Suojeluskunta toimii

Posted on

FM Mauri Junttila

 

Suomen vuosien 1917-1944 suojeluskuntajärjestö oli jäsenistään muodostunut aseellinen vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Suojeluskuntia aloitettiin perustaa vuonna 1917. Niitä perustettiin edelleen vuonna 1918.

Suojeluskuntia perustetaan ja perustetaan uudelleen

Suomen vuoden 1918 sodan, sota jolla oli monta nimeä, jälkeisenä kesänä suojeluskuntain toiminta hiljentyi. Ne lakkasivat toimimasta. Suojeluskuntia alettiin perustaa uudelleen syksyllä 1918 uuden vuoden 1918 suojeluskunta-asetuksen suomin mahdollisuuksin. Suojeluskuntia perustettiin paljon entisten suojeluskuntien pohjille. Mutta, syksyllä 1918 ja siitä eteenpäin niitä perustettiin myös täysin uusina paikallissuojeluskuntina.

Tyrnävällä 19.1.1918 perustetun paikallissuojeluskunnan 1.n paikallispäällikkö oli ollut Suomen Wanhan Kaartin eläkeläisvääpeli nimeltään Kaikkonen. Paikallispäällikkönä Tyrnävällä syksyllä 1918 uudelleen perustetussa suojeluskunnassa oli toiminut Vöyrin sotakoulun käynyt Tyrnävän keskikyläläinen Arvi Matinolli. Hän oli ollut Tyrnävällä suojeluskunnan paikallispäällikkönä muutaman vuoden syksystä 1918 lähtien.

Temmeksen suojeluskunta oli perustettu helmikuussa 1918 Oulun valtauksen jälkeen Oulun suojeluskunnan kehoituksesta. Se alkoi järjestellä paikallisena voimatekijänä valkoisen Suomen alueita Oulun seuduilla. Temmeksen kirkonkylän Kirkko-Pekkalassa 18.2.1918 perustetun suojeluskunnan ensimmäinen paikallispäällikkö oli ollut temmesläinen maanviljelijä Eero Junttila. Hän oli ollut nuorena miehenä Suomen Wanhan Kaartin asevelvollisuuden käynyt varusmiesaliupseeriksi korotettu.

On esiintynyt tietoja myös siitä, että Temmeksen suojeluskunnan paikallispäällikkönä olisi toiminut Jaakko Haapala niminen, eräs Temmeksen isäntiä. Olisiko kyseinen asia tapahtunut vuoden 1917 puolella?

Toinen Temmeksen suojeluskunnan paikallispäällikkö oli ollut 18.9.1918 uudelleen perustetun suojeluskunnan – Temmekselle kirkkoherraksi valittu Hannes Mustakallio. Hän oli toiminut myös Temmeksen ja Tyrnävän suojelukuntien aluepäällikkönä. Hän oli toiminut niissä tehtävissä ennen paikkakunnalta muuttoaan.

Kun, silmäilee noita kahta Pohjois-Pohjanmaan alkuaikojen suojeluskuntaa niiden ensimmäisten paikallispäälliköiden kautta. Saa vaikutelman siitä, että Tyrnävän suojeluskunnan ensimmäiset paikallispäälliköt olisivat olleet sotilaallisilta taidoiltaan osaavia. Olihan esimerkisi vääpeli Kaikkonen ollut entisen Suomen Wanhan Kaartin ammattisotilas.

Suojeluskunnat olivat olleet tärkeä osa vapaussodan voittanutta valkoista armeijaa Suomen vuoden 1918 sodassa. Sodassa, jolla oli ollut monta nimeä. Valkoisia sanottiin yleisen tavan mukaan lahtareiksi. Suojeluskuntalaisetkin olivat siis olleet mukana valkoisen armeijan lahtariporukoissa – lahtareina.

Ehkä suomenkieliset suojeluskuntalaiset eivät kuitenkaan olleet pahimmasta päästä lahtareista? Eivät juuri kuuluneet esimerkiksi ruotsinkielisten kuolemanpartioihin. Muista lahtareista poiketen enemistö suojeluskuntalaisista halusi päästä sisällissodan jälkeen mahdollisimman pian suomalaista yhteiskuntaa rauhanomaisesti rakentavaan – yhteiskuntarauhaan.

