon. Metsätöissä näyttelivät silloin tärkeää osaa erämaiden uudet asukkaat eli rintamaistalojen isännät hevosineen. Voidaan sanoa, että rintamamiehet pelastivat Suomen jo toisen kerran. Ensin rintamamiehinä ja toisen kerran pokasahojen ja työhevosten kanssa rintamiestalojen isäntinä.

Metsärikkauksien Neuvostoliitto otti sotakorvauksina suomalaisilta vastaan puuta vain hyvin vähän. He halusivat metallialan tuotteita sotakorvauksina. Puu näytteli toki edelleen suurta osaa sotakorvauksissa Neuvostoliitolle. Siksi, koska saadaksemme raaka-ainemetallia ulkomailta, sitä vaihdettiin puulla. Suomalaisella puulla oli ollut rajattomasti markkinoita II maailmansodan jälkeen.

Elinkeinorakenne muuttui viime sotien jälkeen Suomessa. Olimme ennen olleet täysin maa-ja metsätaloudesta elänyt maa. Sotakorvausten maksun myötä suomalainen metalliteollisuus alkoi kehittyä ja se tuli merkittäväksi teollisuuden alaksi. Suomi muuttui entisestä maa-ja metsätalousmaasta teollisuusmaaksi.

Suuria savotoita

Vuosina 1936-1939 oli Kuolajärvellä (Salla) ollut Suomen oloissa erikoisempi suuri savotta. Siellä oli käytetty ensimmäisiä kertoja Suomessa suuria määriä kuorma-autoja tukkipuiden ja muun puutavaran siirtoon. Autoilla oli kuskattu valtavista hevosten täyttämistä välilansseista puuta edelleen Maaselän eli vedenjakakajan länsipuolelle. Sieltä puut olivat kuljetettu uittamalla Pohjanlahden pohjukkaan. Paljon niitä jäi Kemiin. Kuolajärven savotoidut seudut jäivät suureksi osaksi Neuvostoliitolle valloitusmaiksi Suomen viime sotien jälkeen.

Muutama vuosikymmen viime sotien jälkeen Suomeen alettiin suunnitella ja myös rakentaa vesivoiman lisäämiseksi ja turvaamiseksi tekojärviä vesivoimaloille vesivarastoksi. Lappiin tulivat esimerkiksi suuret Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat Kemijoen vesistön hyötyalueelle. Oulun lääniin, Pyhännän ja Pulkkilan rajoille, lähelle nelostietä rakennettiin pienempi Uljuan allas. Allasalueiden puustoa savotoitiin pois ennen altaiden vesittämistä. Ne olivat aikoinaan olleet suuria metsätyömaita.

Paljon puuhaili ennen ihmisiä metsien puiden ja puutavaran parissa. Esimerkiksi tyrnäväläinen autoilija Mauno Junttila (vv.1930-1976) ajoi vuosina 1958-1962 kuorittua paperipuuta jopa Suomussalmen rajavyöhykkeeltä Oulun Toppilan satamaan. Propsit, pöllit sieltä mustiin rahtilaivoihin ja ne lähtivät Toppilasta ulkomaille raskaissa paperipuulasteissa.

Junttilalla oli ollut ajoneuvonaan uutena hankittu vuoden 1958 mallia ollut vihreä diesel buldoggi Mersu. Siinä oli ensin ollut puusta tehty rekka. Myöhemmin rekka muuttui teräsrekaksi, missä voitiin kuljettaa puuta muuan kuutio enemmän. Autossa ei ollut esimerkiksi teliperää eikä rekassa. Melko vaatimattomilla puutavararekoilla kuljettivat siis niinä vanhoina aikoina puuta pitkiä matkoja. Samaa kokoluokkaa oli silloin ollut esimerkiksi diesel Ford Trader ja eräs diesel Thames kuorma auto.

Junttilan ajoreitillä kaukana Suomussalmella tuli kerrattain metsätiellä vastaan puusta ja piikkilangasta tehty veräjä. Varoituskyltissä varoitettiin rajavyöhykkeestä monin kielin sanoin ”Rajavyöhyke – Pääsy kielletty”. Sieltä kuului isojen koirain haukuntaa. Rajalla liikkui sekä suomalaisia että neuvostoliittolaisia rajavartijoita mukanaan ”ukkokoirain äänillä varustettuja” rajakoiria.

Niinä aikoina molempien maiden rajoilla, rajakoirina oli kookkaita jyräkkä-äänisiä sakemanneja. Kun, eräänä valkeana varhaisena kesäaamuyönä ajettiin rekalla kohden valtioiden rajaa. Sellaisena kesäaamuna, jolloin kuorma-auton jyrinä kantautui kilometrien päähän. Kuorma auton ääni valpastutti kierroksillaan olleiden rajamiestan rajakoirat haukkumaan.

Metsurit ja maanviljelivät alkoivat hankkia suurin määrin moottorisahoja ja maataloustraktoreita 1960 -luvulla. Hevoset alkoivat jäädä pois metsätöistä. Se oli vain hyvä asia. Raskaita olivat metsätyöt hevosille.

Oli ennen ollut hyvää huolta hevosista pitäneitä ja niitä hellästi ja nätisti sekä kauniisti hoitaneita, käsitelleitä hevosmiehiä. Mutta, siitä huolimatta joutivat raskaat, usein vaaralliset metsätyöt jäädä hevosilta.

Moni ihminen sai jotain rahaosuutta esimerkiksi kuoritusta paperipuukuutiosta vuonna 1960, joka lähti kaukaa itärajalta ja matkasi Toppilan satamaan. Propsia, pölliä varten kaadettiin ensin puu ja se tehtiin paperipuuksi Suomussalmella lähes rajavyöhykkeellä.

Tarinani paperipuut hakattiin siellä valtion metsistä. Ns. kantoraha meni siis valtiolle. Paperipuut sahasi ja kuljetti lähiseudulla asunut ahkera hevosen ja moottorisahan omistanut rintamamiestalon isäntä. Hän kävi savotoimassa palstallaan kotoaan käsin. Hän vietti viikon kerrallaan hakkuutyömaallaan, asuen jostain syystä sinne jääneissä asuttavissa puuparakeissa hevosen ja koiransa kanssa.

Mies oli ottanut mukaansa yhden miehen savottaansa ruokaa itselleen ja koiralle sekä heinää, kaurajauhoja ja olkea hevoselle. Hän oli ottanut mukaansa myös kahvia, sokeria, suolaa ja lisäksi kesällä poimimiaan metsämarjoja sekä kaupasta ostettuja sekahedelmiä, rusinoita ja luumuja keittää iltaisin sekahedelmäkeitto kamiinan päällä. Koira oli mukana kaveriksi hänelle ja välillä kaverina hevosella. Esimerkiksi, kun hän ahkeroi kiivaassa työntouhussa ja kovassa työntahdissa paksuissa lumikinoksissa lyhyen talvipäivän takia paljon aamu-, iltahämärissä moottorisahansa kanssa puita kaataen. Silloin, miehen koira ja hevonen viettivät keskenään turvallista laatuaikaa tallin turvassa “leppäilen”. Ei ollut pelkoa niiden jäädä kaatuvien puiden ruhjomiksi tai vahingoittamiksi.

Oli hänellä hyvällä ampujalla mukana myös metsästysluodikko. Hän ampui silloin tällöin metson ja/tai teeren, joita ruokaili työmaa-alueen puissa. Linnut eivät isommin piitanneet valtakuntain rajoista, vaan lensivät niiden yli tärkeimpänä lentää päivittäisiä ruokailumatkojaan.

Metsäkanalintuja hän vei joitakin mukanaan kotiinsa viikonloppureissuillaan. Niistä sai höyheniä tyynyihin ja lihaa. Voitiin pyydetyillä metsälinnuilla vaihtaa myös paikallisista kaupoista ostettavaa – moottorisahan bensaakin.

Tämä entinen rintamamies sai oman osuutensa paperipuukuutioista, kun teki niitä moottorisahansa kanssa ja kuljetti ne hevosellaan kuorma-autolla liikennöitävän tien varteen. Propsit olivat käyneet mittaamassa paikallisen metsänhoitoyhdistyksen työnjohtajat. He tekivät sitä ansiotöinään paikallisessa metsänhoitoyhdistyksessä.

Pöllit olivat metrisiä ja kaksimetrisiä. Nämä olivat ajettu tien varteen kuoripäällisinä. Usein niitä kuorittiin lähes kaatopaikoilla. Tarinani isännän, Oulussa opiskeleva reipas poika oli ottanut urakakseen kuoria pöllit lomillaan. Hän kuori ne kuorimaraudalla ja laittoi metriset ja kaksimetriset nätisti omiin pinoihinsa tien reunaan. Kuoret jäivät niinä aikoina niille sijoilleen. Poika sai työpalkkansa paikalliselta metsänhoitoyhdistykseltä.

Autoilija Mauno Junttila ajoi pöllejä tien reunasta kauas Oulun Toppilan satamaan. Hän myös sai osuutensa paperipuukuutioista kuljetuspalkkioina. Pöllikuormat purettiin satamassa välillä suoraan laivojen viereen, mutta useimmin ne purettiin suuriin Toppilan sataman välivarastoihin. Satamassa saattoi olla joitakin nuorukaisia ”koksarit” kädessä odottamassa mahdollisia pöllilastien purkuja. He ottivat 5 mk työavustaan.

Toppilan satamassa oli vinhasti kiitäviä maataloustraktoreita siirtämässä pöllikuormia valtavista välivarastoista rahtilaivojen viereen. Siellä oli myös sataman työmiehiä lastaamassa rahtilaivoja. Hekin saivat osansa pöllien käsittelyistä niiden lähtiessä kauas ulkomaille. Niistäkin Suomussalmelta lähteneistä paperipuupölleistä saattoi aikanaan tulla paperia esimerkiksi belgialaisille, englantilaisille, hollantilaisille tai ranskalaille sanomalehdille.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4_Group

https:/A/fi.wikipedia.org/wiki/Sallan_autosavotta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4liitto_Osuuskunta

https://rintamamiestila.wordpress.com/

http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Teema:_Sahateollisuus

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=2080

http://www.oulu.ouka.fi/tekninen/toppilansaari/seminaari11082005/Topsaymprakprojnayttely.pdf

http://gallery.kuukuna.net/gallery3/index.php/Raskaskalustoa-merkeitt_in/album39/1413_1965

http://historia.sodankyla.fi/savotta2.htm

”http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/mikkelinpaikallishistoria/taloushistoria/elinkeinoelama/sahateollisuutta_mikkelin”historia/elinkeinoelama/sahateollisuutta_mikkelin

http://kuolajarvenkyla.nettisivu.org/etusivu/historia/suuret-autosavotat/

http://www.oravala.net/files/Kymijoen_uitto.pdf

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=4520

https://fi.wikipedia.org/wiki/Porttipahdan_tekoj%C3%A4rvi

http://www.siikalatva.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/siikalatva/embeds/siikalatvawwwstructure/15493_uljua_WEB.pdf


Mustalaistarinaa

Posted on

FM Mauri Junttila

 

Romanit eli mustalaiset ovat pieni vähemmistö Suomessa. Heillä on oma kieli, kulttuuri ja tapaperinne. Romaniväestöä Suomessa on ollut yli 500 vuotta. Ensimmäiset saapuivat Suomeen 1500-luvulla. Nykyään heitä asuu täällä noin 10 000. Suurin osa asuu Etelä – ja Länsi-Suomen kaupungeissa. Mustalaisista käytetään myös romani nimeä.

Heidän arvellaan lähteneen alkujaan liikkeelle Intian niemimaalta. Suomeen he tulivat Ruotsista. Suomi oli niinä aikoina ollut osa Ruotsia. Mustalalaisilla on usein ruotsinkielinen sukunimi ja monet puhuvat äidinkielenään ruotsia. Olisiko siihen vaikuttanut merkittävästi, että he tulivat tänne Ruotsista? Mustalaisista saa usein vaikutelman, että he ovat ruotsalaisia.

Nykyajalle eli alkavalle 2000 – luvulle Suomeen on saapunut myös ns. kerjäläisromaneja Romaniasta ja Bulgariasta. Heitä sanotaan myös mustalaisiksi. Nykyisen ajan ja vanhemman eli aluiltaan 1500-luvun romanit eivät muistuta toisiaan ulkonäöltään eikä olemukseltaan eivätkä pukeutumiseltaan.

Se oli 1940-luvun loppua, kun esimerkiksi oululainen mustalaisvaatteisiin pukeutunut Erkko Eemeli kulki vielä perheineen mierontietä, kiertäen kulkureina Oulun maakuntaa. He liikkuivat talvisin hevosreellä ja kesäisin hevoskärryillä. Erkko Eemeli liikkui usein vain omana perheenä. Mutta, mustalaisia kiersi niinä aikoina myös useiden perheiden ja hevosten kookkkaina matkueina.

Mustalaisten asema alkoi kohentua selvästi 1950 – luvun lopulla. Kunnille tuli mustalaisten sijoittamisvelvollisuus. Heitä sijoitettiin, muuan perhe kuntaa kohden, kuntien kyliin. Kyseinen käytäntö vaikutti, ettei vanhan ajan kiertäviä mustalaisia enää juuri kohta ollut.

Heitä liikkui myöhemmin 1960 – luvulla henkilöautoillaan kulkukaupalla. Öiksi he autoilivat lepäileen ja nukkumaan koteihinsa. Henkilöautot alkoivat lisääntyä nopeaan 1960 – luvun alulta Suomessa. Myös, mustalaiset alkoivat liikkua henkilöautoilla. He kulkivat niillä kulkukaupalla. He eivät olleet enää kuin vanhojen aikojen kiertolaismustalaiset olivat olleet. He eivät olleet enää 1960 – luvulla kodittomia kiertolaisia, mierontien kulkijoita.

Mustalaisten elämä oli vielä 1950 – luvulla kovin vaikeaa. Se oli surua ja tuskaa täynnä sekä nälkää ja vilua. Pelkoa ja väkivaltaa he joutuivat kokemaan myös alinomaan.

He kiersivät kyliä talo – talolta. He saivat vaatimattoman elantonsa pääosin kerjäten. Heidän heinää syövät hevosensa tarvitsivat myös kerjuuruokaa. Köyhää oli valtaväestölläkin esimerkiksi 1950-luvun kylissä, joten pieniksi voi uskoa jääneen heidän kerjuuansionsa.

Mieron teiden varsilla oli kesäisin esimerkiksi luonnonmarjoja ja sieniä, mutta vain hyvin vähän niistä ennen maksoivat kauppaliikkeet. Osalla mustalaisista oli myynnissä jotain pientä kuten virkkaamalla tehtyjä kudonnaisia. Osa oli valmistanut ohuesta metallista, peltistä pieniä koriste- ja tarveesineitä myyntiin. Vähän niitä voi uskoa menneen kaupaksi köyhissä maakunnissa. Mustalaiset tekivät ennen myös hevoskauppaa. He taisivat myös esimerkiksi eläinten salvaamisen eli kuohitsemisen. Korvausta vastaan pässi tai sonnipoika joutuivat luopumaan ”munistaan”.

Kun, mustalaisia tuli talon pihalle, niin ei heitä toivotettu tervetulleiksi eikä pyydetty astumaan peremmälle pirttiin kahville. Tavallisesti heidät toivotettiin jatkamaan pikaisesti matkaansa monien kirousten saattelemana. Olipa joistakin taloista, jopa ammuttu heidän peräänsä – lisää vauhtia antaakseen. Jos, kiertolaisten mustalaislapsia ehti leikkimään lämpimään pirtin lattialle, niin kohta heidätkin toimitettiin leikkimään talvipakkaseen.

Se oli ennen ollut maaseudun ihmisten osoittamaa ystävyyyttä mierontien kulkijoille, että he saivat kylpeä talojen pihan reunan savusaunoissa. Kun, talonväki oli itse kylpenyt niin joidenkin sauna jouti vaikkapa mustalasten käyttöön. Hirsisen savusaunan nurkassa seisoi suuri lämmitettävä kivikiuas. Se pysyi lämipimänä seuraavaan päivään – pakkasillakin. Mieronteitä kiertävät mustalaiset saivat peseytyä ja jopa nukkua yönsä joidenkin talojen lämpimässä savusaunassa.

Savusaunojen sijaintiin hiukan erillään muista rakennuksista oli omia syitään. Niitä paloi silloin tällöin. Hiukan sivummalla palaessaan, ne eivät sytyttäneet talon pihapiirin muita rakennuksia.

Mustalaisten vanhoista leivänhankintatavoista voi mainita markkinoilla ja toreilla povaamisen ja kädestä ennustamisen. Vanhaan aikaan tekivät he markkinoilla myös kellokauppaa. Monet tummat saivat nätit rahat, kun kiersivät iltamissa myytävien viinapullojensa kanssa. Valkolaismiehillä oli iltamissa tavallisesti päällä sammumaton jano. He maksoivat viinantuskissa tummilta ostetuista pimeistä viinapulloista suuria summia. Osa tummista möi myös muutaman savukeaskin juhlimaan lähteneille valkolaisille nätillä voitolla.

Uudemmalle ajalle monet mustalaiset ovat huomanneet, että heillähän onkin erityisosaajan taidot eli totota oikein raveissa. Ravitapahtumissa ja totossa liikkuu todella paljon rahaa, suuria summia. Se on tummille ollut sitä, että hakea vain rahansa pois totoveikkauksista!

Mustalaisten ansionhankinnoista 1960 – luvulta jo henkilöautojen aikana, esimerkkinä voi mainita, että heitä kulki muutamina vuosina kauppaamassa miestenkerrastoja. Kirkonkylien sekatavarakaupoissa ja marketeissa niitä sai hiukan alle 100 markkalla. Kauppamiehen taitoja omanneet kulkukaupalla kulkeneet mustalaiset möivät samanlaisia suomalaisia kerrastoja tasan satasella ”kotia tuotuna”.

Osaavia mustalaistaiteilijoita

Kun, televisio-ohjelmia ja televisioita tuli, niin ne muuttivat maailmaa ainakin maaseudulla. Se oli uutta kivaa ja mukavaa, kun pirtin nurkan laatikosta saattoi iltasella alkaa seurata elokuvia ja televisiosarjoja kahvikupin ääressä mukavasti nojatuolissa tai kiikkutuolissa istuen. Ei tarvinnut matkata suuritöisesti useiden kilometrien päähän elokuviin täpötäyteen elokuvateatteriin. Myös uutisia kotimaasta ja kaukaa maapallon toiselta reunalta oli helppoa seurata reaaliajassa.

Televisiot olivat hyviä areenoita myös iskelmäviihteelle, rallatuksille ja laulelmille. Kaunis mustalaismusiikki ja osaava laulutaide sekä näyttävä tanssitaide tulivat tietoisuuteemme television ansiosta. Mustalaismusiikista ja – tanssitaiteesta ei ennen televisioa juuri ollut isompaa tietoa esimerkiksi maaseudulla.

Eivät vanhan ajan tv ohjelmat ja televisiot ruohottaneet eivätkä lumettaneet naapuripolkuja. Paljon kuljettiin naapureissa vain katsomassa tv-ohjelmia. Kivaa oli katsoa naapurin miehen kanssa omasta tai hänen tv:sta esimerkiksi tummain, komeiden ”Hortto Kaalo” lauluyhtyeen miesten sekä mustalaiskaunottarien musiikki-, laulu-ja tanssiesityksiä.

Oululaisissa iltamapaikoissa esimerkiksi ydinkeskustan ”Letkunpuiston tanssisalissa”, laitakaupunkien Tarmolassa ja Valolla oli suosittuja levytansseja 1960 – luvulla. Eli niissä tanssimusiikki tuli äänilevyiltä. Muutamina vuosina tanssien loppupuolella oli varattu puolisen tuntia yleisön laulamiseen, jos halusi ja/tai uskalsi esiintyä laulajana.

Esimerkiksi Tarmolassa oli usein mustalaisia, joilla olivat mainiot laulajan lahjat. He lauloivat silloisia suosikkitangoja. Mustalaispareilla oli myös tapana tanssia näyttävästi tanssisalin etureunassa. Mustalaiset tanssivat etupäässä keskenään – mustalaispareina.

Mustalaisyhteisöt olivat hierarkisia. Ehdoton perheenpää oli ”Ukko Mustilainen”. Hän kuritti kovalla kädellä jo kookkaiksi kasvaneita aikamiespoikiaan. Mustalaisilla oli suvun päämies, heimopäällikkö ja mustalaisparooneja. Heillä oli myös mustalaiskuninkaita.

Mustalaiset ovat eläneet koko puolivuosituhantisen Suomen historiansa omina porukoinaan eristäytyneenä valtaväestöstä, muiden suomalaisten joukossa. Eristäytyminen ei ole ollut täydellistä. Suomalaisia ja mustalaisia on vaihtannut geenejä keskenään kaiken aikaa.

Erikoisuuksia on perinnöllisyysasiossa. Usein tapaa ihmisiä, jotka sanovat, että heillä on mustalaisen verta ulkonäöstään huolimatta. Osa heistä olisi ulkonäkönsä puolesta kuin käypiä, vaikka aikoinaan eläneitten natsien ihannoimiksi ”puhtaiksi arjalaisiksi”.

Mustalaisissa on paljon kristinopista ja uskonnosta kiinnostuneita. Vähemmän heitä tosin istuu luterilaisen eli valtionkirkon kirkon penkeissä. Heille on tyypillistä, että käyvät esimerkiksi vapaakirkon ja helluntaisseurakuntien uskonnollisissa tilaisuuksissa.

Lähteitä:

https://kirjasto.kuopio.fi/104453/fi/articles/romanit-tuntematon-vahemmisto

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mustalainen

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kerjaaminen-on-romanian-romanien-elinkeino/1961104

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000568438.html

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6204756

http://www.hs.fi/aihe/romanit/

http://www.tiede.fi/keskustelu/4000762/ketju/miksi_romaneilla_on_yleensa_ruotsikieliset_sukunimet

http://www.veijobaltzar.fi/taiteilija-


Haurukylän kansakoulun kuusijuhlassa

Posted on

FM Mauri Junttila

Joulu on tunnetuin juhla vuodenkierrossa. Monille se on vuoden tärkein juhla. Joulupäivää vietetään läntisen kulttuurin piirissä 25.12.

Joulu pysäyttää jokaisen. Sitä pidetään perhejuhlana. Sitä juhlivat myös yksinäiset ja yksinelävät. Eniten se on lasten juhla. Eläintenkin juhlana voidaan joulua pitää. Koko luonto pukeutuu Pohjolassa talvisin puhtaanvalkoiseen joulunviettoasuunsa.

Joulun sanotaan alkavan Tuomaan päivästä (21.12.) ja päättyvän Nuutinpäivänä (13.1.). Tuolle aikavälille sijoittuvat jouluaatto, joulupäivä, tapaninpäivä, uusivuosi ja loppiainen. Joulun ajasta elää Suomessa sanonta: ”hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poijes viepi”.

Muitakin aikamäärityksiä on jouluaikaan aikojen saatossa esiintynyt. Esimerkiksi eräs muinainen pohjoismainen kuningas Knut oli määrännyt joulun ajaksi täyden kuukauden. Eli se alkoi joulukuun 13 päivästä ja sitä kesti tammikuun 13 päivään. Eräs tavanomainen määritys joulun ajaksi on laskea sen alkavan 1. adventista ja päättyvän loppiasena.

Kristillinen joulu perustuu raamatunhistorian Kristus – lapsi tarinaan. Kristillinen perinne on myös suomalaisen joulun perusta. Kristuksen syntymän aikoina elettiin vuotta nolla. Tänään eletään vuotta 2016 jKr (vuosi 2016 jälkeen Kristuksen syntymän). Nykyisin sanotaan myös, että ”jälkeen ajanlaskun alun”. Sanotaan esimerkiksi 2016 jaa. Lähtökohtana sillekin on sama ajanlaskutapa eli Kristuksen syntymä vuonna nolla. Siitä alkoi ajanlaskumme eli vuodesta nolla.

Joulunvietossa näkyy kansallisia tapoja ja perinteitä. Suomalaisen joulun nähdään saaneen vaikutteita ruotsalaisesta ja saksalaisesta jouluperinteestä. Nykyisten aikojen kaupallisten ja materialististen joulujen nähdään saaneen vaikutteensa Yhdysvalloista.

Omintakeisesta suomalaisesta joulusta voidaan mainita joulurauhan julistaminen jouluaattoisin kello 12.00 Turussa. Suomessa, lahjoja jakavan joulupukin uskotaan asuvan Lapin Korvatunturilla. Mutta, koko Suomi on joulun edeltä joulumaa.

Suomalainen joulu on perhejuhla. Tavallisimmin joulua vietetään perheen parissa runsaita jouluruokia syöden. Lahjoja annetaan ja niitä saadaan. Joulukortteja lähetellään. Suomalaiselle joululle on tyypillistä nostalgisuus ja lapsuuden joulujen muistelut. Tarinallisuus elää nykypäivänä jonkinlaista renesanssia Euroopassa. Suomalaisessa jouluperinteessä se on säilynyt ikiajat.

Jouluihin kuuluu muistelut. Muistellaan lapsuuden mukavia jouluja. Jouluaattoisin muistetaan myös vainajia ja vuoden aikana kuolleita viemällä hautausmaille kynttilöitä heidän haudoilleen.

Joulu on Kristuksen syntymän muistojuhla. Tavanomaisesti käydään joulumessuissa sekä hartaustilaisuuksissa tai niitä katsotaan televisiosta. Yhteistä lännen ja idän kirkon alueilla on viettää sitä juuri Kristuksen syntymäjuhlana omine vivahde eroineen. Nykyisin ovat olleet hyvät mahdollisuudet seurata katolisen kirkon paavin joulutervehdyksiä suorina tv – lähetyksinä Vatikaanista. Niitä seuraavat myös monet muut uskontokuntalaiset kuin vain roomalaiskatoliset.

Kristillistä joulua juhlitaan eri tavoin. Jotain uuttakin on joulun viettoon tullut ajan myötä. Nykyiselle ajalle ovat jo perinteisiksi tapahtumiksi muodostuneet kirkoissa järjestettävät ”Kauneimmat Joululaulut” tilaisuudet. Ne ovat olleet jo aluiltaan lähtien hyvin suosittuja yhteistilaisuuksia. Niihin osallistuu heitäkin, jotka eivät juuri muuten tai muulloin ole kiinnostuneita seurakuntien toiminnasta.

Joulun vieton ja juhlimisen nähdään materialistuvan vuosi vuodelta. Suuren suosion saavuttaneet pikkujoulujen vietot yleistyvät ja varhaistuvat. Ennen vanhaan, isäin ja isoisäin elinaikoina, esimerkiksi 1950-luvulla, olivat vain koulujen kuusijuhlat lähes ainoita pikkujoulujuhlia. Niitä alettiin yleisemmin viettää vasta Santa Lucian päivästä (13.12.) lähtien. Nykyisin on monenmoisia firmojen, liikeyritysten sekä yhdistysten pikkujouluja ja osa aloittaa pikkujoulujuhlimisensa jo marraskuulla.

Toisaalta voidaan mainita, että vaikka ennen vanhaan joulua ei juhlittu vielä marraskuulla. Mutta, usein lähestyvä joulu huomioitiin kuitenkin jo melko varhain. Esimerkiksi koululaislapsia kehoitettiin ahkeroimaan ja lukemaan kotiläksynsä. Joulupukki kuulemma muistaa heidät ahkeroinneistaan joululahjoillaan.

Vanhankantaisessa suomalaisessa talonpoikaiskulttuurissa jouluvalmistelut alkoivat jo varhain. Joululahjat tehtiin pääosin itse. Neulottiin sukkia, villapuseroita ja lapasia. Tehtiin puuhevosia ja niille työkaluja. Veistettiin suksia ja valmistettiin kelkkoja. Noita kaikkia annettiin sitten jouluna joululahjoina.

Maalaistaloissa aloitettiin syksytalvesta tavanomaiseen vuodenkiertoon kuuluneet syysteurastukset. Kinkkuja suolattiin ja makkaroita valmistettiin. Leipiä leivottiin ja juustoja valmistettiin. Osan ruuasta sanottiin olevan varatun juhlaruuaksi.

Valaistukseen tarvittavia kynttilöitä valmistettiin teuraseläinten talista. Oluttakin laitettiin tynnyreihin. Kaikki tuo toiminta liittyi myös tavanomaiseen talonpoikaiseen toimintaan eli varautua elämään ruuan kanssa talven yli. Valmisteluissa talvea varten ajateltiin myös joulua ja varattiin jotain erityistä, maukkaampaa ja parempaa jouluksi.

Joulun taustalta nähdään löytyvän myös maallisia perinteitä kristillisten perinteiden lisäksi. Maallisten perinteiden arvellaan olevan muinaisissa sadonkorjuujuhlissa. Niitä vietettiin muinaisgermaanisessa ja – skandinaavisessa perinteessä vuoden loppupuolella.

Sitten, kun sadonkorjuutyöt ja paljon aikaa vieneet riihien puinnit olivat selvitetty ja saatettu onnelliseen päätökseensä. Ihmisille oli kertynyt ylimääräistä aikaa ja syitä juhlimisiin.

Muinaisten roomalaisten tiedetään viettäneen nykyisen joulun paikalle sijoittuvana pakanallisia Saturnaalia – juhlia. Niiden uskotaan olevan erään perinnehaaran joulunviettoon. Kristinuskon vahvistuessa ja laajentuessa kristillinen joulu alkoi sijoittua pakanallisen joulun sijalle.

Kristillisen joulun alkuperästä löytyy myös lahjojen antamista jo hyvin kaukaisesta ajasta eli vuodesta nolla. Raamatun Kristus tarina kertoo kolmesta viisasta Itämaan tietäjästä, jotka olivat tulleet Betlehemiin kumartamaan vastasyntynyttä pienokaista – tulevaa kuningasten kuningasta. Heillä oli ollut mukanaan lahjoja kultaa ja mirhamia.

Joulukuu, aikaa määrittävänä, kuukautta tarkoittavana sanana kalenterivuodessa tuli suomenkieleen 1600 – luvulla. Suomalaisen joulu – sanan alkuperää on pohdittu ja sanan alkuperäksi on esitetty omia näkemyksiä. On arveltu suomenkielisen joulu – sanan tulleen lainasanana eri kieliryhmän ruotsalaisesta jul (joulu) – sanasta.

Toisaalta suomalaisen joulu – sanan uskotaan olevan lähtöisin muinaisskandinaavis/-germaanisesta jovla, joulud – sanoista. Suomalaisen joulu – sana alkuperäksi on esitetty esimerkiksi myös brittiperäistä yule – sanaa. Sitä joulu – sanaksi sijoittaessa voidaan pienenä sivukaneettina arvella, että olisiko yule- sanalla ehkä skandinaaviset vaikutteet? Britannia oli muinoin ollut vuosisatojen ajan viikinkien hallinnoimaa aluetta. Viikinkivaikutteena Britanniassa voidaan esittää siellä eräissä paikannimissä esiintyvät by – päätteet esimerkiksi Whitby, Pohjois – Yorkshiressa (ruots. by = suom. kylä).

Johdonmukaisesti etenevää, suomenkielisen joulu – sanan muodostumista ruotsinkielestä tai muustakaan kielestä ei ole toistaiseksi esitetty. Ehkä suomalaisen joulun ainutlaatuisuuden ja erinomaisuuden takana onkin mystisyys ja salaperäisyys? Suomalaisen joulu – sanankin alkuperä, kun on selvittämätön.

Salaperäistä suomalaisessa joulussa on myös kaukana Lapissa, Korvatuntunturilla asuva moniin miljooniin koteihin, jouluaattoisin lähes samoihin aikoihin ehtivä joulupukki. Joulupukin sanotaan olevan satoja vuosia vanhan pitkäpartaisen miehen. Hänellä on herttainen vaimo – joulupukin muori ja paljon tonttuapualaisia sekä valtavan suuri lelutehdas Korvatunturilla. Meidän joulupukki kulkee työmatkojaan etupässä poroilla. Petteri Punakuono on joulupukin luotettava lempiporo.

Sitä vastoin skandinaavisen jul (suom = joulu) – sanan alkuperästä on johdonmukaisia esityksiä. Sen alkuperä löytyy muinaisskandinaavisesta kulttuurista ja ruotsalaisesta pyörää tarkoittavasta hjul – sanasta.

Se tarkoitti muinaisskandinaavien ja viikinkien soturi –ja merenkulkijakansan (vv. 700 – 1000 jKr.) ajattelussa myös auringon kehrää taivaalla. Pyörä yhdistettiin myös ajankulkuun ja vuodenkiertoon. Vuodenkiertoa muinaisskandinaavit ja viikingit joutuivat seuramaan jokapäiväisen elantonsa hankkimisessa. Heillä oli esimerkiksi ollut kauas suuntautuneitten ryöstöretkeilyidensä lisäksi pienimuotoista maanviljelyä ja karjanhoitoa. He, noidenkin asioiden takia joutuivat seuraamaan vuodenkiertoa.

Sotimiset ja ryöstelyt olivat ennen olleet yleinen elannon hankintatapa. Viikinkien tavat eivät siitä poikenneet. Kun, matkoilla olleiden vuodenkierto (hjul) alkoi kääntyä syystalveen. Pimeys lisääntyi raskaasti ja purjehdusvedet uhkasivat jäätyä. Heillä oli ollut totuttu tapa palata koteihinsa ennen vesien jäätymisiä. Viikingeiltä on ehkä peräisin läntisen kulttuuripiirin yleinen sanonta, että ”jouluksi kotiin”.

Olisikohan viikinkien matkoilta palailtu Lucian päivän aikoihin? Esimerkiksi eräs Pohjoismaiden kuningas Knut oli määrännyt jouluajan alkavaksi 13.12. Olisiko osaltaan siitä johtuvaa se, että alkujaan sisilialaisen Santa Lucian (vv. 283 – 13.12.303 tai 13.12.304 jKr.) romanttinen pyhimystarina ja perinne, jäi elämään vain skandinaaviseen kulttuuriin? Viikingit purjehtivat ennen muinoin myös Välimerellä ja kotiin palattuaan he kertoilivat matkoiltaan tarinoita. Nostalgisuus, romanttisuus sekä tarinoinnit ovat olleet vanha tapa pohjoismaista ja myös suomalaista jouluperinnettä.

Suomalaisesta jouluperinteestä voi vielä mainita, että jouluun kuuluu olennaisesti joululoma. Koululaisilla se on tänäänkin kohtalainen. Vanhaan aikaan, ennen viisipäiväistä kouluviikkoa se oli ollut nykyistä vielä pitempi.

Ansiotöissään ahertavat pyrkivät myös viettämään joululomaa – juuri jouluna mahdollisuuksiensa mukaan. Joulua vietetään monella tapaa ja erilaiset ovat myös joulun viettäjillä mahdollisuudet ja toiveet viettää sitä. Elämme voimakkaasti eriarvoistuvassa yhteiskunnassa. Toisilla on ylenmäärin rahaa ja toisilla vain velkaa. Toisilla on hyvä kunto ja vankka terveys ja toisilla on elämässään vain sairautta sekä heikko liikuntakykykin vaivana.

Tasapuolinen joulu on kylläkin siinä mielessä, että joulu on kaikilla tavalla tai toisella aina samaan aikaan vuodesta Pohjantähden, Otavan ja muiden tuttujen tähtien ja kuun alla.

Haurukylän kansakoulussa

Jokaisella on muistikuvia koulun joulujuhlista. Niitä on kansakouluista, oppikouluista ja peruskouluista. Niitä on meillä myös ammattikouluista ja – opistoista.

Kunnallisten kansakoulujen historia juontaa Suomessa autonomian ajalta. Vuonna 1866 jalo keisarimme Aleksanteri II antoi meille keisarillisen kansakouluasetuksen. Kansakouluja alettiin perustaa kaikkialle Suomeen. Sitä ennen lasten ja nuorten opetus Suomessa oli ollut seurakuntien lukkarinkoulujen varassa.

Kansakoulujen perustamisen aikaan liittyy ns. kansallinen herääminen. Esimerkiksi Pohjois – Pohjanmaan kuntiin oli perustettu niinä aikoina myös kirjastoja. Niitä oli perustettu jo ennen kunnallisia kansakouluja. Muhokselle kirjasto oli perustettu jo vuonna 1851. Kirjastot olivat toimineet ensin yksityisten kirjainlahjoittajien toimesta.

Kirjastoissa oli toiminut myös suosittuja lukupiirejä. Se oli ollut hyvä toimintamuoto kirjastojen vähien lainakirjojen aikaan. Hyvää ja antoisaa oli varmaan ollut myös keskustella luettujen kirjojen sisällöistä. Tavattiinhan lukupiireissä myös muita kirjoista kiinnostuneita.

Suomalaiset ovat lukijakansaa. Koko 1900 – luvun käytimme eniten maailmassa kirjastojen lainauspalveluja. Tuolloin monilla kustantajilla oli myös ollut myydä halpoja kirjoja – esimerkiksi joululahjoiksi. Muun muassa hämeenlinnalainen Arvi A. Karisto OY möi asiamiestensä kautta vuosittain ennen joulua edullisia kirjoja. Sieltä myyttiin myös liittoutuneitten valvontakomission kieltämiä kirjoja esimerkisi: Adolf Hitler; Mein Kampf, Onttoni Miihkaelin; Raatteentiellä, Armas J. Pullan; Ryhmy ja Romppainen nimisten sotakaverusten sotaseikkailukirjoja.

Varhaisimpia kansakouluja oli ollut muutamia yksityisten henkilöiden ylläpitämiä. Esimerkiksi kenraali Johan Munck oli perustanut koulun kartanonsa lähistölle vuonna 1856. Siellä alettiin antamaan opetusta lapsille jo syksyllä 1857. Kenraali Munck ei saanut kouluunsa valtionapua, vaan hän huolehti koulun kustannuksista itse. Tuohon Munckin kouluun päästäksen lapsilta oli vaadittu jonkinmoinen lukutaito.

 

Keisarillisen kouluasetuksen (v.1866) mukaan kuntain kansakouluista suunniteltiin kuusivuotisia. Seurakuntien ylläpitämät lukkarinkoulut olivat olleet kestoltaan lyhyitä vain viikkoja. Seurakuntien kinkereillä oli annettu myös opetusta. Mutta, pääpaino opetuksessa lukkarinkouluissa sekä kinkereillä oli ollut kristillisessä kasvatuksessa ja opetuksessa sekä raamatunhistorian kertomuksissa ja tapahtumissa. Se oli ollut erikoisempaa, että seurakuntien ylläpitämissä ns. lukkarinkouluissa oli opetettu vain lukemaan, muttei kirjoittamaan.

Pohjois-Pohjanmaalla Limingassa kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1868. Se alkoi toimia kansakouluksi rakennetussa rakennuksessa Limingan kirkonkylässä. Limingan museoalueella on edelleeen tämä vanha koulurakennus ns. kivikoulu. Se on ehkä Suomen vanhimpana kansakouluna aloittanut koulu? Lähikuntaan, Temmekselle saivat hankittua kirkonkylän kansakoulun vuonna 1891.

Itsenäisen nuoren Suomen koululaitoksen historian tärkeä merkkipaalu oli ollut 15.4.1921. Silloin, astui yleinen oppivelvollisuus virallisesti voimaan Suomessa. Tämä tarkoitti, että maalaiskunnilla oli velvollisuus perustaa kansakoulu jokaiseen kirkonkylään ja/tai sivukylään, jos tulevassa koulupiiriissä olisi 20 oppilasta. Niinä päivinä eli 1920-luvulla alkoi toimia myös Temmeksen Haurukylän kansakoulu.

Kansakoulun opettajia valmistui opettajaseminaareista. Esimerkiksi Raahessa oli ollut opettajaseminaari. Paljon toimi kansakoulunopettajina epäpäteviä. Saattoipa joku hyvin kansakoulun suorittanut toimia kansakoulunopettajana nuoremmilleen. Opettajissa oli ollut myös keskikoulun tai kauppakoulun käyneitä.

Opettajina toimi usein henkilö, joka oli suorittanut ylioppilastutkinnon ja halusi hankkia sillä tapaa tuloja esimerkiksi yliopistolukuihinsa. Esimerkiksi taannoinen presidenttimme Mauno Koivisto oli toiminut ylioppilaana kansakoulunopettajana.

Maalaiskylien kansakoulun poikien käsityöopettajina toimi ennen usein joku kylän käsistään tekevä mies. Jos, koulussa oli miesopettaja, niin hän tavallisesti opetti myös poikien käsityöt. Tavallisesti naisopettaja opetti tyttöjen käsityöt. Patalappuja virkkasivat käsitöinään ennen virkkuukoukuillaan myös kansakoulun ensimmäisen luokan pojat.

Yleisen oppivelvollisuuden tultua voimaan, kuntiin perustettiin myös kiertokouluja. Kiertokoulua pidettiin myös monien Limingan lakeuden syrjäkylien maataloissa. Esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylässäkin oli pidetty välillä kiertokoulua. Opettajina toimi kiertokoulunopettajia tai esimerkiksi lähi srk:n pappi. Ennen oli ollut myös ns. supistettuja kansakouluja. Niissä lapsi suoritti oppivelvollisuutensa neljässä vuodessa.

Temmeksen Haurukylässä oli vuosina 1956-1958 yläluokkien opettajana Pasi Saari niminen opettajaseminaarin käynyt nuori silmälasipäinen mies. Alaluokilla oli aina naisopettajia. Opettajat olivat aluiltaan Temmeksen ulkopuolelta tulleita. Eräskin naisopettaja Köngäs – sukuniminen oli tullut sinne kaukaa Kittilästä.

Se oli vuotta 1953, kun Tyrnävän Korvenkylän Limingan kuntaan kuuluville kylän koululaislasten vanhemmille esitettiin, että lasten alkaa kulkea kansakoulussa Alatemmeksellä. Sinne oli rakennettu uusi koulurakennus. Saimme kuitenkin jatkaa kansakoulua Haurukylässä. Sinne kulku oli muutamia kilometrejä lyhyempi ja kivempi, koska sinne hiihdettiin ja/tai käveltiin vain kuntainliiton kunnalliskodin metsäsaran läpi. Siellä, suojaisalla koulupolulla ladut ja kävelypolut pysyivät auki ja kunnossa myös pienillä lumipyryillä.

Kun oli hyvät hiihtokelit, niin ehti kotiin jopa 20 minuutissa juomaan päiväkahvin. Ei meidän silloisten koululaisten tarvinnut alkaa kulkea useampia kilometrejä pitempää matkaa Alatemmekselle, ja eikä tarvinnut tietystikään mennä kuusijuhlaan sinne.

Niinä vanhoina 1950-luvun aikoina kansakouluiässä oli ns. sodanjälkeisiä suuria ikäluokkia. Kansakoulut olivat tupaten täynnä koululaisista kaikkialla Suomessa. Sittemmin, vuonna 1957 kansakoulun laajennus tuli ajankohtaiseksi Haurukylässäkin. Uudisrakennukseen tuli lisää muuan luokkahuone ja asuntoja opettajille.

Myös Haurukylään oli tullut muutamia sotaevakkoperheitä sodissa menetetetyiltä alueilta. Monet Suomen viime sodissa mukana olleet avioituvat rauhan tultua ja saivat lapsia. Oli ennen ollut sitäkin, että ihmisiä siirtyi asumaan toisiin kuntiin ja kyliin, kun sodanjälkeinen asevelitalo tulikin tehtyä väärään paikkaan ja kuntaan.

Kuusijuhlassa Haurukylässä

Koulujen joululomat ja joulujuhlatkin ovat yhtä vanhoja kuin koulutkin ovat. Sitten alkoi tavan mukaan joululoma. Vuosikymmenellä 1950 kansakoulun joululoma oli noin kolme viikkoa. Silloin oli koulua lauantaisinkin, niin joululoma oli sangen pitkä.

Joululomaa edelsi koulun joulujuhla. Se saattoi olla Santa Lucian päivän iltana (13.12) tai kohta sen jälkeen. Kouluun palattiin tammikuussa. Kevätlukukausi saattoi alkaa joskus Nuutinpäivän jälkeen, mutta aina se alkoi vasta loppiaisen jälkeen. Vuonna 1956 Lucian päivä oli torstaina 13.12. Vuonna 1957 Nuutinpäivä oli sunnuntaina 13.1.

Koulun joulujuhlaa sanottiin ennen myös kuusijuhlaksi. Esimerkiksi vuonna 1956 Temmeksen Haurukylän kyläkoulun joulujuhlassa yksinlaulua esittivät koululaistytöt Anneli Pasanen ja Ilona Sopenperä. Haurukylän kansakoulussa joulujuhlan ohjelmiin osallistuivat kaikki koululaislapset. Tavanomainen ohjelma niissä oli joulukuvaelma, joka tarvitsi useamman lapsen osallistumisen. Koululaislasten yhdessä esittämät joulu – ja tonttuleikit muodostivat tärkeän osan juhlan ohjelmaa. Puuhaa oli koululaisille myös kuusijuhlakuvaelmissa esiintyvien lasten esiintymisasujen valmistamisesta.

Monet tonttulaululeikit ja ”Heinillä härkien kaukalon” jouluvirsi olivat eräitä kuusijuhlalauluja. Joulu Jeesuksen syntymäjuhlana tuli tavallisesti esille koululaisten esittämissä kuvaelmissa. Tiernapojat kuvaelma kertoo yleisimmät asiat Kristuksen syntymästä ja sen ajoista.

Haurukylän kansakoulun joulujuhlassa olivat yleisönä mukana kaikki kyläläiset. Eihän pienessä kylässä muita tapahtumia juuri ollut. Harvoin niissä kuusijuhlissa joululahjoja jaettiin, mutta joulukorttien jakamiset koululaisten kesken olivat tapana. Haurukylän koulun kuusijuhlassa oli aina mukana myös joulupukki. Joulupuurokin syötiin siellä. Mukana siinä oli myös pieni rusinainen joulupulla.

Haurukylän kansakoulun kuusijuhla oli illalla. Kuun, Pohjantähden ja Otavan alla sinne matkattiin. Matka kuusijuhlaan kyläkoululle kuljettiin hevosillä tai hiihtäen. Seuraavana päivänä haettiin todistukset koulusta. Sitten jäimme joululomalle.

Kun, lähti hiihtämään pimeässä koulun kuusijuhlaan, niin silmät näkivät pian. Jos, oli kuutamo, niin se oli jo ylellisyyttä pienelle kuusijuhlaan lähtevälle ja sieltä palaavalle – hiihtää kirkkaalla kuutamolla miljoonien sädehtivien lumikidetimanttien päällä.

Seuraavana päivänä, lyhyen aikaa valaiseva talvinen aurinko herätti lumikidetimantit uudelleen välkehtimään, kun haimme koulusta joulutodistukset. Koulupolun varren jänikset, mettikanat (riekko), oravat, teeret ja muuan kettukin toivottivat hyvää ja mukavaa joululomaa.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuusijuhla

http://www.minedu.fi/etusivu/arkisto/2005/0206/lomat.html

http://www.kirjastovirma.fi/muhos/koululaitos

https://fi.wikipedia.org/wiki/Limingan_museoalue

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulu

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulupukki

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulu_eri_maissa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulun_julkinen_asema

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=Luuk.+2%3A1-18&mod1=FinRaam&mod2=FinPR&mod3=YLT&ctx=0

http://www.santatelevision.com/joulupukki/suomi/perinteinen-suomalainen-joulu/

http://www.youtube.com/watch?v=MDBwejESlEs&feature=related

http://www.evl.fi/raamattu/1992/Luuk.2.html

http://suomalainenjoulu.fi/

https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4lkeen_Kristuksen

http://neba.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/joulu/pojat.htm

http://historianet.fi/sivilisaatiot/viikingit/viikingit-viettivat-joulua-alkoholin-merkeissa

http://www.kirjastovirma.fi/kirjastot/muhos

https://www.google.fi/search?q=ryhmy+ja+romppainen&ie=utf-8&oe=utf-8&client=firefox-b&gfe_rd=cr&ei=_yMsWKqcJeLk8AeT4qawDA

joulun odotusta

suomalaisen joulun odotusta

Itämaan tietäjät matkalla kumartamaan tulevaa kuningasten kuningasta

Itämaan tietäjät matkalla kumartamaan tulevaa kuningasten kuningasta


Jatkosodan kaukopartioissa

Posted on

FM Mauri Junttila

Jatkosodan kaukopartiomiehellä Olavi Iisakki Pasasella (1920-1993) oli ollut seikkailuja jo nuorukaisena. Hänen alkujaan temmesläinen Iikka Kelhä eno oli ottanut kesällä 1937 nuoren Olavin mukaansa tiilitehtaan töihin, kun oli matkustanut työnjohtajaksi Jäämeren rannalle Petsamoon juuri perustettuun tiilitehtaaseen.