Monet suojeluskuntalaiset pitivät tyhmänä, että sodan hävinneitä punikeita teloitettiin sankoin joukoin. Juuri itsenäistynyt Suomi, silloin monien mielestä tuleva tasavalta, olisi tarvinnut työmiehiä ja paljon osaavia, tekeviä käsiä. Nyt, sitä vastoin tarpeelliset työmiehet makasivat mätänevinä raatokasoina valtavissa joukkohaudoissa.

Suomen vuoden 1918 sodan jälkiselvittelyissä esiintyi mielipiteitä, että vain kuollut punikki on oikea. Ei punikeille kuulunut elämä. Ei! Kuulaa vain kalloon!

Valkoisten eli lahtarikaartien suomenruotsalaiset olivat olleet etnisen puhdistuksen miehiä. Vapaussodan aikana Länsi – Uudellamaalla oli kiertänyt ruotsia puhuvien kuolemanpartioita. He olivat yksinkertaisesti, isommin ihmettelemättä ja kyselemättä teloittaneet sankoin joukoin ihmisiä, joilla puhekielenä oli ollut suomi.

Rauhaan opettelu alkaa

Kun, suojeluskunnat alkoivat toimia uudelleen tulevan vuoden 1918 syksyllä kohta vapaussodan jälkeen, niin niillä oli ollut esimerkiksi yhteiskunnallista kasvatusta ja opetusta tulevaan uuteen itsenäiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Oli todella paljon opettelua omaan maahan, jonka valtiomuotokin oli vielä niinä itsenäisyyden alkuaikoina ollut sangen epäselvä. Osa oli ollut hankkimassa kuningasta Suomeen. Osa oli ollut jopa luovuttamassa nuorta itsenäistä Suomea alusmaaksi muille maille.

Suojeluskunnat alkoivat opettaa yhteiskuntatietoutta esimerkiksi siten, että Suomen vuoden 1918 sodassa punaisten puolella olleet soturit, olivatkin oikeasti olleet harhaanjohdettuja. Nuo soturit olivat oikeasti olleet laumastaan eksyneitä lampaita. Suojeluskuntain valitustoiminta halusi ohjata eksyneet lampaat takaisin kotiin.

Muutamia vuosia vapaussodan jälkeen suojeluskunnat alkoivat ottaa jäsenikseen myös Suomen vuoden 1918 sodan aikana laumastaan eksyneitä – ensin miedosti punaisia. Heitä alettiin ymmärtää vääränlaisen, väärin opetetun propagandan uhreina eli virheellisen propagandan tuotoksina. Laumastaan eksyneinä lampaina.

Suojeluskunnat aloittivat vapaussodan jälkeen tiukan propagandatyön. Siihen kuului esimerkiksi luoda tieten tahtoen ryssänvihaa. Ryssänpirut oikeasti olivatkin olleet kaiken pahan alku ja juuri. Juuri heidän propagandansa takia tuli Suomen sisällissodan aikana paljon väärälle puolelle eksyneitä. Ja, myös paljon turhia uhreja.

Ryssän vihan luomisessa nuoren Suomen tasavallan 1920-luvun suojeluskunnilla oli ampumaharjoituksissa ollut esimerkiksi ns ryssäampumatauluja. Ampumatauluun oli ollut piirrettynä/maalattuna karrikoidusti rumannäköinen, partanaamainen ryssä. Suojeluskuntalaisen omassa lehdessä nimeltään Suojeluskuntalaisen Lehti, oli ollut vitsikilpailuja siitä, että kuka keksii pilkkaavimpia ja halventavimpia nimiä tai pilapiirroksia ryssistä.