Olavi oli matkustanut sieltä kotiinsa myöhäissyksyllä 1937, jo lähes talvea se oli ollut siellä Jäämeren rannalla, saadessaan kotoaan tärkeän kirjeen. Kirjeessä kehoitettiin Olavia saapumaan kotiinsa tapaamaan kuolemaisillaan olevaa isäänsä. Hän jäi sille reissulle Tyrnävälle. Olavi oli vakuutettu kotonaan tulevasta suursodasta, että kannattaako enää mennä takaisin Petsamoon?

Matka Petsamoon ja sieltä takaisin oli ollut niinä aikoina vaivalloista matkustamista täysinäisessä hiljaa matelevassa linja-autossa. Pohjoisimman Lapin tiet olivat kapeita ja mutkaisia sekä kovasti jäisen liukkaita jo alkutalvesta. Rovaniemeltä voitiin matkustaa junalla Ouluun ja sieltä kauemmaksi.

Eräänä talvisena sunnuntai – iltana ennen viime sotia joukko korvenkyläläisiä poikia oli palaillut Yli-Temmekseltä valistustalo Väinölästä elokuvista. Paluumatkalla eräs paikallinen poliisi oli ollut kyttäämässä poikia taskulampun kanssa, maaten palttoossaan lumisella talvitiellä, kuin kuvitellen olleensa piilossa. Poikaporukan keulilla pyöräillyt oli potkaissut taskulampun hänen kädestään. Tunnistamattomat pojat eivät tietystikään saaneet sakkoja valottomilla polkupyörillä ajosta.

Korvenkylästä oli ollut talvisin nopea talvitie Temmeksen Nurkkalankankaalle. Ennen olivat yleisesti pyöräilleet polkupyörillään jäisiä reenjalasten jälkiä myöten. Saattoi toisilla mennä pitkäkin väli kaatumatta. Eikähän siinä kuinkaan käynyt, jos pyllähti paksuun pehmeään lumeen!

Sissinä jatkosodassa

Pohjois-Pohjanmaalle oli viime sotien aikanan perustettu merkittävä sotilasosasto, kun kesällä 1941 perustettiin Sissipataljoona 3 Limingassa, Limingan ja lähikuntien Lumijoen, Siikajoen, Revonlahden, Temmeksen ja Tyrnävän miehistä. Se alistettiin III divisoonalle.

Sissipataljoona 3 taisteli usein siellä, missä pyssymiehiä tarvittiin. Se ei siis ollut mukana sissitoiminnassa pataljoonana. Aktiivisia kaukopartiomiehiä oli ollut vain osa sissipataljoonan miehistä.

Tuo lakeuden miesten Sissipataljoona 3 lakkautettiin kesällä 1943. Se liitettiin vastaperustettuun 15. prikaatin I pataljoonaan. Sissejä meni myös siihen ja osa määrättiin muihin yksiköihin. Lapin sodassa tämä 15. prikaati lakkautettiin edelleen armeijan monien uudelleenjärjestelyjen takia. Miehiä meni siitä muihin yksiköihin.

Alkuperäinen III divisioonan Sissipataljoona 3 meni ensin sotimaan Uhtualle ja sitten hiukan myöhemmin Kiestinkiin. Niillä Vienan Karjalan seuduilla olivat myös kuuluisat Kis – Kis kukkulat. Olihan siellä ollut myös Eldankajärvi ja Erkki Tiesmaa. Tämä oululainen upseeri sanoitti ja sävelsi sota-aikojen tunnetun ikiviheän laulun ”Eldankajärven jää”.

Paljon meni siitäkin, alkuperäisen lakeuden Sissipataljoona 3:n miehistä kesällä 1944 torjumaan neuvostoliittolaisten Kannaksen läpimurtoa, kukin uusissa yksiköissään. Myöhäissyksyllä 1944, jatkosodan rauhan jälkeen monet komennettiin Lapinsotaan toimittamaan pois Suomesta entiset aseveljemme, saksalaiset sotilaat.

Lakeuden miehistä kootussa sissipataljoonassa oli ollut mukana useita tyrnäväläisiä asevelvollisia: esimerkiksi kersantti sotakoiraohjaaja Olavi Markus, lääkintäkersantti Olavi Pasanen ja kersantti Iikka Tjäder. Pasanen kertoi ennen jotain seikkailuistaan. Hänen tarinoissaan oli välillä mukana myös Mannerheiminristin ritari majuri Heikki Nykänen. Hän oli ollut ”Uhtuan sissi” lempinimen saanut tiedustelu-upseeri.

Hän oli ollut niiden partioporukkain johtajana, joissa myös Olavi Pasanen oli ollut mukana. Heikki Nykäkänen kirjoitti myöhemmin sotaromaanin ”Sissisotaa”. Se on julkaistu vuonna 1983. Se on tosiasioihin ja – seikkailuihin pohjautuva muistelmakirja. Siinä mainitaan esimerkiksi tyrnäväläiset kaukopartiomiehet luutnantti Veikko Niemelä ja Olavi Pasanen. Sissipartioiden johtaja Heikki Nykänen oli antanut kirjoittamansa sotakirjan entisille alaisilleen muistolahjaksi. Esimerkiksi Pasanen oli saanut sellaisen.

Pasanen kertoi sissikoulutuksen olleen kovaa ja vaativaa. Hän oli ollut hankkimassa sissikoulutusta ja sissin kuntoaan Paltamon Kiehimäjoella. Maasto siellä Oulujärven kyljessä tarjosi hyvät mahdollisuudet opetella monipuoliseksi, osaavaksi sotasissiksi.

Siellä oli paneuduttu talvella erityisesti hiihtoon. Tavanomaisesti oli hiihdetty verenmaku suussa – katkeamispisteeseen. Sitten, oli vielä jatkettu siitä. Pakkausta oli ollut repussa noin 30-40 kiloa. Se oli ollut sissin repun paino. Reppu sisälsi vaatteita, muonaa, räjähteitä ja ammuksia.

Sisseiltä odotettiin täysraittiutta. Esimerkiksi Heikki Nykänen oli ollut sellaisia miehiä. Niinhän se on, että esimerkiksi Työmies tupakan savun hajun tunsi tavallinen mies jo kaukaa. Luonnollisesti sotakoira haistoi sen monin verroin vielä kauempaa.

Sissin elämä elettiin pääasiassa paljaan taivaan alla. Hyvää oli sissin oppia tuntemaan tähdet. Kun, löysi taivaalta Otavan, niin löysi sen perusteella myös Pohjantähden. Se on pohjoisen pallonpuoliskon taivaannapa ja se on aina paikallaan pohjoistaivaalla.

Kun, tunsi tähtitaivaan tunnetuimmat tähdet, niin se helpotti ja nopeutti myös kartan ja kompassin kanssa kulkua ja suunnistamista. Tähtien muistaminen auttoi sissiä nopeaan kulloisen oleilupaikan paikantamiseeen ja kulkureittien valintaan, jopa ilman karttaa ja kompassia.

Ainahan oltiin partiomatkalla jonnekin menossa tai tulossa jostakin. Pilvisellä ilmalla oli huono lukea tähtitaivasta, mutta oppi sissi lukemaan luonnosta etelän ja pohjoisen. Suunnan ja suuntavaiston säilyttäminen oli ollut elintärkeää sisseille.

Sisseillä olivat taidot elää luonnossa ja luonnon suomin mahdollisuuksin. Tarvitsivat esimerkiksi myös nuoret miehet jonkin verran lepoa ja unta. Nuotioilla tarkeni yöpyä, mutta niiden näkyvyyden ja hajujen kanssa piti olla varovaisia. Liikuttiinhan luvatta kaukana vihollismaan alueella.

Kesällä oli helpompaa levon ja nukkumisen kanssa. Kuivalla kangasmaalla saattoi sissi ottaa torkut ilman isompia lepopaikan valmisteluja. Hyttysiä toki oli niissäkin vaivana liikuttaessa Vienan korvissa. Karjalaiskylän niityn reunassa saattoi olla heinälato, jossa oli suojaisaa levätä, jopa nukkua univelkaa pois kuivissa heinissä. Joitain ansoja eli pieniä paukkumiinoja oli hyvä laittaa ympäristöön varalta suojaksi.

Talvisilla partioreissulla, kun itä – Karjalan metsissä oli paksulti pehmeää lunta. Saatettiin pitää lepotauot tai viettää yö kaivautumalla vain yksinkertaisesti lumeen. Malleja siitä nähtiin luonnossa. Esimerkiksi metsäkanalinnut yöpyvä lumessa ”kiepissä” suojassa. Lumen suomaa suojaa osaavat hyödyntää myös jänikset ja ketut.

Miljoona markkaa

Entinen aseveljemme oli ollut kova pala purtavaksi. Idästä puristi puna-armeija eli maailman paras armeija koskaan. Lännestä nakersivat länsiliittoutuneet. Euroopan herruuden ratkaisivat liittoutuneitten loputtomat mies – ja materiaalivarastot sekä Brittein saarilta lennetyt monet, monet pommituslennot natsi – Saksaan.

Maailmanpolitiikan uusi suuri tilanne ns. kylmä sota nosti päätään jo ennen kuin oli edes marssittu Berliinin valtausparaatia ja Euroopan entisen vahvimman miehen, valtakunnanjohtaja Adolf Hitlerin ruumis ei ollut vielä ehtinyt edes kunnolla kylmetä.

Liittoutuneitten itäinen jäsenmaa Neuvostoliitto kiinnosti. Toisen maailmansodan voittamattomat puna-armeijalaiset olivat olleet hyviä esimerkiksi laulussa, tanssissa ja musiikissa. Sotilaina he olivat olleet edelleen noista asioista vielä parempia.

Neuvostoliitossa asui sadoin miljoonin ”suurta isänmaallista sotaa” käyneitä, ”äiti Venäjän” puolesta taistelleita neuvostosotilaita. Valtioateismista huolimatta he olivat sangen kristinuskoisia. Monen aunuslaisen tai vienalaisen pirtin nurkassa oli ikoni tai Kristuskuva kunniapaikalla. Eivät neuvostoliittolaiset taisteleet kulttihenkilöiden puolesta, kuin on tahtonut olla tapa läntisen puolen miehillä.

Lännestä oli käännytty entisten suomalaisten kaukopartiomiesten puoleen, että olisiko heillä kiinnostusta lähteä valokuvausreissuille Neuvostoliittoon? Se olisi myös ollut hyvä, jos nuo kylmän sodan ajan Neuvostoliittoa vakoilevat olisivat kirjoitelleet joitakin rivejä näkemästään paperille ottamiensa valokuvien lisäksi.

Tavallinen palkkio vakoilumatkasta Neuvostoliittoon muutamine rulline valokuvia oli ollut miljoona Suomen markkaa. Myös entiseen kaukopartiomies Pasaseen oli otettu yhteyttä. Lähdössä hän oli jo ollut vakoilijaksi. Hänelle oli tullut mieleen, vai olisiko hänen vaimonsa peloitellut, että jos hänen jatkosodan ajan hyvä tuuri loppuukin?

Pasasesta oli myös tullut jatkosodan aikana perheellinen, parin lapsen isä. Vakoilijan kohtalo siellä itärajan takana odotti häntäkin, jos kiinni jäi. Kun, vanhenee huononee myös metsissä salaa liikkumiset. Kiinnijäämisen riskit lisääntyvät iän myötä.

Pasasen Olavilla oli ollut hyvää tuuria koko jatkosodan. Hän kulki sen läpi ilman naarmuja. Monilla sodissa mukana olleilla olivat vaivana esimerkiksi sitkeät rakot ia ihovauriot jaloissa, jotka eivät suostuneet paraneen millään. Osa heistä löi kättä, jalkaa terävään kiveen tai kantoon, jos ei sattunut osumaan vahingoittavan, tappavan luodin tai raatelevan sirpaleen tielle.

Rintama- ja partiomiehillä oli ollut eriasteisia paleltumia. Osa oli vuollut käteensä, sormeensa vuollessaan poltettavaa pienille kynsitulille tai nuotioon. Ripulit ja punatauti, vatsakatarri olivat olleet yleisiä, usein lähes mädäntyneitten ruokien äärellä eläville. Pommituksissa oli joutunut hiekan, mullan sekaan tai räjähdyskaasupilveen. Joiltakin vaurioituivat keuhkot tai silmät pommituksissa. Myrkkykaasuja oli käytetty hiukan myös jatkosodassa.

Erilaisia partioita ja erilaisia tiedustelumatkoja

Sissipartioiden tärkein tehtävä oli ollut tiedustelu. Sitä oli tehty lähellä jo heti tuliasemien takana tai tiedustelumatkalle oli menty hyvin kauas satojen kilometrien päähän. Siinä yhteydessä puhuttiin kaukopartioista.

Niissä jutuissa mukana olleet sotilaat olivat olleet kaukopartiomiehiä. He olivat olleet erikoismiehiä, joilla olivat olleet kyvyt olla reissuillaan kaukana ja/tai kauan aikaa – kaukana omista linjoista. Heiltä oli odotettu kykyjä ja kuntoa olla tarvittaessa tai pakon edestä liikkeellä päivästä toiseen. Hiihtää tai juosta väsymättä päivästä toiseen!

Usein tiedustelureissuilla meni parikin viikkoa. Miehille oli pyritty lähettämään täydennystä laskuvarjoilla pudotettavilla muonatorpedoilla. Siinä puuhassa oli ollut mukana huolellisuutta ja osaaamista, oli vaadittu tarkkuutta. Toivottiinhan lastien tulevan juuri niiden tilaajille ja haluttiin napata ne ennen neuvostosotureita.

Joskus oli tosin käynyt niin, että suomalaisten sissien syliin oli tullut taivaalta laskuvarjon varassa lahjaksi lihava, raskas muonatorpedo monen monilla herkuilla. Pakkaukset ja purkit olivat olleet Made in USA valmisteita, makeisia sekä sissiruokaa. Olivat siis olleet littotuneitten raharikkaan USA:n apua Neuvostoliitolle.

Toivottiin myös, ettei vihollinen edes näkisi suomalaisten täydennystorpedoitten pudotuksia. Helposti he alkaisivat niiden perusteella paikallistaa luvattomilla asioilla liikkuvia sissejä. Lentokoneet olivat kauas näkyviä ja kuuluvia, samoin torpedot leijuessaan laskuvarjon varassa. Paljon ja usein oli siellä itä – Karjalan asumattomissa erämaissa kaiken näkeviä, tarkkaavaisia neuvostoliittolaissilmiä.

Jatkosodan tiedustelupartiot pyrkivät lähettämään päivittäin kotiin tietoja radioilla. Olihan partiomatkojen tarkoitus ollut juuri tiedustelu. Viesteissä kerrottiin vihollisen liikkeistä ja aseistuksesta sekä joukkojen laadusta. Olivatko he esimerkiksi olleet laatusotilaiden näköisiä, vai jo iäkkäitä, vaarattomilta vaikuttavia täydennysmiehiä?

Tietoja lähettiin kotiin kannettavilla radioilla. Kyynel – niminen radiolähetin oli ollut käytetyin. Viholliset häiritsivät sotasissien radioiden toimintaa. He pyrkivät myös paikallistamaan suomalaississien radiolähetysten perusteella heidän oleilupaikat ja mahdolliset kulkureitit.

Sissipartioita oli ollut erilaisia ja eri kokoisia. Joskus, oli lähtenyt etulinjan osastosta huomaamatta pari miestä katseleen etulinjan juoksuhautojen taakse. Tai olivatko menneet vain tarkkaileen, että pitääkö omien tupakointikuri kutinsa, vai palaako Työmies luvattomissa paikoissa? Vasta heidän muutaman tunnin päästä palattuaan, aseveljet saivat tietää heidän käyneen vakoilemassa taisteluhautojen takana.

Toisinaan partiomatkalle oli lähtenyt huomattavan suuri, jopa muutamamien satojen miesten kokoinen sissiosasto. Partiomatkaan oli usein lähdetty myös siten, että ensin oli ollut tykistökeskitys vihollisen asemiin. Partio ylitti linjat tykkitulen suojassa.

Erinomainen tapa lähteä kesäkelillä tiedustelumatkalle oli mennä vesitasolla. Monet kerrat vei vesitaso kaukopartiomiehiä kauas vihollislinjojen taakse. Vesitaso kuuluu ja näkyy kauas, mutta ei niitä aina huomattu neuvostoliittolaisten puolelta.

Partiomatkalta paluussa oli omat ongelmansa. Usein palattiin yksinkertaisesti vain tullen omien ja naapureiden taistelulinjojen läpi. Se vaati osaamista. Oli esimerkiksi olemassa tunnussanoja, joita vaihdettiin usein.

Myöhemmin, turhaan parjattu Pervitin pulveri oli ollut luotettava, käypä ja toimiva piriste partiomiehille. Kun, sissiporukka tyhjensi muutamat Pervitin laput suihinsa ennen linjojen ylitystä, eipä löytynyt sellaisia vihulaisia, jotka olisivat heitä kiinni juosseet tai hiihtäneet. Luoteja osasivat myös väistellä he, jotka saivat syödä muutaman Pervitin lapun piristeeksi. Pervitiniä oli ollut myös pillereinä.

Tuhoojapartioita, häirintäpartioita

Tarunhohtoisten kaukopartiomiesten tärkein tehtävä oli tiedustelu. Niissä oli ollut rauhallista tiedustelua ja väkivaltaista tiedustelua. Tiedustelumatkoilta linjojen taakse saattoi partiomiesten mukaan Suomeen joutua myös, joku onneton neuvostosoturi.

Myös tuohoamista harrastivat kaukopartiomiehet. Neuvostoliiton merkittäviä elämän lankoja olivat olleet Muurmannin rata ja Argangelin rata. Liittoutuneitten rahakas sotakaveri USA toimitti jatkuvasti suurin laivasaattuein materiaalia Muurmanskiin. Sitä lähti sieltä eteenpäin Neuvostoliittoon monin pitkin, raskain junakyydein.

Kaukopartiosissit kävivät häiritsemässä toistuvasti Neuvostoliiton elämänlankain monien junain rahtiliikennettä ja rataa vastaan kohdistunein tihutöin. Joitakin kertoja Neuvostoliiton elämänlankaratoja oli paukautettu irtipoikki pitkältä matkalta ja lihavia, raskaita sotamateriaalijunia oli saatu suistettua kiskoilta.

Merkittävä tuhoamisisku oli tehty suomalaississien toimesta Petrovski Jamiin. Siellä oli sijainnut eräs Neuvostoliiton huoltokeskus. Huoltokeskus oli kerrattain tuhottu.

Häirintään liittyvästä käynee esimerkkinä tapaus, jossa ryhmä sissejä oli seikkailut Vienassa. Kyseisellä partiomatkalla sisseillä oli tiedustelun lisäksi ollut tehtävänä siirtää pieni määrä erään syrjäisen pienen vienalaiskylän ihmisiä paikasta toiseen ja jättää heidät sitten sinne uuteen paikkaan ihmetteleen.

Kävelymatkan aikana päälle oli noussut vesisade. Eräs nuorukaississi oli ajatellut olla herrasmies. Hän oli antanut takkinsa erään viluisan näköisen karjalaismummon harteille. Eromispaikassa hän oli alkanut kieltä taitamattomana nätisti nyiskelemään mantteliaan mummon harteilta. Karjalaismummo oli kellahtanut selälleen ja alkanut kääriskellä kolttunsa helmoja ylöspäin. Paluumatkalla kohteesta oli kauan aikaa muistutettu ja kiusattu onnetonta sissiä sangen iäkkäästä morsiammesta.

Sitä mitalia jäi puuttumaan

Tyrnävän veteraanikirjassa on viime sodissa mukana olleitten kuvia. Siellä on monien joukossa esimerkiksi myös veteraanit: Pasanen, Markus ja Tjäder. Olavi Pasanen ja Olavi Markus muistelivat Iikka Tjäderin olleen kuin mallisotilaan. Sotilasta kiitettiin ansioistaan. Ne ovat sotilaalle tuhottuja vihollisia ja/tai tuhottua viholliskalustoa.

Tjäderin Iikan muisteltiin olleen myös kaikin puolin kivan, mukavan ja luotettavan aseveljen. Olavit olivat sitä mieltä, että liian vaatimattomasti oli Tjäderiä palkittu, kun hänelle oli annettu niitä samoja mitalaleita, joita oli yleensä jaettu miehille kannustus – ja muistomitaleina. Olavien mielestä Iikka Tjäder oli sotilaana ollut paljon yläpuolella tavallisten. Iikan olisi kuulunut saada viime sotien sotilaan arvokkain mitali eli Mannerheimin ristin mitali!

Iikka Tjäder oli ollut samankyläläinen tarinani Olavi Pasasen kanssa. Iikka oli ollut pari vuotta Pasasta vanhempi. Iikka oli menettänyt jatkosodassa vasemman jalkansa polven yläpuolelta. Hänestä oli tullut jalkapuoli sotainvalidi. Sellaisia kohtaloita oli ollut paljon viime sotien seurauksena.

Sissipatajoonan perinnejuhlat

Sissipataljoona 3 oli ollut merkittävä pohjoispohjalainen sotilasosasto. Se perustettin kesäkuussa 1941 Limingassa. Sen perusti Raahen suojeluskuntapiiri. Niinä aikoina asevelvollisuus ja kutsunta-asioita hoitivat suojeluskuntapiirit. Liminka kuului Raahen suojeluskuntapiiriin. Oulussa oli oma Oulun suojeluskuntapiiri.

Siksikin tuon pataljoonan perustaminen oli ollut merkittävä ja näkyvä lakeudella, koska siihen määrättiin noin 1000 miestä harvaanasutulta lakeudelta. Alueitten rajaus, mistä asevelvollisia tuli sissipataljoona 3 ei ollut tiukkarajainen. Sissipataljoona 3 sai jatkosodan aikana miehiä lisää myös muista maakunnista ja suojeluskuntapiireistä.

Sissipatajoona 3. lakkautettiin kesän 1943 aikana. Armeijassamme oli sota-aikana lähes jatkuvasti uudelleenjärjestelyjä. Tuokin alkujaan Limingan lakeuden miesten oma alkuperäinen sissipataljoona liitettiin 15. prikaatin 1. pataljoonaan.

Myöhemmin monet sissipataljoona 3:ssa palveleet alkoivat muistella menneitä. Perustettiin esimerkiksi Sissipataljoona 3 perinneyhdistys. Se on kokoontunut jo kymmeniä vuosia kesäisin perinnejuhlaansa lakeuden kunnissa. Sissipataljoona 3:n perinnepäivään kuuluu nykyisin myös kirkkopyhä.

Tyrnävän uuden ja tilavan nuoriseurantalon, Seurojentalon valmistuttua 1960-luvun alussa. Se vilkastutti entisten sissien ja viime sotiin osallistuneitten sekä vanhoista asioista kiinnostuneitten Sissipataljooona 3:n perinnepäivän vieton kiinnostusta.

Ehkä sodasta vierähtänyt aika saattoi vaikuttaa perinnepäivä kiinnostukseen? Kohta sodan jälkeen monilla oli ollut jokapäiväiseen toimeentuloon liityviä kiireitä, jotka veivät kaiken ajan. Paljon oli myös sodissa mukana olleita rauhan miehiä, joita ei kiinnostanut rauhan aikana mikään sotaan liittyvä tai sodan muistelu.

Sodan muistelu vaikutti toisten mielestä kuin liian lapselliselta aikuiselle miehelle. Sen nähtiin myös olleen liian sotaa, väkivaltaa ja tappamista ihannoivaa. Sotiin liittyi myös kovaa propagandaa. Se on aina ollut asoita tieten tahtoen vääristelevää.

Monien mielestä piti elää rauhan päiviä, kun niitä saatiin elää. Elää saamaamme rauhaa sodissa menettyjen vuosien korvauksena. Niihin eivät kuuluneet esimerkiksi sotaosastojen perinnejuhlat ei sodan, tappamisen ja väkivallan muistelu. Tavallisesti sotavuosien jälkeistä aikaa elettiin maaseudulla kovan työnteon merkeissä.

Ei ollut aikaa, ei kiinnostusta sodan muisteluihin. Turhanpäiväisinä ajanhaaskauksina niitä pidettiin kauan. Rahaa ja vapaa-aikaa oli ennen myös vähän. Ei ollut autojakaan, joilla olisi ajeltu juhlimaan. Hyvin hoidetun suomalaisen ulkopolitiikan ansiosta saimme todellisuudessa elää rauhan aikaamme. Sitävastoin sotimisten ja propagandan takia oli meiltä poloisilta suomalaisilta mennä rauha sekä valtiollinen itsenäisyys.

Ajan myötä ja sotakärsimysten, muistojen himmentyessä osa sisseinä sodassa palvelleista, perinneasiasta kiinnostuneista tai veteraanien sukulaiset, tuttavat alkoivat osallistua lakeuden sissipataljoonan perinnejuhlaan. Ne olivat olleet vuosituhansien vaihtuessa useita vuosia suosittuja. Luonnollisesti entiset kaukopartiomiehet eivät juuri itse enää osallistu Sissipataljoona 3 perinnejuhliin. Esimerksi vuonna 1920 syntynyt, jos eläisi, hän olisi tänään (2016) jo 96 vuotias.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Nyk%C3%A4nen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sissipataljoona_3_(jatkosota)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_III_armeijakunta_(jatkosota)

http://kirjastolinkit.ouka.fi/kaleva/kesa13/sissit.htm

http://vanhahistoria.blogspot.fi/2015/02/kiestingin-kelirikkotaistelut-kevaalla.html

http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1962/Kansa_Taisteli_12_1962.pd

https://www.avi.fi/web/avi/-/kuulkaamme-veteraanitarinoita-ennen-kuin-niita-ei-kuule-pohjois-suomi-#.V_thKyQ37IU

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiehim%C3%A4njoki

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kaukopartiotoiminta

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2274199?utm_expid=13459684-4.RRlTebaMRfebWecrdbt9Ow.0&utm_referrer=https%3A%2F%2Fwww.google.fi%2F

http://www.salonseudunsotaveteraanit.fi/muistelmatlietzen_antero_-_prikaati_15_muistelma.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Dresdenin_pommitukset

Nykänen, Heikki: Sissisotaa: sissipäällikön muistelmia jatkosodasta ja Lapin sodasta. Helsinki: Alea-kirja, 1983.

tuolla on hyvä sissinkin olla

tuolla on hyvä sissinkin olla

melko kookas sissipartio lähdössä partioreissulleen

melko kookas sissipartio lähdössä partioreissulleen

pieni sissipartio palaa reissultaan

pieni sissipartio palaa reissultaan


Suomen sota vv. 1808-1809

Posted on

FM Mauri Junttila

Vuosien 1808-1809 Suomen sota oli osa europpalaista suurvaltapolitiikkaa. Sodassa Ruotsi menetti Itämaansa Venäjälle. Venäjän autonomiassa tulimme kansakunnaksi kansakuntien joukkoon.

Niinä aikoina Euroopan vahva mies Ranskan keisari Napoleon Bonaparte halusi myös Ruotsin mukaan ns. mannermaasulkeemukseen eli saartaa Englanti saarelleen yksinään kaiken ulkomaankaupan suhteen.

Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf epäröi kyseistä asiaa. Vakuuttaakseen asiansa tärkeydestä Ranskan keisari Napoleon Bonaparte kehoitti liittolaistaan Venäjän keisari Aleksanteri I vauhdittamaan Ruotsia mukaan kauppasaartoon sotaretkellä Suomeen.

Venäläiset marssivat 21.2.1808 Kymijoen yli. Eli, he ylittivät siellä talvipakkasessa Ruotsin itärajan. Venäjä miehitti kyseisessä sodassa Suomen. Miehitys jäi pysyväksi. Sodan alussa venäläisillä ei ollut tarkoitusta miehittää Suomea, vaan ainoastaan pelotella sotaretkellä Ruotsi mukaan Englannin vastaiseen kauppasaartoon.

Suomen sodan monista Suomessa saavutetuista ruotsalaisvoitoista huolimatta sodassa kävi siten, että ruotsalainen sotaväki perääntyi lähes koko ajan. Ja, se poistui sodan seurauksena pois Suomesta Tornion kautta. Viimeiset Suomen sotaan liittyneet taistelut venäläisten ja ruotsalaisten sotajoukkojen kesken oli käyty Pohjois-Ruotsin puolella Skellefteåssa 15.5.1809 ja Härnöforssissa 5.7.1809.

Suomen sodan viimeinen taistelu Suomen alueella oli käyty myöhäissyksyllä 21.11.1808 Pohjois-Pohjanmaalla Rantsilan Kerälänkylässä. Suomen sodan rauhansopimus Venäjän ja Ruotsin kesken oli allekirjoitettu niinkin myöhään, kuin vasta 17.9.1809 Haminassa.

Ruotsin armeijan tappion eräänä syynä voi arvella olleen heidän sotaväen perinteisen muonanhankintavan. Vanhaan aikaan armeijat hankkivat muonansa ympäristöistään. Monet varhaisemmat Ruotsin käymät sodat olivat tulleet kalliiksi Ruotsin Itämaalle eli Suomelle. Hallainen, monien katovuosien Suomi oli entuudestaan tarkkaan koluttu tyhjäksi. Kylien vanhimmat saattoivat kertoa tarinoita, että vanhempaan aikaan kylien vanhat olivat kuulleet tarinoita pullukka sikapossuista ja raskaista tähkäpäistä.

Ilman oikeaa ruokaa, lähes pelkän viinan ja oluen voimalla sotineille ruotsalaisille tulivat vaivaksi monet kulkutaudit ja tappavat sairaudet. Ne niittivät julmaa satoaan.

Eivät venäläissotilaat olleet silloinkaan erityisen hyviä ampujia. Vänrikki Stoolin runojen Suomen sodan kuuluisan soturin Sven Dufvan kohtaloksi tuli Koljonvirralla rintaan osunut tappava harhaluoti. Suomalaissyntyinen soturi Sven Tuuva kaatui siellä Ruotsin värien ja – kuninkaan puolesta.

Venäläiset sitä vastoin olivat lähteneen talviselle sotaretkelleen Suomeen runsain muonavaroin. He eivät yleensä uskoneet löytyvän ruokaa rutiköyhästä Suomesta. Venäläisten, Venäjältä mukana marssineet muonakolonnat olivat olleet raskaita ja pitkiä. Heidän huoltonsa toimi hyvin koko sodan ajan.

Talvella (v.1808) sotaretken alkaessa oli ollut helppoa kuskata suurilla rekikolonnilla muonaa keisarin suurista varastoista venäläissotilaille ja heidän hevosilleen. Kohta venäläissotilaat alkoivat kuljettaa ja kuljetuttaa muonaa Vienanmeren pohjukasta Kantalahdesta Ouluun. Sieltä on useita ikivanhoja kauppareittejä Suomeen.

Maaliskuussa 1809 Suomen säädyt olivat vannoneet uskollisuutta Venäjän keisarille Porvoon valtiopäivillä. Samalla tämä jalosukuinen, Hänen Ylhäisyytensä Venäjän keisari Aleksanteri I luki juhlallisen hallitsijavakuutuksensa suomalaisille. Keisari lupasi valtiopäivillä suomalaiset kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Jalomielisen ja korkeasti sivistyneen keisari Aleksanteri I lupaus piti paikkansa.

Autonomiassa Suomella oli laaja itsehallinto. Suomalaiset olivat kuin itsenäinen kansakunta. Asemamme autonomiassa alkoi heikentyä vasta kaukana 1800-luvun lopussa panslavismin eli venäläistämisen myötä. Kyseistä toimintaa seurasivat I ja II sortokausiksi sanotut raskaat ajat Suomessa.

Suomen sodan jälkeen suomalaiset kokivat taloudellisen nousun. Sahateollisuus eli nousukautta. Höyryvoiman kehittyminen 1800-luvulla vaikutti lankkujen, parrujen sahatavaran sahaamiseen sekä laiva – ja nouseviin, lisääntyviin rautatiekuljetuksiin. Puutavaraa meni rajattomasti vientiin. Suuret maailman purjelaivamaat ostivat kilvan suomalaista tervaa. Sitä toimitettiin Pohjanlahden satamakaupungeista.

Lasi – ja kaivannaisteollisuus alkoivat myös kehittyä ja niitä alkoi nousta hiljalleen enenevästi Suomeen. Jo, autonomian alkuajoista lähtien suomalaisten asuintaloihin erityisesti kaupunkilaisten, alkoi tulla lasi-ikkunoita ja savuhormeja. Surkeat,synkät, pimeät, nokiset savutupa-asumukset alkoivat hiljalleen jäädä historiaan jo 1800-luvun aluilta myös maaseututaamista.

Porvoon valtiopäivien yhteydessä Venäjän keisari jäädytti ruotuväkilaitoksen Suomesta. Se sinänsä oli jo suuri helpotus jatkuvasti sotaa käyneelle pienelle köyhälle, jatkuvista sodista rasitetulle suomalaiskansalle.

Elpyminen näkyi siinäkin, että saimme oman markan 1860-luvulla. Se oli vahva merkki taloudellisesta noususta hyvinvoipana autonomiana. Kansakoulut alkoivat opettaa suomalaislapsia suomenkielellä uuden keisarillisen kansakouluasetuksen myötä.

Kohta Suomen sodan jälkeen suomalainen kulttuuri alkoi kokea vahvaa nousua. Elettiin kansallisen heräämisen aikaa. Eihän suomalaista kulttuuria vielä ollut edes varhaisemmin ollut.

Entinen isäntämme Ruotsi oli ollut kiinnostunut vain sodista ja sotimisista. Esimerkiksi Kustaa II Adolfin tytär kuningatar Kristiina oli yrittänyt sivistää ruotsalaisia. Hän tilasi ranskalaisen filosofin Rene Descartesin (31.3.1596 – 11.4.1650) hoviinsa. Mutta, niin kävi ikävästi, että tämä filosofi parka kuoli melko pian nähdessään Tukholman kulttuurin ja henkisen tilan.

Vakaasti ”Walhalla uskoisia” olivat ruotsalaiset. Ihannoivat elämää, jota on esillä esimerkiksi brutaalissa tv sarjassa Viikingit (v. 2016). Ei ruotsalaisilla ole kulttuuria kuin on esimerkiksi Leo Tolstoi, Igor Stravinski tai Pjotr Iljitš Tšaikovski – ei muitakaan. Poikkeuksellisen sivistymätöntä kansaa maailmassa ovat ruotsalaiset.

Suomen suuriruhtinaskuntana aloimme saada suomalaisia kansalliskirjailijoita ja – kuvataiteilijoita. Tosin he olivat kauan ruotsinkielisiä, ruotsiksi kirjoittavia. Joten, suomalainen ja suomenkielinen kulttuuri sai odotuttaa vielä hyvin, hyvin kauan.

Nuorisoseura-aate alkoi nostaa päätään autonomiassamme. Monissa pitäjissä alkoi toimia monenlaisia nuorisoseurojen harrastuspiirejä. Yleisiä kirjastoja perustettiin kaikkiin suomalaisiin kuntiin. Niistä sai lainata kirjoja tai käydä niiden lukupiireissä.

Raittiusaate alkoi kohota ja toimia entisen ruotsalaisperäisen juopottelun ja huonon elämän vastavoimaksi. Luterilaisen kirkon herännäisliikkeet voimistuivat ja elpyivät uudelleen 1800-luvulla. Ne alkoivat myös toimia vastavoimana alkoholismille ja siihen liittyville huonoille tavoille. Alettiin esimerkiksi pitää uskovaisten ja muiden hartaiden kotiseuroja sunnuntaisten kirkonmenojen lisäksi.

Elämä Suomessa oli niinä aikoina kuin lähes yhtä juhlaa, kun sodat, väenotot ja sotaverot loppuivat. Jopa kahviakin saimme juodaksemme. Vielä, melko harvinaista kahvi yleensä oli vielä 1800-luvulla. Sitä tosin oli ollut Ruotsissa jo kaukana 1600-luvun lopulla. Tosin sen käyttö oli välillä ollut useita kertoja täysin kiellettyä Ruotsin valtion toimesta.

Ikävyyttä ja harmia meille suomalaisille toivat 1800-luvun monen monet hallavuodet tappavine kulkutauteineen. Niitä oli ollut esimerkiksi vuosina 1810 ja 1830. Suuret nälkävuodet vuosina 1864 -1867 olivat olleet katasrofi Suomessa.

Näytti jo, että Suomen kansa elää matkansa päätä. Muualla, esimerkiksi Venäjän mustan mullan alueilla ei tunnettu viljapeltojen halloja. Pohjois-Ameriikan USA:n lihavilla preerioilla olisi ollut silloin katovuosinakin määrättömästi leipäviljaa. Niinä aikoina esimerkiksi Venäjä ja USA kasvattivat jo kuin kilvan viljaa myyntiin.

Viljan kuljettamiset nälkää näkeville suomalaisille eivät luonnistuneet silloin. Höyrylaivojakin oli silloin, mutta talvimerenkulkua ei juuri ollut. Sekin oli haittansa, kun nälkä koetteli kansaa pahiten juuri talvisin.

Välinpitämättömyyttä oli myös ollut hallinnon taholta. Aatelisto ja papisto elivät lihapatojensa äärellä tietämättöminä rahvaan nälästä. Oli myös ajattelua, että jos ei sota tapa, niin nälkä tappaa. ”Tyhmiä yleensä olivat olleet, kun syntyivät rahvaaseen kärsimään nälkää, vilua ja kulkutauteja”; tuumailivat lihapatojensa äärellä elävät!

Välinpitämätöntä oli suhtautuminen rahvaaseen. Rahvasta halveksittiin. Esimerksi Suomen sodan runoilija runoili halveksien Ruotsin värien puolesta kaatuneesta Sven Dufvasta. Surmanluoti ei voinut edes osua Sven paran heikkoon päähän!

Väkimäärät lisääntyivät vähäisten kaskimaiden ja hallaisten soiden Suomessa. Maanviljelys eli ruuan tuottaminen oli heikkoa. Tulivat monien vuosien hallat. Vilja- ja heinäsatojen menetykset olivat joinakin hallavuosina olleet täydellisiä Suomessa.

Niinä vanhoina 1800-luvun aikoina alkoi esiintyä siirtolaisuutta Ameriikkaan. Ihmisiä lähti puutetta pakoon esimerkiksi Pohjanmaalta. Tavallaan siirtolaiseksi lähtöä voi kuitenkin pitää jonkinmoisena 1800-luvun elintason nousun merkkinä. Kun, matkusti esimerkiksi Puolangalta, Ristijärveltä, Kajaanista, tai Vöyristä Ameriikkaan. Siitä tuli suuria kustannuksia. Laivaliput sinne olivat olleet arvokkaita.

Vaivansa 1800-luvulla oli myös voimakas rikollisuuden lisääntyminen erityisesti Savossa ja Pohjanmaalla. Juopottelevat, tappelevat, varastelevat ”Härmän häjyt” kylvivät kauhua ja pelkoa ympäristöihinsä. Olisiko heidän uhonsa takana ollut osaksi vuosisataista ruotsalaisuuden vaikutusta? Häjyt asettuivat kaiken yläpuolelle – yli-ihmisiksi. Niinhän ruotsalaisetkin sanovat itsestään, että ”bättre folk”. Eli hekin näkevät itsensä kuolevaisten yläpuolella.

Suomen sotaa kulki Temmeksenkin kautta

Usein on verrattu Suomen sotaa ja isoavihaa keskenään. Erilaisia ne olivat. Eivät ne olleet vertailukelpoisia. Esimerkiksi isonvihan aikana (vv. 1714-1721) säätyläiset ja sotaväki pakenivat juosten ”pää kolmantena jalkana” emämaa Ruotsiin. Suomen sodan aikana (vv. 1808-1809), Suomessa sotinut ruotsalaisarmeija perääntyi välillä kovastikin taistellen Tornion kautta Ruotsiin.

Isonvihan aikana venäläiset käyttivät poltetun maan taktiikkaa. He hävittivät ja polttivat kaiken esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalta. Surmasivat heidät, jotka saivat kiinni. Paljon he veivät suomalaisia vangeikseen Venäjälle. Rahvas pakeni syvien metsien piilopirtteihin.

Temmeksellä ei ollut Suomen sodan taisteluja, mutta monissa lähikunnissa tapeltiin ja lujaa, verissäpäin. Temmeksen kautta kulki sekä ruotsalaisia sotilaita että venäläistä sotaväkeä. Temmeksellä oli ollut ruotsalaisten sotilassairaala Kirkko – Pekkalassa. Muistomerkin siellä kuolleille Ruotsin armeijan sotilaille, Temmeksen kirkkomaalle puuhasi vuonna 1963 Tyrnävän yhteiskoulun rehtorina toiminut Urho Merenheimo.

Monin paikoin oli Suomen sodan kulkureittien varsille hakattu ampumalinjoja tykeille ja kivääreille. Myös Temmeksellä oli hakattu ampumalinjoja. Sotaväkeä oli kulkenut siellä Rantsilasta Mankilankylän kautta ns. paaritieksi sanottua tai toista tietä joka kulki Rantsilan/Temmeksen Kärsämänkylän kautta Yli-Temmekselle.

Paaritie nimen alkuperänä sanotaan olleen kahden peräkkäin kulkeneen hevosen välissä olleet aisoja muistuttavat kantopuut, joiden päällä oli kuormaa. Peräkkäin kulkevilta kantohevosilta on odotettu samantahtista askeltamista. Purilas oli ennen ollut tiettömien seutujen ja huonojen teiden hevoskuljetusväline. Se oli karkeasti nähtynä ollut kuin kärryt ilman rattaita ja kunnollisempaa kärrynlavaa.

Vanhojen aikojen Temmesläisellä isoisäni isoisällä Juho Jaakonpoika Sillankorva Junttilalla (vv. 1790-1856) oli ollut seikkailuja Suomen sodan aikana. Hän oli niinä aikoina, vuonna 1790 syntyneenä, ollut 18 – vuotias nuorukainen.

Silloin, noin 18-vuotias Juho oli joutunut Temmeksen kautta kulkeneitten ja/tai, siellä Vitalin talossa majailleitten venäläissotilaiden vangiksi. Juho oli laitettu pönkän taakse Vitalin saunaan. Vitali on ikivanha temmesläinen maalaistalo. Talon nimi Vitali on samanlainen kuin on venäläisen miehen etunimi.

Silloin, kesällä 1808 siellä oli majaillut venäläistä sotaväkeä. Erään tarinan mukaan venäläiset olivat suunnitelleen viedä Juhon vangiksi. Suomen sodan aikana venäläiset olivat ottaneet vain vähän vankeja. Sitävastoin isonvihan aikana vangiksi ottamiset olivat olleet suurta. Voi ajatella, että Suomen sodan aikana olivat ottaneet jonkin verran vankeja työmiehiksi eli raivaamaan ampumalinjoja tykeille ja kivääreille tai silloisten huonokuntoisten teiden korjauksiin sekä rakentamisiin.

Kerrotaan, että tapahtuneen vangitsemisen johdosta Juhon leskiäiti oli juossut hädissään pappilaan silloisen Temmeksen kappalaisen Hildenin luo (Carl Konstantin Hilden s. 14.1.1741 Kemi). Hilden oli aiemmin toiminut ruotsalaisten armeijapappina ennen Temmeksen kappalaiseksi ryhtymistään. Oli arveltu, että hän entisenä sotilaspappina osaisi lähestyä oikein venäläissotilaita.

Hilden oli kirjoittanut anomuksen Juhon puolesta venäläisten sotapäälliköille. Hän oli maininnut sitä, ”että kuinka väärin oli ollut viedä leskiäidin ainoa poika”. Nokkelaksi mainitun Juhon oli onnistunut paeta avustettuna venäläisiltä sotilailta melko pian.

Siitä ei ole tarkempaa tietoa, että miksi Juho oli joutunut vangiksi? Olisiko hän vain ollut väärään aikaan väärässä paikassa? Ehkä temmesläisten poikaporukka oli seurannut venäläisten sotilaiden touhuja Temmeksellä. Olisivatko pojat keskenään varsin ”mongertaneet venättää”? Muuan suurikokoinen kasakka ei tykännyt siitä. Piti sitä pilkantekona. Suuri, raskas koura oli tarttunut Juhoa niskasta. Juhoa vietiin ja lujaa. Hänet nakattiin pönkän taakse Vitalin saunaan.

Silloisessa pakotilanteessa Juho oli otaksuttavasti joutunut pakoileen jonkin aikaa. Kesäaikaan ei ollut juuri pelkoa menehtymisestä metsiin tai pelkoa nälkäkuolemasta. Pieni Temmesjoki oli ollut kalaisa. Seudulla oli suuret määrät pieniä kalaisia järviä ja lampia. Rantsilan Mankilankylän pienehkö Mankilanjärvi oli ollut sangen kalaisa. Metsämarjojakin alkaa olla kesäisin jo heinäkuussa. Sienillä, hilloilla ja mustikoilla elää jo viikkotolkulla.

Voi ajatella, että hänellä oli ollut mahdollisuuksia välillä myös syödä veden ja metsän antimien lisäksi vähäisessä määrin: kananmunia, sikapossua, leipää, maitoa, viiliä, voita ja juustoa. Ehkä hänen tuleva puoliso samanikäinen temmesläinen Brita Haapa – Perttula saattoi kuljettaa pieniä määriä ruokaa Juholle piilopaikkaan? Brita oli ehkä koiransa kanssa auttanut Juhon pakoon pönkän takaa Vitalin saunasta?

Noiden Juhon seikkailu – ja vangiksi joutumis tapauksien voi nähdä tapahtuneen kesän 1808 aikana. Silloin, siellä oli liikkunut ruotsalaisia ja venäläisiä sotilaita. Esimerkiksi Siikajoen taistelu oli ollut 18.4.1808. Revonlahdella oli sodittu 27.4.1808. Pulkkilan taistelu oli ollut 2.5.1808. Rantsilan Kerälänkylässä olivat ottaneet yhteen 21.11.1808. Se olikin ollut viimeinen Suomen sodan taistelu Suomen alueella.

Suomen sodan jälkeen Temmes sai olla täysin rauhassa molempien maiden sotilailta. Suomi jäi Venäjän autonomiaksi. Ei venäläisillä ollut mielenkiintoa esimerkiksi muutaman nuorukais Juhoon tai pieneen Temmekseen.

Molempien vihollismaiden sotajoukot olivat ylittäneet kohta Rantsilan taistelun jälkeen Oulujoen. Se oli haluttu ylittää ennen Oulujoen jäätymistä. Oulun kaupunki luovutettiin niinä aikoina venäläisille.

Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttila (vv. 1790-1856) oli elänyt elämänsä maanviljelijänä Yli – Temmeksen Sillankorvassa. Hänen muistetaan olleen taitava käsistään. Hän oli osannut puusepän, suutarin ja räätärin töitä, mahdollisesti myös sepän töitä. Hän oli ollut osaava maanviljelijä. Juho oli ollut peltojen raivaaja ja osaava suoviljelijä. Juhon mainitaan olleen salvuumies. Se saattoi tarkoittaa hevosten, lampaiden, sikojen ja sonnien kuohitsemista? Salvaamista oli myös hirsiveistäminen, että niistä voitiin rakentaa hirsiseinää. Seinähirren päihin veistettiin salvokset, että ne asetteivat, limittyivät tiukasti ja tukevasti talon hirsiseinään nurkaksi.

Juhon ansiosta Sillankorvan peltoala laajentui. Talosta tuli merkittävä maatalo peltoineen, heinämaineen, lehmineen, hevosineen lampaineen ja possuineen. Ehkä Juhonkin ansiota oli se, että Temmeksen kuntavaakunassa on kuvattuna maitokiulu?

Käsistään tekevä Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttila oli veistäny Temmeksen kirkkoon nätin saarnastuolin kaikukatoksen 1840-luvulla. Hän oli myös lahjoittanut Temmeksen kirkkoon metalliset virsien numerot. Ne olivat olleet käytössä kauan.

Suomen sodan (1808-1809) jälkeen Juho sai paneutua rauhassa Sillankorvan maanviljelystöihin. Hän sai paneutua rauhassa myös mieluisiin seurakunnallisiin puuhiinsa.

Pienenmpiään ja heikompiaan kiusaava ja elintarvikkeita ryöstävä, pakolla ottava Ruoka – Ruotsi häipyi rajan taakse. Eivät he enää häirinneet raskaine ruokaveroineen esimerkiksi Temmeksen Juhoa. Eivät Juhon ikäluokkia isommin häirinneet myöskään uuden isännät. He tuumailivat suomalaisista, että ”eipä voisi enää vähemmän kiinnostaa”.

Kaukana pahasta maailmasta elettiin Temmeksellä. Rauhaa ja rakkautta ja ystävällisyyttä oli vain Juhon elinympäristöissä Suomen sodan seikkailujen jälkeen.