Eräitä Suojeluskuntalaisen Lehden vitsikilpailuissa pärjänneitä vitsejä ja sanontoja oli esimerkiksi ollut: ”Rykimällä pääsee yskästä ja tappamalla ryssästä”. Tai arvuutettiin, että mikä on metsän nopein eläin? ”Ryssä”. Viitattiin ryssäin arkuuteen. Pilapiirros oli laadittu siten, että ryssä muistutti arkaa jänöä.

Suojeluskunnat koostuivat jäsenistään. Jäsenten hankinnassa oli mukana myös propagandaa. Suojeluskunnan jäsenhankinta propagandassa voitiin mainita siten, että ”Liity suojeluskuntaan, turvaat rauhaa!”

Niinä Suomen itsenäisyyden alkuaikoina haluttiin painottaa sotilaalliseen valmiuteen. Suojeluskuntain tärkeäksi tehtäväksi tuli kasvattaa sotilaita Suomenmaan turvaksi. Kohta itsenäisyytemme alkuaikoina alkoi toimia myös nuoren itsenäisen Suomen armeija. Siihen ei otettu muutamina itsenäisyyden alkuvuosina asevelvollisiksi entisiä punaisia tai heihin kuuluviksi nähtyjä.

Kertausharjoitukset asevelvollisuutensa suorittaneille nuoren Suomen armeijan käyneille olivat myös olleet vähäisiä. Siksikin nähtiin tarvittavan suojeluskunnat kouluttamaan sotilaita Suomelle. Paljon aseellistivat ja kouluttivat suojeluskunnat sotilaita elinaikanaan eli maailmansotien välisenä aikana. Suomen käymiin viime sotiin suojeluskuntain toimittamat materiaali- ja asehankinnat olivat olleet tärkeitä.

Suojeluskunnan harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa

Vuosien 1917-1944 suojeluskunnat antoivat kotipaikkakuntiensa miehille kaiken harrastus-, urheilu- ja vapaa – ajantoimintaan liittyvän. Ei ollut juuri tarvetta etsiä muualta harrastuksia ja virikkeitä. Suojeluskunnat olivat perinjuurin urheiluhenkisiä. Suojeluskunnat rakensivat suuret määrät urheilukenttiä Suomeen. Ne olivat sittemmin ahkerassa käytössä. Niiden rakentamisissa oli ollut myös paljon puuhaa ja työtä. Niissä pidettiin kesäisin ahkerasti kenttälajien urheilukilpailuja.

Temmeksellä oli ollut paikallissuojeluskunnan urheilukilpailuja kesäisin ja talvisin. Esimerkiksi sotilaspoika Kalervo Junttila (1927-2014) oli ollut kohtalainen pikamatkojen juoksija. Hänen kanssaan lähes samanikäinen sotilaspoika Teuvo Saksio oli ollut ykköspoikia, raketin nopeudella kiitäviä juoksijapoikia. Siellä oli ollut myös hyviä keihäänheittäjiä. Esimerkiksi sotilaspoika Mauno Junttila (1930-1976) oli ollut kohtalainen hiihtäjä. Temmesläistenkin suojeluskuntakilpailuista oli silloisen tavan mukaan ollut tulosluetteloita oululaisessa sanomalehti Kalevassa.

Suomalaista sinivalkoista itsetuntoa kohottavaa valistustoimintaa, urheiluhenkeä, raittiuden ihannointia, raittiuuteen kasvatusta oli ollut paljon suojeluskunnissa. Kulttuuriharrastukset eri muodoissaan olivat olleet tärkeitä suojeluskunnissa.

Temmeksen suojeluskuntatalo Väinölässä oli ollut usein ohjelmallisia iltamia, tansseja, iltamatansseja ja elokuvaesityksiä. Siellä oli ollut usein valistustilaisuuksia opettamaan omaan itsenäiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Olihan esimerkiksi itsenäinen Suomen tasavalta meille ennen kokematon ja tiedostamaton asia.

Esimerkiksi Temmeksen suojeluskunnan toiminnan aikana paikallissuojeluskunnan näytelmäkerholaiset olivat käyneet esiintymässä myös muulla pitäjän ulkopuolella. Samoin Temmekselle oli tehty kulttuurivierailuja suojeluskuntain harrastustoiminnan puitteissa. Esimerkiksi Junttilan Kalervon kanssa samanikäinen myöhemmin paljon valokuvausta harrastanut sotilaspoika Reino Pekkala oli myös ollut eräs Temmeksen suojeluskunnan näytelmäkerholaista.

Suojeluskunnat uudelleen

On esiintynyt esityksiä ja kirjoituksiakin, että meille pitäisi perustaa suojeluskunnat uudelleen. Perustettaisiin niitä samanlaisina, kuin olivat syksyllä1944 lakkautetut. Perustamalla perustamiset ehkä kävisivät. Olivathan esimerkiksi vuoden 1918 vapaussodan aikaiset paikallissuojeluskunnat olleet perustamalla perustettuja. Temmeksen 18.2.1918 perustettu suojeluskunta oli perustettu uuden Oulun seutujen voimatekijän Oulun suojeluskunnan kehoituksesta. Se järjesteli valkoisten alueita.

Vaikeaa on kylläkin koko suojeluskuntajärjestöä mieltää perustetuksi. Kansanliike se nähtävästi oli ollut. Se syntyi silloisesta yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta.

Suojeluskuntain näkyvin ja tärkein toiminta-ajatus niiden alkuaikoina oli ollut Suomen itsenäistymiseen painottaminen. Päästä irti Venäjästä. Päästä itsenäiseksi sinivalkoiseksi Suomenmaaksi. Itsenäisyys tuli ajankohtaiseksi ja mahdolliseksi ikuiseksi mielletyn keisarivallan kukistuessa, pääättyessä Venäjällä. Silloin, meille suomalaisille tuli ainutkertainen mahdollisuus itsenäistyä mahtavasta Venäjästä.

Se saattaa ehkä ihmetyttää joitakin, että nytkö sitten perustaa suojeluskuntia, joiden sijoituspaikkoina olisi EU Suomi? Vanhan ajan suojeluskuntamme olivat väriltään sinivalkoisia. Ne olivat omintakeisen sinivalkoisen suomalaisuuden, suomalaisen kulttuurin kannattajia.

Tänään monet haikailevat sotilasliitto Natoon. Ei sitä voi mieltää sinivalkoiseksi rauhaa rakastavaksi rauhanliikkeeksi, naapurimaistaan tykkääväksi. Kaikkea muuta. Vuosien 1917-1944 suojeluskunnissa arvostettiin myös rauhaa ja ystävyyttä maiden kesken, sunnuntaisten suojeluskuntalaisen aseleikkien välissä. Toisinaan ne muistuttivat kukkaislasten rauhanliikkeitä. Vaikka, suojeluskuntajärjestö oli juuriltaan ja olemukseltaan asellinen maanpuolustusjärjestö. Olemme tänään äänestäneet itsemme Euroopan unioiniin. Ei sitäkään voi juuri pitää sinivalkoisena suomalaiskansallisena pohjana perustettavalle sinivalkoiselle suojeluskunnalle.

Lähteitä:

http://suom.webs.com/

http://www.tiede.fi/keskustelu/26626/ketju/etninen_puhdistus_suomessa_1918

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viipurin_puhdistus_1918

http://www.histdoc.net/historia/1917-18/86_1.html

http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/teema14.htm

http://maukkeliini.suntuubi.com/

http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/perinnejoukot/Suomen%204%20Oulun%20tarkkampujapataljoona.htm

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13789039/1918-rutsinkielisten-tekema-etninen-puhdistus

http://www.helsinginsotasurmat.fi/?page_id=33

http://www.sci.fi/~eiry/suomhist.html


Sotakoiratarinaa

Posted on

FM Mauri Junttila

Sotakoirain historian voi uskoa olevan hyvin vanhan. Se saattaa ehkä alkaa jo niiltä ajoilta, kun susi alkoi kesyyntyä ihmisten seuraan? Siitä kehittyi tuntemamme koira.