Lähteitä:

http://www.romppainen.net/pvsusoyl08.pdf

http://yle.fi/aihe/kategoria/elava-arkisto/suomen-sota-1808-1809

http://www.edu.fi/kilpailut_ja_teemapaivat/1809/paivanavauksia/luterilaisen_kirkon_vaikutus_suomalaiseen_kulttuuriin_ja_kansalliseen_kehitykseen

http://www.itasuomenkoulu.fi/media/kv2/autonomianaika.htm

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/suomen-sota-vuosina-1808-1809/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Talousseura

http://www.tieteessatapahtuu.fi/017/syvaoja.htm

http://www.suomenrahapaja.fi/fin/about_money/the_history_of_finnish_money

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kahvi

http://www.1808.fi/tapahtuma/pdf/Suomen%20sodassa%20kaatuneet,%20haavoittuneet%20ja%20vammautuneet%20kevyt.pdfhttp://www.ouka.fi/oulu/ppm/suomen-sota

http://www.taivaannaula.org/2011/02/26/vakivallan-historia/

http://www.elisanet.fi/apila/SP/Oulu.htm

http://www.kirjastovirma.fi/kirkot/temmes

Jalo venäläinen ylimys keisari Aleksanteri I

Jalo venäläinen ylimys keisari Aleksanteri I

suomen sodan aikaisia sotilaita

suomen sodan aikaisia sotilaita

Sven Tuuva

Sven Tuuva


Syystöitä, syyskyntöjä

Posted on

FM Mauri Junttila

Suomi oli kauan maa – ja metsätaloudesta toimeentulonsa saanut maa. Syyskynnöt olivat tärkeitä. Kynnöt tehtiin kauan hevosilla. Se oli raskasta työtä hevosille.

Ikiaikainen kaskenpoltto oli vanhaan aikaan ainoa keino suomalaisille leipäviljan viljelyssä. Kaskenpolttoon ei liittynyt tavanomaisia syyskyntöjä. Mutta, paljon oli kasvu- ja kylvöalustan laittoja ja muokkaamisia niissäkin.

Kasket valmisteltiin kylvöalustoiksi hevosten vetämillä risukarheilla ja kyntösahroilla. Pienimuotoisia kaskien kylvöalustojen kunnostuksia tehtiin myös pelkin ihmisvoimin. Esimerkiksi mies veti kevyttä kyntösahraa ja vaimo oli sahran kahvoissa.

Eräs tärkeä työkalu kaskimailla oli ollut noin 1,5 metriä leveä puinen vedettävä melko vankkarakenteinen peltokampaksi sanottu. Sen avulla kunnostettiin kaskimaita kylvöalustaksi esimerkiksi hevosilla tai härillä vetäen. Härkiä oli ennen käytetty vetojuhtina Varsinais – ja Etelä-Suomessa sekä Etelä – Pohjanmaalla.

Talikot ja lapiot olivat myös olleet keskeisiä työkaluja kaskien muokkaamisessa. Ne olivat olleet vanhaan aikan puusta valmistettuja. Lapion kärjessä saattoi olla kulutusta kestävä metalliosa. Kuokka oli ollut tehokas työväline raivaustöissä. Kaskimaat olivat olleet pieniä pinta-aloiltaan, vain muutaman hehtaarin kokoisia tai allekin hehtaarin.

Kaski tehtiin siten, että sopivaksi katsotusta paikasta kaadettiin kaikki puusto niille sijoilleen levälleen maahan. Alue oli metsää. Se saattoi olla jopa suuripuista metsäaluetta.

Kaadetut puut saivat kuivua pitkällään maassa auringon paisteessa. Sitten, kuivattuaan kaskimaalle kaadetut puut poltettiin niillä sijoillaan. Samalla maasta paloi myös pintamaata kanervikkoa, varvukkoa tai muuta pintamaan kunttakerrosta.

Kaskenpolttoon liittyi työvaihe ns. viertäminen. Se oli lähinnä vierittää palavia puunrunkoja ja puita kaskimaalla puukankien avulla. Kyseisen työvaiheen avulla poltettiin kaskelle kaadetut isommat ja pienemmät puut ja kaikki muukin palava.

Kaskenpoltto oli ollut likaista, raskasta ja hikistä työtä kesäkuumalla. Poltettavat puut lisäsivät kuumuutta. Kaskimaiden ainoa lannnoitus oli tasainen tuhkakerros, mitä syntyi kaskenpolton ja poltettavien puiden ja niiden viertämisten yhteydessä.

Kaski hylättiin muutaman sadon jälkeen, kun se ei enää jaksanut kasvattaa ruista, ohraa, vehnää jne. Usein, vuosien vieriessä saattoi käydä, että sama alue kaskettiin uudelleen myöhemmin. Se oli vain ensin metsittynyt kunnolla – sankaksi metsäksi.

Peltoviljelyksi sanottava pellonkäytön työmuoto alkoi Varsinais-Suomesta. Siellä ovat Suomen vanhimmat viljellyt pellot. Siellä alettiin ensimmäisinä kyntää peltoja.

Peltoviljelyksessä olevat pellot olivat aina samoja peltoja. Kaskeamisen, kaskimaat olivat aina eri paikoissa. Ihmisiä saattoi siirtyä asuman muualle kaskeamisen mukana.

Viljaa kasvavia peltoja lannoitettiin kotieläinten lannalla. Peltoviljelyn myötä alettiin painottua myös karjanhoitoon. Ihmisillä alkoi olla enenevästi lampaita, lehmiä ja sikoja hevosten lisäksi. Ohraa alettiin käyttää enemmän myös oluen valmistamiseen. Se oli ennen ollut ruokajuoma. Kotona, myyntiin valmistettu olut toi myös tuloja talonpojille.

Peltoviljelyt jatkuvasti samoilla pelloilla ja yleensä viljanviljely alkoivat Varsinais – Suomessa. Aluetta sanottiin ennen vanhaan Suomen vilja – aitaksi. Vuosien vieriessä peltoviljely levisi kaikkialle Suomeen ja kaskiviljely jäi tyystin pois Suomesta.

Pellonraivausta

Suomessa on raivattu peltoja iät ajat. Suurta oli pellonraivaus ollut esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen. Niinä aikona raivattiin peltoja kaikkialle Suomeen.

Suurimittaiseen pellonraivaukseen vaikutti hävitty talvi- ja jatkosota. Osaksemme tulivat alueluovutukset itä – Suomessa. Sodissa menetyssä Karjalassa oli ollut runsaasti peltoja. Sieltä sotaevakkoon joutuneet olivat olleet pääosin maanviljelijöitä. Heille pyrittiin järjestämään samat toimeentulomahdollisuudet ja – muodot tynkä – Suomeen. Se puuha ja toiminta vaati paljon uusien peltojen raivaamisia.

Sotien kestäessä rintamamiehille oli luvattu maata. Niinä vanhoina, hyvinä Paasikiven ja Kekkosen aikoina, herrat pitivät positiiviset lupauksensa. Asumattomiin erämaihin, syviin metsiin perustettuihin rintamamiestaloihin raivattiin peltoa. Niissä piisasi isännille kyntämistä ja kylvämistä. Taajamiin nousi asevelitaloja, asevelikyliä.

Entiset rintamiehet saivat tontteja myös taajamista. Niille oli tyypillistä suuri koko. Tontilla voitiin pitää kookasta kasvimaata, kasvattaa kasvimaa ja puutarhatuotteita omaan käyttöön. Ns. asevelitalot olivat myös olleet yhteiskunnan kädenojennus taajamien entisille rintamamiehille, saada omakotitalo isolla tontilla.

Sodanjälkeisten pellonraivausten myötä Suomeen perustettiin telaketjutraktoreita ja kaivinkoneita omistanut yhtiö nimeltään Pellonraivaus OY. Se hankki paljon työkoneita länsiliittoutuneitten Normannian maihinnousun ylijäämävarastosta. Ne vain kunnostettiin Suomessa ja maalattiin Pellonraivaus OY:n väreille eli keltaisiksi.

Uudismaan kyntöpuuhiin ryhtyvä Pellonraivaus OY:n massiivinen katerpillari tarjosi katsojalle monia kuulo- ja muita aistimuksia sekä näkemiskokemuksia. Oli työmailla myös erilaisia kivoja tuoksuja. Naftalla käypä jykevä harvakäyntinen pillarin diesel käynnistettiin narunpätkällä käynnistettävän venemoottorin näköisen bensamoottorin avulla. Se oli kiinteästi dieselin kyljessä. Caterpillari tuoksui vaseliinille. Moottorin jäähdytysvedellä oli myös oma kiva tuoksunsa. Raivausmaan kyntöaura halkoi paksuja siivuja syyskohmeisesta raivausmaasta. Sieltä kohosi myös omia maaperän tuoksuja. Kun, painava näyttävän näköinen pillari liikkui, maa tärisi laajalla alalla.

On arvosteltu, että suuret sodanjälkeiset pellonraivaukset ja monet uudistilojen perustamiset olivat olleet virheliike Suomelle. Väärin moitiskeltiin. Ei vielä silloin ollut voimakkaan teollistamisen aika maallemme. Tavanomainen maa-ja metsätalous antoivat parhaiten turvan ja leivän kansallemme. Aika oli edelleen niiden. Sodan jälkeen oli vielä useita vuosia kova puute kaikista elintarvikkeista: kanamunista, possunlihasta, maidosta, leivästä jne.

Paljon tekivät syvien metsien uudistilojen miehet maallemme elintärkeitä metsätöitä hevosineen vuosikymmenten ajan. Vientipuulla Suomi sai valuuttaa sodan jälkeisiin ostoihinsa ulkomailta sekä myös valtavaan sotakorvausteollisuuteen. Sodanjälkeinen sotakorvausteollisuus tarvitsi ennenkaikkea rautaa. Poltto – ja voiteluaineita ostettiin niitä tuottavilta mailta. Bensaa tarvittiin autoihin ja traktoreihin.

Noiden kaikkien pakollisiin ostoihin saatiin ulkomaista valuutta suurilla suomalaisten vientipuukaupoilla. Kuorittu paperipuupölli oli erityisen kysyttyä ulkomaille. Sitä kuskattiin esimerksi vuosikymmenten 1950 ja 1960 vaihteissa jopa kaukaa itärajalta, kaukaa Juntusrannan ja Raatteentien metsistä – Oulun Toppilan satamaan silloisilla vain noin 38 – 40 m3 kuljettaneilla kuorma autorekoilla.

Sekin oli suurten sydämaiden metsissä ahertavien miesten ansiota, että saimme alkaa juoda kaipaamaamme aitoa kahvia kohta sodan jälkeen. Kahvia alettiin saada juoda halujemme mukaan Helsingin olympialaisten ajoista (1952). Elintarvikesäännöstely ja ostokortien käyttö loppui Suomesta kokonaan pari vuotta myöhemmin.

Rahtilaiva Herakles toi kahvia Turkuun Brasiliasta jo helmikuussa 1946. Tornionjoki vuosi hieman kahvia Ruotsista kaiken aikaa. Tosin sota-aikana vain vähän. Senkin kahvin ostoon tarvittiin luonnollisesti rahaa. Niistäkin rahoista osa oli syvien metsien uudistalojen isäntien, entisten rintamamiesten työtuloista kertyneitä. Valtio maksoi raivauspalkkioita uudispeltojen raivauksista. Niiden töiden ansiosta maaseudullakin alettiin käsitellä rahaa.

Esimerkiksi Lapin – ja Oulun läänin sekä monien muiden läänien syviin metsiin perustettujen uudistalojen isännät puuhaisivat perinteisen maatalouden parissa. Siihen kuului lypsykarjanhoitoa ja peltoviljelyä. Syksyisin kynnettiin peltoja seuraavan kesän kasvua varten. Kynnöt olivat tärkeä osa maanmuokkausta ja maan valmistelua kasvualustaksi. Talvisin nuokin raivaajamiehet olivat tärkeissä metsätöissä.

Maataloustraktoreita alkoi tulle enemmän pelloillemme vasta 1960 – luvulla. Peltoja kynnettiin vielä kauan hevosilla viime sotien jälkeen. Tavallinen, maalauksellinen näky maaseudulla syksyisin oli se, kun reipas isäntä oli yksinään touhukkaana kyntämässä pirteällä hevosellaan. Ohjakset olivat heitettynä kivasti pään yli harteille ja olkapäille. Siellä, he menivät syksyisellä pellolla mies ja hevonen kahdestaan kynnettävää peltoa. Kyntöviilut kaatuivat nätisti pellolle toinen toisensa viereen.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenhevonen

http://www.luontoon.fi/telkkamaki/nahtavyydet/kaskeamisentyovaiheet

https://fi.wikipedia.org/wiki/Uudistalo

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyyppitalo

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/avainsana/rintamamiestalo/

https://tyohevosharrastajat.fi/2016/08/17/hevoskynnon-sm-kilpailut-10-9-2016/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/akeet.htm

http://yle.fi/uutiset/kahvilaiva_herakles_toi_mukanaan_toivon_tulevasta/8697682

http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/04/vaaran-vuosien-1944-1948-tapahtumat.html

https://www.youtube.com/watch?v=nqSygBZex-8

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/perinne-sailyy-sohjanan-talossa/25141/

http://mauri-junttila.blogspot.fi/

https://asiakas.kotisivukone.com/files/karjasilta.palvelee.fi/tiedostot/Karjasiltalainen_2015.pdf

hirsinen asevelitalo vuodelta 1943

hirsinen asevelitalo vuodelta 1943

rintamalla tehtiin asevelitaloja. aseveljelle lähtevän talon hirsiä numeroidaan

rintamalla tehtiin asevelitaloja. aseveljelle lähtevän talon hirsiä numeroidaan

postimerkki vuodelta 1946: viikatteen teroitus

postimerkki vuodelta 1946: viikatteen teroitus

suomenhevonen ori

suomenhevonen ori

mauri koululaisena

mauri junttila koululaisena


Elokuun tarinaa

Posted on

FM Mauri Junttila

Elokuu on myös kesäkuukausia. Silloin on vielä lämmintä, jopa hellettä. Elokuussa alkaa elonkorjuu. Siitä elokuu on saanut nimensä.

Elokuussa alettiin ennen vanhaan niittää pelloilta viljaa sirpeillä ja viikatteilla. Tavanomaisia viljoja olivat kaura ja ohra. Vehnäkin oli yleista Suomen eteläosissa jo kauan sitten. Niitä hangottiin viikateniiton jälkeen seipäille kuivumaan.

Ruis sidottiin aina lyhteille ja lyhteistä ladottiin kuhilaita seisomaan säännöllisiin riveihin pelloille. Sanottiin myös, että laitetaan ”jalalle”, kun tehtiin ruiskuhilaita pelloille. Yksi ruiskuhilaiden lyhde taiteltiin keskeltä. Se laitettiin ylimmäiseksi suojaamaan kuhilasta sateilta. Jotkut isännät sitoivat myös kauraa ja ohraa lyhteiksi.

Niitettyä viljaa kerättiin pelloilta hevosvetopelein riiheen puitavaksi. Riihet olivat lämmitettäviä. Joillakin sama rakennus saattoi toimia sekä riihenä että saunana. Viljat kuivuivat edelleen lämmitettävässä riihessä. Riihessä lyhteiden tähkäpäitä hakattiin varstoilla. Siten saatiin jyvät irti tähkäpäistä. Epäpuhtaat jyvät puhdistettiin törystä ja ruumenista esimerkisi viskaten. Sitten, jäljelle jäi aittaan vietäväksi vain puhtaita riihikuivia, riihentuoksuisia jyviä.

Oljet kerättiin tarkoin talteen. Kokonaisina säilyneet rukiinoljet olivat esimerkiksi hyvää raaka-ainetta olkipatjoihin makuuaitoissa, pirtin sängyissä tai kamareissa. Kokonaisista oljista sommitellut jouluhimmelit ovat myös melko vanhoja koristeita. Olkipatjoihin vaihdettiin uudet oljet esimerkiksi juhannukseksi ja/tai jouluksi. Entiset patjaoljet menivät joko karjan suun kautta tai suoraan lantatunkioon.

Olkea käytettiin talven mittaan karjasuojissa nautojen ja hevosten ravinnoksi. Olkea käytettiin paljon myös sekä lehmien että hevosten alle suojaamaan niitä alustan epämukavuuksilta ja kovuudelta.

Makuualusta oli myös puhtaampi eläimille, kun siihen laitettiin puhtaat uudet oljet. Heiteltiin olkea kuivikkeeksi usein myös sian karsinaan. Lampaiden karsina tarvitsi myös olkea kuivikkeeksi. Eläinten hyvinvoinnista ja puhtaudesta huolehtimisessa karjasuojissa oljet olivat siis tärkeässä asemassa.

Maatalouden alkaessa koneellistua, jyvät alettiin erottaa tähkistä puimakoneilla. Niitä sanottiin myös ryskyiksi. Voimakoneina niillä toimi höyryllä toimivia, painavia, lähes pienen talon kokoisia lokomobiileja. Oli käytössä puintipaikoilla voimakoneina myös polttomoottorikäyttöisiä maamoottoreiksi sanottuja koneita. Niitä olivat esimerkiksi yksitahtiset, muutamien hevosvoimien yksisylinteriset Olympia ja Wickström maamoottorit. Puimakoneina 1950 – luvulla oli esimerkiksi Teijon Tarmo ja Esa.

Viime sotien jälkeen Tyrnävän Korvenkylän Junttilan Erkillä oli puimakoneena Teijon Tarmo. Voimakoneena oli petroolikäyttöinen yksisylinterinen Wickström. Korvenkylän puimaosuuskunnalla oli samanaikaisesti petroolikäyttöinen Olympia maamoottori ja puimakoneena heillä oli keltainen Esa. He puivat viljansa siten, että kiersivät koneineen puimassa puimaosuuskunnan taloissa vuoronperään. Se tarkoitti sitä, että puimapaikoilla heillä oli kunnolla väkeä. Väkeä tarvittiin puimakoneaikaan.

Maamoottoreissa oli käytössä myös ns. kuulamoottoreiksi sanottuja. Niissä ei ollut sytytystulppaa, vaan sylinterin vahva rautalaki kuumennettiin puhalluslampulla kuumaksi. Kova paine ja sylinterin yläosan kuumuus sytyttivät polttoaineen. Moottori alkoi käydä ja tehdä työtään nöyrästi, kun se käynnistettiin riuskasti pyöräyttäen hihnapyörän veivistä.

Vanhaan aikaan, kun viljaa puitiin riihessä, puinti saattoi kestää alkutalveen. Eihän enää oikeasti ollutkaan kiireitä, kun vilja oli turvassa kuivassa riihessä.

Osa isännistä saattoi kunnostaa, silloin jossain riihen puintien välissä, jopa peltojaan ennen peltojen lopullista jäätymistä. Tai keräiltiin viimeiset herneet, kaalet, perunat, porkkanat, punajuuret, nauriit, lantut, sipulit jne. Riihen puinti saattoi olla välillä jopa tieten tahtoen pysähdyksissä muiden tärkeiden talon töiden takia.

Se oli vanhaan aikaan syksyisin merkittävä tapaus, kun saatiin uutta viljaa ja sen myötä saatiin uutispuuroa tai esimerkiksi pohjoispohjalaista uutisrieskaa. Ohra on ollut kautta aikain Suomen eniten viljelty viljakasvi. Sitä on käytetty paljon karjanrehuna lehmille, sioille ja myös hevosille, vaikka kaura on parempaa hevosille.

Ohran käyttö mallasohrana on myös ikivanha asia. Mallasohra on ollut oluen raaka-ainetta kautta aikain. Kotona valmistettu olut kävi vanhaan aikaan kuin rahana talonpojille. Ruokajuomana olut on ollut tärkeää säilyvyytensä takia pitkän historian ajan. Esimerkiksi armeijat ja laivaväki maksoivat osan palkoista oluella.

Ohrajauhoista leivottu pohjoispohjalainen ohut lähes läpinäkyvä peruna-ja maitorieska ovat maittavaa perinneruokaa. Ohraryyneistä saadaan maukas uunipuuro. Kauran viljely oli välillä vähäistä, kun perheviljelmät luopuivat koneellistuessaan paljoista hevosistaan. Kauraleipä, kaurapuuron lisäksi on nykyajalle saamassa lisääntyvää suosiota.

Viljojen puinneissa oli 1950-luvulla erilaisuuksia. Toiset isännät keräsivät pelloiltaan viljaa talon pihapiirin varta vasten rakennettuun suureen makasiiniin, elosuojaan. Puimakone seisoi siellä jatkuvasti päivästä-, viikosta toiseen moottoreineen samassa paikassa ahkerassa puintityössä. Oljet ja ruumenet lensivät lietson pitkän vanerisen tai peltisen torven avulla kauas samaan kekoonsa – odottamaan myöhempää käyttöä.

Oli ennen yleisesti myös sitä käytäntöä, että puimakone moottoreineen siirrettiin pelloilla vainiolta toiselle. Puitiin vainio tyhjäksi ja sitten siirryttiin toiselle vainiolle.

Leikkuupuimureiden yleistyessä viljanpuintiin tarvittava työväki vähentyi rajusti. Viljaa on puitu, kuivattu ja käsitelty irtoviljana jo kauan. Yksikin mies kykenee hoitamaan laajat puitavat vilja – alueet, kun kaikki vilja käsitellään irtoviljana.

Uusien lyhytaikaisten viljalajikkeiden ja nykyaikaisten viljankuivaamoiden sekä suotuisan kesän myötä esimerkisi ohran leikkuupuinti voi alkaa elokuun puolivälissä. Viljojen puinnit ovat nykyisen koneellistuneen maatalouden aikana olleet ohi jo ennen elokuun loppua. Vehnät ja rukiitkin ovat silloin puiti pois pelloilta.

Elokuun töitä oli ennen ruismaiden kunnostamiset. Ruismaan sarkaojat lapioitiin tai aurattiin konevoimin huolellisesti puhtaiksi. Lapiolla pelloille heitellyt heinäiset turppaat pienittiin ns. ojakirveillä, samoin koneaurauksen ojamaat käsiteltiin. Ns. ojakirveet olivat terältään pitkänomaisia, sapelia muistuttavia rautaisia työkaluja puuvarrella.

Ruismaille ajettiin esimerkiksi vanhojen jo lahoamisensa aloittaneiden, edellisten syksyjen peltojen puintipaikkojen olkiläjien jäännöksiä. Ruis, jota viljeltiin oli syysruista. Sitä kylvettiin syyskuun alussa. Ruismailla oli kaunis vihreä laiho, ennen talvea. Ruista sanottiin ennen rahakasviksi. Rukiisen leivän syönti oli yleistä.

Poimitaan marjat talteen

Sadonkorjuu marjojen suhteen alkaa jo heinäkuussa. Pohjoisen herkku hilla, lakka, suomuurain kypsyy poimittavaksi aurinkoisilla soilla jo heinäkuussa. Sekä luonnonvaraiset että viljellyt mansikat ovat poimittavia jo heinäkuussa. Puolukkaa, ehkä eniten Suomessa poimittua marjaa alkaa löytyä poimittavaksi jo elokuulla.

Vanhassa Tyrnävän Korvenkylässä oli hyviä marjamaita. Hillaa oli paljon jo kylän vieressä entisellä Sipolan rämeellä. Tai sitä löytyi paljon Korvenkylän toiselta, Temmeksen Haurukylän puoleiselta laidalta, kunnalliskoti Marttilan metsäsaralta. Vuosina 1953-1955 kuivatun Leppijärven ympäristö oli ennen hillojen aarreaitta. Löytyi suurelta Leppinevalta myös karpaloa poimittavaksi. Leppijärven lähikankailla: Järvikankaalla, Kotakankaalla ja Teerikaarroilla kasvoi puolukkaa. Mustikkamaita oli korpimaisten marjamaiden joukossa myös. Aikoinaan (1953-1955) työttömyystöinä kuivattu Leppinevan Leppijärvi on vesitetty uudelleen viime vuosisadan lopussa.

Korvenkylän lapset poimivat ahkerasti ja paljon kylän monien niittymaiden ojien reunoilta 1950-luvulla mesimarjaa eli meskua. Kylän lapset saivat uusia kenkä-, vaatevarastojaan meskurahoilla. Tai voitiin käydä elokuvissa Tyrnävän kirkonkylän ”Sikalassa”. Siellä oli vanhaan aikaan elokuvia kolme kertaa viikossa.

Suomalaisten suosikki ”Tuntematon sotilas” elokuvakin näytettiin entisessä Tyrnävän osuusmeijerin sikalassa, uusiokäyttöön otetussa ”Valistustalo Sikalassa” kohta ilmestymisensä jälkeen. Siitä oli tehty kopioita suuret määrät levitykseen ympäri Suomea. Elokuvan suuri suosio oli osattu ennakoida oikein.

Muita luonnonmarjoja kuin meskuja Korvenkylän lapset eivät juuri poimineet myyntiin. Mesku oli ennen rahamarja lapsille. Muiden luonnonmarjojen hinnat olivat esimerkisi 1950-1960-luvuilla alhaisia ja kesäisin taloissa oli paljon muuta maanviljelys- ja sadonkorjuutyötä. Lapset joutuivat osallistumaan tärkeisiin maatalon kesä- ja sadonkorjuutöihin.

Mutta, poimivat Korvenkylän lapset hillaa eli lakkaa, mustikkaa sekä puolukkaa kesäisin valtavat määrät omaan käyttöön. Se oli silloin järkevää puuhaa, että poimia ravintorikkaita, terveellisiä metsämarjoja paljon omaan pöytään kasvavien, aina nälkäisten lasten vatsain täytteeksi. Luononmarjat olivat arvokas, ilmainen ravinnon- ja ruuanlähde vähävaraisille lapsiperheille.

Pihlajat notkuivat marjoista toisina syksyinä. Talojen pihoilla oli pihlajia. Oli niitä muuallakin. Pihlajanmarjoja ei juuri keräilty 1950 –1960 – luvuilla kotikäyttöön. Välillä ne ovat olleet suositumpia ja niitä on keräilty talteen syöntimarjoiksi. Muuan suomalainen karamelli, makeinen oli ennen pihlajanmarjoilla maustettu.

Siihen, etteivät pihlajanmarjat olleet suosittuja vaikutti se, että oli saatavilla paljon muuta maukkaampaa esimerkiksi hillaa ja meskua. Pihlajanmarjat eivät ole erityisen maukkaita. Mutta, eivät ne jääneet mätäneenkään pihlajiin. Pikkulinnut syövät talven aikana pihlajanmarjoja. Hyväähän on pikkulintujenkin saada syödä massut pullolleen.

Tavanomaisia olivat pitkän pimeän talven aikana päivittäiset marjakeitot ja -mehut. Marjoja syötiin myös keittämättä. Aitasta talvella haetut jäiset survotut puolukat tarvitsivat sulettuaan vain hienoasokeria päälleen. Jotkut sanoivat kyseistä mössöä – huupaksi. Toiset laittoivat marjamössöön myös hiukan ruisjauhoja. Se oli siten valmistettuna – täysin raakana – valmista syötävää. Korvenkylässä oli lapsirikkaita perheitä. Metsämarjoja käytettiin satoja litroja perhettä kohden pitkän talven aikana.

Se oli syyskesällä suuri työmaa, kun säilöttiin marjoja. Puolukat pyrittiin poimimaan kuivina. Niistä puhdistettiin roskat pois. Eräs tapa oli, että ulkona mieluummin tuulisella säällä, yksi nousi pöydälle tai tuolille ja kaatoi pihalle levitetyn lakanan päälle marjasankon mahdollisimman korkealta. Tuuli vei roskat lakanan ulkopuolelle.

Puolukat säilyivät hyvin survoksena puusaavissa viileässä hirsiaitassa. Niitä säilyi myös kokonaisina kuivina, puhtaina aitan puusaavissa. Sieltä puolukoita haettiin tarpeen mukaan. Hillat eli lakat säilöttiin sokerin kanssa lasisiin astioihin, samoin mustikat. Kotipensaissa kasvaneet mustat – ja punaiset viinimarjat keitettiin ja sitten vain lasiastioihin ja lasipulloihin talven varalle. Joskus kävi, että säilöttyihin lasitölkkeihin ja pulloihin tuli hiukan hometta marjamassan päälle.

Entiset Tyrnävän korvenkyläläiset veljekset Kalervo ja Oiva Junttila innostuivat metsämarjojen poimintaan uudelleen 1970 – luvulla. Kalervolla saattoi joskus olla kaverina hänen Muhokselle nuorena muuttaneen Helvi serkkunsa muhoslainen aviomies Reino Kylmänen. He kulkivat marjassa autoillaan. Ajelivat voileipäeväiden kanssa, joskus jopa satojen kilometrien päähän esimerkiksi Manamansaloon tai Rantsilan Kärsämänkylän taakse marjastamaan. Oiva kulki monena kesänä marjareissuillaan kaukana Lapissa, Vieno vaimonsa siskon Kittilän hillasoilla saakka.

Oiva käytti marjarahojaan vuosittaisiin Turkin lomamatkoihin. Kalervo ei ollut kiinnostunut ulkomaista. Hän kierteli autoillen Suomessa. Marjanpoiminta innostus heillä alkoi ehkä siksikin, kun luonnonmarjojen hinnat nousivat rajusti 1970 – luvulla. Niinä aikoina marjainpoiminta innostus oli suurta. Monet sitä harrastivat.

Monet esimerkit vaikuttivat ehkä? Muhokselle oli tullut myös ns. venepakolaisia kaukaa Vietnamista. Ahkerina ja ketterinä he kulkivat marjastamassa metsissä ja soilla. Tavanomaisesti he tulivat iltapäivällä tai iltasella takaisin metsästä valtavien, näyttävän näköisten, suurisaavisten marjalastiensa kanssa tien varteen. Kohta he matkasivat marjainsa kanssa Ouluun marjanostajan luo.

Kalervokin oli nähnyt marjanvientireissuillaan Ouluun, kuinka venepakolaiset veivät suuria metsämarjalastejaan Ouluun marjanvälittäjälle. Ja, he saivat niistä suuria rahasummia hetimiten käteensä. Marjakauppa oli silloin lähes 50 vuotta sitten luotettavaa käteiskauppaa.

Erikoisuutenaan marjainpoimintaan liittyen voi mainita, että 1950-luvulla Temmeksen Haurukylän kansakoululaiset poimivat marjoja koulun varastoon, syötäväksi talvella. Koulun ruokatunneilla syötiinkin sitten poimistamme puolukoista keitettyä marjapuuroa. Kansakoulut alkoivat ennen vanhaan syyskuussa, joten koulun marjainpoimintatalkoot olivat kohta syyskuun alusta. Marjat olivat puolukoita. Ne poimittiin koulun välittömästä läheisyydestä.

Elokuu on kesäkuukausia, mutta merkkejä sillä oli lähetyvästä syksystä. Pääskysiin liittyvä sanonta, että ”Laurilta (10.8.) laumaan ja Perttulilta peräti pois” enteilee kesän loppupuolen lähestymistä. Paljon oli pääskysiä Korvenkylässä vielä 1970-luvulla. Tavanomaisesti elokuun puoliväissä oli suuria laumoja parveilevia pääskysiä visertämässä sähkölangoilla. Ne olivat täpötäynnä pääskysiä. Lieneekö ollutkaan kuinka paljon niitä Korvenkylän sähkölangoilla? Siellä ne olivat juttelemassa, suunnittelemassa pääskysten kielellä tulevaa muuttoa.

Lähteitä:

http://www.arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/sadon+kypsyminen/

https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4il%C3%B6nt%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sadonkorjuu

https://www.youtube.com/watch?v=yr2zj0OEhBg

http://www.kaleva.fi/juttutupa/tiede-ja-luonto/laurilta-108-laumaan-perttulilta-perati-pois/2777896

http://www.martat.fi/marttailu/marttailunurkka/laurinp-iv-st-mieleen/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/puhdistus.htm

Suomen eniten poimittu marja:puolukka

Suomen eniten poimittu luonnonmarja: puolukka

makoisa kosteiden paikkojen marja

makoisa kosteiden paikkojen marja


Tarinaa heinäkuusta ja heinästä

Posted on

FM Mauri Junttila

Meillä on suomenkielessä tuokin erikoisuus, että sanat heinäkuu ja heinä muistuttavat toisiaan. Verrataanpa nyt keskenään, vaikka vastaavia englantilaisia tai ruotsalaisia sanoja!

Heinäkuu on meillä lämpimimmän vuodenajan ajanmäärite ja heinä on meillä kaikkien tuntema ruohomainen kasvi. Se on ollut esimerkiksi hevosten ja muun karjan rehua kautta aikain. Heinä on nykypäivien pihanurmikoissakin tärkeä kasvi.

Suomessa arvellaan heinäkuu nimen tulleen kesäisistä heinäin korjuutöistä, heinätöistä. Heinätyöt olivat ennen jokapäiväisen elämisemme ja toimeentulomme kannalta elintärkeitä töitä. Heinäin korjuut olivat niin merkittäviä, että antoivat nimen kesäiselle kuukaudelle.

Kaukaiset esi-isämme alkoivat käyttää hevosia apuna esimerkiksi liikkumiseen paikasta toiseen. Kaupungeisssakin hevoset olivat tärkeitä liikkumisen apuvälineitä vielä kaukana 1900-luvulla, ennen kuin autot ja sähkövoimalla toimivat raitiovaunut syrjäyttivät ne.

Hevoset olivat välttämättömiä ja tärkeitä monissa maatalojen töissä ennen traktoreita. Hevosilla tehtiin Suomelle tärkeitä metsätöitä vielä kaukana 1900-luvulla. Hevosia oli monissa teollisuustöissä ennen sähköistymistä tai vesivoiman hyödyntämistä.

Sen voi uskoa, että tärkeitä olivat heinäkuiset heinätyöt vanhan ajan ihmisille. Kysyntää on ollut kautta aikain heinäkuussa korjatuilla heinillä. Hevoset syövät heinää. Ravinnoksemme maitoa lypsävät lehmät syövät heinää. Lampaat, tärkeät villantuottajat syövät ravinnokseen heinää. Tärkeitä olivat ennen esimerkiksi Porkkalanniemellä tai Sipoossa kasvatetut heinät ja kauranjyvät Helsingin hevosille.

Voidaan uskoa, että esimerkiksi jo kivikauden metsästäjä/kalastaja esi – isät keräsivät luonnonheinää hiekkaisten järvenranta asuinkuoppainsa pehmikkeeksi sekä suojaksi kylmyyttä vastaan. Ehkä, he myös pureskelivat, söivät joidenkin heinälajien varsia ja juuria ravinnokseen, kun metsän riistaa ja pyyntikaloja saatiin vain heikosti?

Saattoivat kivikauden ihmiset tietää laittaa heinää nahkaisten vaatteidensa sisälle suojaamaan kylmyydeltä? Heinää on hyödynnetty pukeutumisessa. Lapinmaan ihmiset käyttivät jalkineissaan kesällä korjattua heinää sukkien sijasta. Esimerkiksi eräs vanha sananlausahdus kertoo, että Pohjois – Pohjanmaan ”muhoslaiset ovat leveitä kulkijoita. Heillä oli kolmet housut päällekkäin ja heiniä joka välissä!”

Heinätyöt ajoittuvat heinäkuulle. Heinänkorjuutöiden aloittaminen ei ole ollut tarkkaan tiettyyn päivään sidottua. Se on ollut kravun kääntöpiirin yläpuolisessa pitkänomaisessa Suomessa paikkakuntakohtaista. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa heinäin niitot, seivästämiset ja korjuutyöt alkoivat varhaisemmin kuin Lapinmaan kemiläisillä, kittiläläisillä, kuivaniemeläisillä tai sodankyläläisillä. Vanha kansa puhui ennen esimerkiksi heinä-Maariaasta tai Hermannilta heinään. Ne olivat olleet eräitä heinätöihin liittyneitä ajanmääritteitä vuodenkierrossa.

Heinätöiden aloittamisessa tärkeintä osaa näytteli heinänkasvustojen kehittyminen korjuukuntoon. Toisinaan, lämpiminä kesinä heinätöihin päästiin jo varhain suuresssa osaa maata, jopa kohta juhannukselta. Kylminä, monien runsaiden sateiden kesinä heinänkorjuutyöt saattoivat venyä syksyyn.

Kautta aikain heinäinkorjuuta tarkasteltuna, heinätöiden kiireisin ja sadonkorjuussa tuottoisin kausi on aina ajoittunut heinäkuulle. Heinäkuun poudat ovat olleet parasta heinänkorjuu aikaa. Toisina kesinä on saattanut olla tosi hyviä heinäpoutia ja pitkään. Onnistuakseen, saadakseen laadukasta heinää, heinänteko tarvitseekin poutasäitä.

Elimme tuhansien vuosien ajan talonpoikaisissa yhteisöissä, joissa kesällä kuivatut heinät olivat tärkein osa karjan rehua. Hevoset, joilla tehtiin maatalojen työt tai jotka kuljettivat meitä paikasta toiseen, ennen autoja, polkupyöriä ja mopedeja. Niiden vanhojen aikojen hevoset rouskuttelivat suuret määrät heinää talleissaan. Lehmät joiden maidosta valmistamme juustoa ja kirnuamme voita, syövät kesällä kerättyä ja niitettyä heinää. Lehmäin maidosta keitämme myös makoisan juhannusjuustokeiton, kainuulais-/pohjoispohjalaisen makian juuston, punaisen heran. Lampaat joiden villoista kudomme tärkeitä lapasia, sukkia ja villapuseroita kylmyyttä vastaan, tuottavat villaa heinäin antaman ravinnon voimalla.

Heinätyöt ovat aina olleet säiden armoilla, jos yleensä mikään työ on. Jo, yökaste ja korjuuuajalle sattuneet ilmojen korkeat kosteusprosentit alkavat homehduttaa, pilaannuttaa heinää. Kun, heinää aletaan korjata, sitä niitetään poudalla. Hyvää sekin, jos heinä ehtii kuivua kedolla ennen seipäille hankoamista. Kun, seivästetyt heinät saavat kuivua lisää seipäillä hyvissä poutasäissä, niin hyväähän sekin on. Suotavaa tietysti on sekin, että heiniä talvisuojiin eli latoihin kerätessä on edelleen poutaa.

Viikatteilla katkaistaan heinät niittyiltä

Tärkein väline heinänkorjuutyössä on kautta aikain ollut viikate. Maalla oli ennen paljon hyviä seppiä, mutta päteviä viikateseppiä oli vain muutama pitäjää kohden. Hyvä viikate kesti pieniä kolhaisuja kiviin ja sitä ei tarvinnut hioa jatkuvasti. Pätevä seppä taisi takomansa viikatteen karkaisun, että siitä tuli juuri sopivan hyvä työkalu.

Viikatteiden valmistaminen oli merkittävä seppiä työllistävä kotiteollisuuden muoto. Ennen Suomessa oli todella paljon perheviljelmiä. Niissä perhe suoriutui kaikista talon töistä. Eräänä lukuna voi esittää, että taloa kohden hankkivat ennen heinäntekoa puolenkymmentä viikatetta pitäjän viikatesepältä. Samoja viikatteita käytettiin myös elonkorjuutyössä. Oli myös suurtilallisia, joiden heinäpelloilla niitti, seivästi ja keräsi heiniä latoon palkattua työväkeä. Heille tarvittiin myös paljon uusia viikatteita.

Puinen harava oli tärkeä heinätöissä. Siinä oli varsi ja lapa puisine piikkeineen. Haravia tehtiin taloissa talvisina puhdetöinä, mutta oli myös kyläläisiä, jotka tekivät niitä suuret määrät myyntiin. Heinähangot olivat myös puisia ennen rautaisia.

Heinätyöt ja heinäin kokoamiset olivat tärkeitä töitä. Niiden onnistumisen kannalta oli tärkeää ruokkia hyvin heinäväki. Talon läheisyydessä heinätöitä tehneet kävivät syömässä kunnolla ja vahvasti pirtin pitkän pirtin pöydän ääressä. Kauempana niityillä olleille vietiin maittavaa ja ravitsevaa ruokaa pelloille. Kahviakin joivat ihmiset jo kauan sitten. Ehkä sitä sai juoda heinäväkikin jo melko kauan sitten? Kahvia oli ollut nautittavana Ruotsi-Suomessa jopa 1600-luvun lopusta saakka.

Kaukaisilla syrjämaillä heinätöissä kulkeneet ja niittykämpissä yöpyneet ottivat talosta mukaansa ruokaa. Osalla heistä oli ollut mukana onkivälineitä kokeilla kalaonnea lähipuroista, – lammista. Niittykämppä saattoi olla hirsistä tehty, jonka nurkassa oli kivikasa, jossa voitiin pitää tulta keittämistä varten. Savua saatiin ulos puusta tehtyä savutorvea myöten. Mutta, useimmiten he yöpyivät syrjäniittyjensä ladoissa tai vain pelkällä kedolla maaten pusero tai takki harteille peitoksi heitettynä.

Savolaiseksi perinneruuaksi mielletty kalakukko kehittyi kaukaisten syrjäniittyjen niityväen ruuaksi. Siinä on mukana tärkeimpiä ruoka aineita: leipäainesta, kalaa, silavanviipaleita tai pieniä lihapaloja. Sen säilyvyys oli myös ollut kohtalainen, sen kypsennyksen takia. Kalakukkoa oli ruokana paljon laajemmilla alueilla kuin Savo.

Voi oli myös tärkeä ruoka-aine niittyväelle. Se säilyi syrjäniityllä härskiintymättä matalassa maakuoppassa. Piimä säilyi myös maakuopassa hyvänä muutamia päiviä.

Erinomainen pohjoispohjalaisten niittyjuoma oli sahti. Sen valmistaminen vaati hyvää taitoa ja erityisosaamista. Pohjalaisten sahdissa oli alkoholiprosentteja vain 0 prosenttia, vaikka se oli valmistettu samoista aineista kuin päihdyttävä olut tehdään. Eivät heinämiehet siitä lainkaan humaltuneet, eivätkä krapulaa sairastaneet.

Ihmiset keräsivät luonnonheinää esimerkiksi vetisiltä heinää kasvavilta suoniityiltä. Toisinaan heillä oli siellä kannattavat suokengät jaloissaan. He kantoivat heiniä selässään ns. ”takkavitoilla” eli nuoresta puusta tehdyillä vitsaksilla pieninä kasoina. He keräsivät heinää pieniin harvaseinäisiin hirsilatoihin tai varastoivat heiniä suuriin heinäsuoviin. Talvella rekikelien aikaan niitä ajettiin kotiin karjan käytöön.

Heinä, mitä he keräsivät karjan rehuksi niityiltään, luonnonlaitumiltaan ja soilta oli tuhansien vuosien ajan ollut pelkkää luonnonheinää. Mukana niissä oli ketojen ja niittyjen kukkia. Monet kuivatut kukat ovat eläinen ravinnoksi soveltuvia.

Aikanaan kaikkialle Suomeen levinnyt satoisa, tuottava heinäkasvi timotei jalostettiin Yhdysvalloissa 1700-luvulla. Suomessa timoteitä eli kylvöheinää kasvoi pellolla yksistään kylvöheinänä, mutta myös apilaan sekoitettuna. Timotein tulon myötä suomalaisisäntien peltojen ja niittyjen heinäsadot suurentuivat huomattavasti entisiin vaatimattomiin ketojen ja niittyjen luonnonheinäsatoihin verrattuna.

Lähtitä:

https://www.k-maatalous.fi/asiakasohjelmat/viljelyohjelma/nurmen-viljely/kuivaheina/

http://www.maaseutumedia.fi/yleisimmat-keraajakasvit-ja-peitekasvit/

http://www.jarki.fi/fi/perustietoa-kasvilajeista

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%hioaA4laatikko

https://fi.wikipedia.org/wiki/Timotei

http://itsenaisyys100.fi/viljantuonnin-vapautuminen-ja-metsan-arvonnousu-muuttivat-maataloutta/#more-info-601

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/maaseutuhistoria/voimakkaan_taloudellisen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hevonen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lammas

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nauta

http://www.paulig.fi/inspiroidu-opi/kaikki-kahvista/kahvin-historia

Tärkeä ja satoisa timotei heinä

Tärkeä ja satoisa timotei heinä

Heinäsatoa Etelä-Suomessa

Heinäsatoa Etelä-Suomessa

Vanhan ajan heinämies Ruotsin lapista

Vanhan ajan heinämies Ruotsin lapista


Juhannusta juhlitaan

Posted on

FM Mauri Junttila

juhannuksen juhlistajia

juhannuksen juhlistajia

Juhannus on keskikesällä. Se on valoisimman vuodenajan, yöttömän yön juhla. Juhannus sijoittuu kesäpäivänseisauksen lähelle.

Juhannuksen vieton perinteet ovat vanhat. Ne ovat ikiaikaiset. Sillä on perinteitä ei-kristillisisestä kansanperinteestä ja kulttuurista. Keskikesän juhlan juhannuksen alkuperä on uskoaksemme tiukemmin ei-kristillisessä perinteessä ja tapakulttuurissa.

Keskikesän juhlaa juhlivat jo ikiaikojen luonnonuskontoiset esi-isämme. He juhlivat sitä jo tuhansia vuosia sitten. Uskoaksemme he eivät juhlineet sitä juhannus-nimisenä keskikesän juhlana. On nähty, että muinaisaikainen keskikesän juhla oli ollut Ukonjuhla niminen. Juhannus nimi vakiintui keskikesän juhlan nimeksi vasta paljon myöhemmin kristinuskon vahvistumisen myötä marttyyrinä kuolleen Johannes Kastajan mukaan.

Sitä on tapahtunut aikojen saatossa, että vuodenkierrossa huomattavat alkujaan ei – kristilliset ikivanhat juhlat, ovat kristinuskon vakiintumisen myötä alkaneet vaikuttaa alkuperältään kuin kristillisiltä vuotuisjuhlilta. Nykyiset viettämämme kristilliset vuotuisjuhlat ovat ajan myötä sijoittuneet ei-kirkollisten vuotuisjuhlien paikoille. Niistä voidaan mainita esimerkkeinä vuodenkerrossa vastakkaisille puolille sijoittuvat joulu ja juhannus.

Perinteet juhannuksesta raamatunhistorian Johannes Kastajan muistopäivänä ovat myös vanhoja länsimaiden kristillisissä kulttuureissa ja myös ortodoksien laajoilla, väkirikkailla alueilla. Kun, puhutaan raamatunhistorian henkilöistä Jeesuksesta ja Johannes Kastajasta, liikutaan silloinkin parin vuosituhannan takaisesssa ajassa. Jeesuksen syntymän ajasta puhutaan ajanlaskun alkuna – vuotena nolla.

Vuotuisjuhla juhannuksen perinteinen paikka on 24.6. Esimerkiksi Norjassa, Virossa, Latviassa juhannus on vieläkin vanhalla paikallaan. Suomessa juhannusta on vietetty vuodesta 1955 alkaen aikavälille 20.6. – 26.6. sijoittuvana lauantaina. Sama käytäntö on myös naapurimaassa Ruotsissa. Päivä ennen juhannuspäivää on juhannusaatto. Se on aina perjantaina, joka osuu vuodenkierrossa 19.6. ja 25.6. väliselle ajalle.

Juhannuksen ikiaikaisia nimiä tiedetään olleen Ukonjuhla eli luonnonuskontojen ajan tärkeimmän, kaikkien jumalan, Ukko ylijumalan juhla. Pohjoismaisiin kulttuureihin rinnastaen Suomessakin puhutaan mittumaarista (midsommar). Se viittaa keskikesän juhlaan.

Juhannus on ollut monille vain Jussi. Joku voi jutella kaverilleen, että ”säät olivat sellaiset Jussina”. Tai, ”että se muistaakseni tapahtui toissavuonna Jussina”. Tänään  Jussina (juuri juhannus) puhumista sotkee se, että Jussin nimipäivä on aina 24/6, mutta juhannus ei välttämättä ole silloin.

Tänään juhannus sanan uskotaan tulleen marttyyrinä kuolleesta raamatunhistorian henkilöstä Johannes Kastajasta. Kristillisen kirkon kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan muistopäivänä.

Johannes Kastajalle omistetuista juhlista Suomessa säilyi uskonnon reformaation jälkeen erillisenä pyhäpäivänä Johannes Kastajan syntymäpäiväksi julistettu päivä eli juhannus 24. kesäkuut (suomalaisessa almanakassa Jussin nimipäivä). Sitä arvellaan, eri näkemysten mukaan vietetyn kristinuskokulttuureissa 400 – luvun alkupuolelta lähtien. Vakiintunut ajankohta sille oli puoli vuotta ennen joulua. Se perustuu Luukkaan evankeliumin jakeisiin 1:26 ja 1:36.

Kristillisen kirkon perustan Jeesuksen edelläkävijä ja hänen tiensä valmistaja Johannes Kastaja syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Johanneksen nimi merkitsee ”Jumala on armollinen”. Johannes julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamusta. Joissakin kirkkokunnissa esimerkiksi ortodoksisessa, vietetään myös Johanneksen mestauspäivää 29. elokuuta.

Uskotaan, että muinaisilla Kalevalan kansan runonlaulajien laulumailla, Vienassa ja muualla Itä-Karjalassa keskikesän juhlaa kutsuttiin ennen vanhaan hyvin pitkään Ukon juhlaksi eli Ukko ylijumalan juhlaksi. Sitä juhlittiin maallisessa kulttuuri- ja tapaperinteessä Ukon juhlana. Sitä juhlittiin siten, kunnes kristinuskon vakiintuessa keskikesän juhlaa alettiin sanoa juhannukseksi. Tämän päivän kaupallisen matkailu- ja tapakulttuurin myötä entisiä Itä-Karjalan, Kalevalan kansan laulumaiden perinnetapoja vaalitaan sovussa kera kristinuskon tuomien kulttuuriperinteiden sekä tapojen myötä nykyisin.