Muinaisilla roomalaisilla oli ollut sotakoiria, kun laajensivat Rooman valtakuntaa, ja kun pitivät sen suruutta yllä ja voimissaan. Heillä oli ollut koirista muodostettuja taistelukoiraosastoja. Nämä koiralaumat olivat käyneet sumeilematta vihollisten kimppuun vain muutamien koiraohjaajien toimittamina. Roomalaissotilaiden olikin sitten ollut helppo koiralauman jäljiltä surmata hädissään, kauhuissaan olleita sekä pahoin haavoittuneita, koirien raatelemia vihollisia.

Taidemaalari Akseli Gallen-Kallela maalasi maalauksiaan Kalevalan muinaistarujen pohjalta. Eräässä niissä on kuvattu ”Kullervon sotaanlähtö”. Netistä löytyy parikin kyseiseen asiaan liittyvää maalausta. Toisessa Kullervon kookas koira kulkee vasemmalla puolella hiukan sotaratsun jäljessä (v.1901). Toisessa maalauksessa koira kulkee hiukan Kullervo soturin hevosen edellä oikealla puolella. Kalevalan tarujen Kullervon suurikokoisen koiran voi ajatella olleen Suomen pystykorvan kantaisän? Se näyttää maalauksissa kovin kookkaalta. Taiteilijan ilmaisutapa saattoi vaikuttaa?

Jo, melko kehittyneen valokuvauksen aikaan käydyssä 1. maailmansodassa sotakoirien käyttö oli ollut sangen yleistä. Sotakoiria oli käytetty esimerkiksi viestinviejinä yksiköiden välillä. Joidenkin vanhojen valokuvien mukaan sotakoiria oli toiminut jopa vetojuhtina kuljettamassa haavoittuneita pienillä kookkaan koiran vetämillä kärryillä. Myös 1. maailmansodan aikana oli koirain ylivertaista kuuloa ja muita aisteja hyödynnetty esimerkiksi vartiointi tehtävissä.

Toisen maailmansodan aikana Tyynenmerensodasta tuli katkera ja kova sekä pitkäaikainen vaiva USA:n armeijalle. Japanilaiset sotilaat pureutuivat tiukasti kiinni Tyynenmeren viidakkoisille saarille. USA päätti alkaa käyttää siellä sotatoimissaan apunaan koiria. Sotakoirat löysivät ylivertaisten aistiensa avulla japanilaiset viholliset saarten läpipääsemättömistä viidakkoryteiköistä.

Yhdysvaltain armeijan varuskuntiin ”kutsuttiin palvelukseen” suuret määrät tavallisia kotikoiria koulutettaviksi sotakoiriksi. Niinä aikoina oli ollut yleistä ajattelua, että vain schäfer eli saksanpaimenkoira on vain käypä sotakoiraksi sotilastehtäviin. Mutta, USA:n armeija värväsi sotapalvelukseen sotakoirikseen myös lemmikkejä, kotikoiria rotuun katsomatta. Tyynenmerensodan päätyttyä armeijan riveihin värvätyt sotakoirat kotiutettiin. Osa sotakoirista palasi koteihinsa entisiin lemmikin rooleihinsa.

Suomalaiset joutuivat käymään II maailmansodan aikana talvisodan, jatkosodan ja Lapinsodan. Niihin viitaten jälkikäteen pututtiin ”viidestä sodan vuodesta”. Suomen puolustusvoimilla oli ollut noissa sodissa mukana jonkin verran sotakoiria.

Se oli ollut korsuissa eläneille etulinjojen miehille mieluisaa, jos yksikköön oli saatu sotakoira koiraohjaajineen. Se oli tavallisesti tarkoittanut muutamien rauhallisten öisten tuntien nukkumista ja lepoa, kun voitiin luottaa sotakoiran ylivertaisiin kuulo-ja muihin aisteihin.

Suomen viime sodissa oli mukana ollut paljon maaseudun miehiä asevelvollisina. Olihan Suomi niinä aikoina ollut pääelinkeinoltaan vahvasti maa-ja metsätaloudesta elänyt maa. Monilla rintamamiehillä oli ollut kokemusta koirista kodin perintönä. Tyrnäväläisistä Suomen viime sodissa koiraohjaanina toimineista voi mainita esimerkkinä tyrnävänkyläläisen Olavi Markuksen ja keskikyläläisen Pauli Kytösen.

Se oli ollut myös koiraohjaajalle turvallista olla kuulovartiossa sotakoiran kanssa. Vihollis puna-armeijalla oli ollut runsaasti hyväkuntoisia ammattimiehiä esimerkiksi vanginsieppauksiin. Muutaman kerran etulinjan yksinäinen vartiomies oli siepattu vangiksi. Isketty pökkyrään, tajuttomasti ja sitten viety Neuvostoliittoon sotavangiksi.

Sotakoira oli ollut vahva turva yksinäiselle vartiomiehelle. Eräs entinen rintamamies sanoi leikisti koirastaan: ”Se kuuli jo, kun olivat lähdössä Moskovasta”. Sitä osasi olla varuillaan siihen, että vartiopaikalle voi tulla vanginsieppaajia. Sitä osasi silloin esittää konepistoolilla tulisen vastalauseen Neuvostoliittoon hakijoille.

Oulun Hiukkavaarassa oli aikoinaan varuskunta. Siellä oli melkoisesti sotakoiriakin. Esimerkiksi syksyllä 1965 asevelvollisiksi määrättyjen ja syksyllä 1966 kotiutettujen asevelvollisten porukat konttasivat kinoksissa, kovissa pakkasissa Pajulanpeltojen peltojen reunaa ohi koiratarhan. Lienevätkö sotakoirien ohjaajat ärsyttäneet tahallaan niitä? Sotakoirat pitivät tosi kovaa ääntä ja hyppivät raivoissaan koiratarhojensa verkkoaitoja vasten. Se ihan pelotti kontata ja ryömiä koiratarhan ohi.

Vanhojen valokuvien perusteella saa vaikutelman, että armeijamme käytti sotakoirina vain schäfereitä. Nähtävästi kyseiseen käytäntöön olivat vaikuttaneet omat painavat syynsä? Saksanpaimenkoira, sakemanni on esimerkisi hyväoppinen, viisas. Se on uskollinen sekä helposti koulutettava. Kavereilleen, tutuilleen se on lempeä. Se on kooltaan omissa miehissä luottamusta herättävä ja vihollisissa pelkoa herättävä.

Schäfer ei ollut keskikokoisen koiran koostaan huolimatta mikään rohmuruokainen. Sangen vähällä se pärjäsi. Terve se myös oli. Linjoilla meni miinoihin isompia ja pienempiä eläimiä. Se saattoi syödä lähes mädäntynyttä – sairastumatta. Se oli kuin konsanaan haaskansyöjä. Se saattoi myös syödä muun korsuporukan kanssa, jonkun rintamamiehen poimimista marjoista keitettyä marjapuuroa.

Muutamien kymmenien vuosien ajan palvelu-/työkoirina on toiminut myös muitakin kuin sakemanneja. Poliisilla on nykyisin usein belgianpaimenkoiria. Tullilaitoksella on labradorinnoutajia. Sokean opaskoirana on usein labradorinnoutaja.

Lähteitä:

http://historianet.fi/esben-sylvest/sotakoirat-taistelivat-eturintamassa

http://yle.fi/vintti/yle.fi/tv1/juttuarkisto/dokumentit/historiaa-tyynenmeren-sotakoirat.html

https://www.raja.fi/rmvk/koiratoiminta/historia

http://www.kennelliitto.fi/koirat/sankarikoirar

https://www.youtube.com/watch?v=ReX9YNj8Su0

https://www.youtube.com/watch?v=NsBi0PehfAM

Sotakoirakoululaisia ruokajonossa - siellä jossakin

Sotakoirakoululaisia ruokajonossa – siellä jossakin

 

vauhdikas kuva 1. maailmansodan saksalaisesta sotakoirasta

vauhdikas kuva 1. maailmansodan saksalaisesta sotakoirasta

Kullervon sotaanlähtö / (A. Gallen-Kallela 1901)

Kullervon sotaanlähtö / (A. Gallen-Kallela 1901)


Suomen historian tapahtumia

Posted on

FM Mauri Junttila

Suomi joutui mukaan 2. mailmansotaan. Taisteltiin talvisota (30.11.1939-13.4.1940) Neuvostoliittoa vastaan. Lyhyen välirauhan jälkeen seurasi jatkosota. Sitten oli vielä lokakuun alusta 1944 alkanut Lapinsota, jossa entiset aseveljet olivat vastakkain.