Keskikesän juhlaa juhlittiin ja vietettiin jo ikiaikaissa luonnonkulttuureissa kokoontumalla luonnonkauniitten järvien ja jokien äärille sekä rannoille eväiden, ja erityisesti juhlatilaisuutta varten pannun vahvan oluen kanssa. Ukon kunniaksi juotiin runsaasti olutmaljoja ”Ukon maljoja”.

Juhannus on meillä myös Suomen lipun päivä ja yleinen liputuspäivä. Muista liputuspäivistä poiketen liputus alkaa jo aattoiltana kello 18.00 ja se jatkuu yön yli yhtäjaksoisesti juhannuspäivän iltaan kello 21.00 saakka. Usein juhannuksena liputtavat hekin, jotka eivät juuri liputa kaikkina liputuspäivinä. Tavanomaisesti juhannukseen liittyvissä kertomuksissa, tarinoissa, postikorteissa ja kuvissa on kauniisti ja ylväästi liehuva sinivalkoinen Suomen lippu.

Juhannus oli ennen ollut myös tärkeä hedelmällisyysjuhla. Arvellaan, että vanhoina aikoina juhannusta vietettiin merkittävästi ihmisten, kuin peltojen ja karjankin hedelmällisyyden lisäämiseksi. Vanhoissa kulttuureissa juhannuksena tehtiin taikoja. Tunnetuimpia niistä olivat erilaiset lemmentaiat. Juhannuksen taioilla pyrittiin esimerkiksi takaamaan naimaonni, näkemään tuleva puoliso tai saamaan haluttu henkilö puolisoksi.

Enteiden katsomiselle juhannuksen nähtiin myös olleen suotuisan ajan. Katsottiin myös sekä säitä, satovuotta että karjaonnea. Kaikenlaiset mystiset tapahtumat olivat luonteenomaisia juhannusyölle. Saniaiset saattoivat kukkia juhannusyönä. Aaveet vaelsivat ja keskiyöllä jopa kaivovesi saattoi muuttua viinaksi.

Vuoden pisimpiä päiviä juhannusviikolla kutsuttiin ennen pesäpäiviksi, siksi koska aurinko on silloin kuin pesässään. Sen päivittäinen kierto käy korkeimmalla kohdalla. Aurinko näyttää viipyvän pesässään joitakin päiviä siksi, kunnes auringon liikerata alkaa taas alentua ja laskea. Päivät alkavat uudelleen lyhentyä.

Vertauksena voidaan mainita, että vuoden lyhyimpiä eli joulunajan päiviä kutsuttiin myös pesäpäiviksi. Auringolla voi siis tulkita olevan kaksi pesää, joiden välillä vuodenkierto tapahtuu. Pesäpäivinä tapahtuva kosminen suunnanmuutos koettiin taianomaiseksi. Jopa pahojen henkien ja kummitusten on voitu uskoa nousseen esiin ja liikkuneen vapaina maan päällä.

Juhannuksen vietosta voidaan edelleen mainita, että meluaminen, juopuminen olivat varhain olleet tärkeä osa juhannuksen viettoa. Sellaisen uskottiin tuottavan onnea ja karkoittavan pahoja henkiä. Erään uskomuksen mukaan, mitä enemmän juhannuksena juopoteltiin, sitä parempi tuli sadosta. Pahoja henkiä karkoitettiin myös suuria tulia eli juhannuskokkoja polttamalla.

Juhannusperinteisiin kuului ennen suursiivous. Pirttien seiniä, kattoja ja lattioita jynssättin ja kuurattiin puhtaiksi. Vuodevaatteita pestiin ja tuuletettiin. Kesäöiden nukkumisiin käytettyjä aittoja otetiin käyttöön. Olkipatjoihin vaihdettiin uudet oljet. Portaiden, ovien ja ikkunoiden pieliin oli ollut tapana pystyttää juhannuskoivuja. Lehtevistä ja tuoksuvista kesän koivunoksista sidottiin tuoreita juhannussaunavihtoja. Kaikella tapaa haluttiin saada kesän ja puhtaan tuoksua asuinhuoneisiin.

Juhannus oli vanhoina aikoina ollut vilkasta avioliittojen solmisen aikaa. Välillä juhannushäitten suhteen oli selvästi rauhallisempaa. Nykyisin juhannushäät ovat uudelleen lisääntymässä.

Nykyisiinkin suomalaisiin juhannusperinteisiin kuuluvat siis juhannuskoivut ja – kukat sekä juhannussauna. Ruotsissa ja Suomen ruotsinkielisillä alueilla myös lehvin ja kukin, – köynnöksin koristellut näyttävät korkeat juhannussalot ovat tärkeä osa juhannusperinnettä. Juhannuksena on jo ollut kauan sitten tapana polttaa juhannuskokkoja rannoilla. Niin tehdään edelleen. Juhannustulilla auringolle annettiin ennen kuin lisävoimaa ja niillä arvellaan karkotetun myös pahoja henkiä.

Juhannuksen juhlinta merkitsee monille humalahakuista käyttäytymistä. Vielä viime vuosisadalla paheksuttiin syvästi julkijuopottelua tai viinapullo kädessä kulkemista. Mutta, juhannuksena jopa viinan voimasta sammuminen oli ollut kuin hyväksyttyä.

Alkon myynti on juhannusviikolla peräti 70 % normaalia suurempi. Oluen myynnissä juhannusviikko on vuoden suurin sesonki. Paljolti runsaan alkoholinkäytön, maanteiden suuren meno- ja paluuliikenteen sekä runsaan vesillä liikkumisen vuoksi juhannuksena menehtyy paljon ihmisiä. Juhannus työllistää poliisia ja pelastuslaitosta pahoinpitelyiden, rattijuopumusten ja onnettomuuksien muodossa.

Kesän kohokohtaa juhannusta vietetään järjestämällä suuria yökonsertteja, tanssilavat täyttyvät. Juhannus on myös suurten yleisötapahtumien juhla esimerkiksi Raumalla on monina vuosina järjestetty musiikkifestifaali Raumanmeren juhannus, Suomen suurin juhannustapahtuma. Nykyään tämä juhannustapahtuma järjestetään Porissa. Aiemmin suurimman juhannustapahtuman titteliä kantoi Rantarock, joka järjestettiin ensin Virroilla ja sitten Vaasassa. Muita juhannustapahtumia ovat muun muassa Kalajoen hiekkasärkkien juhannus, Nummirock Kauhajoella, Lentäjien juhannus Kauhavalla ja Himos Festival Jämsässä. Rukan juhannus on ollut iät ajat suosittu.

Vanhoja juhannusperinteitä vaalitaan myös Helsingin Seurasaaressa järjestettävillä juhannusjuhlilla. Seurasaari on kookas, vaikuttava Helsingin edustan paikka suurine ulkoilma museoineen ja suurine ulkoilmatapahtumineen. Perinteinen Seurasaaren juhannus on alati kasvava ulkoilmajuhla.

Lapissa, missä aurinko ei laskeudu keskikesällä napapiirin pohjoispuolella horisontin alapuolelle – useisiin viikkoihin. Siellä järjestetään juhannuksena keskiyönauringon juhlia. Esimerkiksi takavuosina, 1960 – luvulla Aavasaksan juhannusjuhlille saapui joukoittain matkailijoita ympäri Suomea. Sanotaan, että Pohjanmaan radan jatke rautatie Aavasaksalle valmistui juhannusjuhlien ja alkaneen matkailun, massaturismin takia.

Taannoisilla 1950-1960 – luvuilla oli todella paljon juhannuksen viettopaikkoja. Niitä oli kaupungeissa, kirkonkylissä ja jopa pienissä maaseutukylissä. Esimerkiksi Oulussa olivat keskikesän suositut Hietasaaren ja Kuusisaaren, järjestöjen järjestämät juhannusaaton juhlat. Pienistä paikkakunnista, kohtalaisen tunnetuista eräs niistä oli Rokuan juhannus, jossa juhannusaaton juhlijoita saattoi olla koolla jopa tuhansia.

Ylikiimingin Nuijamiesten lava oli suosittu tanssilava ja myös suosittu juhannusaaton viettopaikka. Kempeleen Vihiluoto oli suosittu muutamien vuosien ajan. Pienessä Rantsilan Mankilankylässä toimi juhannusaaton viettopaikkana Jousiniemen lava. Tyrnävän kirkonkylän jokivarren Roustinrannassa paloi usein juhannusaattoiltaisin juhannuskokko. Siitä huolehtivat esimerkiksi seurakunta tai nuorisoseura. Sekin keräsi juhannusaattoisin muutamia kymmeniä ehkä satoja tilaisuuteen osallistuneita.

Ennen tulien teot, jopa suuret juhannuskokot eivät vaatineet paloviranomaisten lupia.Tulitella ja nuotioida sai täysin vapaasti. Juhannuskokkoja paloikin ennen aattoiltaisin jopa kylien yksittäisillä miehillä. Tai niitä polttivat vain muutamien henkilöiden ryhmät, kaveripiirit ja porukat. Se oli ennen vanhaan tavanomaista, että aattoiltaisin sadekuuro kulki seudun yli. Turvallistahan se oli sitten poltella kokkoja!

Tänään elettäväin päiviemme juhannukseen kuuluvaan juhlanviettoon voidaan nähdä uutena tulokkaana kuuluvan grillaamisen, ulkogrilleissä. Kainuussa, Koillismaalla ja Pohjois – Pohjanmaalla tyypillinen mainio, maittava juhannusruoka on ollut kautta aikain maidosta keitetty juustokeitto. Sitä sanotaan esimerkiksi juhannusjuustoksi, makiaksi juustoksi tai punaiseksi heraksi. Sen alkuperä saattaa ehkä osaltaan juontaa siihen, että ennen vanhaan lehmät olivat antaneet maitoa vain kesäisin. Juhannuksen aikoihin maitoa alkoi olla taloissa jopa juustokeittoihin.

Luterilaisen kirkon seurakunnalliseen perinteeseen kuului merkittävänä osana, jopa pitkän aikaa, päästä ripille juuri juhannuksena. Esimerkiksi vanhassa Pohjois-Pohjanmaan Tyrnävässä oli ollut sellaisia tapoja. Monet, 1900 – luvun tyrnäväläiset nuoret olivat ripillä juuri juhannuksena.

Juhannukseen juhlakukkia - ruusuja

Juhannuksen juhlakukkia – juhannusruusuja

Varhaisen 1960-luvun tyrnäväläisillä nuorilla keskikoululaisilla oli ollut muutamina kesinä rippikoululeiri naapuriseurakunnan Temmeksen autioksi jääneessä pappilassa. Leiri alkoi kohta kesäkuun alusta, koulun kesäloman alettua. Juhlallinen ripillepääsy, konfirmaatiotilaisuus oli sitten juhannuspäivänä Tyrnävän kirkossa. Kesällä 1961 Temmeksen aution pappilan tyrnäväläisten rippikoululeiriläisten pappiohjaajana oli Tyrnävän kirkkoherra Lauri Mustakallio. Kanttorina toimi Tyrnävän kanttori Hemmo Sälekivi. Ilmat olivat siihen vanhaan aikaan tavanomaisen kauniita, niin kuin niiden oli tapana olla juhannuksena.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhannus

http://aiheet.domnik.net/kalenteri/juhannus.shtml

https://almanakka.helsinki.fi/fi/liputus-ja-juhlapaivat/suomen-kalenterin-juhlapaivat.html

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/7E9F43BC3782BA98C22570830046F400?OpenDocument&lang=FI

https://fi.wikipedia.org/wiki/Seurasaari

http://www.kansallismuseo.fi/fi/seurasaari

https://sv.wikipedia.org/wiki/Midsommarst%C3%A5ng

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/7E9F43BC3782BA98C22570830046F400?OpenDocument&lang=FI

https://almanakka.helsinki.fi/fi/julkaisut/kalenteri-vuodelle-2016.html

http://wwww.jns.fi/museokoulu/kokokuva/kansanperinne/kesa.html

http://www.karjalanliitto.fi/vuotuisjuhlat


Suojeluskunta toimii

Posted on

FM Mauri Junttila

 

Suomen vuosien 1917-1944 suojeluskuntajärjestö oli jäsenistään muodostunut aseellinen vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Suojeluskuntia aloitettiin perustaa vuonna 1917. Niitä perustettiin edelleen vuonna 1918.

Suojeluskuntia perustetaan ja perustetaan uudelleen

Suomen vuoden 1918 sodan, sota jolla oli monta nimeä, jälkeisenä kesänä suojeluskuntain toiminta hiljentyi. Ne lakkasivat toimimasta. Suojeluskuntia alettiin perustaa uudelleen syksyllä 1918 uuden vuoden 1918 suojeluskunta-asetuksen suomin mahdollisuuksin. Suojeluskuntia perustettiin paljon entisten suojeluskuntien pohjille. Mutta, syksyllä 1918 ja siitä eteenpäin niitä perustettiin myös täysin uusina paikallissuojeluskuntina.

Tyrnävällä 19.1.1918 perustetun paikallissuojeluskunnan 1.n paikallispäällikkö oli ollut Suomen Wanhan Kaartin eläkeläisvääpeli nimeltään Kaikkonen. Paikallispäällikkönä Tyrnävällä syksyllä 1918 uudelleen perustetussa suojeluskunnassa oli toiminut Vöyrin sotakoulun käynyt Tyrnävän keskikyläläinen Arvi Matinolli. Hän oli ollut Tyrnävällä suojeluskunnan paikallispäällikkönä muutaman vuoden syksystä 1918 lähtien.

Temmeksen suojeluskunta oli perustettu helmikuussa 1918 Oulun valtauksen jälkeen Oulun suojeluskunnan kehoituksesta. Se alkoi järjestellä paikallisena voimatekijänä valkoisen Suomen alueita Oulun seuduilla. Temmeksen kirkonkylän Kirkko-Pekkalassa 18.2.1918 perustetun suojeluskunnan ensimmäinen paikallispäällikkö oli ollut temmesläinen maanviljelijä Eero Junttila. Hän oli ollut nuorena miehenä Suomen Wanhan Kaartin asevelvollisuuden käynyt varusmiesaliupseeriksi korotettu.

On esiintynyt tietoja myös siitä, että Temmeksen suojeluskunnan paikallispäällikkönä olisi toiminut Jaakko Haapala niminen, eräs Temmeksen isäntiä. Olisiko kyseinen asia tapahtunut vuoden 1917 puolella?

Toinen Temmeksen suojeluskunnan paikallispäällikkö oli ollut 18.9.1918 uudelleen perustetun suojeluskunnan – Temmekselle kirkkoherraksi valittu Hannes Mustakallio. Hän oli toiminut myös Temmeksen ja Tyrnävän suojelukuntien aluepäällikkönä. Hän oli toiminut niissä tehtävissä ennen paikkakunnalta muuttoaan.

Kun, silmäilee noita kahta Pohjois-Pohjanmaan alkuaikojen suojeluskuntaa niiden ensimmäisten paikallispäälliköiden kautta. Saa vaikutelman siitä, että Tyrnävän suojeluskunnan ensimmäiset paikallispäälliköt olisivat olleet sotilaallisilta taidoiltaan osaavia. Olihan esimerkisi vääpeli Kaikkonen ollut entisen Suomen Wanhan Kaartin ammattisotilas.

Suojeluskunnat olivat olleet tärkeä osa vapaussodan voittanutta valkoista armeijaa Suomen vuoden 1918 sodassa. Sodassa, jolla oli ollut monta nimeä. Valkoisia sanottiin yleisen tavan mukaan lahtareiksi. Suojeluskuntalaisetkin olivat siis olleet mukana valkoisen armeijan lahtariporukoissa – lahtareina.

Ehkä suomenkieliset suojeluskuntalaiset eivät kuitenkaan olleet pahimmasta päästä lahtareista? Eivät juuri kuuluneet esimerkiksi ruotsinkielisten kuolemanpartioihin. Muista lahtareista poiketen enemistö suojeluskuntalaisista halusi päästä sisällissodan jälkeen mahdollisimman pian suomalaista yhteiskuntaa rauhanomaisesti rakentavaan – yhteiskuntarauhaan.

Monet suojeluskuntalaiset pitivät tyhmänä, että sodan hävinneitä punikeita teloitettiin sankoin joukoin. Juuri itsenäistynyt Suomi, silloin monien mielestä tuleva tasavalta, olisi tarvinnut työmiehiä ja paljon osaavia, tekeviä käsiä. Nyt, sitä vastoin tarpeelliset työmiehet makasivat mätänevinä raatokasoina valtavissa joukkohaudoissa.

Suomen vuoden 1918 sodan jälkiselvittelyissä esiintyi mielipiteitä, että vain kuollut punikki on oikea. Ei punikeille kuulunut elämä. Ei! Kuulaa vain kalloon!

Valkoisten eli lahtarikaartien suomenruotsalaiset olivat olleet etnisen puhdistuksen miehiä. Vapaussodan aikana Länsi – Uudellamaalla oli kiertänyt ruotsia puhuvien kuolemanpartioita. He olivat yksinkertaisesti, isommin ihmettelemättä ja kyselemättä teloittaneet sankoin joukoin ihmisiä, joilla puhekielenä oli ollut suomi.

Rauhaan opettelu alkaa

Kun, suojeluskunnat alkoivat toimia uudelleen tulevan vuoden 1918 syksyllä kohta vapaussodan jälkeen, niin niillä oli ollut esimerkiksi yhteiskunnallista kasvatusta ja opetusta tulevaan uuteen itsenäiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Oli todella paljon opettelua omaan maahan, jonka valtiomuotokin oli vielä niinä itsenäisyyden alkuaikoina ollut sangen epäselvä. Osa oli ollut hankkimassa kuningasta Suomeen. Osa oli ollut jopa luovuttamassa nuorta itsenäistä Suomea alusmaaksi muille maille.

Suojeluskunnat alkoivat opettaa yhteiskuntatietoutta esimerkiksi siten, että Suomen vuoden 1918 sodassa punaisten puolella olleet soturit, olivatkin oikeasti olleet harhaanjohdettuja. Nuo soturit olivat oikeasti olleet laumastaan eksyneitä lampaita. Suojeluskuntain valitustoiminta halusi ohjata eksyneet lampaat takaisin kotiin.

Muutamia vuosia vapaussodan jälkeen suojeluskunnat alkoivat ottaa jäsenikseen myös Suomen vuoden 1918 sodan aikana laumastaan eksyneitä – ensin miedosti punaisia. Heitä alettiin ymmärtää vääränlaisen, väärin opetetun propagandan uhreina eli virheellisen propagandan tuotoksina. Laumastaan eksyneinä lampaina.

Suojeluskunnat aloittivat vapaussodan jälkeen tiukan propagandatyön. Siihen kuului esimerkiksi luoda tieten tahtoen ryssänvihaa. Ryssänpirut oikeasti olivatkin olleet kaiken pahan alku ja juuri. Juuri heidän propagandansa takia tuli Suomen sisällissodan aikana paljon väärälle puolelle eksyneitä. Ja, myös paljon turhia uhreja.

Ryssän vihan luomisessa nuoren Suomen tasavallan 1920-luvun suojeluskunnilla oli ampumaharjoituksissa ollut esimerkiksi ns ryssäampumatauluja. Ampumatauluun oli ollut piirrettynä/maalattuna karrikoidusti rumannäköinen, partanaamainen ryssä. Suojeluskuntalaisen omassa lehdessä nimeltään Suojeluskuntalaisen Lehti, oli ollut vitsikilpailuja siitä, että kuka keksii pilkkaavimpia ja halventavimpia nimiä tai pilapiirroksia ryssistä.

Eräitä Suojeluskuntalaisen Lehden vitsikilpailuissa pärjänneitä vitsejä ja sanontoja oli esimerkiksi ollut: ”Rykimällä pääsee yskästä ja tappamalla ryssästä”. Tai arvuutettiin, että mikä on metsän nopein eläin? ”Ryssä”. Viitattiin ryssäin arkuuteen. Pilapiirros oli laadittu siten, että ryssä muistutti arkaa jänöä.

Suojeluskunnat koostuivat jäsenistään. Jäsenten hankinnassa oli mukana myös propagandaa. Suojeluskunnan jäsenhankinta propagandassa voitiin mainita siten, että ”Liity suojeluskuntaan, turvaat rauhaa!”

Niinä Suomen itsenäisyyden alkuaikoina haluttiin painottaa sotilaalliseen valmiuteen. Suojeluskuntain tärkeäksi tehtäväksi tuli kasvattaa sotilaita Suomenmaan turvaksi. Kohta itsenäisyytemme alkuaikoina alkoi toimia myös nuoren itsenäisen Suomen armeija. Siihen ei otettu muutamina itsenäisyyden alkuvuosina asevelvollisiksi entisiä punaisia tai heihin kuuluviksi nähtyjä.

Kertausharjoitukset asevelvollisuutensa suorittaneille nuoren Suomen armeijan käyneille olivat myös olleet vähäisiä. Siksikin nähtiin tarvittavan suojeluskunnat kouluttamaan sotilaita Suomelle. Paljon aseellistivat ja kouluttivat suojeluskunnat sotilaita elinaikanaan eli maailmansotien välisenä aikana. Suomen käymiin viime sotiin suojeluskuntain toimittamat materiaali- ja asehankinnat olivat olleet tärkeitä.

Suojeluskunnan harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa

Vuosien 1917-1944 suojeluskunnat antoivat kotipaikkakuntiensa miehille kaiken harrastus-, urheilu- ja vapaa – ajantoimintaan liittyvän. Ei ollut juuri tarvetta etsiä muualta harrastuksia ja virikkeitä. Suojeluskunnat olivat perinjuurin urheiluhenkisiä. Suojeluskunnat rakensivat suuret määrät urheilukenttiä Suomeen. Ne olivat sittemmin ahkerassa käytössä. Niiden rakentamisissa oli ollut myös paljon puuhaa ja työtä. Niissä pidettiin kesäisin ahkerasti kenttälajien urheilukilpailuja.

Temmeksellä oli ollut paikallissuojeluskunnan urheilukilpailuja kesäisin ja talvisin. Esimerkiksi sotilaspoika Kalervo Junttila (1927-2014) oli ollut kohtalainen pikamatkojen juoksija. Hänen kanssaan lähes samanikäinen sotilaspoika Teuvo Saksio oli ollut ykköspoikia, raketin nopeudella kiitäviä juoksijapoikia. Siellä oli ollut myös hyviä keihäänheittäjiä. Esimerkiksi sotilaspoika Mauno Junttila (1930-1976) oli ollut kohtalainen hiihtäjä. Temmesläistenkin suojeluskuntakilpailuista oli silloisen tavan mukaan ollut tulosluetteloita oululaisessa sanomalehti Kalevassa.

Suomalaista sinivalkoista itsetuntoa kohottavaa valistustoimintaa, urheiluhenkeä, raittiuden ihannointia, raittiuuteen kasvatusta oli ollut paljon suojeluskunnissa. Kulttuuriharrastukset eri muodoissaan olivat olleet tärkeitä suojeluskunnissa.

Temmeksen suojeluskuntatalo Väinölässä oli ollut usein ohjelmallisia iltamia, tansseja, iltamatansseja ja elokuvaesityksiä. Siellä oli ollut usein valistustilaisuuksia opettamaan omaan itsenäiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Olihan esimerkiksi itsenäinen Suomen tasavalta meille ennen kokematon ja tiedostamaton asia.

Esimerkiksi Temmeksen suojeluskunnan toiminnan aikana paikallissuojeluskunnan näytelmäkerholaiset olivat käyneet esiintymässä myös muulla pitäjän ulkopuolella. Samoin Temmekselle oli tehty kulttuurivierailuja suojeluskuntain harrastustoiminnan puitteissa. Esimerkiksi Junttilan Kalervon kanssa samanikäinen myöhemmin paljon valokuvausta harrastanut sotilaspoika Reino Pekkala oli myös ollut eräs Temmeksen suojeluskunnan näytelmäkerholaista.

Suojeluskunnat uudelleen

On esiintynyt esityksiä ja kirjoituksiakin, että meille pitäisi perustaa suojeluskunnat uudelleen. Perustettaisiin niitä samanlaisina, kuin olivat syksyllä1944 lakkautetut. Perustamalla perustamiset ehkä kävisivät. Olivathan esimerkiksi vuoden 1918 vapaussodan aikaiset paikallissuojeluskunnat olleet perustamalla perustettuja. Temmeksen 18.2.1918 perustettu suojeluskunta oli perustettu uuden Oulun seutujen voimatekijän Oulun suojeluskunnan kehoituksesta. Se järjesteli valkoisten alueita.

Vaikeaa on kylläkin koko suojeluskuntajärjestöä mieltää perustetuksi. Kansanliike se nähtävästi oli ollut. Se syntyi silloisesta yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta.

Suojeluskuntain näkyvin ja tärkein toiminta-ajatus niiden alkuaikoina oli ollut Suomen itsenäistymiseen painottaminen. Päästä irti Venäjästä. Päästä itsenäiseksi sinivalkoiseksi Suomenmaaksi. Itsenäisyys tuli ajankohtaiseksi ja mahdolliseksi ikuiseksi mielletyn keisarivallan kukistuessa, pääättyessä Venäjällä. Silloin, meille suomalaisille tuli ainutkertainen mahdollisuus itsenäistyä mahtavasta Venäjästä.

Se saattaa ehkä ihmetyttää joitakin, että nytkö sitten perustaa suojeluskuntia, joiden sijoituspaikkoina olisi EU Suomi? Vanhan ajan suojeluskuntamme olivat väriltään sinivalkoisia. Ne olivat omintakeisen sinivalkoisen suomalaisuuden, suomalaisen kulttuurin kannattajia.

Tänään monet haikailevat sotilasliitto Natoon. Ei sitä voi mieltää sinivalkoiseksi rauhaa rakastavaksi rauhanliikkeeksi, naapurimaistaan tykkääväksi. Kaikkea muuta. Vuosien 1917-1944 suojeluskunnissa arvostettiin myös rauhaa ja ystävyyttä maiden kesken, sunnuntaisten suojeluskuntalaisen aseleikkien välissä. Toisinaan ne muistuttivat kukkaislasten rauhanliikkeitä. Vaikka, suojeluskuntajärjestö oli juuriltaan ja olemukseltaan asellinen maanpuolustusjärjestö. Olemme tänään äänestäneet itsemme Euroopan unioiniin. Ei sitäkään voi juuri pitää sinivalkoisena suomalaiskansallisena pohjana perustettavalle sinivalkoiselle suojeluskunnalle.

Lähteitä:

http://suom.webs.com/

http://www.tiede.fi/keskustelu/26626/ketju/etninen_puhdistus_suomessa_1918

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viipurin_puhdistus_1918

http://www.histdoc.net/historia/1917-18/86_1.html

http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/teema14.htm

http://maukkeliini.suntuubi.com/

http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/perinnejoukot/Suomen%204%20Oulun%20tarkkampujapataljoona.htm

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13789039/1918-rutsinkielisten-tekema-etninen-puhdistus

http://www.helsinginsotasurmat.fi/?page_id=33

http://www.sci.fi/~eiry/suomhist.html


Urheileva Suomi

Posted on

 

Urheilu, ruumiinkulttuuri ja ruumiinkunto alkoivat kiinnostaa Euroopassa 1800-luvun alkupuolella. Autonomisessa Suomessa alkoivat samanlaiset aatteet myös kiinnostaa samoihin aikoihin. Suomen ensimmäinen urheiluseura perustettiin Poriin vuonna 1856. Vuosisadan 1900 alussa urheiluseuroja oli ollut Suomessa jo yli 340.

Kiinnostuksen kohteina niinä vanhoina aikoina Suomessa alkoivat olla kilpaurheilu, kuntourheilu ja penkkiurheilu. Penkkiurheilussa kiinnostavaa oli seurata muiden urheilusuorituksia. Urheilua seurattiin ja kilpailijoita kannustettiin parempiin suorituksiin. Kilpaurheilun kiinnostuksen ja suosion ansiota ovat uskoaksemme maamme monet urheilukentät. Kenttälajeiksi sanottuja urheilulajeja alettiin suorittaan yksinomaan standarnin mitoille rakennetuilla urheilukentillä.

Urheilukenttien yleistymiseen vaikuttivat paljon vuosien 1917-1944 suojeluskunnat ja suojeluskuntajärjestö. Tavanomaisesti suojeluskunta rakensi kotikuntaansa urheilukentän. Ne tehtiin talkoilla. Se tietysti oli hyvä niinä vanhoina aikoina, että kunnissa oli paljon lapiomiehiä sekä runsaasti hevosia hevosrattaineen talkoisiin.

Urheilukenttä, joka oli standarnimittojen mukainen 400 metrin juoksuratoineen, oli tarvinnut usein valtavasti tavallista hyllinkimaan eli täytemaan ajoa. Siten saatiin tasainen, vahva ja kuiva urheilukentän pohja vaativiin kenttälajien tarpeisiin.

Kuntien urheilukentillä kilpailtiin kaikissa kenttälajeissa. Ennen pelattiin yleisesti pesäpalloa kuntien urheilukentillä. Vasta myöhemmin alkoi tulla pesäpallostadioneita. Suomalaisen pesäpallon isä oli itsekin aktiivitisesti urheillut Lauri ”Tahko” Pihkala. Hän muotoili ja rakensi suomalaisen pesäpallon yhdysvaltalaisen baseball nimisen pallopelin pohjalta. Sitä oli ensin ollut meillä pitkäpallo nimisenä palloilupelinä.

Suomessa oli totuttu aikojen saatossa ennenkaikkea hiihtämään ja paljon. Puhuttiin esimerkiksi ikiaikaisista suomalaisista hirvenhiihtäjistä tai susien jäljittäjistä. Puhuttiin metsästäjämiehistä, joille mahdotonkin oli mahdollista.

Hiihtoa harrastivat johonkin aikaan kaikki suomalaiset. On olemassa kuvauksia ja maalauksia vanhan ajan suomalaisista kirjailijoista ja taitelijoista hiihtämässä kauniin talvimaiseman keskellä. Hiihtäen liikuttiin ennen talvikeleillä nätisti paikasta toiseen. Käytiin kaupassa tai vain kyläilemässä naapureissa tai sukulaisilla sekä tutuilla.

Talvisia ja kesäisiä urheilukilpailuja alettiin pitämään urheilu – ja nuorisoseura aatteen yleistymisen ja vahvistumisen myötä säännöllisesti kaikissa maalaispitäjissä. Esimerkiksi sunnuntaina 23.3.1879 pidettiin Suomen ensimmäiset hiihtokilpailut (hiihtäjäiset) Pohjois-Pohjanmaalla Tyrnävän kirkonkylässä. Niissä kisan voittajaksi lykki tasatahdilla paikkakuntalainen, väkivahva Antti Ollila. Hiihtokisoissa oli ollut vain yksi sarja. Siinä oli ollut mukana vanhoja, nuoria ja muuan nainenkin oli ollut kilpahiihtoporukassa. Matkana heillä oli ollut 3-4 kilometrinen latu. Kilpaladut oli kierretty kolmeen kertaan. Kisailuun hiihtomestaruudesta oli lähdetty yhteislähdöllä. Ensimmäisenä maaliin lykkinyt oli ollut hiihtokisan voittaja.

Kansanhiihdot, ehkä maailman suurin urheilutapahtuma, alkoivat Suomessa kohta jatkosodan jälkeen vuonna 1945. Niiden puuhamies oli ollut Frans Saastamoinen. Suomalaisperäistä kansanhiihtoa oli ollut herättämässä ja virittämässä myös 37 suomalaista kansalaisjärjestöä ja jopa Suomen valtio. Kansanhiihto suorituksesta sai hiihtomerkin.

Suuria suomalaisia hiihtotapahtumia olivat olleet koulujen väliset hiihtokilpailut. Niitä on ollut niiltä ajoilta, kun kansakoulut alkoivat yleistyä Suomessa. Kunnan koulut muodostivat koulupiirejä. Hiihtokilpailuja pidettiin vuorotellen eri kouluissa. Esimerkiksi Temmeksen kunnan koulujen välisiä hiihtokilpailua pidettiin 1950-luvulla vuoroellen kirkonkylän, Haurukylän ja Kärsämänkylän kouluilla.

Kansakouluja alettiin perustaa Suomeen autonomian aikana keisarin asetuksen mukaan. Vuoden 1921 itsenäisen Suomen kansakouluasetus lisäsi kansakoululaisten määriä. Samalla tuli lisää hiihtäjälapsia kansakouluihin.

Hiihtoa harrastettiin paljon jokaisessa kansakoulussa. Talvisin koulun seinää vasten oli nojallaan pitkät rivit koululaisen suksia. Suksia seinää vasten nojallaan oli paljon pienissäkin kouluissa. Siihen vaikutti ennenkaikkea se, että ennen kuljettiin hiihtäen koulumatkat.

Hiihtäen oli ennen vanhaan yleisenä tapana liikkua paikasta toiseen. Se tapa oli hyvää kunto- ja hiihtoharrastusta ja se oli hyvää kilpahiihtokunnon ylläpitoa koululaisille. Usein pitkämatkalaiset koululaiset olivat hyviä hiihtäjiä. He pärjäsivät oman koulun sekä kotikunnan koulujen välisissä hiihdoissa.

Legendoja

Juoksu oli kuitenkin ollut vanhaan aikaan urheilulaji, joka oli ehkä merkittävin urheilumuoto Suomessa. Esimerkiksi juoksijalegenda Hannes Kolehmaisen (1889-1956) sanotaaan juosseen pienen Suomen maailmankartalle. Hän voitti vuonna 1912 Tukholman olympialaisissa kolme kultamitalia kestävyysjuoksuissa. Suomi oli niinä aikoina vielä Venäjän autonomia.

Ihmemies Paavo Nurmi (1897-1973) oli ollut erityisen lahjakas juoksija. Hänen kilpailijauransa alkoi Antverpenin olympialaista vuonna 1920. Paavo Nurmi oli aikanaan niin ylivoimainen juoksijana, että hän kilpaili kelloa vastaan. Tai, Amerikan kiertueilla juoksi yksinään monimiehistä juoksijaintiaanien joukkuetta vastaan.

Vuonna 1949 syntynyt Myrskylän mies Lasse Viren on legenda kovimmasta päästä Hänellä on saaliinaan neljä juoksumatkojen kultamitalia kaksista peräkkäisistä olympialaisista. Hän kaatui Munchenin olympialaisissa juoksun finaalissa (1972), mutta tuli siitä huolimatta voittajaksi hirmuisen, purevan loppukirinsä ansiosta.

Pertti Karppinen (s. 1953) teki suomalaisen soutuurheilun historiaa. Hän oli voittaja vuoden 1976 Montreolin olympiakisoissa soudussa. Samoin hän voitti soudun kultamitalit vielä vuosina 1980 ja 1984.

Kalevan kisat ovat olleet suuri suomalainen vuosittainen yleisurheilun tapahtuma jo kauan. Ne nähdään kilpaillun ensimmäisen kerran Tampereella kesällä 1907. Kalevan kisojen tapahtumapaikka vaihtelee kesäisin. Kiertopalkinto, vakuutusyhtiö Kalevan lahjoittama ”Kalevan malja” kehitettiin vuonna 1909. Sen sai ensimmäisen kerran vuodeksi haltuunsa kesällä 1910 Helsingin Kisaveikot Viipurissa pidettyjen kisojen hyvän menestyksensä jälkeen.

Ihanteita, idoleja

Kautta aikain urheilijoita on ihailtu. Jo, antikin ajoista lähtien urheilijoita on ihailtu. Suomen ensimmäiseksi epäviralliseksi Suomen hiihtomestariksi sanottu haapavetinen Aappo Luomajoki (1845-1919) oli urheilusankari, joka muistettiin kauan. Saman pitäjän hiihtomestari Ville Ritola (1871-1951) jäi historian lehdille hiihtolegendana. Heitä paljon myöhemmin mestaruuksia hiihtänyt Veikko Hakulinen oli mies, joka oli muita erilaisempi. Hänen huippukautensa alkoi Oslon talviolympialaisista vuodelta 1952. Hän voitti siellä 50 kilometrin hiihdon tuloksella 3.33.33.

Ennen urheilijaidolin ihanne oli erityisesti raitis ja kaikin puolin kiltti ja kunnollinen, nuhteeton urheilija. Esimerkiksi Veikko Hakulinen muistetaan raittiina urheilijana. Raittiilta urheilijalta odotettiin myös hyviä käytöstapoja. Kun, Tiilikaisen Pekka haastatteli Veikko Hakulista kovan kisan jälkeen, niin asiallisia olivat hänen, kovasti hengästyneen mestarihiihtäjän vastaukset. Hän käytti myös kaunista suomenkieltä.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suome n_urheilu

https://suomenhistoriaa.wikispaces.com/3.+Urheilu

http://historianet.fi/kulttuuri/urheilu/urheilu-urheilun-historia

http://www.sport.fi/olympialaiset/olympiakisat/olympiahistoria

http://www.ouka.fi/oulu/ppm/sata-sankaritarinaa-urheilusta

http://www.kirjastovirma.fi/tyrnava/hiihtajaiset

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi_talviolympialaisissa

https://www.google.fi/search?q=hiihtomerkki&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0ahUKEwiQz4r6gsjLAhUnJJoKHYIgCLMQ7AkIKw&biw=1366&bih=657

https://fi.wikipedia.org/wiki/Baseball

http://www.stadion.fi/

http://www.salo.fi/vapaaaikajamatkailu/liikunta/liikuntapaikat/ulkoliikuntapaikat/kentat/palloilukentat/

Aappo Luomajoen aikaisia kilpahiihtäjiä

Aappo Luomajoen aikaisia kilpahiihtäjiä

 

 

 

 

 

 

 

Hyväkuntoinen, urheileva presidentti Kekkonen hiihtoladulla

Hyväkuntoinen, urheileva presidentti Kekkonen hiihtoladulla


Sotien Suomi

Posted on

FM Mauri Junttila

 

Kansakoululaisten 1950-luvun lukukirjassa kerrottiin uudisasukkaasta, joka rakensi taloaan asumattomaan korpeen. Eräänä päivänä tämä omaa rauhaa halunnut mies näki puunlastun seilaavan ohi virtaavassa purossa. Hän lähti kirveineen yläjuoksulle ja tappoi liian lähelle pyrkineen naapurin. Tuo tapahtuma saattoi sijoittua Suomen rautakaudelle eli se saattoi tapahtua vuosille noin 500 eKr – 1300 jKr?

Jo aikojen alussa, jo kivikauden ihmiset tappoivat toisiaan. Siitä, milloin surmatyöt muuttuivat kollektiiviseksi eli ne saivat sodan luonteen? Siitä ei ole osoitettu meille varmaa tietoa. On eri näkemyksiä ja päätelmiä sotien historiasta. Niitä tehdään esimerkiksi arkeologisten löytöjen ja myös luolamaalausten perusteella. Tarinoita, saagoja, satuja sekä jumalatarustoja voidaan käyttää myös lähteinä.

Luultavasti kivikauden miehet juttelivat iltanuotioilla päiviensä tapahtumista? Heidän tarinointeihinsa saattoi liittyä myös sotiin liittyvää? Niiltä ajoilta ei luonnollisesti ole kertomuksia. Suomalaisia sukujuuria omannut yhdysvaltalainen kirjailija Jean M. Untinen-Auel on kirjoittanut vanhoista ajoista suositun kirjan: ”Luolakarhun klaani”.

Luolamiesten ajoilta on arkeologisten löytöjen perusteella tehty arvailuja ja näkemyksiä, miten silloin elettiin ja sodittiinko? Osa tutkijoista näkee sotien historian alkavan muinaisesta kivikauden Sudanista. Joidenkin mukaan sodan historia alkaa selvästi myöhemmin eli vasta Jerikosta noin vuosien 7000 eKr seudulta.

Suomesta löytyy kalliomaalauksia. Niissä kuvataan eläimiä. Niistä voi nähdä hirvien, koirien muotoja. Niissä on myös ihmishahmoja. Kalliomaalakset eivät kuvaa sotia.

Sodan historian voi arvella alkaneen Suomessa rautakaudella. Niiltä ajoilta on sotiin liittyviä tarinoita esimerkiksi Kalevalassa. Siinä lähes jumalaolento ”Waka Wanha Wäinämöinen” turvautuu välillä väkivaltaan. Hän otti esimerkiksi sotien yhteen häijyn Pohjan akan joukkojen kanssa.

Lapsena ja nuorena huonoa ja ikävää kohtelua kokenut Kullervo Kalervon poika muuttui aikuistuessaan vihaiseksi. Eräänä päivänä hän vyötti miekan vyölleen ja lähti sotimaan koirineen ja ratsuineen – sotatorveen puhaltaen. Kansalliseeppoksemme Kalevalan saimme Elias Lönrotin (9.4.1802-19.3.1884) ansiosta.

Vanhoista, myös sodankäynteihin liittyvistä muistoista saamme tietoa esimerkiksi Nestorin kronikasta. Siinä kerrotaan itänaapureidemme, slaavien tarinoita vanhaan aikaan. Pohjoismaalaisten varhaismuistoja löytyy pohjoismaisista saagoista, myös suomalaisten kansanperinteen saduista ja tarinoista löytyy kertomuksia sodista vanhoilta ajoilta. Erikin kronikka on merkittävä ristiretkiajoista kertova teos.

Vanhoja, Suomea koskettavia asiakirjoja on olemassa vain vähän. Vanhin Suomeen liittyvä suomalainen asiakirja on Birger Maununpoika Jarlin suojelukirje Karjalan naisille vuodelta 1316. Se on säilytettävänä Suomen kansallismuseossa.

Mäkilinnat

Mäki-/vuorilinnat olivat sotiin liittyviä rakenteita. Niitä oli ollut paljon Suomessa. Ne soveltuvat raunioinakin tutkimusaineistoiksi. Niistä on tehty arkeologisia löydöksiä. Niistä on myös tarinatietoja. Tarinoita mäkilinnoista on keräilty talteen.

Mäkilinnat sijaitsivat korkeilla paikoilla. Ne olivat antaneet suoja-ja turvapaikkoja lähiseuduilleen. Niitä oli käytetty kuin puolustaisteluissa hyökkääjiltä. Mäkilinnoihin oli voinut mennä ihmisiä ruokavarojen ja aseiden kansssa turvaan. He taistelivat niistä käsin. Ne olivat olleet myös hyviä tähystyspaikkoja seurata lähistön liikennettä. Vaaran uhatessa niistä oli voitu varoittaa nuotiotulilla.

Eräs Suomen monista mäkilinnoista oli ollut Helsingin Vartioharjun ja Puotinharjun läheisyyden ns. Vartiokylän mäkilinna. Sen on arveltu rakennetun Ruotsin toimesta Uudenmaan rannikon uudisasukkaiden turvaksi. Monesti hämäläiset olivat olleet uusien ruotsinkielisten uusimaalaisten uudisasukaiden vaivana. Hämäläiset olivat tottuneet hyödyntämään Suomenlahden anteja. Heidän oli ollut vaikeaa tottua uusiin oloihin ja uusiin uusimaalaisiin rannikon asukkaisiin.

Sanotaan, että hämäläiset ovat hitaita ja rauhallisia. Eivät he ainakaan silloin sellaisia olleet. He tulivat hiljaa ja yllättäen – varhain aamulla tai iltamyöhään. Se oli vain kuin tuli ja leimaus, kun pienen, muutamien kymmenien uusimaalaiskylän miehet oli isketty tainnoksiin tai hengiltä. Hämäläiset olivat liikkeellä hevosten ja rekien kanssa. Nopsaan he lähtivät kotimatkalleen mukanaan reissä pienen uusimaalaiskylän ryöstetty omaisuus.

Heimosodat olivat vanhoina aikoina olleet yleisiä. Karjalaiset kävivät kurittamassa ja ryöstämässä hämäläisiä tai toisinpäin. Sodat Suomessa olivat ennen yleisesti olleet ryöstöretkiä. Kun, hämäläiset kävivät totuttuun tapaansa kalastus-/pyyntimatkoilla Suomenlahdella. He alkoivat uutena käytäntönään ryöstää rannikolle muuttaneita uudisasukkaita.

Helsingin Vartiokylän mäkilinnan aikaan läheisyyden Vuosaari oli ollut vielä saari. Sen ja mantereen välisessä salmessa oli kuljettu veneillä ja laivoilla. Siellä olivat liikkuneet myös muinaset viikingit. Paikalliset ihmiset ja monet uudisasukkaat käyttivät myös kyseistä salmen reittiä. Suomenlahdella purjehti merirosvoja. Hekin käyttivät salmea reittinään. Suomenlahden pohjukassa Inkerinmaalla ja Nevajoella ja sen rantamailla sotatarkoituksissa kulkeneet tai sieltä matkoilleen lähteneet olivat varmaan myös käyttäneet Vartiokylän läheltä kulkevaa rannikkoreittiä, mieluummin sitä kuin tuulisia Somenlahden avomeren vesireittejä?

Ennen kyseisen salmen kautta kulki myös Suomenlahdella kauppamatkoilla purjehtineitten saksalaisten kauppiaiden laivoja. Heidän suolalaivansa muutamine mausteineen sekä muutamine kangaspakkoineen olivat olleet toivottuja ja hartaasti odotettuja eränkävijä/talonpojille. Suolalaivoja alkoi liikkua kohta, kun vedet alkoivat olla keväisin purjehduskelpoisia.

Vartiokylän linnavuorelta olivat olleet mainiot mahdollisuudet seurata vesiliikennettä. Linnavuori alkoi elää uudelleen ensimmäisen maailmansodan aikana. Venäjä suojasi pääkaupunki Helsinkiä monin linnoituksin. Silloin, venäläisten toimesta rakennetut Vartiokylän linnoitusrakenteet olivat osa suurta Helsingin suojalinnoitusta.

Ruotsin vallan aika Suomessa

Ruotsalaisten ylivallan aika oli jatkuvaa sotaa. Kohta, ruotsalaisten ensimmäisen ristiretken jälkeen, sodat muuttuivat meille kuin Ruotsin idänpolitiikan hoitamiseksi. Meille piisasi sotia sotien jälkeen. Ruotsin ajan monista sodista on paljon tietoa. Jos, kertoo vain tunnetuimmista, niin niistäkin on paljon tarinaa.

Usein, jouduimme laajentumishaluisen Ruotsin alamaisina maistaan terästä. Sotiin osallistuimme myös kaukana kotoa. Eurooppalaisiin uskonsotiin kuulunut 30 – vuotinen sota (vv. 1618-1648) oli eräs sodista, jossa sodimme kaukana kotoa.

Sotia koettiin alinomaan. Tulihan jo Ruotsin valta meille miekalla. Kuningas Erik tuli suurine sotajoukkoineen. He iskivät meidät kontalleen ensimmäisellä ristiretkellään Turun seudulle (n.1154 jKr). Olivat he tiettävästi sitäkin ennen käyneet kurittamassa meitä monet monet kerrat, mutta ensimmäiseltä ristiretkeltä nähdään Ruotsin ylivallan jääneen meille pysyväksi aina vuoteen 1809 saakka.

Ensimmäisellä ristiretkellä heillä oli mukanaan Henrik piispa kastamisvaateineen paavin kirkon kristityiksi. Suurin ja voimakkain joukoin he iskivät meidät polvilleen. Monin jousin, miekoin, keihäin ja sotaratsuin he alistivat meidät. Ja, sitten tarinoitten mukaan he kastoivat meitä Turun Kupittaalla. Ruotsin kovan kurin ja myös sorron herruusajan nähdään alkaneen ensimmäiseltä ristiretkeltä eli vuodelta 1154jKr.

Sitten, vuosisatojen päästä, Suomi siirtyi Suomensota (vv. 1808-1809) nimisen sodan myötä autonomiaksi Venäjälle. Entinen sotilasmahti Ruotsi menetti meidät. Ennen niin voimakkaasta Ruotsista oli tullut heikko ja avuton sotilaallisilta kyvyiltään. Sitä vastoin Venäjän miehet, he vain voimistuivat sotilaskunnoiltaan.

Ensimmäisen ristiretken (1154 jKr) myötä meille tuli kirkko kristinuskoineen. Meidät pakotettiin luopumaan meille niin rakkaista, tutuista ja luotettavista sekä turvallisista suomalaisista jumalistamme. Vähän tarvitsivat esimerkiksi metsän jumala Tapio ja veden jumala Ahti uhriksi. Vain kalan perkkuujätteet ja riistaeläinten teurasjätteet riittivät. Pellervo pellon jumala oli tyytyväinen siihen, kun ohra sai keväisin uuden kaskimaan kasvualustakseen. Hyväntahtoinen Ukko ylijumala, kaikkien yläpuolella oleva oli tyytyväinen, kun sille välillä jutteli.

Se oli tyypillistä suomalaisten eränkävijä /talonpoikain jumalille, että he olivat kauniskasvoisia, hymyileviä, rauhaa rakastavia, sopuisia, hyvänsuopia, ystävällisiä jumalia. Pelottava ja sotaisa oli kirkon jumala, jota meille toivat Ruotsin kuninkaan sotajoukot miekkoineen ja keihäineen. Se oli veriroiskeitten kiivas jumala. Sitä oli vaikeaa erottaa viikatemiehestä. Kirkon jumala vaati alinomaan verta ja rahaa. Sitä eivät tehneet meidän kotoiset jumalat. Mahdotonta oli meidän uskoa kuningas Erikin ja piispa Henrikin sotaisat joukot kohdatessamme, että mitään kristittyjen kuoleman jälkeistä auvoista, rauhaisaa Paratiisia ja Taivasten valtakuntaa on yleensä olemassa.

On nähty, että kristinuskosta oli suomalaisilla ollut tietoa jo kauan ennen ensimmäistä ristiretkeä (n. 1154 jKr). Kristinuskoa otaksutaan levitetyn Suomeen sekä idästä että lännestä. Tietoja kristinuskosta meille olivat välittäneet esimerkiksi laajasti liikkuneet viikingit sekä myös Turun seudulla ja Suomenlahdella purjehtineet saksalaiset kauppiaat. On näkemyksiä, että suomalailla oli ollut tietoja kristinuskosta jo niinkin varhaisilta ajoilta kuin 600-800 jKr.

Herruudesta laajojen erämaiden suomalaispolojen keskuudesssa kilvoittelivat myös venäläiset – Moskova ja Novgorod ortodoksiuskoineen. Usein sieltäkin vierailtiin alistaja ja valloittaja periaattein – miekoin ja keihäin. Monilta suomalaisilta meni henki niinä aikoina, kun sekä itä ja länsi halusivat alistaa meidät, iskeä polvilleen. Saada meidät alamaisikseen ja uskonsa tunnustajiksi.

Täyssinän rauha vuodelta 1595 ja Stolbovan rauha vuodelta 1617 olivat selviä merkkejä Ruotsin laajentumisesta itään. Ne olivat myös merkkejä, että Ruotsin vallan alaiset suomalaiset olivat olleet tehokkaita sotilaita.

Ruotsin herruus Suomessa oli sotaisaa aikaa. Talonpojat esittivät välillä vastalauseita raskaista linnaleireistä ja sotaväen monista kustannuksista. Vastalauseet muuttuivat erään kerran sodaksi. Syttyi nuijasota nimen saanut sota (vv. 1596-1597). Sen ratkaisutaistelu käytiin Pohjanmaalla Santavuorella 24.2.1597. Talonpojat olivat häviäjiä. Voittajia kyseisessä taistossa olivat Klaus Flemingin joukot. Taistelun uskotaan ratkenneen heidän hyväkseen pienten tykkien ansiosta. Ne taltuttivat tulellaan ja voimallaan nuijamiehet. Miekan edessä nuijamiehet myönsivät, että oikeastaan olemme onnellisia, kun meillä on ruotsalainen sotaväki linnaleireineen!

Katkera ja raskas kokemus suomalaisille oli suureen Pohjan sotaan (1700-1721) osana kuulunut isoviha nimen saanut sota (1714-1721). Venäläiset sotilaat käyttivät Suomessa poltetun maan taktiikkaa. Säätyläiset ja sotilaat pakenivat kilpaa juosten Ruotsiin. Vasta Norjan vuoret pysäyttivät heidät. Talonpojat pakenivat metsiin.

Isonvihan aikojen Limingan kirkkoherra Kristian Gisselkors oli laatinut tilastoja sodan menetyksistä Limingassa – Ruotsin pakoreissulta palattuaan. Hänen tilastonsa ovat vuodelta 1721. Hän kirjoittaa, että murhattuja oli ollut 2084. Vangiksi Venäjälle oli viety 454 henkilöä. Isoja lukuja sen ajan asukasmääristä. Liminkaan ei enää silloin kuulunut esimerkiksi Oulujärven pitäjä.

Autonomian aika

Autonomian aika Venäjän alaisuudessa tuli meille hävityn sodan takia. Silloin elettiin säätyjen aikaa. Säädyt vannoivat uskollisuuttaan Venäjän keisarille valtiopäivillä Porvoosssa vuonna 1809. Siellä, keisari esimerkiksi jäädytti tarpeettomaksi käyneen ruotujakolaitoksen Suomesta.

Seurasi pitkä sodaton kausi. Sotaa koimme vasta 1850-luvulla, kun Englannilla ja Venäjällä oli syviä erimielisyyksiä keskenään. Englantilaiset kävivät hävittämässä Ahvenanmaata. He kulkivat myös etäämmällä Pohjanlahdella sodan merkeissä ja tuhosivat omaisuutta muutamista kaupungeista.

Venäjä ja Turkki olivat usein sodassa keskenään. Vuonna 1877 oli ollut Turkin sotaan liittynyt Gornyi Dubnjakin taistelu merkittävässä risteyskohdassa Bulgariassa. Siinä oli ollut mukana myös suomalaisia sotilaita. Sinne on pysytetty muistomerkki vuonna 1881. Muistomerkkiin on kaiverettu taistelussa menehtyneitten suomalaisten nimet.

Sotien vuosisata

Viime vuosisataa voidaan hyvällä syyllä sanoa sotien vuosisadaksi. Sisälsihän se kaksi maailmansotaa. Maailmansodat olivat koko maailman paloja. Maailmansodat koskettivat myös Suomea.

Ensimmäisen maailmansodan alkaessa olimme Venäjän autonomia. Maailmansotaa näimme esimerkiksi siten, että Venäjä linnoitti Helsinkiä saksalaisten maihinnousun pelosta. Niinä aikoina jouduttiin karttamaan Helsingin edustan vesillä liikkumista. Se oli erioisempaa silloin, että kalastajien silakat tulivat kauppatorille junakyydillä. Ne olivat lastattu juniin Helsingin läheisyydessä. Mereltä ei saanut olla liikennettä.

Paljon ennen 1. maailmansodan loppua Suomi julistautui itsenäiseksi (6.12.1917). Se oli ollut mahdollista silloisessa tilanteessa, suuressa yhteiskunnallisessa murroksessa. Venäjällä oli ollut vallankumous ja keisari oli joutunut luopumaan vallastaan.

Suomen itsenäistyminen julkistettiin 6.12.1917. Ihan nätisti se meni. Mutta, meillä oli kytemässä erimielisyyksiä ja näkemyseroja siitä, että miten kaiken pitää olla uudessa valtiossamme, jolla ei vielä silloin ollut edes valtiomuotoa. Osa heistä olisi halunnut ehdottomasti antaa Suomen alusmaaksi Saksalle, osa Ruotsille ja osa heistä uudelle valiolle Neuvosto-Venäjälle. Monien oli ollut niinä aikoina kovin vaikeaa uskoa, että pienestä Suomesta luodaankin itsenäinen riippumaton tasavalta.

Jouduimme vastakkaisten mielipiteiden takia sisällissotaan tammikuussa 1918. Sota päättyi toukokuussa 1918. Itsenäiseksi valtioksi Suomi kuitenkin jäi sodan jälkeen, joka aiheutui vastakkaisista mielipiteistä. Suomen valtiomuodoksi tuli tasavalta ja ensimmäiseksi presidentiksimme valittiin alkujaan suomussalmelaisen apupapin poika Helsingin yliopistossa lukenut mies K.J. Ståhlberg 25.7.1919.

Sodassa, jolla oli monta nimeä keskenään olivat vastakkain veren, sapelin ja tapparan kannattajat valkoiset (lahtarit) ja suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ihannoineet punaiset (punikit). Lahtarikaartin (valkoiset) ylipäällikkönä oli toiminut venäläinen eversti, ammattisotilas Mannerheim. Punikkien (punakaarti) päälliköinä oli toiminut lähinnä kansanmiehiä. Sotilaita olivat olleet punikit. Vaivoin voittivat lahtarit, vaikka he saivat apua Saksalta, Saksan Itämeren divisionan ammattitaitoisilta sotilailta.

Sota oli sotaa, muttei sota eniten tappanut. Suomen vuoden 1918 sodan jälkielvittelyt olivat olleet julmia. Hävinneitä oli viety kymmenintuhansin vankileireille. Olosuhteet niissä olivat olleet tappavat. Ihmisiä kuoli nälkään ja tauteihin. Vankien kuulustelut olivat olleet julmia. Heidät piestiin hengiltä. Suuret määrät punikkeja ammuttiin mielivaltaisesti tehokkailla Maxim konekivääreillä valtaviin joukkohautoihin.

Talvisota (30.11.1939-13.3.1940) oli puolustussotaa. Jatkosota (25.6.1941-19.9.1944) oli hyökkäyssotaa. Siinä olivat hyökkäysvaihe, asemasotavaihe ja perääntymisvaihe. Jatkosotaa seurasi Lapinsota. Näkyviä tapahtumia siinä olivat Tornion ja Kemin valtaukset lokakuun alussa 1944. Viimeinen saksalainen sotilas poistui Kilpisjärveltä – Pohjois-Norjaan 27.4.1945. Sota, jossa entiset aseveljet olivat vastakkain, oli liittouneitten kurinpalautusta. Meille opetettiin kädestä pitäen uusi maailmanjärjestys.

Jatkosodan aikana Suomi oli miehittäjänä Itä-Karjalassa. Sankoin joukoin miehitetyn alueen karjalaisia ja venäläisiä suljettiin keskitys-ja vankileirille. Heidän kohtelunsa oli ollut julmaa. Vain harvat selvisivät hengissä Itä – Karjalan suomalaisleireiltä.

Propagandaa

Sotapropagandat ovat uskottavasti vanhoja. Propagandalla vaikutetaan olemassa oleviin ajatteluihin ja mielikuviin. Propangandalla luodaan haluttuja viholliskuvia ja mielikuvia yleensä. Hallitsijat korostivat omaa ja omien hyvyyttä, hyväsydämisyyttä ja jaloutta. Omia ylistävässä propagandassa jopa tappaminen on jaloa.

Propagandassa panetellaan vihollisia, heitä sanotaaa järjettömiksi barbaareiksi, vajakeiksi joilla ei ole aivotoimintaa. Sotapropaganda loi kuvia oman armeijan erinomaisuudesta ja halveksi vihollisia esimerkisi pakoon juokseviksi pupuiksi.

Jatkosodan hyökkäysvaiheen ajalta muistan propagandamielikuviani siitä, että siellä itärajan takana odotti upeita venakoita kukkineen ja kukkaseppeleineen. He odottivat meitä vapauttajina. Vapauttamaan sosialismin ikeen alta. Hyvännäköiset venakot odottivat siellä meitä, viedäkseen meidät vapauttajat ihaniin kylyhin. Lämpimissä järvenrantasaunoissa meitä pesevät kauniskasvoiset venakot. He pesevät meidät suudelmin puhtoisiksi viimeisiä hiusjuuria myöten!

Propagandan yhteydesssä voinee tarinoida myös sotapropagandan ulkopuolelta. Siitä supermes presidentti Kekkoseen liittyvää. Hyvän propagandan ja vaalityön tulos oli yleensä se, että saimme hänet presidentiksemme ja Suomen pelastajaksi vuonna 1956. Sitä elettiin silloinkin tietynlaisia aikoja. Silloinkin oli suomisyöjiä. Kekkosesta tiesi jo presidenttivaalikampanjan aikana, että hän tulee olemaan suomalaisen hyvinvoinnin, onnenmaan ja sisäisenja ulkoisen rauhan luoja ja puuhamies.

Muuan takavuosien yliopistomies kirjoitti lehdessä, että presidentti Kekkonen on muinaissuomalaisten kuninkaiden sukua tuhansien vuosien ajalta. Totta varmaan oli Kekkosen suomalaisten muinaiskuninkaiden sukulaisuus. Jaloa ja kuninkaallista oli kaikki hänessä. Esimerkiksi Englannin prinssi Philip ja monet komeat miehet olivat Urho Kekkosen rinnalla kuitenkin, kuin vain punaniska jyväjemmarin näköisiä. Presidentti Kekkonen näytti katsojan silmin olevan jalosukuinen olemukseltaan.

Talousmies ennen kaikkea presidentti Kekkonen oli. Hän loi tyhjästä Pohjolaan Suomi nimisen rauhallisen hyvinvointivaltion. Taannoin eletyn 1970-luvun sanonta: ”on lottovoitto syntyä suomalaiseksi”. Se piti paikkansa Urkin aikana.

Kovin erilaisia aikoja, ajatuksia ja tapoja on koettavanamme. Esimerkiksi se olisi herättänyt Urkin aikana talouskeskusteluissa suurta ihmetyksiä jopa hilpeää naurua. Jos, presidentti Kekkonen olisi maininnut, että lasketaan esimerkiksi apuhoitajien ja kotiavustajien viikonloppukorvauksia. ”Niin, iköhän Suomen teollisuuden vienti ala kasvaan, käänny nousuun”. Varmaan olisi ihmetelty, että nytkö se viimein alkoi Urkki rievulla kipinöimään? Onhan siltä poloiselta tosin mennyt jo tukka, jo kauan sitten….

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nestorin_kronikkanäkynyt

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevala

http://www.juhasinivaara.fi/mlinnat/linnake.htm

http://modersmal.skolverket.se/finska/index.php/opetus/ylaeaste-lukio/suomi-tietoa/576-suomen-historiaa-lyhyesti

https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%A4m%C3%B6inen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Elias_L%C3%B6nnrot

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eerikinkronikka

http://www.histdoc.net/historia/birger.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_rajamuutokset#T.C3.A4yssin.C3.A4n_rauha_1595

https://www.google.fi/search?q=nuijasota&ie=utf-8&oe=utf-8&gws_rd=cr&ei=1w7PVoyNAYTN6QS8_62oAQ

http://www.kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo/opetus/opetuspaketit/esihistoria/tietoa/tulostettava3

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_II

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmikuun_vallankumous#Vallankumous_ja_Suomi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_itsen%C3%A4isyysp%C3%A4iv%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Propaganda

http://nettiradiomikaeli.internetix.fi/mikaeli/arkisto/kulttuuri/sotapropaganda/

http://seura.fi/historia/sotahistoria/propagandasota-tuttua-myos-1939/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Gornyi_Dubnjakin_taistelu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kalliomaalaukset

Urho Kaleva Kekkonen (1900-1986)

Urho Kaleva Kekkonen (1900-1986)


Kristinusko tuli Suomeen

Posted on
Pyhä Henrik kastaa suomalaisia Kupittaan lähteellä. Taustalla kuningas Erik sotajoukkoineen.

Pyhä Henrik kastaa suomalaisia Kupittaan lähteellä. Taustalla kuningas Erik sotajoukkoineen.

FM Mauri Junttila

Kristinuskon uskotaan tulleen Suomeen noin vuonna 1155 ensimmäisen ristiretken myötä. Ristiretken tekivät Ruotsin kuningas Erik ja Upsalan piispa Henrik. Aikaa tapahtumalle ei tiedetä tarkkaan.

On esiintynyt päätelmiä, että kristinuskoa oli ollut Suomessa jo ennen ensimmäistä ristiretkeä. Siitä on esitetty todisteena esimerkiksi nimet: Kerttu ja Lalli. Noiden nimien alkuperät ovat kristillisissä nimissä: Gertrud ja Laurentius. Kristinuskosta kuljettivat tietoa mukanaan esimerkiksi laajasti liikkuneet viikingit.

Ajattelua siitä, että kristinusko tuli Suomeen 1. ristiretkeltä. Sitä puoltaa tieto esimerkiksi, että ristiretkellä mukana ollut piispa Henrik jäi kyseiseltä ristiretkeltä järjestelemään kirkkoa pakanamaa Suomeen. Organisoitua, perustettua keskiaikaiseen muinassuomalaiseen yhteiskuntaan kuulunutta kristillistä kirkkoa ei ollut ennen 1. ristiretkeä.

Ensimmäinen ristiretki Suomeen tehtiin siis Ruotsista käsin. Ruotsin kuningas Erik ja upsalalainen piispa Henrik olivat koonneet suuren retkikunnan ristiretkeä varten. Mukana oli ollut myös Ruotsin kuninkaan sotaväkeä. Tapahtuma oli ollut kuin tyypillinen aseellinen ns. miekkalähetysretkikunta pakanamaahan.

Se oli tosiasioita, että ristiretki liittyi Ruotsin laajentumiseen itään. Tulevan Suomenmaan ruotsalaisen ajan historia alkoi ensimmäiseltä ristiretkeltä. Sitä oli noin vuodesta 1154 aina vuoteen 1809. Ristiretkellä oli ollut myös paavin siunaus. Roomalaiskatolinen kirkko halusi myös laajentua ja esimerkiksi pakanamaa Suomeen.

Tuleva Suomen 1. piispan Henrikin on arveltu olleen englantilaista syntyä. Uskonto retkikunnalla oli ollut roomalaiskatolista. Sitä se oli ollut niinä aikoina Pohjolassa ja suuressa osassa Eurooppaa.

On kuvauksia, että pakanoita oli kastettu 1. ristiretkellä Turun Kupittaan lähteellä. On myös esitetty, että suomalaiset olivat olleet vastaan ruotsalaista ristiretkikuntaa ja heidän kristillistä sanomaansa. Se oli käytännössä tarkoittanut sitä, että pakanat oli pitänyt ensin taltuttaa asevoimin, sotilain, miekoin ja keihäin. Sitten, päästiin vasta kastamaan lyötyjä, asein voitettuja suomalaispakanoita kristityiksi.

Suomalaiset olisivat mieluummin palvoneet edelleen ikivanhoja totuttuja jumaliaan. He olivat aikojen saatossa  tottuneet, että aina luotettava Ukko ylijumala antaa vuodenkierron jatkua, kuin se on jatkunut aikojen alusta, maailman alusta. Veden jumala Ahti antaa vastakin saalista. Metsän jumala Tapio antaa saalista, kuin se on antanut ennenkin.

Ulkoa, omien asuinalueiden ulkopuolelta lanseerattava yksijumalainen katolinen kristinoppi tuntui jotenkin epäluotettavalta  entiseen totuttuihin suomalaisiin jumaliin verrattuna. Kovin vähän tarvitsivat uhrattavaa myös ikiaikaiset totutut jumalat. Esimerksi Ahti oli tyytyväinen, kun turhat kalanperkkuujätteet jätetiin rantakiville uhriksi. Tapiolle kelpasivat myös metsien saaliseläinten vaatimattomat teurasjätteet.

Varhaista katolisen kirkon esiintymistä tiedetään olleen Ahvenanmaalla ja sen saaristossa. Onhan se kuin levähdyspaikka kulkijoille Suomen ja Ruotsin välillä. Kansainvälistä kulkuakin oli ollut sitä kautta varhain. Ahvenanmaalta on nykyisin (v. 2016) löydetty yli tuhat vuotta vanhoja arabialaisia kolikoita.

Suomen ensimmäisen ristiretken aikaan Rooman kirkko oli ollut jo jakaantunut (v.1054). Oli olemassa Eurooppaa hallinnut roomalaiskatolinen kirkko ja siitä eronnut bysantin kirkko. Kyseisiä uskovia oli sanottu kreikkalaiskatoliksi ja/tai ortodokseiksi.

Konstantinopolin patriarkan alainen kreikkalaiskatolilaisuus oli myös osoittanut laajentumishaluja viikinkipurjehtijoiden ajoilta. Esimerkiksi Suomen viime sodissa Neuvostoliitolle menettämillä aluilla oli asunut ortodoksiuskoisia. Heillä oli ollut luostarit Petsamossa ja Laatokan Valamon saaressa. Vanhaan aikaan Pyreneitten niemimaalle yltänyt islamilaisuus oli myös osoittanut laajenemismishaluja sotaisten, islamuskoisten maurien aikana. Islam ei edennyt Espanjaa kauemmaksi Eurooppaan.

Ruotsalisten ensimmäisen ristiretken ja myöhempien ristiretkien myötä suomalaiset alkoivat yhä enenevästi kuulua Ruotsin alaisuuteen. Sen alaisuuteen kuuluivat ensin Lounais-Suomen ns. vakkasuomalaiset ja Suomenlahden pohjukan, Laatokasta Suomenlahteen laskevan Nevajoen seudun suomensukuiset inkerilaiset. Ensimmäinen tunnettu raja Suomessa oli ollut ns. Pähkinäsaaren rauhan raja vuodelta 1323. Niinä vanhoina aikona Novgorod hallitsi suurempia osia Suomesta kuin Ruotsi.

Ruotsin lisääntyvä jalansija maassamme toi mukanaan velvotteita, veroja ja maksuja. Kirkko tuli Suomeen muun ruotsalaisen hallinnon perässä ja yhtärintaa. Ruotsista Suomeen tulleen katolisen kirkon ylläpito siirtyi talonpoikien harteille. Rakennettiin kirkkoja, niitä rakennettiin jopa kivestä. Jouduttiin ylläpitämään myös papisto. Eli velvollisuuksia ja maksuja tuli enenevästi myös kirkon suuntaan. Uskottavasti myös idän vahva Novgorod rahasti alueillaan asuneita suomalaisia.

Niinä ikivanhoina aikoina harvaanasutun Suomen sydänmailla eläneitten eränkävijä-talonpoikien voi arvella olleen itsenäisiä. He elivät omavaraistalouksissa erämaissa.

He kävivät kauppaa nahkoilla, turkiksilla, kapakaloilla ja valmistallaan oluella. Ehkä pienessä määrin oli kauppaa myös viljalla? He saivat ehkä pitää myyntitulolanttinsa itse? Ei Novgorod eikä Ruotsi arvanneet viedä kaikkia heidän rahojaan. Verovapauksia oli myös myönnetty syviin metsiin asumaan asettuneille uudisasukkaille.

Ruotsi ei ollut vielä esimerkisi 1150 – 1450 luvuilla saanut kaiken hallitsevaa jalansijaa Suomeen. Hallinto kylläkin laajentui ja tiukkeni veroineen, maksuineen, sotaväen ottoineen, – muonituksineen ja monen monine maksuineen Suomeen. Melko kauan voi kuitenkin uskoa eränkävijä-talonpoikien saaneen elää omissa oloissaan sydänmailla?

Uskonpuhdistuksien aikaa Euroopassa

Euroopassa elettiin kiivaita uskonpuhdistuksen aikoja. Saksalaisen teologin Martin Lutherin ajattelun myötä syntyi luterilaisuus nimen saanut uskonsuunta. Rahanarvon ymmärtävä Ruotsin yksinvaltias kuningas Kustaa Vaasa arvioi luterilaisuuden olevan oikean uskonsuunnan maalleen.

Hänen toimistaan uskontoon liittyen voidaan mainita vuosiluku 1527 ja Västeråsin valtiopäivät. Kustaa Vaasa määräsi Ruotsin katolisen kirkon omaisuuden kuuluvaksi Ruotsille. Käytännössä se tarkoitti, että yksinvaltias Kustaa Vaasa määräsi kaiken entisen katolisen kirkon omaisuuden kuuluvan kuin hänelle itselleen.

Luterilaisen uskonsuunnan myötä Suomeen tuli pappissääty. Siitä tuli raskas taakka. Pappissääty tuli kymmenyksineen ja kalliine papinmaksuineen. Ennestään meillä oli aatelisto ylläpidettävänä. Vaivansa sekin, että pappien ja apupappien virat olivat satojen vuosien ajan perinnöllisiä. Huonoa oli se, kun joihinkin kirkkopitäjiin oli laitettu papeiksi kirjoitus- ja lukutaidottomia. Tai heissä oli elämäntavoiltaan irstaita ja/tai juoppoja.

Erona, verrattuna luterilaisiin pappeihin voi mainita sen, että katolisen kirkon papit ja piispat olivat pyhittäneet elämänsä Kristukselle. He eivät elä maallisissa avioliitoissa. Eivät he elä suurissa kalliissa pappiloissa. Eivät he saa suuria papinpalkkoja. Eivät he ajele Mersuilla. ”Isä camillot” asuvat kirkkorakennuksen yhteydessä vaatimattomissa asunnoissa, perheettöminä miehinä. He ovat luvanneet elämänsä Korkeimmalle eli vain palvella pyyteettömästi Kristuksen palvelijoina, elää siis ilman maallisen mammonan ja maallisen mukavan ihannointia, ikävöintiä tai kaipausta.

Katolisella kirkolla on kouluja, joissa vähävaraisetkin voivat opiskella, voivat oppia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Katolisella kirkolla on sairaaloita, joissa työskentelee yhden tai useamman sairaanhoitajatutkinnon suorittaneita hoitajia. Heidän vakaumuksensa on auttaa lähimmäisiä. Katoliset kirkot antavat ruokaa ja yösijan niitä tarvitseville. Noita asioita tehdään katolisessa kirkossa pyytettömästi – lähimmäisen rakkaudesta.

Paha Lalli surmaa hyvän Henrikin

Henrik piispan surmasta kertovilla arkkiveisuilla ja legendoilla sama genre. Lalli on niissä julma murhamies. Pahoista pahin oli Lalli. Alimpaan helvettiin kuuluva!

Sitävastoin piispa Henrik oli viaton uhri, joka tuli Suomeen pyyteettömänä kastamaan pakanoita uskoon, että he kuoltuaan kristittyinä saisivat ihanan osuuden Taivaasta. Pyhä mies piispa Henrikistä tuli. Hänet julistettiin katolisen kirkon pyhimykseksi.

Miekkalähetystä oli selvästi mukana myös tuossa ristiretkessä pakanamaa Suomeen. Miekkalähetystä oli vielä satoja vuosia noiden tapahtumien jälkeen. Siitä voi nostaa esille esimerkin Etelä-Ameriikan atzteekki- ja inkaintiaanien käännyttämisestä Kolumbuksen tutkimusretkien myötä.

Miekkalähetystä oli vielä autonomian aikana kaukana Suomen Lapissa. Shamaaneja, lapinnoitia sekä muita poppamiehiä vainottiin siellä vielä satoja vuosia. Heiltä rikottiin noitarummut, tuhottiin uhripaikat, seida-muistomerkit. Muutamilta Lapin noitarumpujen pärisyttäjä-, joikaavalta poppamieheltä katkaistiin jopa kaula valtion pyövelien toimesta.

Paha, pahis pahinta laatua oli Lalli legendojen ja akkiviisujen mukaan. Mutta, Lallin legenda saattoi oikeasti mennä erilailla kuin se on meille kerrottu ja opetettu. Ja, kuinka se jäi historiaan. Ehkä se menikin enemmän seuraavan todentuntuisen tarinan mukaan?

Tarinamme eränkävijä-talonpoika Lalli oli eräänä kauniina maaliskuisena lauantai iltapäivänä ehkä vuonna 1156 palailemassa metsäreissultaan. Ehkä Lallin ajatuksissa oli Köyliönjärveen laskevan pienen puron varren kotisaunan kylyn lämpö ja ihanuus?

Eivät olleet mukavat eikä ihanat odottamassa matkalta palaavaa eränkävijää muuten niin hyvinvoivassa Lallin talossa! Talo pihapiireineen oli kuin rosvolauman jäljiltä. Pihakoira oli lyöty hengiltä. Ällöttäviä ulostepökylöitä ja virtsaamisjälkiä oli kaikkialla. Talon ruokavarat oli syöty ja loput viety. Hevosten heinätkin oli viety. Oluet oli juotu. Kerttu emäntä piikoineen löytyivät piestynä, raadeltuna, revittynä ja häväistyinä – itkemästä pirtin viilentyvän muurin kupeelta!

Näkemästään tulistunut Lalli lähti takaa-ajoon rosvolauman jäljille. Kohta hän saavuttikin heidät Köyliönjärven jäällä. Sitten seurasi rangaistus Henrik piispalle.

Lallin tulista voimaa voimme ihmetellä! Piispa matkasi tapansa mukaan valtavan saattojoukon keskellä. Seurueesen kuuului myös parvi turvamiehiä. He olivat entisiä palkkasotilaita. Heissä oli espanjalaisia armottomia, sotaisia, vihaisia maureja ja idän valtavien arojen julmia, jo ulkonäöltäänkin kauhean näköisiä tataareja.

Se oli vain kuin salaman välähdys, kun suuren saattojoukon keskellä ja lukuisten turvamiesten ympäröimä piispa makasi reessään pää halkaistuna Lallin kirveellä.

Omaisuutensa menettäneen, lähes tuhotun kotinsa ja loukatun kotiväkensä puolesta raivostunut Lalli iski lujaa! Murhatyöstä säikähtänyt seurue matkasi silmät kauhusta ympyräisinä aina Nousiaisiin. Sinne rakenettiin hautakirkko surmatulle piispalle.

Ehkä piispan turvamiehet olivat vain paremmin vaatimatonta, turhaa porukkaa? Ajatellaan, että tavallinen synkästä metsästä hiihtänyt, hiukan hengästynyt, pienehkö eränkävijä-talonpoika Lalli kykeni surmaamaan kirveellään Henrik piispan suuren retkueen ja monien jättiläisen kokoisten turvamiesten keskeltä. Suomalainen perin juurin loukattu Lalli teki tappotyönsä – noin vain ilman suurempaa vastarintaa!

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lalli

https://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%B6yli%C3%B6nkartano

https://fi.wikipedia.org/wiki/Piispa_Henrik

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinuskon_historia_Suomessa

http://www02.oph.fi/etalukio/uskonto/kurssi2/sivu_2_2_2.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_ristiretki_Suomeen

http://keskustelu.suomi24.fi/t/8848516/islamilainen-espanja-oli-monikulttuurinen-paratiisi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Petsamon_luostari

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_rajamuutokset

http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/talonpoika_lalli_paha_pakana_vai_vihainen_viljelij

http://www.hs.fi/kotimaa/a1455246448700

http://www.academia.edu/1353908/Kristinuskon_ja_etnisen_uskon_kohtaamisia_pohjoisessa

http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/kr_tu_su.html

http://keskustelu.suomi24.fi/t/6315525/lapin-shamaani-suku!!!

https://www.teologia.fi/artikkelit/kristinuskon-historia/345-oppiriidat-hajottivat-lestadiolaisuuden-1800-ja-1900-lukujen-vaihteessa

Eränkävijä talonpoika Lalli surmaa Henrik piispan Köyliöjärven jäälle.

Kokemastaan vihastunut eränkävijä-talonpoika Lalli surmaa Henrik piispan Köyliöjärven jäälle.


Laskiainen

Posted on

FM Mauri Junttila

Laskiainen on vuotuisjuhla 40 vuorokautta ennen pääsiäistä. Siinä on paljon kirkollisia perinteitä. Siihen kuuluu paljon myös kansanperinnettä ja vanhoja tapoja. Monissa katolisissa maissa laskiaiseen kuuluu karnevaaleja.

Kirkollisessa perinteessä laskiainen on seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä vietettävän kevätpaaston alkamisjuhla. Siinä muistetaan myös Jeesuksen 40 vuorokauden paastoa erämaassa kiusaajan kiusaamana. Laskiaiselta alkava pitkäpaasto loppuu pääsiäisenä.

Eri kirkkokunnilla on omia näkemyksiään paaston alkamispäivästä. Toiset näkevät paaston alkavan laskiaissunnuntaina tai kohta maanantaina (Rosenmontag). Toiset siten, että se alkaa laskiaistiistaina. Osa näkee pitkän kevätpaaston alkavan vasta ns. tuhkakeskiviikkona.

Suomessa laskiaisperinteeseen kuuluu suomalainen laskiaisrieha mäenlaskuineen. Perinnettä pitävät edelleen yllä koululaiset ja opiskelijat. Laskiaisen juhlijoita ovat peruskoululaiset ja lukuisin määrin yliopisto-ja korkeakouluopiskelijoita. Koululais-ja opiskelijaikäisten laskiaisriehaa vietetään ympäri Suomea. Esimerkiksi Helsingin Kaivopuisto on eräs vakiintunut laskiaisriehan viettopaikka.

Suomalaisen laskiaisriehan voi ajatella muistuttavan juuriltaan katolisten maiden karnevaaleja. Olihan Suomikin katolinen maa vuoteen 1527 saakka. Noina ikivnhoina aikoina Vatikaanin paavi oli ollut myös suomalaisten kirkollinen johtaja, kirkon pää.

Laskiainen tarkoittaa eri Kristuksen kirkkokuntien kristillisessä perinteessä paastoon laskeutumista. Se päättyy vasta pääsiäisenä. Karnevaali (carne vale) sanan alkuperää ovat pähkäilleet monet tutkijat aikojen saatossa. Sen on ajateltu tarkoittaneen ”heittää hyvästit lihalle”. Paaston aikana ei kunnollisen kristittyjen ollut suotavaa syödä lihaa.

Kalan syönti on ollut hyväksyttyä paastotavoista kiinnipitäville katolisille kristityille suuren kevätpaaston aikana. Kyseisen paastotavan voidaan arvella antaneen elantoa ja toimeentuloa myös eränkävijä-/talonpoika esi-isillemme, kaukaisten Pohjanperien miehille. Vanhojen aikojen, Pohjois-Pohjanmaan pinta-alaltaan suuren Limingan Pohjanlahden rannikon miehiä oli kulkenut kalastus- ja pyyntimatkoilla kaukana Oulujärvellä ja sen takaisissa vesistöissä.

He olivat kuivattaneet kesäisessä auringon lämmössä esimerkiksi Manamansalon saaressa, Ärjänsaaresssa tai Oulujärven niemen Säräisniemellä vähärasvaisia järvi- ja jokikaloja kuiviksi kapakaloiksi. He toivat niitä veneillään esimerkiksi Siikajokea myöten Raaheen ja myös Ouluun.

Oulujoen rasvainen lohi ei ollut käypää yrittää kuivattaa auringossa kapakalaksi. Se vain härskiintyi pilalle sellaisessa käsittelytavavassa. Rasvainen lohi suolattiin suuriin tynnyreihin, saaveihin myöhempään ruokatalouskäyttöön tai kauppatavaraksi.

Kapakalojen syöjiä esimerkiksi paaston aikana ja muulloinkin oli ollut myös meillä ja meidän lähiseuduilla. Mutta, heitä oli ollut paljon esimerkiksi kaukana Välimeren katolisissa maissa. Pohjolasta viety kapakala oli ollut hyväksyttyä ja sallittua paaston ajan ruokaa perinteellisistä kristityn paastotavoista kiinnipitäville katolilaisille.

Kirkon kymmenyksiä maksettiin myös kapakaloilla. Eränkävijä/talonpoikien ruokapöydissä ne olivat myös olleet tärkeässä asemassa, muulloinkin kuin pitkän kevätpaaston aikana. Kapakalojen erinomaisuus oli ollut juuri niiden säilyvyydessä.

Vanhoina aikoina papit kävivät kauppaa palkkioinaan ja kirkon kymmenyksinä saaduilla kapakaloilla. Vanhojen aikojen, silloin saarena olleessa Oulunsalossa asui kauppamiehiä, jotka purjehtivat kauppatavaroineen Tukholmaan.

Kaikki Pohjolasta ulkomaille lähtenyt kauppatavara: terva, turkikset, kala jne kulkivat Tukholman kautta. Kaupankäynnin ja kaupallisen purjehtimisen oikeudet olivat vanhaan aikaan olleet vain yksillä.

Suomalaisessa tarina- ja kansanperinteessä laskiaista vietetään pääosin mäenlaskun merkeissä. Lapsilla oli tapana huudella mäessä kotitaloon paljon makoisia nauriita, pitkiä pellavia ja muutakin hyvää sekä yleensä kaikenlaista menestystä kotitalolle ja talonväelle.

Laskiaisena syötiin paljon ja voimakkaasti. Syötiin lihaisaa hernekeittoa tai rasvaista siansorkkavelliä. Syötiin pirtin uunissa paistettuja sianlihapaloja. Joissakin taloissa paistovat rasvaa tihkuvia laskiaisrieskoja. Syötiin makoisaa kananmunan ja sokerin sekoituksella voideltua vehnäpitkoa ja pieniä makeita laskiaispullia.

Lihaisten ja rasvaisten ruokien kanssa ei säästelty. Syötiin kunnolla ja vatsat täyteen. Sitten lepäiltiin syönnin jälkeen mahat pullollaan. Se oli ollut hyvää, jos kädet, sormet ja naamakin olivat olleet rasvaisia syönnin jälkeen.

Vanhassa talonoikaisessa tarinaperinteessä laskiainen oli oma hyvin muistettava ja ajallisesti erottuva virstanpylväs jokapäiväisessä vuodenkierrossa. Se oli aikapaalu, jonne elettyjä ja koettuja tapahtumia voitiin ajallisesti sijoittaa. Laskiaisen aikaan sattuneet tapahtumat tapahtuivat lähellä sydäntalvea. Lähellä keskitalven kaamosta tapahtuneita asioita ne tavallisesti olivat. Eli miten laskiainen sijoittuu kalenterissa? Vuonna 1968 laskiaisunntai oli ollut niinkin myöhään kuin 25. helmikuuta eli Matin päivänä. Vuonna 2016 laskiaissuntai oli 7. helmikuuta eli melko varhain.

Naapurin mies oli lähtenyt hakemaan lähimetsästä polttopuukoivuja halkorantteelle. Hevoselle sattui ikävä haaveri metsässä. Se astui terävään kantoon. Hoito vaati aikaa ja kustannuksia. Tämä naapurin mies oli joutunut sitomaan kauan aikaa, monta kertaa päivässä hyvän siteen hevosen jalkaan. Sidetarpeet, salvat sekä hevosen tarvitsemat pillerit oli pitänyt hankkia eläinlääkärin kautta. Kipua ja särkyä oli se myös tuonut hevospololle – suuri paljon hoitoa tarvinnut jalan avohaava.

Hän sitten eräänä iltana muisteli tapahtumaa, että se tapahtui juuri laskiaisen aikaan. ”Olipa silloin pölijää turhaa kiirettä turhanpäiväiseen television katseluun. Siellä, kun silloinkin oli vain niitä heikkotasoisia ohjelmia. Olisi pitänyt varoa juuri siinä kannikossa”; harmitteli hän tarinoidessaan menneistä tapahtumista.

Läheitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Laskiainen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Karnevaali

http://opinnot.internetix.fi/fi/materiaalit/hi/hi1/2_keskiajan_eurooppa/0801_karnevaalit?C:D=gjlC.exQQ&m:selres=gjlC.exQQ

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maslenitsa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_paasto

http://www.laskiaisrieha.fi/about

https://fi.wikipedia.org/wiki/Laskiaisrieha

http://www.werstas.fi/event/duunarien-laskiaisrieha/

http://sik.ayy.fi/fi/events/3549/Laskiaisrieha

http://www.confetti.fi/epages/Confetti.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Confetti/Categories/Juhlaopas/%22Juhlien%20j%C3%A4rjest%C3%A4minen%22/%22Laskiaisrieha%20lasten%20kanssa!%22

http://www.taivaannaula.org/2012/02/18/laskiainen-pellava-ja-aurinko/

http://www.opinto.net/uskonto/timomuola/poh_vasteras.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkkovuosi

https://translate.google.fi/translate?hl=fi&sl=de&u=https://de.wikipedia.org/wiki/Rosenmontag&prev=search

 

possua syotavaksi

tuhti pala possua syötäväksi laskiaisena

 

 

 

 

 

 

 

laskiaisen herkkuja

laskiaispöydän  pullaherkkuja


Hiihtolomalla

Posted on

FM Mauri Junttila

Koulujen hiihtolomien isänä pidetään kouvolalaista voimistelunopettaja Santeri Hirvosta. Hän oli vuonna 1926 kirjoittanut hiihto-/talviloma ajatuksestaan ”Kasvatus ja koulu” – nimisessä lehdessä.

Hän oli pitänyt noin viikon kevättalven hiihto-/talvilomaa tärkeänä koululaislapsille terveydellisistä syistä. Hän oli ajatellut loman antavan pitkän lopputalven ajaksi kasvaville lapsille voimia jaksaa aina tulevaan kesään ja kesälomaan saakka.

Talviloma oli vanhoina aikoina painottunut hiihtoon sopivimpana liikuntamuotona. Talviloma olikin kauan ollut nimensä mukaisesti hiihtoloma koululaisten sekä heidän vanhempiensa keskusteluissa. Kouluasioista virallisesti kirjoitettaessa mainittiin talviloma – hiihtolomana. Nykyisin kyseisestä lomasta käytetää vain talviloma nimeä.

Urheilija ja aktiivinen urheilun puolesta puhuja (myös pesäpalloilun isä) Lauri ”Tahko” Pihkala alkoi miehuusaikanaan ajaa eteenpäin koulujen hiihtoloma-ajatusta. Kouluhallitus sittemmin aikanaan hyväksyi yleisen hiihtolomakäytännön Suomeen. Hiihtolomat tulivat maamme kouluhin vuonna 1933.

Suomen ruotsinkielisten ”Grankulla Samskolan” Kauniaisissa oli ehkä ollut ensimmäinen koulu Suomessa, jossa oli otettu käyttöön hiihtoloma? Sitä oli kokeiltu siellä jo talvella 1927. Se oli ollut viikonmittainen talviloma ja hiihtoon painottunut. Lapsia olikin kehoitettu hiihtämään lomaviikon aikana paljon. ”Hiihtäkää täältä aina Inkooseen. Tulkaa takaisin junakyydillä”.

Koulujen hiihto-/talvilomien alkuaikoina ja alkuvuosikymmeninä ja edelleen vielä kauas 1960-luvulle Suomi oli maa-ja metsätaloudesta elävä maa. Monen koululaisen koti oli maatila. Usein maatalojen kouluikäiset lapset osallistuivat kotimaatalon töihin hiihtolomillaan.

Talviset työt olivat esimerkiksi polttopuiden kaatoa, keruuta metsässä ja niiden kuskaamista kotitalon ”rantteelle”. Oli myös heinäin siirtoa niittyladoista kotilatoon. Oli myös navetan- ja tallin tunkioilta lannanajoa pelloille.

Raskaita töitä olivat lapsille nuo mainitut työt, mutta ei tarvinnut kylläkään silloin istua sisällä koulun luokissa. Monien maatalon töiden voi myös nähdä olleen kuntoa kohottavia, voimia lisääviä. Vaihtelua ainakin oli koululaislapselle olla talvisissa kotitalon töissä isäin ja/tai veljien kanssa.

Paljon hiihdettiin koulujen hiihtolomien aikaan maatalokodin monista talvisista töistä huolimatta. Esimerkiksi, kun oltiin vaikkapa apuna vanhimmalle veljelle polttopuiden kaadossa ja haussa metsästä. Me hiihdettiin matkat kodin ja metsän välillä. Emme pyrkineet traktorin tai hevosen kyytiin ”ookaileen”.

Ennen vanhaan saatiin kouluista eriarvoisia ja erinäköisiä, nättejä hiihtomerkkejä. Niiden saantiin piti olla tietty määrä hiihtosuorituksia takana. Hiihtosuorituksia saatiin esimerkiksi opettajalta, kun hiihdettiin koulun laduilla opettajan valvonnassa. Merkkisuorituksiin hyväksyttiin myös hiihtoloman aikana ja muinakin vapaa-aikoina hiihdettyjä kilometrimääriä. Päivittäiset koulumatkat jätetiin hiihtomerkkisuoritusten ulkopuolelle.

Erilainen oli Suomi ja erilaiset olivat talvilomain viettotavat esimerkiksi Santeri Hirvosen ja Lauri ”Tahko” Pihkalan aikoina. Maa- ja metsätaloudesta elävä Suomi oli melko pitkälle tasa-arvoisten ihmisten maa. Noiden aikojen koululaislapset hiihtivät ja laskivat iloisina mäkeä etupäässä kotinurkillaan.

Tänän päivän Suomessa eriarvoisuus ihmisten kesken lisääntyy vauhdilla. Kansa jakaantuu yhtä vain syvemmin riistettäviin ja riistäjiin. Monet lehtien ja internetin mainokset mainostavat, että matkusta perheesi kanssa talvilomalle etelän aurinkoon!

Monet tämän päivän koulaislapset makoilevatkin talvilomallaan etelän aurinkorantojen kuumassa hiekassa. He sillä tapaa makoilessaan kuumassa rantahiekassa etelän auringon alla. He siten keräävät voimia jaksaa pinnistellä lopputalven koulussa.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiihtoloma

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hagelstamska_skolan

http://www.oph.fi/ajankohtaista/verkkouutiset/101/0/koulujen_tyo-_ja_loma-ajat_lukuvuonna_2015_2016

http://www.hel.fi/www/helsinki/fi/paivahoito-ja-koulutus/loma-ajat

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kouluvuosi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kouluhallitus

https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/82936/gradu05386.pdf?sequence=1


Kansakoululaisena

Posted on

FM Mauri Junttila

Kansakoululaisena

Aloitin kansakouluni syksyllä 1952 Temmeksen Haurukylän kansakoulussa. Silloin, kansakoulu aloitettiin seitsemänvuotiaana. Sivuutin kyseisen ikärajan talvella 1952.

Niinä päivinä oli keskustelua siitäkin, että Tyrnävän Korvenkylän koululaislasten kuuluisi aloittaa kansakoulunsa Limingan Alatemmeksen kansakoulussa. Olimmehan, niinä aikoina, monet meistä koululaislapsista henkikirjoilla Limingassa.

Niinä aikoina Suomessa oli suuria ikäluokkia koululaisiässä. Suomen viime sotien jälkeeen syntyneet lapset ns. suuret ikäluokat olivat tulleet koululaisiksi. Lapsia oli paljon monissa silloisissa 1950-luvun kansakouluissa. Monet koulurakennukset saattoivat alkaa käydä ahtaiksi.

Koulupiirin raja ei onneksemme noudattanut kuntien rajoja. Alatemmeksen kouluun meillä olisi ollut pitkä matka. Aloitin kansakouluni Temmeksen Haurukylässä samanikäisten naapurin lasten Pasasen Annelin ja Alasaarelan Paulin ja Ainon kanssa. Olihan Haurukyläänkin pitkä matka. Lyhyintä reittiä eli Lakeuden kuntainliiton omistaman kunnalliskoti Marttilan metsäsaran halki kulkevaa ns Marttilan tietäkin oli kuljettavana pitkä matka. Koulumatkamme kotoa Haurukylän Mikkolan koululle oli noin neljä kilometriä.

Huonoja puolia noin neljän kilometrin koulumatkasta oli se, että tulipalopakkasilla, kun paleli kasvoja, korvia, käsiä ja varpaita, niin se tuntui päättymättömälta taipaleeelta. Joka talvi ennen vanhaan oli eripituisia kovien, tulipalopakkasten kausia. Tavallinen elohopeamittari ei kyennyt näyttämään kovimpien pakkasten astemääriä.

Talviin mahtuu myös mukavia säitä. Kauniina päivänä koulumatkan hiihtäminen oli kuin valmentautumista hiihtoon. Ehkä, osittain siksi naapurimme koululainen Matti Tolvanen kävi talvisin voittamassa Tyrnävän Tempauksen hiihtäjäisten nuorten sarjoja. Hän oli valmentautunut kilpailuihin jo pitkähkön koulumatkansa puitteissa.

Sitä voi ihmetellä, että miksi meitä ei ohjattu kansakouluun Tyrnävän Keskikylän kansakoululuun? Kulku sinne oli helppoa ja vaivatonta. Korvenkylän Tyrnävän kunnan puolella asuvat lapset kulkivat siellä. Esimerkiksi runsaan kilometrin päässä meiltä asuvilla Kaikkosen lapsilla oli sinne kiva koulutie. He kulkivat siellä, lähtien kotoaan ja kulkivat keskikyläläisen Pikkaraisen Sampan pelto-/metsätietä suoraan Koivikon kansakouluun.

Sangen paljon kulki Korvenkylän koululaislapsia Haurukylän kansakoulussa 1950-luvulla. Sieltä kulki esimerkiksi Juho ja Kaisa Tolvasen tyttöjä ja poikia. Lääperin Väinö ja Tauriaisen Veijo. Erkki ja Anna Junttilalla oli useita koululaislapsia. Lähinaapurimme Pasasen Raija, Anneli ja Jorma kävivät kansakoulunsa Haurukylässä. Samoin siellä kulkivat naaputitalon kaksi Vesalan poikaa. Alasaarelan Ainolla ja Laurilla oli useita koululaislapsia kulkemassa Haurukylän kansakoulussa.

Haurukylän kansakoululle tuli eteen kansakoulurakenuksen laajentaminen 1950-luvulla. Sinne akennettiin uusi koulurakennus uudisrakennuksena jo olemassa olleen koulun viereen. Taannoisella, 1950-luvulla Suomessa oli ns. sotien jälkeisiä suuria ikäluokkia. Kyseiset lapset aloittivat kansakoulunsa kotikylissään tai lähellä niitä.

Haurukylän kansakoulu toimi etupäässä kaksiopettajaisena kouluna. Siellä olivat kansakoulun alaluokat ja yläluokat. Kolme ensimmäistä luokkaa olivat alakoulua. Kansakoulun jatkoluokkaa eli seitsemättä luokkaa opetti yläkoulun opettaja.