Kauan kestänyt toinen maailmansota päättyi monien entisten vihollisten aselepoihin, ystävyyden kädenlyönteihin ja rauhoihin. Toisen maailmansodan pahin riitapukari natsi-Saksa lakkasi olemasta. Suomikin pääsi aselepojen ja rauhain myötä irti viisi vuotta maatamme raastaneesta julmasta sotien kurimuksista. Suomen sodat sodittiin suurin kustannuksin ja suurin ihmismenetyksin. Suomi kylläkin jäi itsenäiseksi, mutta runneltuna. Suomi menetti paljon maapinta-alaansa sotien alueluovutusten takia.

Kansalaisten oli pitkien sotavuosien jälkeen opeteltava rauhanajan elämään. Sekä, sen mukana tulleeseeen uuteen yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Maailmansotaa seurasivat suuret yhteiskunnalliset murrokset ja muutokset myös Suomessa. Tuossa uudessa tilanteessa konkreettisimmiksi ja kiireellisimmiksi sekä näkyviksi asioiksi nousivat lukuisain evakoiden sekä entisten rintamamiesten, sotaveteraanien asuttaminen ja sijoittaminen yhteiskuntaan. Merkittävä ja kallis asia jatkosodan jälkeen oli sotakorvauksien maksamiset sodan voittajalle Neuvostoliitolle.

Sodissa hävittyjen, menetettyjen suurten maa-alueiden ihmiset olivat olleet etupäässä maataloudesta toimeentulonsa saaneita maanviljelijöitä. Heille pyrittiin järjestämään menetettyjen maatilojen tilalle uudet maatilat. Vuoden 1945 maanhankintalailla ja asuttamisen toimin luotiin noin 150 000 uutta viljely-, rintamamiestilaa ja – tonttia.

Sotien aikaista ja myöhempää monien uusien maatilojen perustamista asumattomiin metsiin, – erämaihin, on myöhemmin arvosteltu jälkiviisaasti kuin virheliikkeenä. Tuohon aikaan Euroopassa maatilojen lukumäärä oli jo laskussa yhteiskunnallisten rakennemuutoksien, kaupungistumisen sekä teollistumisen myötä. Monet ns. ”kylmät tilat” osoittautuvat aikaa myöten elinkelvottomiksi. Asutuspolitikan perusteluissa oli ehkä ollut korostunut liikaa toiminnan sosiaalinen puoli.

Suomessa saattoivat erilaiset vaihtoehdot olla vähissä niissä sodan jälkeisissä oloissa? Ajankohtaisia olivat siirtolaiskysymys, rintamamiehille, sotaindvalineille ja –leskille annettujen lupausten lunastaminen. Ne saattoivat niinä aikoina olla yhteiskuntarauhan turvaamiseksi sangen tärkeää toimintaa? Konkreettinen asia kokea oli myös kauan jatkunut kova elintarvikepula maasamme. Monet pika-asutustilalliset saivat revittyä maapaloiltaan elantonsa. Olihan se ollut suuri apu niinä elintarvikepulan aikoina.

Suomi tarvitsi kovasti puuta metsistään myyntiin ulkomaille. Sillä he saivat arvokasta ulkomaanvaluuttaa. Suomalaiset saivat ostaa vientipuullaan materiaalia, tavaraa esimerkiksi sotakorvausteollisuuden tarpeisiin. Monet, entisten asumattomien erämaitten, korpien kylmien tilojen isännät olivat nyt hevosineen kipeästi tarvittavaa metsätyövoimaa.