Haurukylän kansakoulussa opettajia vaihtui melko tiheään. Samanlaista käytäntöä oli uskoakseni myös muualla Suomessa. Eräänä päivänä, kun opettajamme oli kovan flunssan kourissa, niin viereisen pienen Limingan osuuskaupan Haurukylän sivumyymälän myymälänhoitaja Aune Tiensuu kävi toimittamassa omien myymälätöidensä välissä lapsia laskemaan ja hän kävi kävi välillä katsomassa, että lapset laskevat laskujaan.

Haurukylän koulusta on jäänyt mieleeni kansakoulunopettajat: Helka Rusila, Hilkka Tikkanen, Pasi Saari, Eeva Limingoja ja eräs neiti Köngäs kaukaa Kittilästä. Monia muitakin oli siellä ollut aikojen saatossa opettajina. Tavallisesti koulun miesopettaja opetti käsitöitä pojille. Jos, sellaista ei ollut niin kylän osaava puuseppä toimi poikien käsitöiden opettajana. Alaluokilla pojatkin kutoivat ja virkkasivat pieniä patalappuja. Niitä taitoja opetti lapsille kansakoulun naispuolinen opettaja.

Vanhaan aikaan lasten koulupäivä alkoi aamuhartaudella. Se oli aamuinen muutamien minuuttien yhteinen tilaisuus kaikille. Ne olivat tunnustuksellisia uskonnon suhteen eli luterilaispohjaisia tilaisuuksia. Niihin osallistuivat myös ortodoksikodista tulleet lapset ja myös mihinkään kirkkokuntaan kuulumattomien lapset. Ortodokseja oli niinä aikoina muutamia Karjalan sotapakolaisten joukoissa.

Kristillisyys oli paljon esillä niiden aikojen lapsilla. Koulussa olivat aamuhartaudet. Korvenkyläläinen Lauri Alasaarela piti sunnuntaisin pyhäkoululua kotonaan. Se toimi Tyrnävän seurakunnan alaisuudessa. Monesti pyöräiltiin Tyrnävän kirkon messuissa.

Kansakoulun ensimmäisellä luokalla alettiin opetella lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Ne taidot aloitettiin alkeista. Ensin aakkoset, kirjaimet ja että niistä muodostuu kivasti sanoja. Sanoista muodostui edelleen lauseita ja virkkeitä. Lauseita ja sanoja opeteltiin lukien ja kirjoittaen. Välissä voinee mainita, että ikiaikaisissa seurakuntien ylläpitämissä lukkarinkouluissa oli opetettu vain lukemaan.

Laskento, laskuoppi alkoi myös alkeista. Kyseisen taidon opettelussa, aivan alussa oli lupa käyttää apuna sormia. Yksi sormi oli yksi jne. Seuraavan asteen eli kertoma- ja jakotaulukkojen opetteleminen oli kohta edessä. Se oli koululaiselle suurta edistystä, kun nuo edellä mainitut taidot opittiin ulkoa.

Piirustus, kuvaamataidoksi sanottu aine oli koululaislapselle piirtämällä asioiden ja esineiden kuvaamista. Piirtämälllä kerrottiin ja kuvattiin asioista ja esineistä. Malleja piirtämiseen löydettiin kotoa ja asuinympäristöstä. Isiä, äitejä ja siskoja sekä veljiä piirrettiin paperille. Suosittu piirrosaihe oli piirtää kodin kissa ja/tai koira. Lintuja, puita, lumiukkoja ja ympäröivää luontoa rakennuksineen piirrettiin myös taitojen karttuessa. Piirustuspuuhailut aloiteltiin lyijykynällä. Kohta, mukaan tulivat värikynät ja vesivärinapit siveltimineen.

Maantiedossa opeteltiin tietään kotimaa Suomesta ja asuinympäristöstä sekä jopa pienessä määrin muista maista ja kansoista. Ympäristöopin puitteissa kävimme esimerkiksi koko alaluokan voimin tutustumassa läheiseen Mikkolan myllyyn ja sahaan. Se sijaitsi Temmesjoen törmällä ja sai käyttövoimansa suoraan virtaavasta jokivedestä vesiturbiinipyörän avulla. Se oli vielä niinä aikoina toimiva laitos. Niistä huolehtinut leskirouva Aura tarjosi ”tutustujavieraille” kuumaa kaakaojuomaa.

Ympäristöopin puitteissa kävimme tutustumassa myös kansakoulun lähinaapurissa asuvan Olli Rusilan aikoinaan kyhäämään ja toimineeseen Temmesjokivarren pienen pieneen vesivoimalaan.Se oli rakennettu jokivarren sivu uoman virtaavaan paikkaan. Hän oli saanut siitä kotitalouteensa sähkövaloa. Samalla suunnalla oli myös vanha Moukan talo. Sen aitan päädyssä, korkeassa telineessään oli vielä toimiva vellikello. Sillä, oli joskus ilmoitettu talonväelle ruokailuista. Talo oli Isokosken koulaispoikain Altin ja Eeron koti.

Haurukylässä eli niinä vanhoina aikoina myös keksijä Pehkonen. Hän oli rakentanut pääosin puusta sinkkivaijereiden avulla traktorista (sininen Fordson Major) voimansa saaneet traktorikaivurin. Kohta, Raahen Konepaja OY alkoi valmistaa Pehkosen puumallin pohjalta metallisia Temmes kaivuri merkkisiä traktorikaivureita. Ne olivat aikoinaan olleet kone- ja traktorimiesten keskuudessa suosittuja. Tehokkaita ne olivat ojankaivuussa ja hiekan/soran kuormaustöissä. Sittemmin hydrauliset kaivurit syrjäyttivät ne. Kanssani lähes samanikäiset koululaiset haurukyläläisveljekset Eino ja Paavo Karppinen puhuivat usein Pehkosen monista hyödyllisistä keksinnöistä.

Marjojen poimintaa

Jokasyksyinen puuha koululaislapsille oli marjojen poimiminen lähimetsästä. Sitä teimme kuin talkoilla opettajien johdolla. Poimimme puolukkaa koulun varastoon.

Puolukkaa kasvavia kankaita oli heti koulun vieressä. Puolukan poimintaankin me koululaiset suhtauduimme, kuin oppimiseen. Opimme, että puolukka on tietynlainen lajityypillinen, kuivilla paikoilla kasvava kehomme ravintoaineeksi tarpeellinen ja ruokiimme hyvin käypä ruuan lähde. Puolukka säilyy myös hyvin, helpoin konstein. Sittemmin saimme syödäksemme poimistamme puolukoista keitettyä marjapuuroa tai marjakeittoa puuron kanssa kouluruokana.

Niinä aikoina kouluruuat olivat sangen vaatimattomia. Samoin olivat vaatimattomia myös kotiruuat. Hyvää oli ennen vanhaan runsas metsämarjojen käyttö kotiruokana. Sieniä poimittiin myös kohtalaisesti kotitalouteen.

Saimme koulun puolesta keiton kerran päivässä. Se saattoi olla pelkkää kaurapuuroa voisilmän tai hienosokerin kera. Oli siellä myös perunalihakeittoa tai makkarakeittoa. Torstaisin oli hernekeitto. Keittoja saimme syödä kylliksemme koulussa. Keitoista sai halutessaan hakea lisäannoksia. Lapset kuljettivat repussaan kotoaan pienehkössä lasipullossa eväsmaidon ja myös voileivät.

Koululaisina siirryimme kouluterveydenhuollon piiriin. Eräänä syksyisenä päivänä Temmeksen kunnan terveyssisar Sinikka Norrbacka pyöräili Haurukylän koululle. Meidät mitattiin, punnittiin, tarkastettiin näkö ja kuulo. Meidät tilastoitiin myös. Asiat meistä laitettiin ylös lapuille, koululaisen terveyskorteille. Terveyssisar Norrbackalla toimi apulaisena opettajamme. Muistelen kyseisen terveyssisaren antaneen meille alakoululaisille jonain syksynä myös jonkin rokotuksen.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Haurukyl%C3%A4

http://www.rantalakeus.fi/etusivu/kotiseutujuhlat_tukkilaisittain_5903327.html#5903337.jpg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Kinkerit

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/kansanopetus

Tyrnävän Korvenkylä Keskikylän ja Haurukylän välissä

Tyrnävän Korvenkylä Tyrnävän Keskikylän ja Tyrnävän Haurukylän välissä


Kansakoulujen hiihtokilpailujen historiasta

Posted on

FM Mauri Junttila

Kansakoulujen hiihtokilpailujen historiasta

Kilpahiihdon voi arvella olevan ikivanhaa perua. Kansakoulujen hiihtokilpailujakin on pidetty jo 1860 – luvulta eli kansakoulujen perustamisista lähtien. Hiihto oli tärkeä osa kansakoulun liikuntaopetusta. Hiihtämällä myös liikuttiin paikasta toiseen.

Vuonna 1921 Suomeen tuli yleinen oppivelvollisuus. Sekin vaikutti kansakoulujen hiihtokilpailujen lisääntymisiin. Koululaislapset kulkivat ennen vanhaan talvisin hiihtämällä kouluun ja takaisin.

Järjestetyillä hiihtokilpailuilla on myös jo pitkä historia. Suomen ensimmäiset hiihtokilpailut järjestettiin Pohjois-Pohjanmaalla Tyrnävällä sunnuntaina 23.3.1879. Oulun Tervahiihdot eli myös Oulun Hiihdot niminen tapahtuma järjestettiin 1. kerran vuonna 1889 Oulun edustalla meren jäällä. Niitä on pidetty sen jälkeen säännöllisesti, mutta sittemmin niitä on hihdetty Oulujokivarren törmiä myötäillen. Tervahiihdon hiihtomatkat ovat olleet poikkeuksellisen pitkiä hiihtomatkoja.

Esimerkit vaikuttivat ennenkin. Vanhaan aikaan olivat ihailleet esimerkiksi vanhojen aikojen Oulu Hiihtojen legendaksi noussutta hiihtäjää haapavetistä Aappo Luomajokea. Tyrnävän hiihtäjäisten 1. voittaja väkivahva Antti Ollila oli ollut aikansa hiihtäjälegenda kotiseudullaan. Palkintojen voi uskoa myös vaikuttaneet hiihtokilpailujen kiinnostavuuteen ja suosioon jo niiden alkuajoista lähtien.

Muistojen kultaamalla 1950 – luvulla muista erottuvia suurhiihtäjiä kookkaissa lehtien otsikoissa olivat: suomalainen Veikko Hakulinen, ruotsalainen Sixten Jernberg ja neuvostoliittolainen Pavel Koltsin. He olivat hiihtotaidoiltaan sitä luokkaa, että hyväkin hiihtäjä näki heistä kohta lähdön jälkeen vain kaukana horisontissa etenevän selän. Nuo miehet saattoivat jopa huomaamattaan ohittaa kovan kulkijan – hirven!

Koulujen välisistä hiihtokilpailuista Temmeksellä 1950-luvulla

Talvisin pidettyihin 1950-luvun Temmeksen kansakoulujen välisiin hiihtokilpailuihin osallistuivat Temmeksen kirkonkylän kansakoululaiset, Haurukylän kansakoulun oppilaat sekä Kärsämänkylän koululaislapset. Hiihtokisoja pidettiin vuorotalvisin Temmeksen kirkonkylän, Kärsämänkylän ja Haurukylän kansakouluilla. Matkat kilpailuihin kuljettiin silloisilla vanhanajan tilausbusseilla – linja-autoilla, onnikoilla.

Kilpailumaastoista voi mainita, että Temmeksen kirkonkylän koulun hiihtoladut sijaitsivat matalatörmäisen Temmesjokivarren maastossa eli ne hiihdettiin lähes tasamaastossa. Kärsämänkylässä hiihtokilpailumaasto oli sitäkin tasaisempaa. Haurukylän kansakoulun hiihtoladut olivat myös Temmesjokivarressa, mutta siellä sitävastoin jokivarressa oli jonkin verran mäkisiä maastoja hiihtolatujen pohjiksi.

Hyviä hiihtäjiä olivat kaikki vuosikymmenen 1950 haurukyläläislapset. Hiihtämällä liikkuminen oli yleistä lasten keskuudessa. Talvisin kuljettiin hiihtäen koulussa. Vapaa-ajat kuluivat hiihtäen ja mäkeä laskien. Lastenleikit siis myös opettivat lapsia hiihtämään.

Eräs haurukyläläinen hiihtotaidoiltaan muista erottuva koululainen oli Seppo Mäkelä. Hän pärjäsi kilpailuissa jopa Temmestä suuremilla hiihtokentillä. Seppo oli hyvin perillä myös hiihtovälineitten huoltoon ja suksien voiteluun liittyvistä kysymyksistä.

Taannoin eletyllä 1950 – luvulla tehdastekoiset ns. sälesukset alkoivat syrjäyttää kovalla vauhdilla kotitekoisia ja/tai kyläpuuseppien tekemiä suksia. Sälesuksissa mainittiin olleen kulutusta kestävät kovat hickory-puiset reunasuikaleet.

Tehdaskekoiset metalliset suksisiteet syrjäyttivät myös kotitekoiset nahkaiset mäystinsiteet. Yleisiä, suosittuja metallisia suksisiteitä olivat ennen ns. Y-siteet, Voitto-siteet ja ”rotanloukuiksi” sanotut. Paras suksisidemalli oli ehkä Y – side. Se antoi eniten hiihtäjän jalkaterälle vapauksia liikkua. Y- siteen toimivuuteen vaikutti sekin, että hiihtokenkien etupään paksuihin pohjanahkoihin kuumalla naskalilla poltettujen reikien täytyi olla hyvin onnistuneita. Samoin siteiden täytyi olla ruuvattu hyvin puuruuveilla suksiin.

Kun, olivat Y-siteet ja Esko Järvinen tai Karhu merkkiset tehdastekoiset sukset, niin pärjääminen hiihtokisoissa oli hiihtovälineitten puolesta taattua. Se oli hyvää, jos osasi myös suksien voitelun. Suksivoiteita oli myynnissä monissa maaseudun kaupoissa. Niitä oli esimerkiksi Haurukylän pienessä Limingan Osuuskaupan sivumyymälässä. Suksivoiteita oli valmistettu eri lämpötiloille.

Kauan sitten 1950-luvun alkuvuosien eräänä lauantai-iltana Tyrnävän Korvenkylän Junttilan Erkille tuli hiihtäjävieraita  – rantsilalainen Eino Isoviita ja temmesläinen Kalle Molander. He olivat matkalla sunnuntaiana pidettäviin vuotuisiin Tyrnävän hiihtokilpailuihin. Kolmistaan saunoitiin ja vietettiin lauantai-iltaa. Sunnuntaiaamuna Isoviita ja Molander lähtivät hiihtämään kohden Tyrnävän kirkonkylän hiihtäjäisiä.

He palasivat sunnuntaiehtoolla kilpailureissultaan edelleen Junttilan Erkin kautta. He olivat osallistuneet siellä ikämiessarjoihin ja molemmat saivat näyttävän näköiset palkinnot. He niitä ihailivat porukalla. Melko myöhään sunnuntai-iltana Eino ja Kalle lähtivät hiihtämään pimeässä talvisäässä kohden kotejaan. Junttilan Erkki ei ollut kilpahiihtäjiä, mutta hiihtoa harrastava hän oli. Hän kulki talvisin hiihtäen asioillaan ja myös savotoissa lähiseuduilla.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oppivelvollisuus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oulun_Tervahiihto

http://www.kirjastovirma.fi/henkilogalleria/Luomajoki_Aappo

http://www.kirjastovirma.fi/tyrnava/hiihtajaiset

Julius Krohnin Suksimiehen laulu:
Ylös, Suomen pojat nuoret,
Ulos sukset survaiskaa!
Lumi peittää laaksot, vuoret,
Hyv’ on meidän luisuttaa.
Jalka potkee,
Suksi notkee
Sujuilevi sukkelaan.
Aappo Luomajoen aikaisia kilpahiihtäjiä

Aappo Luomajoen aikaisia kilpahiihtäjiä


Kansakoulun joulujuhlan historiaa

Posted on

FM Mauri Junttila

Jokaisella on muistikuvia koulun joulujuhlista. Niitä on kansakouluista, oppikouluista ja peruskouluista. Niitä on meillä myös ammattikouluista ja – opistoista.

Kunnallisten kansakoulujen historia juontaa meillä Suomen autonomian ajalle. Vuonna 1866 annettiin keisarillinen kansakouluasetus. Kansakouluja alettiin perustaa Suomeen.  Sitä ennen lasten ja nuorten opetus Suomessa oli ollut seurakuntien lukkarinkoulujen varassa.

Varhaisimpia Suomen kansakouluja oli ollut muutamia yksityisten henkilöiden ylläpitämiä kouluja. Esimerkiksi eräs kenraali Johan Munck oli perustanut koulun kartanonsa maille  vuonna 1856. Siellä alettiin antamaan opetusta lapsille  syksyllä 1857. Kenraali Munck ei saanut kouluunsa valtionapua, vaan hän huolehti koulun kustannuksista itse. Tuohon kouluun päästäksen lapsilta oli vaadittu jonkinmoinen lukutaito.

Keisarillisen kouluasetuksen mukaisesta kunnallisista kansakouluista suunniteltiin kuusivuotisia. Lukkarinkoulut olivat olleet kestoltaan vain hyvin lyhyitä. Seurakuntien kinkereillä oli annettu myös opetusta. Mutta, pääpaino opetuksessa lukkarinkouluissa sekä kinkereillä oli ollut  kristillisessä kasvatuksessa ja opetuksessa, raamatunhistorian tapahtumissa. Seurakuntien lukkarinkouluissa oli opetettu lapsia lukemaan, mutta ei kirjoittamaan.

Pohjois-Pohjanmaalla, Limingassa kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1868. Se alkoi toimia kansakouluksi rakennetussa kookkaassa rakennuksessa Limingan kirkonkylässä. Limingan museoalueella on edelleeen vanha hyväkuntoinen koulurakennus. Sitä sanotaan ”kivikouluksi”. Se on juuri tämä ehkä Suomen vanhimpana kansakouluna aloittanut koulu. Lähikuntaan Temmekselle saivat hankittua kirkonkylän kansakoulun vuonna 1891.

Suomen koululaitoksen historian tärkeä merkkipaalu oli ollut 15.4. 1921. Silloin, yleinen oppivelvollisuus astui virallisesti voimaan Suomessa. Tämä tarkoitti sitä, että kunnilla  oli velvollisuus perustaa kansakoulu kylään, jos koulupiiriissä oli 20 oppilasta. Niinä päivinä eli 1920-luvulla alkoi toimia myös Temmeksen Haurukylän kansakoulu.

Kansakoulun opettajia valmistui opettajaseminaareista. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla Raahessa oli ollut kansakoulunopettajia valmistava opettajaseminaari. Paljon kansakoulunopettajina toimi ennen vanhaan epäpäteviä. Saattoipa, joku hyvin kansakoulun suorittanut toimia opettajana. Heissä oli ollut myös keskikoulun tai kauppakoulun käyneitä. Opettajana saattoi toimia henkilö, joka oli suorittanut ylioppilastutkinnon ja hankki sillä tapaa ansiotuloja. Esimerkiksi taannoinen presidentti Mauno Koivisto oli toiminut ylioppilaana kansakoulun opettajana.

Maalaiskylien poikien käsitöiden opettajina toimi usein joku kylän käsistään tekevä mies.  Jos, koulussa oli miesopettaja, niin hän tavallisesti opetti poikien käsityöt. Tavallisesti naisopettaja opetti tyttöjen käsityöt.

Yleisen oppivelvollisuuden myötä kuntiin perustettiin kiertokouluja. Koulua pidettiin syrjäkylien taloissa. Opettajina niissä toimi kiertokoulunopettajia. Ennen oli ollut myös ns. supistettuja kansakouluja. Niissä lapsi suoritti oppivelvollisuutensa neljässä vuodessa.

Temmeksen Haurukylässä toimi vuosina 1956-1958 yläluokkien opettajana Pasi Saari niminen opettajaseminaarin käynyt nuorehko perheellinen mies. Alaluokilla oli naisopettajia. Opettajat, siellä olivat Temmeksen ulkopuolelta. Eräskin naisopettaja Köngäs – sukuniminen oli tullut sinne kaukaa Kittilästä.

Koulun kuusijuhla

Koulujen joulujuhlat ovat ehkä yhtä vanhoja kuin koulutkin ovat. Jo hyvin vanhaan aikaan kouluissa oli ollut joulujuhla. Sen jälkeen koululaisilla alkoi joululoma. Vuosikymmenellä 1950 kansakoulun joululoma oli 2-3 viikkoinen. Niinä aikoina  koulua oli vielä lauantaisinkin, ehkä siksi joululoma saaattoi olla melko pitkä. Usein maaseudun kansakouluissa joululoma oli yli kaksi viikkoa, joskus se saattoi olla peräti kolme viikkoa.

Joululomaa edelsi koulun joulujuhla. Se saattoi olla Santa Lucian päivänä (13.12) tai kohta jälkeen. Kouluihin palattiin tammikuussa. Kevätlukukausi saattoi alkaa joskus jopa Nuutinpäivän jälkeen, mutta aina se alkoi vasta loppiaisen jälkeen. Vuonna 1956 Lucian päivä oli torstaina 13.12. Vuonna 1957 Nuutinpäivä oli sunnuntaina 13.1.

Kansakoulun joulujuhlaa sanottiin ennen yleisesti kuusijuhlaksi.  Haurukylän kansakoulussa joulujuhlan ohjelmiin osallistuivat jollain tapaa kaikki koululaislapset. Tavanomainen ohjelma niissä oli ”Tiernapojat  esitys” tai jokin muu jouluaiheinen näytelmä.

Yhteiset joululaulut ja tonttuleikit olivat tärkeä osa koululaislasten kuusijuhlan ohjelmaa. ”Heinillä härkien kaukalon..” oli eräs hyvin tunnettu joululaulu. Esimerkiksi vuonna 1956 Haurukylän kansakoulun joulujuhlassa  laulua esittivät koululaiset Anneli Pasanen ja Ilona Sopenperä. Koulun joulujuhlaan kuului myös joulupukin vierailu. Hän ei juuri lahjoja jaellut, mutta silloin koululaisilla oli tapana kirjoitaa toisille lapsille joulukortteja. Pukki jakoi ne.  Haurukylän kansakoulun kuusijuhlaan kuului myös joulupuuro ja jokin pieni rusinainen hyvänmakuinen joulupullakin saatiin. Haurukylän kansakoulun kuusijuhlassa oli aina melko kookas koristeltu joulukuusi.

Pienen Temmeksen Haurukylän kansakoulun joulujuhlaan osallistuivat kaikki kyläläiset. Eihän pienessä kylässä muita tapahtumia juuri ollut. Koululaisten joulujuhla oli illalla. Tavallisesti seuraavana päivänä tai lähipäivinä käytiin hakemassa syyslukukauden todistukset koulusta. Sitten jäätiin joululomalle.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuusijuhla
http://www.minedu.fi/etusivu/arkisto/2005/0206/lomat.html
http://www.kirjastovirma.fi/muhos/koululaitos
https://fi.wikipedia.org/wiki/Limingan_museoalue
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu
http://www.kirjastovirma.fi/kirjastot/liminka
http://www.kirjastovirma.fi/kirjastot/tyrnava
https://tyrnavanhaurukyla.wordpress.com/category/historia/
http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/opetusjakoulu
http://www.hausjarvi.fi/Hausjarvi/Sivut/Yleistietoa/Historiaa/Eskon-koulu/

Temmeksen Haurukylän kansakoulun vuosien 1956-1957 oppilaita

Temmeksen Haurukylän kansakoulun vuosien 1956-1957 oppilaita


Suuri adressi

Posted on

FM Mauri Junttila

Suuren adressi nimen saanut asiakirja oli kerätty maaliskussa 1899. Se oli ollut 522 931 suomalaisen alekirjoittama mielenilmaisu Venäjän tsaarille Nikolai II:lle helmikuun 1899 manifestistin johdosta.

Internettietosankirja https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_adressi mainitsee, että ylioppilaat hiihtivät kylästä kylään keräten yli puoli miljoonaa nimeä yhdessätoista päivässä adressiin. Tuossa lausumassa saattaa olla mukana myös hiukan ns. runoilijan vapauksia. Joissakin tiedossa mainitaan esimerkiksi, että eräät Lapin ihmiset olivat hiihtäneet jopa satoja kilometreja allekirjoittaakseen omalta osaltaan vuoden 1899 suuren adressin.

Ylioppilaat huolehtivat kylläkin merkittävästi adressin valmistumisesta. He kiersivät monien kuntien kunnantuvissa, nuoriseurantaloilla, kirkoissa, pappiloissa jne, joissa oli kerätty kuntalaisten nimiä adressiin. Nimet siihen oli tavanomaisesti kerätty paikoissa, jotka pitäjän ihmiset tunsivat ja tiesivät.

Suomeen tuli laki vuonna 1865 kunnallisesta itsehallinnosta. Siihen asti pitäjäin hallinto oli ollut seurakuntain. Esimerkiksi Temmeksellä kunnanallislautakunta oli aloittanut toimintansa vuonna 1867. Ehkä temmesläiset olivat käyneet kirjoittamassa nimensä suuren adressiin heidän silloisessa kunnantuvassaan?

Adressin valmistumista oli edeltänut Helsingin Ateneumissa pidetty suuri salainen kansalaiskokous. Siinä oli päätetty antaa hallitsijalle mahdollisimman monen alllekirjoittama vetoomus helmikuun manifestia ja venäläistämistä vastaan. Adressin sanamuodon oli laatinut senaattori Leo Mechelin suomalaisen passiivisen vastarinnan organisoijan Wilhelm Chydeniuksen luonnoksen pohjalta.

Suuren aderessin taustalla oli siis ollut vuoden 1899 ns. helmikuun manifesti. Sillä oli kiihdytetty venäläistämistä autonomisessa Suomessa. Venäläistämistoimet olivat alkaneet nähtävästi jo varhaisemmin. Jo silloin, kun Nikolai II:sta tuli Venäjän keisari eli vuonna1894. Niinä päivinä saivat Venäjän vanhoilliset sekä kansallismieliset Nikolain kruunaamistapahtuman myötä lisää valtaa maan hallinnossa ja valtaa myös autonomisen Suomen maan politiikkaan.

Onnenpäivät

Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809 Venäjän keisari lupasi kohottaa ”suomalaiset kansana kansakuntien joukkoon”. Pitkä rauhan aika seurasikin kyseisiä valtiopäiviä. Hän jäädytti Porvoosssa 1809 tarpeettomana esimerkiksi Suomen ruotuväkiarmeijan. Vain pieni määrä armeijasta jäi vakituisiksi. Vain pieni määrä jäi kasakoistakin silloin Suomeen.

Entisiltä, ikäviksi kokemiltamme, raskailta sotimisilta Ruotsin puolesta saimmekin olla rauhassa aina 1. maailmansotaan saakka. Satoja vuosia kestäneet sotimiset ja armeijoiden ylläpidot Ruotsille olivat olleet kallista puuhaa. Se oli Suomelle hyvää, kun saimme miehiä miekan kahvasta – auran kahvoihin eli tärkeisiin peltotöihin.

Lähes koko vuosisata 1800 oli ollut hyvinvoinnin ja kehityksen kautta Suomelle. Teollistuminen alkoi Tampereella suuren Finlaysonin tehtaan muodossa. Rakennettiin sahoja ja laivattiin sahatavaraa Eurooppaan. Tiestömme alkoi pienoisen kehityksen, esimerkiksi 1800 luvun lopussa valtio alkoi ottaa vastuuta joistakin tieosuuksista. Suomi siirtyi myös rautateiden aikaan. Vuonna 1862 valmistui rautatieosuus Helsinki – Hämeenlinna.

Maatalous alkoi kehittyä tuottavammaksi. Suomen Talousseurojen neuvontatyö auttoi lisäämään ja parantamaan peltojen heinä-ja viljasatoja sekä jalostamaan karjaa. Peltoja raivattiin lisää tuottamaan ruokaa nopeasti lisääntyvälle Suomen kansalle.

Henkinen kasvu oli erityisen kiivasta autonomian aikana. Jo 1850- luvulla alkoi tulla kansakouluja käydä maamme lasten. Kiertokoulujen opettajia palkattiin myös kuntiin. Kirjastoja, kaiken kansan käyttää alkoi olla jo 1850-luvulla. Vapaa-aika lisääntyi elintason noustessa. Nuorisoseurat tulivat avuksi siinä asiassa 1880-luvulla ja niiden myötä kansanvalistusseurat. Noiden on nähty liittyvän merkittävästi kansalliseen heräämiseen. Keski-Suomi, Keskisuomalainen – nimisen suomenkielisen sanomalehden isä alkoi ilmestyä vuonna 1871.

Uskonnollinen elämä lisääntyi ja vakiintui. Suomen luterilaisen kirkon sisäiset herätysliikkeet piristyivät ja vahvistuivat. Herännäisyyttä, körttiläisyyttä esimerkiksi alkoi tulla ”taistelemaan sieluista” Etelä-Pohjanmaan tappelijoiden, varkaiden, juoppojen ja huorintekijä häjyjen vastavoimaksi. Körttiläisten lehti ”Hengellinen kuukausilehti” alkoi ilmestyä vuonna 1888. Suurta oli ollut rikollisuus myös Savossa niinä aikoina.

”Onnenpäivistä” näkyy välillä myös toisenlaisia näkemyksiä. Joidenkin, esimerkiksi ns. karoliinien mielestä se oli ollut esimerkiksi ylevää ja viisasta, kun kuningas Kaarle XII kulki pienine joukkoineen suuren Pohjan sodan aikana (1700-1721) kaukana Ukrainassa, tuhansien kilometrien päässä emämaa Ruotsista, ilman yhteyksiä sinne. Kuninkaalla ja hänen samanhenkisillä kavereilla piisasi edelleen tappelu-ja tappohaluja. Seuraavaksi he menivät naapurimaahan – kurittamaan norjalaisia (1716-1718). Nyt he olivat kuitenkin valinneet lähes samanvertaisen tappelukaverin.

Sortokausi alkaa

Ehkä suomalaispolot kuvittelivat jo elävänsä itsenäisyydessä eläessään hyvinvoimassa autonomiassaan satavuotisessa rauhassa. Helmikuun manifestin voi uskoa olleen todella suuren järkytyksen. Niihin aikoihin kenraalikuvernöksimme tuli kiihkeä venäläistäjä, Pietarin sotilasalueen esikuntapäällikkö kenraali Nikolai Bobrikov.

Suomen helmikuun manifestin ajoilta muistellaan alkaneeksi 1. sortovuodet. Niiden syntyyn vaikutti Nikolai II:n 15.2.1899 antama helmikuun manifesti. Siinä todettiin esimerkiksi, että tsaari voi määrätä tietyt lait yleisvaltakunnallisiksi.

Suomalaiset pelkäsivät jo pitkälle kehittyneen Suomen autonomian itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden menettämistä. Siksikin koottiin kyseinen suuri adressin, jossa vaadittiin helmikuun manifestin peruuttamista.

Suuri adressi kertyy allekirjoittajista

Kansallisarkisto teki arvokasta työtä (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4154754), kun kokosi suuren adressin eräiksi nettisivuikseen. Siellä on esimerkiksi Temmeksen kunnan suuren adressin allekirjoittajien nimiä.

Temmeksen kirkonkylän Sillankorvasta olivat lähteneet 18 5/3 99 suuren adressin allekirjoittajiksi kunnantupaan isäntä Antti Junttila (1825-1905) poikansa Jaakon (1863-1944) ja Eeron (1870-1948)kanssa. Mukana olivat olleet myös Sillankorvan emäntä Maria Junttila os. Anttila (1840-1901) talon miniä Hilda Maria Junttila os. Parvinen (1876-1915). Hän oli ollut Eero pojan vaimo ja sittemmin Alajunttilan emäntä.

Suuri adressi antaa myös tietoja silloisista pitäjien ammattirakenteista. Nimensä siihen laittaneet ovat kirjoittaneet siihen myös ammattinsa. Pääosin he olivat olleet maanviljelijöitä. Silloin käyttivät tavallisesti nimiä: talokas, talollinen, mutta myös maanviljelijä ammattinimeä.

Temmesläisiä adressin allekirjoittajia oli ollut esimerkiksi kauppias Riikonen. Adressiin nimensä kirjoittijina oli ollut myös paikallisia räätäleitä, muuan suutari, eräs seppä ja seppä Matti Honka, eräs nahkuri, muuan leipuri, teurastaja Esaias Mankisenmaa ja puuseppä Edward Kandelberg. Hän saattoi olla sukulinjassa Temmeksen vaivaisukon nikkaroineelle Kandelbergille? Maitopitäjä Temmeksellä oli ollut melkoinen meijeri. Adressin allekirjoittaja Anna Klaavu oli ollut siellä meijerskana. Samoin kävi kirjoittamassa siihen nimensä myös meijerin koneenkäyttäjä.

Temmeksen pappina oli silloin adressin allekirjoituksen aikana toiminut kappalainen Kaarlo Haavio. Lukkarina oli toiminut A.F. Gutzen. Suntiona oli toiminut Matti Näppä. Temmeksen kunnan kansakoulunopettaja kävi myös kirjoittamassa nimensä adressiin.

Suuri adressi valmistui. Sen olivat käyneet luovuttamassa tsaarille noin 500 miehen lähetystö 16.3.1899. He olivat matkanneet kahdella junalla Helsingistä Viipurin kautta Pietariin.

Turha reissu se oli ollut suomalaisille. Keisari ei ottanut vastaan lähetystöä eikä suurta adressia. Ehkä suurella adressilla olisi kuitenkin  ollut jotain mallia kansalaisaloitteeesta?

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmikuun_manifesti

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4154754

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_adressi

http://kultmais.utu.fi/kunnantalot/vanh.html

http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/kunnallinenelama

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_sortokausi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarle_XII

Eetu Iston maalaus vuodelta 1899 Hyökkäys kuvasi silloisia tunnelmia

Eetu Iston ”Hyökkäys” vuodelta 1899 kuvasi silloisia tunnelmia Suomessa

 


Puolet petäjäistä…

Posted on

FM Mauri Junttila

Suomi oli niinä vanhoina aikoina, vähäisiltä pelloiltaan heikkokasvuinen, hallainen, soinen maa. Tuttuja olivat kato- ja nälkävuodet. Niitä koettiin toistuvasti.

Suuret kuolonvuodet” nimen saanut nälkäkatasrofi oli ollut vuosina 1695-1697. Eräiden tietojen mukaan silloisesta pienestä Suomen kansasta kuoli 1/3 nälkään ja tauteihin. Silloin, oli ollut useana vuotena hallaa. Ihmisiä lähti liikkeelle kerjäämän ruokaa. Mutta, hallaa oli silloin ollut laajoilla alueilla. Kerjäläislaumat kuljettivat mukanaan vaarallisia kulkutauteja. Nälkäisillä ihmisillä ei ollut vastustuskykyä. Esimerkiksi lavantauti, punatauti, ruokamyrkytykset, vatsakatarrit tappoivat paljon.

Suomea koetelleet ns. suuret kuolonvuodet olivat seurausta niiden aikojen maapalloa ja suurta osaa Eurooppaa kohdanneista ilmastonmuutoksista. Niinä ankeina aikoina elettiin muutamia satoja vuosia kestäneen ns. pienen jääkauden jälkiaikoja.

Ilmastomuutoksen nähtiin olleen seurausta useista lähes samanaikaisista suurista tulivuoren purkauksista. Ilmaan oli syöksynyt valtavat määrät rikkiä, nokea ja muita saasteita sekä paljon pölyä. Ne heijastivat auringon valon ja lämmön taikaisin avaruuteen, niiden saavuttamatta auringon lämpöä kaipaamaa maapallon pintaa.

Niinä aikoin Suomi oli osa Ruotsia. Tukholmassa oli huomattu suuri hätä, mutta valtion avustustoimet olivat olleet vain avuttomia toimenpiteitä. Heikkoja viljasatoja oli saatu niinä aikoina myös Ruotsissa ja Baltiassa.

Eurooppaa koetteli kylmyys. Niiltä ajoilta on esimerkiksi hollantilaisten taitelijoiden maalauksia, joissa ihmisiä luistelee kanavien jäillä talvimaisemissa. Voimme uskoa, että ns. pieni jääkausi huonoine maatalouden satoineen oli koetellut suuria alueita.

Niinä surullisten nälkävuosien aikoina ihmiset Suomessa olivat ottaneet avuksi luonnonheinää, vesiruohoa, rikkaruohoja, jäkälää, sammalta, puiden vuosikasvaimia ja tärkeän hätäleivän, pettuleivän. Siihen oli käytetty männyn kuoren alta nilasta jauhettua jauhoa ja pientä määrää viljaa. Vaivansa oli ollut nälkäisille ja sairaille ihmisille männyn nilan keräämisestä, kuivamisesta ja jauhamisesta jauhoksi.

Suurten kuolonvuosien aikaan oli esiintynyt kannibalismia. Ihmiset söivät toisian. Oli ollut sitäkin, että olivat jopa surmanneet toisiaan ruuaksi.

Huono jatkui edelleen ihmispoloisille. Sittemmin Suomea koetellut isoviha nimen saanut sota (vv. 1714-1721) elettiin osana vuosien 1700-1721 suurta Pohjan sotaa. Isoviha surmasi suuret määrät suomalaisia. Venäläiset kasakat ja sotilaat hävittivät perusteellisesti Suomea. Puhtuttiin kansanmurhasta.

Sotien myötä siirryttiin 1700-luvulle. Siitä puhuttiin valistuksen ja hyödyn aikakautena. Englannissa käynnistyi höyryvoiman hyödyntäminen. Se toi mukanaan ns. teollisen vallankumouksen. Höyrylaivojakin alkoi liikuskella.

Myös maatalous alkoi kehittyä tuottavammaksi. Esimerkiksi Turkuun perustettiin Suomen Talousseura vuonna 1797. Sillä käynnistyi tärkeä neuvontatyö elintärkeään maatalouteen. Se oli ollut myös merkittävää, että aloitettiin rokotukset isoarokkoa vastaan jo Suomen sodan (vv. 1808-1809) aikoihin.

Turkuun perustettu Suomen Talousseura. Se teki ansiokasta ja tärkeää työtä maatalousneuvonnan parissa. Ouluun perusteettin Talousseuran alakonttori vuonna 1828. Talousseurain neuvontatyössä opetettiin nauriiden ja lanttujen syöntiin tottuneita suomalaisia paneutumaan perunanviljelyyn. Eli alkaa kasvattamaan ja syömään lyhyen kasvukauden tarvitsevaa, kasvultaan satoisaa perunaa. Suomen Talousseuralla oli ollut verkosto, jonka kautta jaettiin siemeniä. Verkostossa oli ollut esimerkiksi pappiloita ja kartanoita.

Seuraava katojen aika elettiin 1860-luvulla. Silloin oli kuollut nälkään ja sairauksiin yli 150 000 väestöstämme. Puhuttiin ”suurista nälkävuosista”. Pahoja katovuosia oli ollut myös esimerkiksi vuosina 1810 ja 1830 sekä 1850.

Suuret nälkävuodet” nimen saanut Suomea kohdannut västökatasrofi oli nähtävästi ollut pitkäaiakainen tapahtuma. Se oli ollut ehkä yli kymmenen vuoden periodi? Se oli koetellut kovinkin erilailla Suomen eri osia. Pohjois- ja itä – Suomessa oli hallaa ja katoa ollut jo 1850-luvulta lähtien.

Kestoltaa pitkäaikainen tapahtumien sarja se oli ollut. Jo, vuonna 1857 kävi paha kato Pohjois-Suomessa, samoin vuonna 1862. Sama kurjuus oli toistunut vielä vuonna 1865. Elokuun puolessa välissä 1865 kaikki oli vielä näyttänyt hyvältä, mutta 2.8.1865 oli ollut kovaa hallaa. Se oli tuhonnut viljan laajoilla alueilla. Niinä aikoina viljan lisäksi saatiin heinääkin vain heikosti. Vuoden 1866 kesä oli ollut sateinen.

Ikävää sekin, kun peruna ja muut juurekset mätänivät peltoon märkyydessä. Tuleva vuoden 1867 talvi oli ollut pitkä ja ankaran kylmä. Esimerkisi Etelä-Suomessa oli ollut paksulti lunta vielä toukokuun alkupuolella. Kevätkylvöt myöhästyivät. Karjan rehusta tuli paha pula. Elokuussa 1867 tuli jo hallaöitä. Syyskuun 3. päivänä tulivat yöpakkaset. Ne olivat hävittäneet viljan melkein kokonaan. Tämän jälkeen oli ollut vielä hallaöitä, jotka tuhosivat loputkin viljat. Syyssateet tuhosivat perunasadon.

Vuonna 1868 kevätkylvöt päästiinkin sitten jo tekemään ajoissa, ja satokin onnistui. Huonoa se, kun suuret kerjäläislaumat levittämät kulkutauteja. Ne tappoivat suurin määrin heikkokuntoisia ihmisiä. Alkuvuonna 1868 saavutettiin ns. suuret nälkävuodet periodoin kuolleisuuden huippu.

Suomalainen elokuva Ruusu ja Kulkuri vuodelta 1948 kertoo liminkalaisesta suurilla maailman lavoilla esiintyneestä laulutaiteilija Abraham Ojanperästä (s. Liminka 1856 k. Liminka 1916). Hänestä kertovassa elokuvassa vielä kapaloikäinen Abraham joutuu kokemaan nälkävuosien kauhuja. Mutta, elämään pieni poika jäi ja hänestä tuli aikuisena merkittävä laulaja. Myös, tämä elokuva kuvaa omalta osaltaan Pohjois – Pohjanmaalla raivonnutta nälkävuosien katasrofia ja nälänhätää.

Suuret nälkävuodet” katasrofi tapahtui maamme ollessa Venäjän autonomia. Niinä aikoina maataloutemme oli ollut jo paljon kehittyneenpää kuin noin 170 vuoden takaisen ”suuret kuolonvuodet” nimen saaneen väestökatasrofin aikana. Mutta, huonoa se, kun Suomen leipäviljan varmuusvarastot olivat olleet kovin olemattomia vuosia kestäneille kadoille, pitkälle katovuosien periodille.

Olisiko nähty huonoa viinan kotipoltto? Tärkeää leiväviljaa valmistettiin viinaksi. Talonpojat olivat tehneet sitä myyntiin siksi, koska siten saatiin enemmän rahaa. Viinan kotipoltto kiellettiin vuonna 1866. Viinan valmistamisoikeus meni valtiolle, mutta viljasta tehtiin valtionkin  viinat. Monissa Itämeren maissa ohran tie oli valmistua olueksi, vaikka olisihan sille ollut tarvetta ohraleipänä ja karjan rehuna.

Suurin syy ”suurten nälkävuosien” väestökatasrofille löytyy Suomen senaatista. Sitä voidaan osoittaa syyttävällä sormella. Sen toiminta hädänalaisten ja nälkäänäkevien auttamiseksi oli ollut  olematonta. Suomen senaatti ummisti korvansa ihmisten hädältä. Se sulki silmänsä hädänalaisten suomalaisten näkemiseltä.

Esimerkiksi Venäjän arojen ”Mustan mullan” alueilla olivat jo silloinkin satojen vuosien perinteet viljankasvattamisesta ja leipäviljakaupasta. Suuret määrät myyntiin menevää viljaa olisi ollut siellä silloinkin. Ne olivat vain odottaneet siellä  suomalaisia viljanostajia.

USA:n hedelmällisillä preerioilla oli valtavia viljapeltoja ja valtavia viljavarastoja jo silloin. Maailman suureen viljakauppaan kasvattivat rahan perään ja arvon – ymmärtävät yhdysvaltalaiset silloinkin. Ehkä, USA:n vuosien 1861-1865 sisällissota oli ollut vaivansa ja häiritsevä tekijä?

Saivathan he  vaihdettua viljalla tarvikkeita sisällissotaansa varten. Varmaan sieltä lähti silloinkin viljalaivoja maailman merille? Olisi varmaan joku viljalaiva purjehtinut myös Suomeen?

Eivät ns. hätäaputyöt ole ehkä olleet täysin tuomittavia. Paljon on tehty maanteitä Suomeen hätäaputöillä. Niillä on kuivattu soita ja kanavoitu turhan märkiä peltomaita.

Paljon tekivät kylläkin väärää, suurten nälkävuosien aikana, hätäaputöillä. Ne olivat otollisia kulkutaudeille. Oli ollut sitä, että ihmisiä meni hätäaputyömaille ”kuolemaan kulkutautiin” ja sitten tulla haudatuksi suuriin joukkohautoihin – tuntemattomina nälän ja tautien uhreina.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_kuolonvuodet

https://fi.wikipedia.org/wiki/Silkko

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Talousseura

http://www.hiidenkivi-lehti.fi/Digipaper/OldNews.aspx?id=3364

http://www.arkisto.fi/uploads/Palvelut/N%C3%A4yttelyt/Saa%20ja%20ilmasto.pdf

http://www.suomela.fi/piha-puutarha/Puutarhanhoito/Kurkistus-menneeseen-Vanha-pappilan-puutarha-heratettiin-henkiin–50347

Kerjäläisiä maantiellä// Robert Wilhelm Ekman (1860).

Kerjäläisiä maantiellä// Robert Wilhelm Ekman (1860).


Suomen sota vuosina 1808-1809

Posted on

FM Mauri Junttila

Suomen sota

Suomen sota nimen saanut sota käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä vuosina 1808-1809. Rauhansopimus allekirjoitettiin Haminassa 17.9.1809. Syntyi autonominen Suomi. Alkoi pitkä tie itsenäisyyteen.

Sodan taustalla oli merkittävimmin ollut Tilsitin sopimus (7.7.1808). Napoleon I ja Aleksanteri I olivat solmineet keskinäisen liittosopimuksen. Se liittyi ns. mannermaa sulkeemukseen ja Englannin kauppasaartoon. Aleksanteri I painosti myös Ruotsia liittymään siihen. Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf ei ollut kiinnostunut siitä.

Venäjän keisari Aleksanteri I esitti asiasta Ruotsille uhkavaatimuksen 17.2.1808. Se ei tehonnut. Venäjä hyökkäsi Ruotsin alueelle ylittäen Suomen Kymijoen 21.2.1808. Heidän hyökkäyssuuntansa jatkui sisämaahan.

Euroopan silloinen ylin voimahahmo keisari Napoleon oli antanut kehoituksen siihen, että Venäjä miehittäisi Suomen. Venäjän sotaretki alkoi tulipalopakkasilla ja paksujen lumikinosten aikana. Syynä poikkeukselliseen talviseen sodanaloitukseen oli ollut se, ettei Ruotsi kykene tuomaan lisää sotaväkeä – ainakaan laivoilla.

Suomen sodan jatkumisen myötä Venäjän asenne muuttui. Sen miehitys Suomessa jäi pysyväksi. Ensin oli ollut tarkoitus vain miehittää Suomi, pitää jotain kurinpalautusta Ruotsille. Ruotsi menetti tyystin Suomen vuosien 1808-1809 sodan seurauksena.

Suomen sodan aikana maaliskuusssa 1809 Venäjän keisari Aleksanteri I oli kutsunut koolle Porvoon valtiopäivät. Siellä Suomen säädyt olivat vannoneet uskollisuuttaan keisarille. Autonomiselle Suomelle taattiin itsehallinto, omat lait, valtiopäivät sekä senaatti. Suomalaiset kohotettiin keisari Aleksanteri I:n sanoin: ”kansakunnaksi kansakuntien joukkoon”.

Ruotsin Suomessa ollut ruotsalainen armeija perääntyi jatkuvasti venäläishyökkääjien edessä. Vasta kesällä 1808 se alkoi tehdä vastarintaa, saaden jopa voittoja esimerkiksi heinäkuussa 1808. Pienistä voitoistaan huolimatta armeija jatkoi perääntymistään Suomesta emämaa Ruotsiin.

Suomen sota jatkui vielä syyskesällä 1808 Ahvenanmaalla ja Ruotsin rannikolla. Talvi 1808-1809 oli ollut rauhallista sotimisten suhteen Venäjän ja Ruotsin kesken. Viimeiset Suomen sotaan liittyneet sotatoimet käytiin Ruotsin Skellefteåssa 15.5.1809 ja 5.7.1809 Hörneforssissa.

Suomen sotaa Pohjois-Pohjanmaalla

Ruotsin Suomessa ollut armeija koostui suomalaisista ruotusotamiehistä. He olivat olleet ns. ruotujen kustantamia, ylläpitämiä sotilaita. Ruotujakolaitos oli ollut vuonna 1680 Kaarle XI toimittama sotaväkilaitosuudistus Ruotsissa. Sillä tapaa oli saatu vakituista sotaväkeä Ruotsiin ja myös Suomeen. Silloisista maatiloista 2-6 olivat muodostaneeet ruodun, joka oli velvoitettu ylläpitämään sotilaan ja hänen perheensä. Tavallisesti ruotusotilaan perhe sai elantonsa sotilastorpastastaan. Suomessa olleet Ruotsin armeijan upseerit olivat olleet ruotsalaisia. Heillä oli ollut palkka ja sotilasvirkatalo. Usein lähistön talonpojat maksoivat heille veroja.

Komentokielenä oli ollut ruotsi yhteisissä harjoituksissa tai sotatilanteissa. Sotilaille oli annettu sotilasnimet, kun heitä oli merkitty armeijan kirjoihin eli rulliin. Monille armeijan vääpelin antama sukunimi oli ollut miehen ensimmäinen sukunimi. Nimi oli ollut Ruotsin ruotujakolaitoksen aikana ruotsalainen. Myöhemmin autonomian aikana se oli ollut suomalainen. Usein sotilasnimi oli kuvannut sotilaan ominaisuuksia.

Ennen vanhan oli nimikäytäntö, että oli ollut Antinpoikia, Pekanpoikia, Juhonpoikia ja Jaakonpoikia jne. Naisten nimissä oli myös käytetty muotoa, että Antintytär, Iikantytär, Jaakontytär jne. Tapa oli tullut ruotsinkielestä (Anderssdotter =Antintytär).

Temmes Suomensodan aikana

Temmeksen kautta kulki niinä aikoina Rantsilasta lähtenyt ja Mankilankylän kautta sinne tullut ”paaritie” niminen tie. Tie oli ollut osa silloista Suomen tieverkostoa. Toinen Temmekselle tullut tie oli lähtenyt Kestilästä ja Piippolasta kulkenut Kärsämänkylän kautta. Temmekseltä oli edelleen ollut eri tieyhteyksiä Ouluun, Liminkaan, Revonlahdelle ja Siikajoelle. Kyllä, venäläisten ja ruotsalaisten sotilaiden kulku ja liikkuminen nähtiin kovastikin Temmeksellä Suomen sodan aikana.

Temmeksellä oli ollut ruotsalaisten sotajoukkojen sotasairaala kirkonkylän kirkko-Pekkalassa. Sairaalassa kuolleiden Ruotsin armeijan sotilaiden muistokivi on pystytetty Temmeksen kirkkomaalle. Sen puuhasi sinne vuonna 1963 Tyrnävän yhteiskoulussa opettajana ja rehtorina toiminut Urho Merenheimo.

Temmeksellä ei ollut taisteluita. Mutta, oli siellä tehty valmisteluja mahdollisten sotatoimien varalta esimerkiksi ampumalinjojen suunnitteluja, jopa raivausiakin niitä varten oli ollut. Muutamissa Temmeksen lähikunnissa oli taisteltu ruotsalaisten ja venäläisten sotajoukkojen kesken verissäpäin. Esimerkiksi Pyhäjoella oli ollut taistelu 16.4.1808. Siikajoella oli taisteltu 18.4.1808. Revontahden taistelu oli ollut 27.4.1808. Pulkkilassa oli taisteltu 2.5.1808. Viimeinen Suomen sodan taistelu Suomessa oli ollut Rantsilan Kerälänkylässä 21.11.1808.

Ruotsin ruotujakolaitos oli toiminut Temmeselläkin. Siellä oli ollut ruotusotilaita. Veikko Perttunen on laatinut tilastoja internettiin esimerkiksi Temmeksellä ripillä käyneistä. Heissä on ollut myös sotilaita. Luetteloissa on henkilöitä, jotka ovat voineet olla mukana sotilaina Suomen sodassa: Anders Erwing, Matts Hjelte Siirilä, Pehr Spjut, Olof Törnström krigsman, Erik Liten Enqvist, Pehr Johansson Hägg Malinen, corporal Adam Pard, Michel Makrill Grabb, Johan Wåg Wasenius, Matts Henricksson soldat, corporal Pontan, Anders Granat, corporal Johan Siik, corp Erik Diuswall, corporal Trumpett, Lars Palatz, Johan Laukka, Jacob Sevon ja Isak Åström.

Yksittäisestä temmesläisestä henkilöstä kertova tarina Suomen sodan ajalta, kertoo Juho Jaakonpoika Sillankorva-Junttilasta (vv. 1790-1856). Hän ei ollut sotilaita. Noin 18-vuotias Juho oli joutunut Temmeksen kautta kulkeneitten ja/tai siellä majailleitten venäläisten sotilaiden vangiksi. Juho oli laitettu pönkän taakse Vitalin talon saunaan.

Talossa oli majaillut silloin venäläistä sotaväkeä. Venäläiset olivat suunnitelleen viedä Juhon mukanaan vangiksi Venäjälle. Hänen äitinsä oli juossut hädissään pappilaan silloisen Temmeksen kappalaisen Hildenin luo (Carl Konstantin s. 14.1.1741 Kemi). Hilden oli kirjoittanut anomuksen Juhon puolesta venäläisten sotapäälliköille. Kirjeessään hän oli maininnut siitä, ”että kuinka väärin oli ollut viedä leskiäidin ainoa poika”. Nokkelaksi mainitun Juhon oli onnistunut paeta avustettuna melko pian venäläisiltä sotilailta.

Suomen sodan vaikutuksia

Välitön vaikutus sodalla oli ollut se, että Ruotsi menetti Suomen. Aleksantei I oli laittanut Porvoon valtiopäivillä ruotulaitoksen ”jäihin”. Suomi sai olla pitkän aikaa rauhassa sodilta. Vasta vuosina 1854-1855 oli ollut ns. Oolannin sota. Englantilaiset kävivät Ahvenanmaalla sotaa venäläisiä vastaan. He kävivät myös peloittelemassa laivatykeillään, maihinousuveneillään muutamia Pohjanlahden rannikkokaupunkeja.

Se oli ollut valtava taloudellinen helpotus suomalaisille, kun vuosisatoja kestäneet sodat Ruotsin kuninkaiden alaisuudessa ensin Novgoronia ja sittemmin Venäjää vastaan päättyivät. Se oli ollut kallista toimintaa, kun varustettiin ja kustannettiin aseita, hevosia ja sotamiehiä monen moniin Ruotsin käymiin sotiin.

Taloudellista elpymistä alkoi näkyä autonomisessa Suomessa pian. Jo, yksistään siksi, kun kalliit sodat päättyivät. Suomi oli imetty kuiviin Ruotsin monien sotien takia. Venäjän keisari Aleksanteri I olikin epäröinyt Ranskan keisari Napoleonille Suomen valtaamista juuri maan köyhyyden, kurjuuden takia. Hän oli nähnyt Suomen tulevan vain taakaksi.

Suomessa oli sahateollisuus alkanut elpyä jo 1800-luvun alussa. Euroopassa oli tarvittu sahojen tuottamaa puuta. Tamperreella alkoi Finlayson toimia 1820-luvulla.

Maatalous alkoi myös elpyä, kun oli miehiä peltotöihin. Mutta vaivansa oli toistuvista halloista. Maanviljelys oli niinä aikoina ollut myös tehotonta ja vanhankantaista. Hallat olivat olleet usein vaivana. Vuonna 1807 oli esimerkiksi ollut hallavuosi. Venäläiset sotilaat olivat joutuneet rahtaamaan viljaa itselleen ja hevosilleen kaukaa Vuokkiniemestä Oulun varastoihinsa. Hallaa oli ollut Suomessa edelleen vuosina 1810 ja 1830. Yhden hallavuoden vaikutus oli tavanomaisesti ollut monivuotinen vaiva.

Suomen vuonna 1797 Turkuun perustettu Suomen talousseura piristyi automiassa. Perustettiin talousseuran konttoreita läänien pääkaupunkeihin. Ne aloittivat paljon kiitosta saaneet valistus – ja neuvontatyöt maanviljelijöille. Heitä opastettiin esimerkiksi hampun-, perunanviljelyyn ja lampaiden kasvatukseen sekä karjan jalostustyöhön. Maatalojen pihamaille ja ”ryytimaille” alettiin istuttaa kukkia ja monenmoisia tärkeitä keittiökasveja.

Joskus on vertailtu isoavihaa ja Suomen sotaa. Eivät ne ole vertailukelpoisia. Isonvihan aikana venäläisten tavoite oli hävittää asutus Suomesta. Autio, asumaton, poltettu musta maa oli heidän mielestään ollut kauneinta Suomea. Maatamme olikin käsitelty sen mukaisesti isonvihan aikana kasakoiden toimesta. Ammattimiehiä he olivat olleet. Isonvihan yhteydessä puhuttiin kansanmurhasta.

Eivät venäläiset olleet Suomen sodan aikana, kuin esimerkiksi kauheat hunnilaumat hävittäen kaiken elävän, jopa kasvavan ruohonkin maasta. Venäläiset ja ruotsalaiset sotajoukot kulkivat Suomen sodan aikana pääosin vain silloisilla vaatimattomilla teillä pysytellen. He taistelivat joillakin tietyillä historiaan jääneillä paikkakunnilla.

Sangen vähän oli ihmisiä paennut Suomen sodan aikana metsien piilopirtteihin. Isonvihan aikana sitä vastoin ihmisillä oli ollut kiire paeta metsien suojiin. Isonvihan jälkeen venäläiset poistuivat. Suomen sodan jälkeen maamme jäi venäläisille. Syntyi autonominen Suomi. Kasakoita jäi jonkin verran vuosien 1808-1809 sodan jälkeen. Epäloogiselta vaikuttaakin, että venäläiset olisivat hävittäneet kaiken entuudestaan köyhästä maasta, heidän haltuunsa jäävästä maasta.

Se oli ollut vaivansa ruotsalaisille ja venäläisille sotajoukoille myös Suomen sodan aikana, ettei ruokahuolto pelannut kaikin ajoin. Sotajoukoilla on ollut tapana ottaa ruoka ympäristöstään, kun armeijan huolto ei ole pelannut. Siihen liittyvää ikävää väärinkäytöstä voi uskoa tapahtuneen myös Suomen sodan aikana. Esimerkiksi kookas, hyvinsyönyt ruotsalaisupseeri vei leivän pieneltä kuivakkaalta mökinakalta kädestä. Leivän, jota hän oli ollut juuri antamassa nälkäisille räkänokka pennuilleen.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotujakolaitos

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sota

http://www.eskoff.net/suomsota/suomsota.htm

http://www.narc.fi/1809opetusaineisto/

http://www.1808.fi/tapahtuma/pdf/Suomen%20sodassa%20kaatuneet,%20haavoittuneet%20ja%20vammautuneet%20kevyt.pdf

http://www.kirjastovirma.fi/muistomerkit/revonlahti/01

http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/sotamuistot

http://www.geni.com/people/Karl-Hild%C3%A9n/6000000007588414422

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilasnimi

http://koti.kapsi.fi/~perttuveikko/doku.php?id=temmes_rk1788

http://koti.kapsi.fi/~perttuveikko/doku.php?id=temmes_rk1795

http://hiski.genealogia.fi/hiski/6ir0ej

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oolannin_sota

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Talousseura


Sotakoiratarinaa

Posted on

FM Mauri Junttila

Sotakoirain historian voi uskoa olevan hyvin vanhan. Se saattaa ehkä alkaa jo niiltä ajoilta, kun susi alkoi kesyyntyä ihmisten seuraan? Siitä kehittyi tuntemamme koira.

Muinaisilla roomalaisilla oli ollut sotakoiria, kun laajensivat Rooman valtakuntaa, ja kun pitivät sen suruutta yllä ja voimissaan. Heillä oli ollut koirista muodostettuja taistelukoiraosastoja. Nämä koiralaumat olivat käyneet sumeilematta vihollisten kimppuun vain muutamien koiraohjaajien toimittamina. Roomalaissotilaiden olikin sitten ollut helppo koiralauman jäljiltä surmata hädissään, kauhuissaan olleita sekä pahoin haavoittuneita, koirien raatelemia vihollisia.

Taidemaalari Akseli Gallen-Kallela maalasi maalauksiaan Kalevalan muinaistarujen pohjalta. Eräässä niissä on kuvattu ”Kullervon sotaanlähtö”. Netistä löytyy parikin kyseiseen asiaan liittyvää maalausta. Toisessa Kullervon kookas koira kulkee vasemmalla puolella hiukan sotaratsun jäljessä (v.1901). Toisessa maalauksessa koira kulkee hiukan Kullervo soturin hevosen edellä oikealla puolella. Kalevalan tarujen Kullervon suurikokoisen koiran voi ajatella olleen Suomen pystykorvan kantaisän? Se näyttää maalauksissa kovin kookkaalta. Taiteilijan ilmaisutapa saattoi vaikuttaa?

Jo, melko kehittyneen valokuvauksen aikaan käydyssä 1. maailmansodassa sotakoirien käyttö oli ollut sangen yleistä. Sotakoiria oli käytetty esimerkiksi viestinviejinä yksiköiden välillä. Joidenkin vanhojen valokuvien mukaan sotakoiria oli toiminut jopa vetojuhtina kuljettamassa haavoittuneita pienillä kookkaan koiran vetämillä kärryillä. Myös 1. maailmansodan aikana oli koirain ylivertaista kuuloa ja muita aisteja hyödynnetty esimerkiksi vartiointi tehtävissä.

Toisen maailmansodan aikana Tyynenmerensodasta tuli katkera ja kova sekä pitkäaikainen vaiva USA:n armeijalle. Japanilaiset sotilaat pureutuivat tiukasti kiinni Tyynenmeren viidakkoisille saarille. USA päätti alkaa käyttää siellä sotatoimissaan apunaan koiria. Sotakoirat löysivät ylivertaisten aistiensa avulla japanilaiset viholliset saarten läpipääsemättömistä viidakkoryteiköistä.

Yhdysvaltain armeijan varuskuntiin ”kutsuttiin palvelukseen” suuret määrät tavallisia kotikoiria koulutettaviksi sotakoiriksi. Niinä aikoina oli ollut yleistä ajattelua, että vain schäfer eli saksanpaimenkoira on vain käypä sotakoiraksi sotilastehtäviin. Mutta, USA:n armeija värväsi sotapalvelukseen sotakoirikseen myös lemmikkejä, kotikoiria rotuun katsomatta. Tyynenmerensodan päätyttyä armeijan riveihin värvätyt sotakoirat kotiutettiin. Osa sotakoirista palasi koteihinsa entisiin lemmikin rooleihinsa.

Suomalaiset joutuivat käymään II maailmansodan aikana talvisodan, jatkosodan ja Lapinsodan. Niihin viitaten jälkikäteen pututtiin ”viidestä sodan vuodesta”. Suomen puolustusvoimilla oli ollut noissa sodissa mukana jonkin verran sotakoiria.

Se oli ollut korsuissa eläneille etulinjojen miehille mieluisaa, jos yksikköön oli saatu sotakoira koiraohjaajineen. Se oli tavallisesti tarkoittanut muutamien rauhallisten öisten tuntien nukkumista ja lepoa, kun voitiin luottaa sotakoiran ylivertaisiin kuulo-ja muihin aisteihin.

Suomen viime sodissa oli mukana ollut paljon maaseudun miehiä asevelvollisina. Olihan Suomi niinä aikoina ollut pääelinkeinoltaan vahvasti maa-ja metsätaloudesta elänyt maa. Monilla rintamamiehillä oli ollut kokemusta koirista kodin perintönä. Tyrnäväläisistä Suomen viime sodissa koiraohjaanina toimineista voi mainita esimerkkinä tyrnävänkyläläisen Olavi Markuksen ja keskikyläläisen Pauli Kytösen.

Se oli ollut myös koiraohjaajalle turvallista olla kuulovartiossa sotakoiran kanssa. Vihollis puna-armeijalla oli ollut runsaasti hyväkuntoisia ammattimiehiä esimerkiksi vanginsieppauksiin. Muutaman kerran etulinjan yksinäinen vartiomies oli siepattu vangiksi. Isketty pökkyrään, tajuttomasti ja sitten viety Neuvostoliittoon sotavangiksi.

Sotakoira oli ollut vahva turva yksinäiselle vartiomiehelle. Eräs entinen rintamamies sanoi leikisti koirastaan: ”Se kuuli jo, kun olivat lähdössä Moskovasta”. Sitä osasi olla varuillaan siihen, että vartiopaikalle voi tulla vanginsieppaajia. Sitä osasi silloin esittää konepistoolilla tulisen vastalauseen Neuvostoliittoon hakijoille.

Oulun Hiukkavaarassa oli aikoinaan varuskunta. Siellä oli melkoisesti sotakoiriakin. Esimerkiksi syksyllä 1965 asevelvollisiksi määrättyjen ja syksyllä 1966 kotiutettujen asevelvollisten porukat konttasivat kinoksissa, kovissa pakkasissa Pajulanpeltojen peltojen reunaa ohi koiratarhan. Lienevätkö sotakoirien ohjaajat ärsyttäneet tahallaan niitä? Sotakoirat pitivät tosi kovaa ääntä ja hyppivät raivoissaan koiratarhojensa verkkoaitoja vasten. Se ihan pelotti kontata ja ryömiä koiratarhan ohi.

Vanhojen valokuvien perusteella saa vaikutelman, että armeijamme käytti sotakoirina vain schäfereitä. Nähtävästi kyseiseen käytäntöön olivat vaikuttaneet omat painavat syynsä? Saksanpaimenkoira, sakemanni on esimerkisi hyväoppinen, viisas. Se on uskollinen sekä helposti koulutettava. Kavereilleen, tutuilleen se on lempeä. Se on kooltaan omissa miehissä luottamusta herättävä ja vihollisissa pelkoa herättävä.

Schäfer ei ollut keskikokoisen koiran koostaan huolimatta mikään rohmuruokainen. Sangen vähällä se pärjäsi. Terve se myös oli. Linjoilla meni miinoihin isompia ja pienempiä eläimiä. Se saattoi syödä lähes mädäntynyttä – sairastumatta. Se oli kuin konsanaan haaskansyöjä. Se saattoi myös syödä muun korsuporukan kanssa, jonkun rintamamiehen poimimista marjoista keitettyä marjapuuroa.

Muutamien kymmenien vuosien ajan palvelu-/työkoirina on toiminut myös muitakin kuin sakemanneja. Poliisilla on nykyisin usein belgianpaimenkoiria. Tullilaitoksella on labradorinnoutajia. Sokean opaskoirana on usein labradorinnoutaja.

Lähteitä:

http://historianet.fi/esben-sylvest/sotakoirat-taistelivat-eturintamassa

http://yle.fi/vintti/yle.fi/tv1/juttuarkisto/dokumentit/historiaa-tyynenmeren-sotakoirat.html

https://www.raja.fi/rmvk/koiratoiminta/historia

http://www.kennelliitto.fi/koirat/sankarikoirar

https://www.youtube.com/watch?v=ReX9YNj8Su0

https://www.youtube.com/watch?v=NsBi0PehfAM

Sotakoirakoululaisia ruokajonossa - siellä jossakin

Sotakoirakoululaisia ruokajonossa – siellä jossakin

 

vauhdikas kuva 1. maailmansodan saksalaisesta sotakoirasta

vauhdikas kuva 1. maailmansodan saksalaisesta sotakoirasta

Kullervon sotaanlähtö / (A. Gallen-Kallela 1901)

Kullervon sotaanlähtö / (A. Gallen-Kallela 1901)


Presidentti Kekkosen vierailut Pohjoismaihin 1956-1957

Posted on

Presidentti Kekkosen vierailut Pohjoismaihin vuosina 1956 – 1957

Tavoiteeni on kuvata eräiden merkittävien suomalaisten sanomalehtikirjoituksien kautta presidentti Urho Kekkosen pohjoismaisia valtiovierailuja vuosina 1956–1957.

Artikkeleista nostan esille, mitä niissä kirjoitetaan presidentti Kekkosen vierailusta muihin Pohjoismaihin? Tarkastelen myös sitä, mitä asioita lehdet ovat painottaneet sekä kytkevätkö ne ehkä hänen matkansa Suomen ulkopolitiikkaan? Tutkimustulokseni esitän tutkielmana kirjoituksiin tukeutuvana, tyyliltään kertovana ja analysoivana, viittaan tutkielmassani lähdelehtikirjoituksiin.

Lähdeaineistoni sanomalehtiä on esimerkiksi Helsingin Sanomat. Se on perustettu vuonna 1847 Suomettaren jatkajaksi. Helsingin Sanomat on perustettu uudelleen 1.10.1904 edistyspuoluelaisena lehtenä, muuttuen 1950–luvulla riippumattomaksi lehdeksi. Levikiltään lehti oli 1950–luvulla yli 200 000 kappaletta ja Suomen suurin päivälehti. Lehden päätoimittajana oli presidentin vierailuiden aikoihin Yrjö Niiniluoto.1

Uusi Suomi on ollut kokoomuslainen sanomalehti, joka oli perustettu vuonna 1919. Levikiltään porvarillisen aatemaailman lehti oli 1950–luvulla ollut 91 300 kappaletta. Lehti muuttui sitoutumattomaksi vuonna 1976. Lehden päätoimittaja oli vuoteen 1956 Lauri Aho, hänen jälkeensä päätoimittajaksi tuli Eero Petäjäniemi.2

Suomen Sosiaalidemokraatti on vasemmiston suurin sanomalehti, jonka levikki oli 1950–luvulla ollut 44 600 kappaletta. Sen päätoimittajana valtiovierailuiden aikaan toimi Atte Pohjanmaa.3

Vuoden 1956 presidentinvaalien voittaja matkusti ensimmäiseksi Ruotsiin jo samana vuonna. Matka oli sovittu pian presidenttivalinnan jälkeen. Seuraavana vuonna hän matkusti Islantiin ja Tanskaan. Norjan vierailusta oli myös keskusteltu. Norjan kuningas Haakonin kuolema siirsi vierailun Norjaan vuoteen 1961. Ensimmäisen vierailun edeltä Kekkoselle oli esitetty, että hän tekisi Pohjoismaiset vierailut peräkkäisessä järjestyksessä samalle vuodelle, hän ei hyväksynyt sellaista matkasuunnitelmaa.4

Tarkastellessani tutkimuskirjallisuutena Kekkosesta ja Suomen politiikasta kertovaa Juhani Suomen kirjoittamaa kirjallisuutta huomaan, kuinka riippuvainen Suomi oli ollut naapurimaidensa suhteista. Erityisesti idäntuulia suomalaiset ovat joutuneet haistelemaan hyvinkin tarkkaan.

Sen voi huomioida Juhani Suomen Kekkos-kirjoistakin. Hänen vuonna 1990 julkaistu ”Kuningastie” ei kuitenkaan kerro juuri mitään niistä taustoista, jotka Kekkosen valtiovierailuihin ovat vaikuttaneet ja mikä oli Neuvostoliiton presidentti Voroshilovin matkan tarkoituksena hänen vieraillessa Suomessa kesällä 1956. Kaksi vuotta uudempi ”Kriisien aika” kertoo jo selvin sanoin siitä, että Kekkonen kulki ikään kuin eräänlaisena välittäjänä Neuvostoliiton ja Pohjoismaiden Natojäsenmaiden välillä.5

Sanomalehtien kirjoitukset politiikasta olivat yleensä pidättyviä, samoin Kekkosen vierailujen aikojen aikalaiskirjat, jotka kertovat Kekkosen matkustamisesta tai yleensäkin ulkopolitiikasta. Rohkeimpia poliittisia kannanottoja idän suhteista voidaan noilta ajoilta nähdä eräiden sanomalehtien pilapiirroksissa. Pilapiirtäjätkin ovat joutuneet ottamaan huomioon idäntuulet ja joutuneet hillitsemään lennokkuuttaan.

Sitä ei kuitenkaan voi kieltää, etteikö Urho Kaleva Kekkonen, joka syntyi Pielavedellä Lepikon torpan savusaunaan 3.9.19006 ole ollut merkittävin suomalainen valtiomies. Hän oli mies, joka loi pitkän ja häikäisevän politiikon uran vaikeina ulkopolitiikan kausina. Hän oli ollut kiinnostunut Suomen omintakeisesta ulkopolitiikasta ja sen toimivuudesta jo 1940–luvulla. Hän oli syksyllä 1944 nimimerkillä Pekka Peitsi esittänyt ulkopoliittisen ohjelmajulistuksen, joka Neuvostoliiton suhteiden osalta vastasi täysin Juho Kusti Paasikiven näkemystä suomalaisesta ulkopolitiikasta7.

Presidentiksi Kekkonen valittiin toisella yrittämällään vuonna 1956. Hän oli ollut ehdokkaana vuoden 1950 presidentinvaaleissa8, joissa oli melkeinpä itseoikeutettu voittaja istuva presidentti Paasikivi. Vuoden 1956 vaaleihin Kekkosen kannattajat olivat lähteneet hyvissä ajoin. Kainuulaiset olivat vieneet Kekkosen ehdokkuuden puoluevaltuuskuntaan jo syksyllä 1954. Sen seurauksena maalaisliitto nimesi Kekkosen presidenttiehdokkaakseen joulukuussa 1954.9

Tammikuussa 1956 presidentinvaalien tulos selvisi kolmannella äänestyskierroksella, kun vaalilippujen julkilukijana toiminut Väinö Leskinen oli lukenut Kekkosen nimen 151 kertaa. vaalitilaisuuden jälkeen vastavalittu presidentti ei voinut olla kiusoittelematta poissa tolaltaan olevaa Leskistä siitä, että hän oli pitänyt elämänsä parhaan puheen. Sananvalmius oli eräs Kekkosen luonteen ominaispiirteistä.10

Vuoden 1956 presidentinvaaleissa Kekkosen voitto oli ollut pienin mahdollinen. Ratkaiseva ääni on askarruttanut ihmisten mieliä vuosikymmeniä. Muutamia vuosia sitten taaksepäin peräti ”todistettiin”, että kokoomuksen Helena Virkki olisi ollut ”loikkari”. Virkki oli karjalaisia ja kaiketi toivoi, että Kekkonen hankkisi Karjalan takaisin.11

Kekkonen astui virkaansa 1.3.1956 epävakaissa sisäpoliittisissa tunnelmissa. Samalle aamulle oli jäänyt töistä pois noin puoli miljoonaa suomalaista yleislakon seurauksena ja maataloustuottajat aloittivat maataloustuotteiden luovutuslakon12. Presidentin vaihdos linnassa oli sisäpolitiikan murheista huolimatta vaikuttava ja mieleenpainuva juhlatilaisuus. Vastaavia juhlamenoja ei ole sittemmin nähty13.

Suomessa eivät kaikki politiikan alueet ole olleet itsestään selvyyksiä. Niistä ongelmallisin lienee ollut luottamuksellisien suhteiden pitäminen itäiseen supervaltaan ja samanaikaisesti olla hyvissä suhteissa Pohjoismaihin ja länteen siinä hengessä, jonka Kekkonen nosti esille vuoden 1952 niin sanotussa ”pyjamataskupuheessaan”. Silloisen pääministeri Urho Kekkosen pyjamantaskupuhetta on luonnehdittu Suomen turvallisuuspolitiikan merkittävimmäksi linjapuheeksi J. K. Paasikiven presidenttikaudella. Sitä on luonnehdittu ensimmäiseksi kauas Suomen rajojen ulkopuolelle kantautuneeksi ulkopoliittisen itseluottamuksen ja itsenäisyyden osoitukseksi.14

Kekkosen ensimmäisellä toimikaudella ei ollut samankaltaista räväkkyyttä, näkyvää tarmoa käydä ulkopoliittisiin kysymyksiin kiinni jollaisesta toiminnasta hänet muistetaan. Hänen sanottiin päinvastoin olleen varovainen ensimmäisellä presidenttikaudellaan. Siksi on mielenkiintoista tarkastella, miten sanomalehdet reagoivat hänen ulkopoliittiseen toimintaansa. Neuvostoliiton pääsihteeri Nikita Hrushtshovin aloittama destalisointi oli antanut näennäistä vapautta itädemokratioille, ja ne ”riehaantuivat vapaudestaan liikaa” niin, että tuli kurinpalautus ja ikävät Unkarin kriisi ja Puolan kapinoinnit15.

Kekkosen pyjamantaskupuheessa oli käsitelty Suomen ”eräänlaista puolueettomuutta”, jota rinnastettiin Ruotsin malliin. Tuolloin, Kekkosen ensimmäisen vierailun aikoihin alkoi laantua niin sanottu ”Geneven henki”, joka syntyi ulkopoliittisessa kokouksessa 1955–luvulla Genevessä. Kokous toi poliittisen suojasään, joka esimerkiksi toi Porkkalan takaisin Suomelle paljon ennen vuokra–ajan päättymistä. Suuressa maailmassa, Geneven henki näkyi, kun Neuvostoliitto palautti Port Arthurin Kiinalle. Neuvostoliitto ei silloin vielä nähnyt Suomea puolueettomana, vaan se olisi nähnyt puolueettomuuden mieluummin sotilaspoliittisena ratkaisuna, joka olisi luonut Pohjoismaiden puolustusliiton. Se olisi ollut Neuvostoliitolle mieluisampi vaihtoehto kuin Tanskan ja Norjan NATO jäsenyys.16

1. Viralliset valtiovierailut käynnistyvät Ruotsin matkalla vuonna 1956

1.1. Kekkosen vierailua edeltävät neuvostojohtajien vierailut Suomeen

Suhteet Ruotsiin olivat Kekkoselle erityisasemassa. Heti presidenttikautensa alussa hän ilmoitti haluavansa suorittaa virallisen vierailun ensimmäisenä juuri Ruotsiin. Ratkaisu herätti Tukholmassa suurta tyytyväisyyttä. Se miellettiin siellä eräänlaiseksi poliittiseksi eleeksi.17

Taustaa Kekkosen kiinnostukseen Ruotsiin voi hakea jo 1950-luvun alkupuolelta, ja tuoda esille vierailun kautta Suomen mahdollinen rinnastaminen puolueettomaan Ruotsiin. Kylmän sodan vuosina, Korean sodan aikoihin ja maailman jakaannuttua kahtia Neuvostoliitto joutui tarkastelemaan Suomen puolueettomuutta valtioetunsa tähden myönteisessä hengessä. Tämä saattoi alkaa heijastua Suomen asemaan Skandinavian maiden suhteilla ja ehkäpä myös Ruotsin puolueettomuusmallin kautta. Suomen Tukholman lähettiläs Gripenberg arvioi Paasikivelle 17.11.1951 lähettämässään kirjeessä, että Neuvostoliitto pyrki saamaan Norjan ja Tanskan irti NATO:sta. Tämän saavuttamiseksi Neuvostoliitto olisi mielellään hyväksynyt Pohjoismaiden puolustusliiton perustamisen ja mielellään Suomen siihen kuuluvaksi.18

Kekkosen Ruotsin vierailulla oli oma esinäytöksensä. Ulkoministeri Törngren oli ehdottanut G.A. Gripenbergille vierailua, joka olisi ollut hyvä järjestää ennen neuvostoliittolaisten vierailua Suomeen. Ratkaisu asiasta oli Kekkosen. Se ei ollut ongelmaton asia. Kekkonen ja Paasikivi olivat usein korostaneet idän suhteitten tärkeyttä Suomelle. Kaikkein traagisinta oli se, että maailmanpolitiikan suojasää oli muuttumassa viileään kauteen. Oman värinsä maailman arkipäivän politiikkaan antoi myös Suezin kriisi,19 vaikkakin se oli maantieteellisesti kaukana Suomesta.20

Kun, Kekkosen ystävä professori Kustaa Vilkuna vieraili Moskovassa, häneltä udeltiin uuden presidentin matkasuunnitelmista. Vilkuna esitti omana käsityksenään valinnan tapahtuvan ”pohjoismaalaisuuden ja pyjamantaskupuheen” suunnassa. Tuosta vastauksesta on päätelty, että matkasuunnitelmaa oli pohdittu Kekkosen lähipiirissä jo sangen varhain.21

Kekkosen vierailu Ruotsiin lykkääntyi lokakuun loppuun erilaisten kotimaisten tapahtumien ja Ruotsin valtiopäivävaalien vuoksi. Varsinaisia poliittisia keskusteluja sen aikana ei käyty. Vierailu sinänsä ja sen yhteydessä pidetyt puheet korostivat monin tavoin Suomea ja Ruotsia yhdistäviä siteitä ja niitten moninaisuutta ja ainutlaatuisuutta. Presidenttiparia kuljettaneen lentokoneen ylittäessä Ruotsin valtakunnan rajan sitä oli vastaanottamassa sadan ruotsalaisen hävittäjän muodostelma. Muodostelma saattoi Kekkosen koneen lentokentälle, jossa kuningas ja kuningatar, kuningashuoneen Ruotsissa olevat jäsenet, valtioneuvoston jäsenet pääministerin johdolla sekä korkeimmat virkamiehet ja hovin edustajat olivat vastassa. Sää oli kolea Tukholmassa, mutta vastaanoton lämpö piti kylmän loitolla.22 Kolmantena vierailupäivänä oli käynti Upsalassa, siellä oli järjestetty yliopiston kirjastoon Upsala–Suomi näyttely.23

1.2. Suomen Sosiaalidemokraatti kertoo runsain sivuin valtiovierailusta

Suomalaiselle lehdistölle Kekkosen ensimmäinen virallinen vierailu antoi runsaasti kirjoittamisen aiheita. Suomen Sosiaalidemokraatti kirjoitti pääkirjoituksessaan 2.10.1956: ”Tasavallan presidentin ja hänen puolisonsa Ruotsin vierailu alkaa tänään presidenttiparin saapuessa puolenpäivän aikoihin Tukholmaan. Ruotsin puolesta on nykyinen kuningas Kustaa VI Adolf jo käynyt Suomessa vuonna 1952. Vuoden 1956 presidenttivierailu oli Suomen vastaus siihen.24

Pääkirjoituksensa lopussa Suomen Sosiaalidemokraatti kirjoitti: Myös valtiollisella, sosiaalisella ja sivistysalalla, yleensä yhteiskuntaelämän mitä moninaisimmilla aloilla Ruotsin ja Suomen suhteet ovat kiinteät ja läheiset. Valtakuntien keskeisistä suhteista kysymyksen ollen täällä monesti on todettu, että näiden kahden maan läheisyys on niin järkkymätön, että ne voivat olla erinomaisena esimerkkinä muillekin kansoille–sota Suomen ja Ruotsin välillä tuntuu jo ajatuksena yksinomaan koomiselta.25 Juhani Suomen kirjoista ja muusta matkasta kertovista lähteistä ei jäänyt epäselväksi, ettei Suomi kuuluisi Pohjoismaisen demokratian piiriin sekä on Ruotsin veljeskansaa että maamme päämies oli sydämellisesti tervetullut vieras.26

Valtakuntien päämiesten vierailut merkitsevät aina poikkeuksellisen voimakasta lähentymistä kansojen välillä. Niin on aivan ilmeisesti laita myös nyt, kun tasavaltamme presidentti muutamia päiviä viettää Ahvenanmeren takana ja saa osakseen niin kuin jo ennakkotiedot kertovat kaikkea mahdollista vieraanvaraisuutta. Omasta puolestammekin toivotamme valtion päämiehellemme hyvää matkaa – ja tervetuloa taas takaisin, kirjoitti lehti.27 Suomen Sosiaalidemokraatti kirjoitti tuolloin lokakuussa 1956 lehtensä sivuilla laajasti ja lukuisilla suurilla kuvilla kirjoituksiaan elävöittäen. Lieneekö lehden ystävällisyyteen osaltaan vaikuttanut Kekkosen toiminta jo 1930-luvun lopuilla jolloin hän pyrki saamaan Maalaisliiton ja Sosiaalidemokraatit laajaan parlamentaariseen yhteistyöhön siinä onnistuenkin.28

Ennen jäähyväisiä ja lähtöhetkeä onnistuneelta vierailulta naapuriimme Ruotsiin oltiin käyty tutustumassa Upsalassa, Ultunan maatalouskorkeakouluun. Upsalassa pidetyn näyttelyn jälkeen, missä esiteltiin Upsalan vanhaa kulttuuria ja kulttuuriesineitä myös Suomesta oli kolmas ja viimeinen vierailupäivä ohitse.29

1.3. Uudessa Suomessa on ruotsalaislehtien kommentteja

Uudessa Suomessa kirjoitettiin runsassivuisesti Kekkosen Ruotsin vierailusta. Lehdessä oli presidentin vierailuista kertovien artikkeleiden lisäksi ruotsalaisten sanomalehtien kannanottoja sekä kirjoituksia vierailuista että varovaisia kirjoituksia Suomen ulkopolitiikastakin. Afton Tidningen oli kirjoittanut muun muassa seuraavaa: Painavimpia syitämme on Suomen huomioonottaminen. Epävapaampi Suomi merkitsisi todennäköisesti Ruotsin pääsyanomusta Atlantin liittoon. Yhä vallitsee yhteisen kohtalon tunne yhtä voimakkaana kuin aikana, jolloin maamme oli yhtyneinä yhdeksi valtakunnaksi. Muutamina sota–ajan ja sodanjälkeisinä vuosina Ruotsi ja Suomi liukuivat toisistaan. Nyt on entinen yhteys perustettu jälleen ja tämä kehitys on suuressa määrin presidentti Kekkosen ansio.30

Uusi Suomi siteerasi Svenska Dagbladetia joka kertoi, että Suomen liikkumavapaus oli ilahduttavasti lisääntynyt31. Afton Tidning otti kantaa puolueettomuus kysymykseen: Kahden sodan aikana saamiensa katkerien kokemusten jälkeen lausuu Suomi jälleen määrätietoisen toivomuksensa suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolelle jäämisestä. Suomi noudattaa puolueettomuuspolitiikkaansa, mutta se on eräissä olosuhteissa pakotettu valitsemaan puolen. Nämä olosuhteet ovat määritelty Neuvostoliiton kanssa solmitussa ystävyys–ja avunantosopimuksessa.

Tuolloin 1950–luvulla Suomen puolueettomuus lienee ollut vaikea ymmärtää. Siitä on voitu puhua vain ”lainausmerkeissä”. Uuden Suomen mukaan Stocholms – Tidningen oli kirjoittanut tiistaina 2.10.1956 muun muassa seuraavaa: ”Tukholman väestö ja koko Ruotsi toivottavat presidentti Kekkosen puolisoineen tervetulleeksi”. Lehti oli arvostanut sitä, että Kekkonen oli valinnut juuri Ruotsin ensimmäiseksi matkakohteekseen.

Kirjoituksessa puhutaan ystävällisien suhteiden lisäksi muutamalla sanalla Suomen ruotsinkielisestä vähemmistöstä. Lisäksi on mainittu, että Suomen politiikan harjoittajien on syytä tunnustaa Ruotsin puolueettomuuden merkitys. Lisäksi siinä korostettiin, kuinka Ruotsi pitää kiinni lujasti suuntauksesta, joka jättää heidät sotilasliittojen, suurvaltaryhmittymien ja niiden ristiriitojen etujen ulkopuolelle. Reaalipoliitikko Kekkonen oivaltanee tämän yhtä hyvin kuin hänen suuri edeltäjänsä, kun hän on joutunut noudattamaan Paasikiven ulkopoliittista linjaa. Ulkopoliittisesti hajaantuneissa Pohjoismaissa on puolueettomuus yhteinen arvo Suomelle ja Ruotsille ja molemmat pitävät siitä kiinni ja molemmat haluavat varjella sitä omalta kannaltaan ja erityisessä asemassaan, jatkettiin kirjoituksessa.32

Kuin yhdestä suusta olivat ruotsalaislehdet kirjoittaneet, että Kekkosen vierailu lujittaa entisestään pohjoismaista yhteistyötä. Presidenttivierailun merkitys ei tule häipymään pelkkien kohteliaisuusvierailujen joukkoon. Pohjoismainen yhteistoiminta ja Suomen kuuluminen yhtenä renkaana Pohjolan kansoihin ovat vierailun johdosta saaneet voimakkaan ilmaisun joka korostaa ja lujittaa yhteenkuuluvuutta.33

Näkyvää Kekkosen vierailulle on, että hän näin virkakautensa alussa haluaa lujittaa suhteita ja yhteen kuuluvuutta nimenomaan Ruotsiin. Vierailulla vahvistetaan korkeimman johdon taholta Suomen ulkopolitiikan virallista linjaa.34

1.4. Helsingin Sanomat mässäilee presidentti Kekkosen vierailulla

Suomen suurin sanomalehti Helsingin Sanomat suorastaan hekumoi ja prameili presidenttiparin ensimmäisellä valtiovierailulla Ruotsiin. Kirjoitukset olivat monisivuisia kirjoituksia valokuvineen valtiovierailusta ja niitä oli useita kokonaisia sivuja. Kirjoituksissa korostetaan valtiovierailun kuninkaallista luonnetta syventämässä maittemme välistä ystävyyttä. Helsingin Sanomien kirjoituksissa korostettiin pitkää yhteistä historiaamme ja että olemme kuin veljeskansaa.

Suomen ulkopoliittisia kysymyksiä Helsingin Sanomat eivät käsitelleet vierailun yhteydessä muulla tavalla kuin kirjoittaen monisanaisesti pääkirjoituksissaan ja artikkeleissaan Suomen paluusta pohjoismaiseen perheeseen kylläkin pitäen sitä tärkeänä eleenä joka korostuu Kekkosen vierailulla. Pohjoismaista yhteenkuuluvuutta korostettiin lehden sivuilla. Sitä voi pitää selvänä poliittisena kannanottona noina kylmän sodan aikoina. Pohjoismaisen veljeyden sidoksien vahvistamista kuvaa Kekkosen Ruotsin matka ja myös ystävällinen vastaanotto Tukholmassa. Helsingin Sanomat kirjoittivat muun muassa, että Kekkonen tunnetaan ennen kaikkea kovaksi keitettynä puoluepoliitikkona ja hänen nimensä on usein yksipuoleisesti yhdistetty Suomen idänpolitiikkaan. Tämä käsitys saattaa osoittautua vääräksi, kun näyttää, että suhteiden hoitaminen vanhaan veljesmaahan lännessä on hänelle sekä järjen että sydämen asia.35

Helsingin Sanomat kirjoittivat 4.10.1956 Kekkosen toisen päivän vierailusta Tukholmassa ruotsalaisten vieraana. Se kertoi, että Tukholman sumu ei ollut häirinnyt valtiovierailun toista päivää, suomalaisruotsalaista ystävyyttä ilmeni sekä kiertokäynneillä että pitopöydissä.

Helsingin Sanomien toimittaja Kerttu Kontu oli kirjoittanut, että toinen vierailupäivä oli suorastaan henkeäsalpaavan runsasohjelmainen. Käytännöllisesti katsoen päivän jokainen minuutti oli varattu erilaisiin tilaisuuksiin. Kuninkaanlinnan komeat Cadillakit olivat olleet ahkerassa käytössä koko päivän. Virallinen ohjelma alkoi jo kello 10.00 käynnillä Pohjoismaisessa museossa ja–asehuoneessa, Waldemarsuddessa, missä taiteilijaprinssi Eugenin taidekokoelmat olivat ja Skansenilla. Kaupungintalolla oli loistelias lounas, ja sen jälkeen seurasi käynti Karoliinisessa instituutissa ja sen yhteydessä olevassa sairaalassa. Tukholman suomalainen seurakunta oli järjestänyt lämminhenkisen tilaisuuden Tukholman suomalaiseen kirkkoon, ja kaiken päätteeksi olivat presidenttiparin tarjoamat juhlapäivälliset Suomen suurlähetystössä sekä juhlanäytäntö kuninkaallisessa dramaattisessa teatterissa, missä esitettiin Molierin ”ihmisvihaaja”36.

Helsingin Sanomat kirjoittivat presidentin kotiinpaluusta kolmipäiväiseltä valtiovierailulta Ruotsiin, että Ruotsin kansa sai tutustua uudentyyliseen suomalaiseen presidenttiin, joka ehkä on syntyisin savupirtistä mutta on luonut uransa niin tieteen kuin politiikan aloilla. Se ei maassamme ole mitenkään harvinaista. Tyylikkyys ja varmuus näkyvät olleen niitä presidenttimme ominaisuuksia joihin ruotsalaiset kiinnittivät huomionsa. tosin presidenttiä ei tavallinen kansa tervehtinyt samanlaisella tunnelatauksella kuin joitakin hänen edeltäjiään, mutta vierailu tapahtuikin normaaleissa olosuhteissa ja Ruotsin kansa on tunteidensa ilmaisussa yhtä pidättyväistä kuin Suomen kansa.

Mitään riemunpurkauksia ei kukaan täällä odottanut, ei varmaan presidentti itsekään. Käsityksemme on, että presidenttivierailu on hyvin täyttänyt tehtävänsä kahden veljesmaan läheisten suhteiden kuvastajana ja lujittajana. Vasta nyt, kun maamme on liittynyt Pohjoismaiden neuvostoon ja osallistuu Pohjoismaiden ulkoministerien kokouksiin ja kun Ruotsin kuningasparin tänne neljä vuotta sitten tekemään vierailuun on vastattu, voidaan sanoa suhteidemme läntiseen naapurimaahamme olevan niin kuin niiden pitää olla.37

2. Matkat Islantiin ja Tanskaan syksyllä 1957

2.1. Ennen vierailuja neuvostojohtajat esittävät välittäjän roolia Suomelle

Tehdessään vuoden vaihteessa 1956–1957 yhteenvetoa menneestä vuodesta Kekkonen hämmästeli miten nopeasti olosuhteet maailmassa olivat muuttuneet ja rauhantoiveet haipuneet. Tilanne oli hänen mukaansa huolestuttava. Nyt maailmassa oli useita ruutitynnyreitä, joista maailmanpalo voi mahdollisesti leimahtaa liekkeihin. Suomen mahdollisuuksiin säilyä kriisien ulkopuolella Kekkonen suhtautui luottavaisesti.38

Ulkopolitiikan hoitoon on kuulunut valtiovierailuja naapurimaihin suhteiden hoitamiseksi. Sellainen oli pääministeri Fagerholmin ystävyysvierailu Neuvostoliittoon 30.1.–2.2.1957, johon kutsu tuli keskellä Unkarin kansannousun jälkimaininkeja. Neuvostoliiton suurlähettiläs Lebenev oli ottanut yhteyttä Fagerholmiin, että hän vierailisi Moskovassa ennen neuvostojohtajien Bulkanin ja Hrushtshovin kesän 1957 Suomen vierailua.39

Fagerholmin vieraillessa Moskovassa siellä oli tullut esille, että neuvostoliittolaiset halusivat vaikuttaa Suomen kautta Norjaan ja Tanskaan niiden NATO–siteiden löyhentämiseksi. Varomattomasti Fagerholm oli luvannut, että Suomi tulisi tekemään voitavansa Neuvostoliiton ja Skandinavian maiden suhteiden parantamiseksi. Fagerholmin vierailulla oli myös se merkitys, että Neuvostoliitto tunnusti ensi kertaa Suomen puolueettomuuden yhteisessä tiedonannossa. Matkansa aikana Fagerholm esitti myös virallisen vierailukutsun Hrushtshoville ja Bulganille. Vierailu oli ensimmäinen todellisen johdon vierailu entisessä vihollismaassa.40

Kesäkuussa 1957 viikon kestäneen neuvostoliittolaisten Suomen vierailun konkreettisena saavutuksena oli saatu allekirjoitettua lisäkauppasopimuskirja. Kansainvälisistä poliittisista asioista nousi keskeisenä esille vierailun aikana neuvostojohtajien syvä huoli Tanskan ja Norjan Natopolitiikan suunnasta. He olivat korostaneet miten vaaralliseksi tilanne muodostuu, jos nämä maat suostuvat ottamaan maaperälleen lännen ohjusaseita. Hrushtshov oli sangen selvästi ilmaissut, että vaara ei uhannut vain Neuvostoliittoa vaan myös Suomea. Siksi Suomen toivottiin esiintyvän jonkinlaisena välittäjänä.41 Hrushtshov oli huomauttanut, että Suomen ei tullut tässä kysymyksessä vetäytyä syrjään pienuuteensa tai puolueettomuuteensa vedoten, kuten Kekkonen oli tehnyt presidentti Vorosilovin vierailun aikana edellisenä vuonna. Kekkonen ei suostunut julkisesti toteamaan muuta kuin, että puolueeton Suomi tulisi politiikassaan pyrkimään kohti suurempaa ymmärtämystä ja keskinäiseen luottamukseen perustuvaa sopua myös Pohjois – Euroopassa.42

Ajatus Suomen roolista välittäjänä ei ollut uusi. Se oli ollut esillä jo talvisella Fagerholmin vierailulla. Moskovassa uskottiin, että Suomen jäsenyys Pohjoismaiden neuvostossa ja sen myötä syvemmät suhteet Skandinaviaan voisivat palvella myös ”rauhan asiaa” Pohjolassa. Tähän liittyi ajatus, että rakentamalla suhteita Suomeen Neuvostoliitto voisi sitä kautta vaikuttaa skandinaavisten suhteiden kehittymiseen. Jos Kekkonen ei halunnut kulkea Neuvostoliiton asialla Norjan ja Tanskan suhteessa Natokoon, hän oli kuitenkin sitä mieltä, että Natojäsenyys muodosti vaaratekijöitä Pohjolaan.43Kekkonen oli viestittänyt Norjaan, ettei Natojäsenyydellä olisi enää sellaista turvallisuuspoliittista merkitystä kuin se oli ollut 1940–luvun lopussa.44Tanskan kuningasparin tehdessä vierailun Suomeen, Kekkonen oli todistellut pääministeri H.C. Hansenille, Tanskan NATO- jäsenyyden tarpeettomuudesta. Hän oli ollut sitä mieltä, että länsi joutuu kuitenkin puolustamaan sitä jos sota syttyisi. Hansen oli myönnellyt, mutta oli todennut kätensä sidotuiksi suhteessa Natokoon.45Tuolloin Pohjolan turvallisuuteen kytkeytyi ajatus Länsisaksan roolista. Moskovaa huolestutti sen lisääntyvä aseistautuminen ja lisääntynyt läsnäolo Itämerellä. Sen taustalla nähtiin peräti pyrkimys kaapata Itämeren tulo–ja menoreitit Naton hallintaan.46

Pohjoismaiset valtiovierailujen käynnistyessä uudelleen elokuussa 1957, ja presidenttimme vieraillessa Islannissa havaittiin, että Kekkonen oli toivottu vieras. Valtiovierailun kunniaksi oli valmistunut islanninkielinen Kalevala, jonka oli kääntänyt islantilainen Karl Isfeld47. Kolmen päivän kuluttua, kun valtiovierailun virallinen puoli ohi, presidentit riisuivat frakkinsa ja muuttuivat kalamiehiksi. Pian olivat kalastajaherrat täydessä touhussa Pohjois- Islannin kalaisilla lohijoilla, silmät loistaen kuin koulupojilla kesälomalla. Siima lensi komeassa kaaressa Islannin presidentin seisoessa paljain päin keskellä jokea hopeisten hiuksien hulmutessa ja hänestä vähän matkan päässä heilui Kekkosen vapa tarmokkaasti, kerrottiin Kekkosen Islantiin suuntautuneesta valtiovierailuista kertovassa kirjassa.48

2.2. Suomen Sosiaalidemokraatti kertoo laveasti Kekkosen matkasta

Lehdet kirjoittivat Islannin vierailusta monisivuisesti. Siihen eivät vaikuttaneet Islannin pienuus tai syrjäisyys. Suomen Sosiaalidemokraatti kirjoitti muun muassa seuraavaa: Pohjoismaiden välisessä yhteistyössä muodostavat oman tärkeän osansa myös aika–ajoin tapahtuvat valtioiden päämiesten vierailut toistensa luona. Kolme vuotta sitten Islannin presidentti ja rouva Asgeirsson vierailivat Suomessa ja eilen matkustivat tasavaltamme presidentti ja rouva Kekkonen vastavierailulle Islantiin. Pitkistä välimatkoista johtuen kanssakäyminen Islannin ja muiden pohjoismaiden välillä jäi aikaisempina vuosina verraten vähäiseksi. Ja pohjoismaiden välisessä yhteistyöstä puhuttaessa saatettiin uskoa jopa kokonaan unohtaa viidennen pohjoismaan kaukana sijaitsevan Islannin olemassaolo. Kysymyksessä on kuitenkin Pohjolan vanha kulttuurimaa ja kansa, joka saarellaan vuosisadasta toiseen on urhoollisesti taistellut olemassaolonsa puolesta niin vieraita sortajia kuin karua luontoakin vastaan, säilyttänyt oman kulttuurinsa ja vaalinut valtiollisen itsenäisyyden suurta ajatusta, mikä käytännössä toteutui lopullisesti vasta kolmetoista vuotta sitten. Kirjoituksessa verrattiin Islannin ja Suomen karua luontoa, kuinka Suomenkin rauhaa rakastava kansa on hankkinut työllä ja vaivalla jokapäiväisen leipänsä karusta maasta, välillä joutuen taistelemaan vapaudestaan päälle ryntäävien vihollisten kanssa. 49

Juhlapuheissaan presidentti Asgeirsson kertoi, että Suomella ja Islannilla meillä molemmilla on säilytettävänämme oma kansallisuutemme, jonka on saatava kasvaa vapaana omassa maassa ja omassa ilmastossa. Pienten kansojen pelastus on ja tulee olemaan kansan yksimielisyys vaikeissa tilanteissa, korosti hän. Jos ne ovat valmiit uhraamaan elämänsä niiden arvojen puolesta, jotka antavat elämälle oikeutuksen, mutta eivät koskaan osoita muita kansoja kohtaan aggressiivisuutta, voivat jatkuvasti säilyttää kunniansa ja oikeutensa.50

Suomen Sosiaalidemokraatin jatkoi: Juuri viimeksi kuluneet Islannin itsenäisyyden vuodet ovatkin tuoneet Islannin lähemmäksi muuta Pohjolaa ja samalla vilkastuttaneet myös islantilaisten ja meidän suomalaisten keskinäistä kanssakäymistä. Meikäläisten Islannin kävijöiden määrä alkaa nykyisellään olla jo varsin suuri, ja suhteellisesti ottaen voidaan sanoa samoin myös maassamme vierailleista islantilaisista. Tällä kerralla on kysymys tasavallan presidentin vierailusta Islantiin. Olemme iloisia tämän vierailun johdosta ja seuraamme sitä hyvin toivotuksin.51

Lehti seurasi mielenkiinnolla presidentti Kekkosen pohjoismaisia valtiovierailuja jotka jatkuivat parin viikon päästä Tanskan matkalla. Pääkirjoituksessaan Tanskan vierailusta se kirjoitti seuraavaa: Tasavaltamme presidentin tänään alkava Tanskan vierailu on eräänä merkittävänä osana pohjoismaiden päämiesten vierailuista toistensa luo–merkitsee vierailun tasolla niiden erittäin ystävällisten ja lämpimien suhteiden toteamista, jotka ovat vuosikymmenestä toiseen vallinneet maidemme välillä. Näiden suhteiden syvää vilpittömyyttä kuvastaa parhaiten se että ne ovat voineet säilyä järkkymättöminä suurpolitiikan ristiaallokon korkeimmillaankin lyödessä ja pienten valtioiden joutuessa tahtomattaan sen pyörteisiin, kunkin omalla tavallaan.52Ristiaallokkojen voidaan arvioida tuolloin kuvanneen silloisia Neuvostoliiton toiveita saada Tanska ja Norja irti NATO: sta. Neuvostoliitto näki lisäksi uhkanaan Länsisaksan militaristisen vahvistumisen ja lisääntyvän sotilaallisen läsnäolon Itämerellä.

Tanskan vierailupäivän ensimmäinen päivä oli presidentti Urho Kekkosen syntymäpäivä. Sen olivat tanskalaiset huomioineet ja syntymäpäivä tunnelma tavoitettiin heti, kun vieraat olivat saapuneet iloiseen Tanskaan. Presidentille järjestettiin syntymäpäivien juhlapäivällinen Amalienborgin linnassa, jossa he asuivat myös valtiovierailunsa ajan53.

Lehti kirjoitti taloudellisista ongelmista, että Tanskan taloudelliset pulmat muistuttavat monessa suhteessa omiamme, ja niiden ratkaisujen etsimisessä on paljon yhtäläisyyttä. Suomi oli myös tuolloin kiinnostunut eurooppalaista ja pohjoismaisista tulliliitoista. Suomen Sosiaalidemokraatti arvioi, että tanskalaiset ovat kuitenkin saaneet ongelmistaan paremman otteen ja pystyneet käymään niihin tarmolla käsiksi, samaan aikaan kun meillä on kiistelty pienten asiain ympärillä ja poljettu paikallaan54.

Tanskan ulkomaan kauppatase on voimakkaasti tuontivoittoinen. Onhan Tanska maailman ensimmäinen maa, mitä ulkomaan kaupan suuruuteen asukasta kohti tulee. Taloudellisen toimintayhteisön valitseminen on Tanskalle tällä hetkellä sen tähden ensisijainen kysymys. Sitä pidetään avoinna niin kuuden maan tullittomaan, Euroopan vapaamarkkina–alueeseen, kuin Pohjolan tulliliitonkin suuntaan. Näyttää kuitenkin siltä, että kaksi ensin mainittua tarjoavat Tanskalle reaalisemman edellytyksen kuin tuleminen mahdollisimman pohjoismaiseen talousyhteisöön, jossa maataloustuotteet ovat koko siitä käydyn keskustelun ajan olleet pahana pullonkaulana. Maataloustuotteethan ovat niitä jotka koko ajan on Tanskan pidettävä mielessä taloudellisia yhteistyölinjoja pohtiessaan. 55

Mihin Tanskan taloudellinen tie johtaakin, missään tapauksessa se ei saata merkitä pohjoismaisten siteiden höltymistä muilla aloilla arvellaan lehdessä. Pohjoismainen ajattelu elää voimakkaana Tanskassa. Tanskan Norden yhdistysten vireä toiminta ja vankat ystävyyskaupunkisuhteet ovat siitä parhaimpana todisteena. Me tiedämme omasta kokemuksesta, että pienen maan on ajateltava realistisesti kun taloudelliset ja ulkopoliittiset arvot ovat kysymyksessä. Mutta tämä ei suinkaan merkitse samaa kuin vanhojen kulttuurisiteiden höllentäminen Suomen ja Tanskan välillä. Suomen ja Tanskan suhteet ovat siinä suhteessa kouluesimerkiksi kelpaava.56

2.3. Uusi Suomi seuraa tarkkaan presidentin vierailuja

Uuden Suomen toimittaja kirjoitti runollisesti lentokoneen lähestyessä Satujen saarta: Sininen Atlanti alkoi muuttua vihreäksi. Lähestyttiin Islannin rannikkoa. Silloin tällöin kone sukelsi kevyeen utuun. Usvasta paljastui kuunmaisema ja niin oltiin Islannin yläpuolella. Kone laskeutui ja kaarsi pehmeästi ja samalla Islannin pääkaupunki Reykjavik ikään kuin kohosi maasta kodikkaana ja vihreäkattoisena. Tuntemattoman planeetan vaikutelma hälveni ja sen tilalle tuli iloisenvärikäs näkymä.

Suomen sinivalkoiset ja Islannin sinipunavalkoiset värit liehuivat koneen lipuessa arvokkaasti lentokenttärakennuksen edustalle. Punainen matto oli vedetty vastaanottajien luota koneelle, ja poliisikomennuskunnan ryhdikäs rivistö, joka edusti Islannin ainoita univormupukuisia – maallahan ei ole omaa armeijaa– olivat valmiina. Presidentti Kekkosta olivat vastassa Islannin presidentti Asgeirsson rouvansa Dora Thorhallsdottirin kanssa. Lämminhenkinen vastaanotto saattoi alkaa ja jatkua sydämellisenä vierailuna ystävällisessä Islannissa.57

Soittokunta puhalsi molempien maiden kansallishymnit. Isäntäväen tervehdyksenä ojennettiin rouva Kekkoselle ihastuttava orkideoista ja freesioista muodostettu kukkavihko. Matkan varrella lentokentältä Reykjavikiin hotelliin partiolais – a koululaisparvet heiluttivat Islannin ja Suomen pienoislippuja. Ja kun molempien maiden presidenttiparit tervehtivät Ministerihotellin parvekkeelta kansanjoukkoja, reykjavikilaiset hurrasivat heille täydestä sydämestään.58

Islannissa Kekkonen lausui puheissaan, että viidellä pohjoismaisella kansallamme on jokaisella oma erikoisluonteensa, niin lähellä kuin ne ovat toisiaan yhteiskuntajärjestykseltään, mielenlaadultaan ja elämänkatsomukseltaan, uskossaan ja tavoissaan. Tämä vaihteleva moninaisuus on erinomaisena etuna näille kansoille, arvokas edellytys yhteistoimintaan valtioiden rajojen yli. Kekkonen korosti, että me kaikki pyrimme yhtä voimakkaasti ikiajoiksi säilyttämään Pohjolan rauhan tyyssijana, jossa on otollista yhteisvoimin omistautua rauhanomaisiin tehtäviin tulevien sukupolvien hyväksi.59

Uusi Suomi kirjoitti edelleen Kekkosen Islannin matkasta, että hänen tänään alkava matka on Kekkosen toinen valtiovierailu mainiten myös, että hän on ensimmäinen presidenttimme, joka on käynyt valtiovierailulla Islannissa. Islannin presidentti ja hänen puolisonsa vierailivat Suomessa muutamia vuosia sitten. Heidän vierailunsa jätti suomalaisille erittäin miellyttäviä muistoja ja hän toi kotimaansa meitä entistä lähemmäksi. Sitä voi pitää selviönä, että tuollaiset vierailut lujittavat maittemme väliä siteitä entisestään erityisesti meidän presidenttimme matkustaessaan Islantiin viralliselle valtiovierailulle. Lehti lisäsi, että syyskuun alussa on vuorossa vierailu Tanskaan, mistä ohjelma on jo yksityiskohtia myöten valmiina. Tiettävästi myös matka Norjaan on pian odotettavissa, kirjoitti sanomalehti Uusi Suomi. Eräistä käytännön syistä Norja oli jäänyt viimeiseksi vaikka siellä oli iältään vanhin valtionpäämies. Siinä pohjoismaisessa yhteistyössä, joka on viime vuosina kaikkialla elämän aloilla voimakkaasti tehostunut, on tällaisilla valtiovierailuilla luonnollisesti oma tärkeä merkitys, kirjoitti Uusi Suomi. Pohjoismaisista matkoista jatkoi sama lehti, että sittenhän olisikin kierretty rengas umpeen60. Syksyllä vuonna 1957 Norjan vierailusuunnitelmat muuttuivat iäkkään kuningas Haakonin yllättävän kuoleman takia.

Asgeirsson oli sanonut puheissaan presidentti Kekkoselle muun muassa seuraavaa: Suomen kirjallisuus, maalaustaide, kuvanveisto ja arkkitehtuuri ovat herättäneet koko maailman huomion. He ovat luoneet taidetta, jossa tunnemme humisevat metsät , kimaltelevat järvet ja pauhaavat kosket. Tämä taide joka on koko kansan omaisuutta, antaa pienille kansoille olemassaolon oikeutuksen. Niiden taistelu olisi toivotonta, ellei niiden kulttuuri ja kyvykkyys olisi saanut tunnustusta. Laatu tulee tässä määrän edelle, jatkoi Asgeirsson. Hän jatkoi, että presidentti ja rouva Kekkonen voivat tuntevat iloa siitä ihailusta ja voimakkaasta myötätunnosta, jota tunnemme Teitä ja teidän kansanne kohtaan, kun olemme tänä iltana kokoontuneet tänne osoittamaan Suomelle ja sen presidentille kunnioitustamme.61

Pari viikkoa Islannin vierailun jälkeen jatkuneesta Tanskan matkasta Uusi Suomi uutisoi: Tänään alkaa tasavallan presidentin kolmas pohjoismainen valtiovierailu. Ruotsin ja Islannin jälkeen ottavat Tanskan kuningas ja kuningatar sekä heidän mukanaan koko kansa vastaan Suomen valtion päämiehen puolisoineen. Tällaisten vierailuiden yhteydessä korostetaan pidetyissä puheissa ja kirjoituksissa asianomaisten maiden ystävyyttä, hyviä suhteita, keskinäistä vuorovaikutusta. Puhuttaessa Tanskan ja Suomen–niin kuin yleensäkin Pohjoismaiden keskinäisestä kanssakäymisestä tällaiset puheet ja kirjoitukset eivät ole suinkaan pelkkää asiaankuuluvaa kohteliaisuutta, vaan niiden pohjana ovat vankat tosiasiat.62

Tanskan vierailun yhteydessä presidentti seurueineen kävi tanskalaisten vastarintaliikkeen miesten pyhällä paikalla Mindelundissa. Sinne on haudattu toisen maailmansodan aikaiset tanskalaiset vastarintaliikkeen uhrit. Se sijaitsee kauniilla yksinäisellä paikalla lähellä paikkaa jossa saksalaiset toimeenpanivat vastarintamiesten teloitukset. Ensimmäisen vierailupäivän iltana tasavallan presidentti suoritti kunnianosoituksen näiden maansa puolesta henkensä antaneiden sankarien haudalla ja laski muistomerkille seppeleen. Siellä he tapasivat joukon Suomen talvisodassa taistelleita tanskalaisia vapaaehtoisia.63

Uudessa Suomessa kirjoitettiin, että Tanska ja Suomi eivät ole rajanaapureita, mutta silti niillä on paljon yhteistä. Ne ovat kumpikin Pohjolan rajamaita, toinen etelään toinen itään. Niiden kesken on kehittynyt vilkas kauppavaihto: meidän kannaltamme on erityisen mielenkiintoista se, että Tanska on Pohjoismaista meidän suurin ostajamme. Vanhat perinteet on myös maittemme välisellä kulttuurivuorovaikutuksella. Tässä yhteydessä viitataan tavallisesti kansanopistoihin, joilla on esikuvansa juuri Tanskassa. Viime vuosien yhä tehostunut yhteistoiminta tieteen, taiteen ja muun kulttuurin aloilla on vain luonnollista jatkoa tälle toiminnalle.64

Uusi Suomi kirjoitti Suomen Sosiaalidemokraatin tavoin Tanskan talousasioista mainiten, että siellä taistellaan samanlaisissa taloudellisissa vaikeuksissa kuin meillä. Olosuhteet ovat luonnollisesti erilaiset, samaten kriisin syyt ja yksityisten pulmien laatu, mutta kokonaisongelma on sama: taloudellinen kiristyminen, rahan arvon epävarmuus, puolueiden keskinäiset ristiriidat. Suomalaiselle yleisölle Tanska kaikesta huolimatta on edelleenkin vieraanvarainen, hilpeän ystävällinen maa, johon taloudelliset huolet eivät ainakaan vielä ole painaneet ulkoista leimaa, joka säilyttää kasvoillaan sen ”suuren hymyn”, jota se aina maailmalle näyttää.65

2.4. Helsingin Sanomilla on paljon kirjoitettavaa valtiomiesvierailusta

Helsingin Sanomatkaan eivät olleet takertuneet kiinni Islannin pienuuteen, syrjäiseen sijaintiin kirjoituksiensa runsaudella. Sillä oli pitkähkön pääkirjoituksensa, jossa mainittiin Islanti tunnettavan Suomessa etupäässä kuumien lähteiden maana, missä presidenttimmekin kävi sata–asteisen saunan löylyssä. Islannin kulttuurin tiedetään ulottuvan hyvin kauas menneisyyteen ja väitetään, että islannin kieli on Euroopan vanhin elävä kirjakieli. Näin ollen ei voi olla ihme, että pohjoismaiden sivistyksen vanhimmat aarteet ovat syntyneet juuri satujen saarella ja ovat myös säilyneet siellä läpi vuosisatojen. Islannin valtiolliset perinteet ovat ikivanhoja, kansanedustuslaitos on myös vanha,onhan kulunut yli tuhat vuotta sen perustamisesta66.

Viime vuosina Reykjavik on tullut tutuksi eurooppalaisille ja se on toiminut yhä useammin erilaisten pohjoismaisten kokouksien isäntäkaupunkina ja saanut entistä enemmän vieraita myös Suomesta. Lehti toi esille artikkelissaan, että Islannin nousu matkailumaaksi oli huomattu. Islannin kävijät ovat siitä erittäin miellyttävän vaikutelman. Saaren luonto on tehnyt heihin vaikutuksen. Islannin ihmiset ovat olleet sydämellisiä ja ystävällisiä vieraita kohtaan.

Helsingin Sanomilla oli toimittaja Heini Reykjavikissa, joka kertoi päivittäin Kekkosen vierailusta Islantiin, missä iloinen tunnelma ja loistosää tervehtivät presidenttiä sekä rouva Kekkosta ja toivottivat heidät tervetulleeksi. Vierailu oli alkanut suurin juhlallisuuksin, juhlapäivällisin ja – vastaanotoin. Lentokentällä oli vastassa soittokunta, jonka soittajat olivat marssineet niin ryhdikkäästi, että eräs suomalaista oli todennut ”noillahan on ryhti kuin Mannerheimilla”.67

Presidenttivierailusta Islantiin kirjoitettiin, että presidentti Asgeirsson on paras mahdollinen Islannin Public Relations – mies. Hän oli alun perin teologi, toiminut sen jälkeen opettajana ja Islannin Kalastuspankin johtajana. Vuonna 1923 hänestä tuli alltingetinjäsen, ollen finanssiministerinä ja pääministerinä, kunnes hänet ensimmäisen kerran valittiin presidentiksi vuonna 1952 ja viime vuonna uudelleen.68

Presidentti Kekkosen pohjoismaiset vierailut syksyllä 1957 jatkuivat Islannin jälkeen Tanskan vierailulla. Helsingin Sanomat kirjoittivat, että Islannin muistot eivät olleet vielä ehtineet haalistua, kun tasavallan presidentti ja rouva Kekkonen jo aloittavat valtiovierailua Tanskaan. Edelleen mainittiin, että Tanskan ja Suomen väliset suhteet ovat olleet aina hyvät ja läheiset. Henkisen ja aineellisen kulttuurin alalla on vuorovaikutus ollut vilkasta, ja suomalaiset ovat saaneet paljon vaikutteita juuri pohjoismaisen perheen eteläisimmältä jäseneltä. Tanskalainen Rasmus Rask herätti toistasataa vuotta sitten uudelleen henkiin suomalaisen kielitutkimuksen. Maamme kansanopistot ovat perustettu sille periaatteelle jotka kansanopiston isä Gruntwig aikoinaan hahmotteli. Väitetään, että juuri Tanskasta suomalaiset ovat oppineet meijeritalouden ja sokerijuurikkaan viljelyn.69

Helsingin Sanomat muistuttivat kirjoituksessaan, että Tanskalla on sen historiassa ollut sen loistokautensa, mutta se on joutunut kokemaan myös koviakin kohtaloita. Toisessa maailmansodassa sen pieni mutta urhoollinen kansa koki saksalaisten miehittämänä ankaraa sortoa. Tanskalaiset eivät kuitenkaan lannistuneet vaan loivat vastarintaliikkeen, joka taisteli urhoollisesti ja tappioita kaihtamatta sodan päättymiseen saakka70.

Suomen taistelua talvi–ja jatkosodassa seurattiin herpaantumattomalla mielenkiinnolla ja tehtiin kaikki voitava pienen veljeskansan auttamiseksi. Niinpä nuoria tanskalaisia miehiä kiirehti vapaaehtoisina rintamillemme, lukuisat suomalaiset lapset pääsivät sotaa pakoon Tanskaan. Sodanaikainen tuonti Tanskasta oli meille elintärkeä. Voidaankin sanoa, että Tanska omista vaikeuksistaan huolimatta todella eli mukanaan Suomen kärsimykset. Sodan jälkeen on vuorovaikutus Tanskan kanssa entisestään vilkastunut. Varsinkin suomalaiset matkailijat ovat yhä mies–ja naislukuisammin suunnannut matkansa Tanskaan ja sen kauniiseen pääkaupunkiin Kööpenhaminaan. Kun tasavallan presidentti ja rouva Kekkonen nyt saapuvat Tanskan kamaralle, merkitsee se niiden ystävyyssiteiden lujittamista, jotka maittemme välillä jo kauan ovat vallinneet.71

Valtiovierailullaan Tanskaan Kekkonen sai kokea tanskalaista ystävällisyyttä, jolla korostettiin pohjoismaista veljeyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja pitkää yhteistä skandinaavista historiaa. Tanskan vierailun yhteydessä presidentti Kekkonen oli kiinnostunut pohjoismaisesta teollisuudesta. Siellä hän tutustui Tanskan kuninkaan kanssa Burmeister & Wainin suureen moottoritehtaaseen. Laitoksen johtaja tohtori C.A. Möller, esitti tervehdyspuheessaan muun muassa, että tehdas on nykyisin eniten diesel–koneita valmistava tehdas maailmassa. Tehdas on myös Tanskan suurin teollisuuslaitos. Tehdaslaitoksessa työskentelee lähes 10000 työntekijää. Tehtaan liikevaihto oli kokonaista tuhat miljoonaa kruunua vuodessa, ja joka viikko maksetaan työpalkkoina noin kaksi miljoonaa kruunua.72Tanskaan suuntautuneen syyskuisen valtiovierailun jälkeen Suomen tasavallan presidentin viralliset valtiovierailut Pohjoismaihin olivat vuosilta 1956–1957 suoritettu päätökseensä.

Loppulause

Kekkosen vierailu Tanskaan välittäjän roolissa antoi sen kuvan, että Suomi oli riippuvainen naapurimaittensa suhteista. Välittäjien roolit ovat kylläkin olleet osana ulkopolitiikan hoitoa kautta maailmanhistorian, se ei ole ollut poikkeus Suomenkaan osalta. Kekkosen osuutta välittäjän roolissa ei mainita sanomalehtikirjoituksissa, siitä puhutaan Juhani Suomen vuonna 1992 julkaistussa kekkos-kirjassa ”Kriisien aika”.

Tarkasteltavana olleet sanomalehdet kertoivat ainoastaan ylistävin kirjoituksin pohjoismaisesta kansojen veljeydestä sekä pitkästä yhteisestä historiasta että yhteisestä kulttuuriperinteestä. Ehkäpä lehtien tyyliin ei ole tuolloin kuulunutkaan selväsanaisesti pohtia, kirjoitella tai kytkeä Neuvostoliiton johtajien matkoja Suomeen Kekkosen Ruotsin, Islannin ja Tanskan matkoihin. Neuvostoliittolaisissa sanomalehdissä oli noina aikoina herkästi arvosteluja, jos Suomen lehdistö poikkesi liikaa totutusta linjastaan ja esittivät liian rohkeita kannanottoja ulkopoliittisista linjauksista..

Lähdeaineistoni sanomalehdissä on kerrottu uutisenomaisesti sekä neuvostojohtajien että Kekkosen Pohjoismaiden vierailuista omina kirjoituksinaan omissa yhteyksissään, kirjoituksia haluamatta yhdistää toisiinsa ja tehdäkseen niillä politiikkaa. Artikkeleita lehdissä on ollut erilaisista talous–ja kulttuuripoliittista tapahtumista noilta ajoilta jolloin Pohjoismaiden neuvosto alkoi toimia aktiivisesti. Ne kirjoitettiin myös omina kirjoituksinaan niitä erityisesti yhdistämättä presidenttivierailuihin. Vierailuista on kerrottu valtiovierailuina, joissa on korostettu ystävyyttä ja yhteisiä perinteitä. Sanomalehtien lukijat ovat saaneet tehdä itse omat johtopäätöksensä, mitä rivien välissä lukee, heille ei ole kaikkea kerrottu. Onhan ollut olemassa valtiosalaisuuksiakin.

Lehtien kanta on ollut tuolloin, että ne eivät ole kommentoineet vierailuiden kansainvälispoliittista tarkoitusta muuten kuin, että ne ovat eräs tapa hoitaa ulkopolitiikkaa. Sanomalehdet ovat muuttuneet kirjoitustyyleiltään noista tarkasteltavana olleista ajoista. Tänään kommentit ovat selvästi tärkeämpi osa lehden sisältöä.

Noiden kolmen tarkasteltavana olleen lehden yhteisiä piirteitä oli, että kaikilla oli runsaasti kirjoitettavaa valtiovierailuista. Kuvamateriaalia oli esillä sitä säästämättä. Suurimmalla sanomalehdellä oli runsaimmin kuvia esillä lehden useilla sivuilla.

Kaikille lehdille vierailut olivat selvästi kulttuuriin painottuneita, joissa korostettiin yhteisiä perinteitä ja vanhoja kulttuurisuhteita. Ruotsin vierailun yhteydessä ei ollut havaittavissa tarkasteltavana olleissa artikkeleissa paneutumista talousasioihin, hiukan ulkopolitiikkaan ja Suomen lisääntyneeseen liikkumavaraan kannanottoja kylläkin esiintyi. Islannin matkasta oli ainoastaan maininta sen tulosta merkittävämmäksi konferenssien pitopaikaksi Euroopassa ja noususta matkailumaaksi. Tanskan vierailun yhteydessä Suomen Sosiaalidemokraatti ja Uusi Suomi olivat kiinnostuneita silloin puhuttaneista Euroopan tullittomien maiden liitosta ja Pohjolan tulliliitosta ja mainitsivat niistä artikkeleissaan valtiovierailu kirjoituksissaan. Helsingin Sanomat pitäytyivät kiinni valtiovierailuissa eivätkä halunneet kytkeä talousasioita valtiovierailuihin. Noiden tarkasteltavana olleiden sanomalehtien vuosien 1956–1957 lehtikirjoitteluissa uutisoitiin toisissa yhteyksissä ja omissa artikkeleissaan paljonkin talousasioista, mutta ne eivät kuulu tämän tutkimuksen piiriin. Helsingin Sanomat kirjoitti 2.10.1956, että Kekkonen on huomattu puoluepoliitikkona ja hänen näkyvät poliittiset työt ovat painottuneet idän suhteisiin. Silloin tehtyä Ruotsin vierailun luonnetta on haluttu korostaa Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa lähentymisenä länteen ja läheisimpään veljesmaahan Ruotsiin. Vierailu oli, ehkäpä edellisen perusteella saanut kuninkaallisen luonteen, joka näkyi poikkeuksellisen loisteliaana vastaanottona. Vieraita kävi vastaanottamassa Suomen ja Ruotsin rajalla sadan ruotsalaisen suihkuhävittäjän eli reaktiokoneen muodostelma. Myös sitä voi pitää eräänlaisena poliittisena eleenä. Reaktiokoneitten vastaantulosta muusta loisteliaisuudesta suomalaiset sanomalehdet kertoivat, mutta eivät pohtineet kirjoituksissaan niiden ulkopoliittisia tarkoituksia.

Tutkimuksen aikana kirjallisesta lähdemateriaalista on tullut esille, että Neuvostoliitolla oli oma kauhunsa, se oli Natopelko. Mahdollisen suursodan aikana sillä olisi ollut Mustan meren rintama, Balkanin rintama, Keski – Euroopan rintama, Baltian rintama ja Skandinavian rintama. Neuvostoliitto olisi halunnut Pohjolan puolustusliiton, se olisi ollut sille edullisempi, ja koska se luotti pohjoismaiseen puolueettomuuteen. Neuvostoliitto oli laskenut, että sillä ei olisi riittänyt voimavaroja enää Pohjolan rintamaan mahdollisessa suursodassa. Valtiomiesvierailuista kertovissa sanomalehtien kirjoituksissa noista sotilaspoliittisista päätelmistä ei ole kerrottu sanomalehtien lukijoille.

LÄHDELUETTELO

I Painetut lähteet

Sanoma ja aikakausilehdet

Helsingin Sanomat 2.10.1956 – 5.10.1956 ja 13.8.1957–6.9.1957.

Suomen Sosiaalidemokraatti 2.10.1956 – 4.10.1956 ja 14.8.1957–3.9.1957.

Uusi Suomi 3.10.1956–5.10.1956 ja 13.8.1957–4.9.1957.

II Lähdeteokset

Ehrnrooth 1999 Georg C Ehrnrooth, Krokotiilien keskellä. Gummerus, Jyväskylä 1999.

Levo 1962 Urpo Levo, Ruotsin matka, Kekkonen Idässä ja lännessä. Toimittanut Eino S. Repo, Gummerus, Jyväskylä 1962.

Norrmen 1962 Margareta Norrmen, Islannin matka, Kekkonen idässä ja lännessä. Toim. Eino s. Repo. Gummerus, Jyväskylä 1962.

III Tutkimuskirjallisuus

Brodin1975 Katarina Brodin, Matka Islantiin.

Toimittanut Keijo Korhonen, Otava Keuruu 1975.

Haataja 1988 Lauri Haataja, Jälleenrakentava Suomi. Suomen historian pikkujättiläinen. Toim. Seppo Zetterberg WSOY Porvoo 1988.

Kähkölä 2000 Paavo Kähkölä, Kansanmies ja ruhtinas. Gummerus, Jyväskylä 2000.

Suomi 1990 Juhani Suomi, Urho Kekkonen, Kuningastie 1950- 56. Otava, Keuruu 1990.

Suomi 1992 Juhani Suomi, Urho Kekkonen. Kriisien aika 1956-62. Otava, Keuruu 1992.

Suomi 1993 Juhani Suomi, Kekkosen tie presidentiksi. YYA – Suomi, toimittanut Ilkka Herlin, WSOY Juva 1993.

Vilkuna 1960 Kustaa Vilkuna, Urho Kekkonen, Puolueettomuuden rakentaja. Suomen tasavallan presidentit. Toimittanut Matti Kuusi. WSOY, Porvoo 1960.

IV Hakuteokset

Mitä-Missä-Milloin 1957 Mitä – Missä – Milloin. Otava, Helsinki 1957.

Suomen lehdistön historia1988 Suomen lehdistön historia 3. Päätoimittaja Päiviö Tommila. Gummerus, OY Jyväskylä 1988.

1 Suomen lehdistön historia 3, 1988, 154–156.

2 Suomen lehdistön historia 3, 1988, 171–174.

3 Suomen lehdistön historia 3, 1988 223–226.

4 Suomi 1992, 50.

5 Suomi 1992, 82.

6 Kähkölä 2000, 9.

7 Brodin 1975, 14.

8 Haataja 1988, 753.

9 Suomi 1993, 69.

10 Suomi 1990, 497.

11 Ehrnrooth 1999, 89.

12 Haataja 1988, 847.

13 Suomi 1990, 536.

14 Suomi 1990, 160.

15 Suomi 1992, 61.

16 Suomi 1990, 161.

17 Suomi 1992, 90.

18 Haataja 1988, 822.

19 Suomi 1992, 61.

20 Suomi 1992, 49.

21Suomi 1992, 49.

22 Levo 1962, 29.

23 Mitä- Missä – Milloin 1957, 114.

24”Presidenttimme Ruotsin vierailu” (pk.) Suomen Sosiaalidemokraatti 2.10.1956.

25Ibidem.

26 Suomi 1992, 50.

27”Presidenttimme ruotsin vierailu” (pk.) Suomen Sosiaalidemokraatti 2.10.1956.

28 Vilkuna 1960, 214.

29 Suomen Sosiaalidemokraatti 4.10.56.

30 Uusi Suomi 3.10.1956.

31 Ibidem.

32 Uusi Suomi 3.10.1956.

33 “Vierailun jälkeen” (pk.) Uusi Suomi 5.10.1956.

34 Ibidem.

35 “Presidentti Ruotsiin” (pk.) Helsingin Sanomat 2.10.1956.

36 Helsingin Sanomat 4.10.1956.

37 ”Vierailun päätös” (pk.) Helsingin Sanomat 5.10.1956.

38 Suomi 1992, 73.

39Ibiden.

40 Suomi 1992, 75.

41 Suomi, 1992, 82.

42Ibidem.

43Ibidem.

44Suomi 1992, 85.

45Ibidem.

46Suomi, 1992, 86.

47 Mitä – Missä Milloin 1957, 116.

48Norrmen 1962, 46.

49 ”Valtiovierailu Islantiin” (pk.) Suomen Sosiaalidemokraatti 14.8.1957.

50 Suomen Sosiaalidemokraatti 15.8.1957.

51 ”Valtiovierailu Islantiin” (pk.) Suomen Sosiaalidemokraatti 14.8.1957.

52”Naapurimme Tanska” (pk.) Suomen Sosiaalidemokraatti 3.9.1957.

53Suomen Sosiaalidemokraatti 4.9.1957.

54 ”Naapurimme Tanska” (pk.) Suomen Sosiaalidemokraatti 3.9.57.

55 Ibidem.

56 ”Naapurimme Tanska”(pk.) Suomen Sosiaalidemokraatti 3.9.1957.

57 Uusi Suomi 14.8.1957.

58 Ibidem.

59 Ibidem.

60 “Valtiovierailu”(pk.) Uusi Suomi 13.8.1957.

61 Uusi Suomi 14.8.1957.

62 ”Matka Tanskaan” (pk.) Uusi Suomi 3.9.1957.

63 Uusi Suomi 4.9.57.

64 Matka Tanskaan” (pk.) Uusi Suomi 3.9.1957.

65 Ibidem.

66 ”Tasavallan presidentin vierailu” (pk.) Helsingin Sanomat 13.8.1957.

67 Helsingin Sanomat 14.8.1957.

68 Helsingin Sanomat 19.8.1957.

69 ”Tanskan vierailu”(pk.) Helsingin Sanomat 3.9.1957.

70 Ibidem.

71 Ibidem.

72 Helsingin Sanomat 6.9.1957.

Kuvassa// hyväkuntoinen presidentti Kekkonen

Presidentti Urho Kekkonen seurueineen tekee maihinnousun Sum

Kuvassa// rauhan mies vierailee  intiaanien mailla

ukk_kekkonen_TMc6_503_uu


Suomen historian tapahtumia

Posted on

FM Mauri Junttila

Suomi joutui mukaan 2. mailmansotaan. Taisteltiin talvisota (30.11.1939-13.4.1940) Neuvostoliittoa vastaan. Lyhyen välirauhan jälkeen seurasi jatkosota. Sitten oli vielä lokakuun alusta 1944 alkanut Lapinsota, jossa entiset aseveljet olivat vastakkain.

Kauan kestänyt toinen maailmansota päättyi monien entisten vihollisten aselepoihin, ystävyyden kädenlyönteihin ja rauhoihin. Toisen maailmansodan pahin riitapukari natsi-Saksa lakkasi olemasta. Suomikin pääsi aselepojen ja rauhain myötä irti viisi vuotta maatamme raastaneesta julmasta sotien kurimuksista. Suomen sodat sodittiin suurin kustannuksin ja suurin ihmismenetyksin. Suomi kylläkin jäi itsenäiseksi, mutta runneltuna. Suomi menetti paljon maapinta-alaansa sotien alueluovutusten takia.

Kansalaisten oli pitkien sotavuosien jälkeen opeteltava rauhanajan elämään. Sekä, sen mukana tulleeseeen uuteen yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Maailmansotaa seurasivat suuret yhteiskunnalliset murrokset ja muutokset myös Suomessa. Tuossa uudessa tilanteessa konkreettisimmiksi ja kiireellisimmiksi sekä näkyviksi asioiksi nousivat lukuisain evakoiden sekä entisten rintamamiesten, sotaveteraanien asuttaminen ja sijoittaminen yhteiskuntaan. Merkittävä ja kallis asia jatkosodan jälkeen oli sotakorvauksien maksamiset sodan voittajalle Neuvostoliitolle.

Sodissa hävittyjen, menetettyjen suurten maa-alueiden ihmiset olivat olleet etupäässä maataloudesta toimeentulonsa saaneita maanviljelijöitä. Heille pyrittiin järjestämään menetettyjen maatilojen tilalle uudet maatilat. Vuoden 1945 maanhankintalailla ja asuttamisen toimin luotiin noin 150 000 uutta viljely-, rintamamiestilaa ja – tonttia.

Sotien aikaista ja myöhempää monien uusien maatilojen perustamista asumattomiin metsiin, – erämaihin, on myöhemmin arvosteltu jälkiviisaasti kuin virheliikkeenä. Tuohon aikaan Euroopassa maatilojen lukumäärä oli jo laskussa yhteiskunnallisten rakennemuutoksien, kaupungistumisen sekä teollistumisen myötä. Monet ns. ”kylmät tilat” osoittautuvat aikaa myöten elinkelvottomiksi. Asutuspolitikan perusteluissa oli ehkä ollut korostunut liikaa toiminnan sosiaalinen puoli.

Suomessa saattoivat erilaiset vaihtoehdot olla vähissä niissä sodan jälkeisissä oloissa? Ajankohtaisia olivat siirtolaiskysymys, rintamamiehille, sotaindvalineille ja –leskille annettujen lupausten lunastaminen. Ne saattoivat niinä aikoina olla yhteiskuntarauhan turvaamiseksi sangen tärkeää toimintaa? Konkreettinen asia kokea oli myös kauan jatkunut kova elintarvikepula maasamme. Monet pika-asutustilalliset saivat revittyä maapaloiltaan elantonsa. Olihan se ollut suuri apu niinä elintarvikepulan aikoina.

Suomi tarvitsi kovasti puuta metsistään myyntiin ulkomaille. Sillä he saivat arvokasta ulkomaanvaluuttaa. Suomalaiset saivat ostaa vientipuullaan materiaalia, tavaraa esimerkiksi sotakorvausteollisuuden tarpeisiin. Monet, entisten asumattomien erämaitten, korpien kylmien tilojen isännät olivat nyt hevosineen kipeästi tarvittavaa metsätyövoimaa.

Tuon ajan asutuspolitiikka toi toteutettuna metsäteollisuuden tarvitsemia puiden kaato- ja ajomiehiä syrjäseuduille, laajoille metsäisille sydänmaille. Metsätyöt olivat vielä 1960-luvulla pääosin ihmis-ja hevostyövoimalla tehtyjä töitä.

Voimakas asunto-/viljelytilojen perustaminen elävöitti maaseutua. Toiminnan myötä kohosi jopa uusia pieniä kyliä asumattomiin korpiin. Ne tarvitsivat maanteitä, viemäröintejä, kansakouluja ja kyläkauppoja. Maataloustuoitteiden ylituotanto tuli ongelmaksi ja rasitteeksi aikanaan, vasta 1960-luvulla. Syrjäkylien uusien talojen isännät hankkivat traktoreita tehoviljelykseen. Samalla paljon peltojen tuotteita kuluttaneet hevoset vähenivät. Se myös toi osaltaan maataloustuotteiden ylituotantoa.

Noissa sodanjälkeisissä maaseudun eteenpäin menon tunnelmissa tapahtui paljon ja monenmoista näkyvää, uutta. Esimerkiksi 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa maaseudulle perustettiin noin 1000 uutta myymälää vuodessa.

J.K. Paasikiven presidenttikausi 1946-56 oli ollut taloudellisen toipumisen aikaa Suomessa. Sotakorvaukset Suomi maksoi NL:lle syyskuuhun 1952 mennessä. Ne koostuivat etupäässä NL:n omassa jälleenrakennuksessa tarvitsemista laivoista, koneista ja laitteista.

Yleensä talouden nähtiin lähtevän toipumaan nopeasti kaikilla tuotannon alueilla. Teollisuuden tuotanto ylitti jo vuonna 1946 sotaa edeltäneen tason. Sotakorvauksien myötä kehittyntyt raskasmetalliteollisuus pärjäsi uudistuneesta suomalaisesta teollisuudesta parhaiten. Maataloudessa saavutettiin vuonna 1950 sotaa edeltänyt taso.

Puoluepolitiikka alkoi elpyä Suomessa erityisen nopeaan jopa ensimmäisenä sotaan osallistuneista maista. Eduskuntavaalit olivat olleet jo 17.-18.3.1945, kun liittoutuneet ja Neuvostoliitto vasta lähestyivät luhistuvan natsi-Saksan ydinalueita. Suomalaisilla asevelvollisilla Suomen Lapissa oli niinä aikoina vielä ollut muutama saksalainen sotilas karkoitettavana. Vimeinen saksalainen sotilas poistui Suomesta, Kilpisjärveltä kohden Jäämerta 27.4.1945.

Vaalit toivat mukanaan kommunistit suomalaiseen puoluepolitiikkaan.Heidän toimintansa oli ollut kiellettyä ennen sotaa ja sodan aikana.Kommunistit käyttivät järjestönään Suomen kansan demokraattista liittoa eli SKDL:ää. Heille vaalit olivat menestys. He saivat noin neljänneksen eduskunta paikoista. Kolme suurinta puoluetta muodostivat hallituksen J.K. Paasikiven johdolla. Paasikiven hallitus nimitettiin 17.4.1945. Hallitus alkoi toteuttaa NL:n asettamien rauhanehtojen toteuttamista ja muutenkin saattaa maa jaloilleen pitkän sotien periodin jälkeen.

Niille ajoille pohjautuu myös uusi ulkopolitiikka – uudessa maailmanjärjestyksessä. Politiikka sai nimekseen Paasikiven – linja. Sillä oli ollut 172 kansanedustajan tuki takanaan. Hän onnistui tavoitteessaan luoda uusi ulkopolitiikka päästen samalla luottamuksellisiin suhteisiin ja yhteistoimintaan valvontakomission kanssa.

II maailmansodan jälkeen suomalaista yhteiskuntarauhaa häirinneitä asioita olivat olleet asekätkentäjutut sekä sotasyyllisyysoikeudenkäynnit. Lakot saattoivat muodostua väkivaltaisiksi, kuten oli ollut uittotyömiesten lakkoilut Kemissä. Uskottavasti ankara elintarvikepula jonottamisineen ärsytti osaltaan myös ihmisiä sodan jälkeen.

SKDL:n voimakas nousu ja agressiivinen, uhmakas esiintyminen toi monenlaisia uhkakuvia, pelättiin jopa kommunistien vallankaappausta. SKDL:llä oli ollut neuvostoliittolaisten tuki takanaaan. Se nähtävästi nosti heille voimakasta uhmaa.

Sodan voittajat puuttuivat Suomen sisäisiin asioihin. He esimerkiksi määräsivät lakkautettaviksi järjestöt, joilla oli ollut fasistisia tunnusmerkkejä kuten asepuku ja aseet. Suojeluskunnat tulivat siten lakkautettavien listalle. Lakkauttamiseen vaikutti ehkä myös, että kotiutettavia sotilaita voitiin siirtää suojeluskuntiin alajärjestöiksi. Ne olisivat siten voineet, millä hetkellä hyvänsä olla valmiina tarttumaan aseisiin. Samoin lakkautettiin lottajärjestöt, Suomen aseveljien liitto, IKL isänmaallinen kansanliike ja AKS akateeminen Karjala seura, kun ne eivät sijoittuneet liittouneitten ajattelemain, mieltämäin rauhanehtojen kuvaan.

Sotien kaudella kansa oli joutunut elämään ”kortilla”. Elintarvikkeiden niukkuus pakotti säännöstelyyn. Vuonna 1948 lähes puolet elintarvikkeista oli vapautettu säännöstelystä. Maaliskuussa 1954 loppui viimeistenkin kuten kahvin, sokerin, riisin ja marganriinin säännöstely.

Helsingin olympialaiset 19.7-3.8.1952 toivat mukanaan 71 kansakuntaa ja noin 6000 urheilijaa. Mukanaan he toivat myös erilaisten säilykkeiden paljouden, Coca-Colan, purukumin ja Aku Ankan.

Ihmisten pukeutumisessa alkoi olla paljon lisää läntisiä piirteitä nylonin ja terylenin avulla. Asepukumainen pukeutuminen, mikä oli varhaisemmin ollut tyypillistä länsimaisille fasisteille, alkoi siirtyä sosialistimaiden tunnusmerkeiksi. Selvimmät esimerkit siitä löytyivät kommunistien Kiinasta, jonkin verran Neuvostoliitosta ja muutamista Afrikan uusista sosialistimaista.

Maailmalla alkoi niin sanottu kylmän sodan kausi natsi-Saksan miehittämisen ja jakamisen myötä. Maailmakin alkoi jakaantua yhä selvemmin kahteen leiriin Itään ja Länteen. Aikaperiodia sanottiin myös kaksinapaisen maailmanjärjestyksen ajaksi. Sen toinen napa oli Washingtonissa ja toinen Moskovassa. Sittemmin 1950-luvun alussa erimielisyydet riistäytyivät sodaksi Korean niemimaalla, vihan juuret kumpusivat merkittävästi erilaisista maailmankatsomuksista.

Suomi oli tavallaan kahden erilaisen maailman välissä – idän ja lännen. Niillä olivat jyrkät toisistaan eroavat näkemykset. Niitä ohjailtiin kahden suuren keskuksesta ”maailman navoista”.

Tuohon napojen väliin sijoittuvalla politiikalla arveli silloinen pääministeri U. K. Kekkonen Suomen voivan hyötyä. Hän otti puolueettomuuden Suomen ulkopolitiikan tavoitteeksi. Vuoden 1952 ”pyjamantaskupuheellaan” hän oli avannut länteen selittäen, että puolueettomuusliitto Skandinavian kanssa on kuin jatke YYA-sopimukselle, joka oli ollut Neuvostoliiton kanssa solmittu tärkeä sopimus.

Lähteitä:

Lauri Haataja, Jälleenrakentava Suomi, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg WSOY, Porvoo 1988.

Hentilä 2000 Seppo Hentilä, Itsenäisyydestä jatkosodan päättymiseen, Suomen poliittinen historia 1809–1999. Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi, WSOY, Juva 2000.

Jakobson 1999 Max Jakobson, Väkivallan vuodet, 20 vuosisadan tilinpäätös. Otava, Keuruu 1999.

Laine 1988 Antti Laine, Suomi sodassa, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg WSOY, Porvoo 1988.

Meinander 1999 Henrik Meinander, Tasavallan tiellä, Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. Helsinki 1999.

Nevakivi 2000 Jukka Nevakivi, Jatkosodasta nykypäivään vv. 1944–1999, Suomen poliittinen historia. Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi. WSOY, Juva 2000.

Salokangas 1988 Raimo Salokangas, Itsenäinen tasavalta, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg, WSOY, Porvoo 1988.