Tuon ajan asutuspolitiikka toi toteutettuna metsäteollisuuden tarvitsemia puiden kaato- ja ajomiehiä syrjäseuduille, laajoille metsäisille sydänmaille. Metsätyöt olivat vielä 1960-luvulla pääosin ihmis-ja hevostyövoimalla tehtyjä töitä.

Voimakas asunto-/viljelytilojen perustaminen elävöitti maaseutua. Toiminnan myötä kohosi jopa uusia pieniä kyliä asumattomiin korpiin. Ne tarvitsivat maanteitä, viemäröintejä, kansakouluja ja kyläkauppoja. Maataloustuoitteiden ylituotanto tuli ongelmaksi ja rasitteeksi aikanaan, vasta 1960-luvulla. Syrjäkylien uusien talojen isännät hankkivat traktoreita tehoviljelykseen. Samalla paljon peltojen tuotteita kuluttaneet hevoset vähenivät. Se myös toi osaltaan maataloustuotteiden ylituotantoa.

Noissa sodanjälkeisissä maaseudun eteenpäin menon tunnelmissa tapahtui paljon ja monenmoista näkyvää, uutta. Esimerkiksi 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa maaseudulle perustettiin noin 1000 uutta myymälää vuodessa.

J.K. Paasikiven presidenttikausi 1946-56 oli ollut taloudellisen toipumisen aikaa Suomessa. Sotakorvaukset Suomi maksoi NL:lle syyskuuhun 1952 mennessä. Ne koostuivat etupäässä NL:n omassa jälleenrakennuksessa tarvitsemista laivoista, koneista ja laitteista.

Yleensä talouden nähtiin lähtevän toipumaan nopeasti kaikilla tuotannon alueilla. Teollisuuden tuotanto ylitti jo vuonna 1946 sotaa edeltäneen tason. Sotakorvauksien myötä kehittyntyt raskasmetalliteollisuus pärjäsi uudistuneesta suomalaisesta teollisuudesta parhaiten. Maataloudessa saavutettiin vuonna 1950 sotaa edeltänyt taso.

Puoluepolitiikka alkoi elpyä Suomessa erityisen nopeaan jopa ensimmäisenä sotaan osallistuneista maista. Eduskuntavaalit olivat olleet jo 17.-18.3.1945, kun liittoutuneet ja Neuvostoliitto vasta lähestyivät luhistuvan natsi-Saksan ydinalueita. Suomalaisilla asevelvollisilla Suomen Lapissa oli niinä aikoina vielä ollut muutama saksalainen sotilas karkoitettavana. Vimeinen saksalainen sotilas poistui Suomesta, Kilpisjärveltä kohden Jäämerta 27.4.1945.

Vaalit toivat mukanaan kommunistit suomalaiseen puoluepolitiikkaan.Heidän toimintansa oli ollut kiellettyä ennen sotaa ja sodan aikana.Kommunistit käyttivät järjestönään Suomen kansan demokraattista liittoa eli SKDL:ää. Heille vaalit olivat menestys. He saivat noin neljänneksen eduskunta paikoista. Kolme suurinta puoluetta muodostivat hallituksen J.K. Paasikiven johdolla. Paasikiven hallitus nimitettiin 17.4.1945. Hallitus alkoi toteuttaa NL:n asettamien rauhanehtojen toteuttamista ja muutenkin saattaa maa jaloilleen pitkän sotien periodin jälkeen.

Niille ajoille pohjautuu myös uusi ulkopolitiikka – uudessa maailmanjärjestyksessä. Politiikka sai nimekseen Paasikiven – linja. Sillä oli ollut 172 kansanedustajan tuki takanaan. Hän onnistui tavoitteessaan luoda uusi ulkopolitiikka päästen samalla luottamuksellisiin suhteisiin ja yhteistoimintaan valvontakomission kanssa.

II maailmansodan jälkeen suomalaista yhteiskuntarauhaa häirinneitä asioita olivat olleet asekätkentäjutut sekä sotasyyllisyysoikeudenkäynnit. Lakot saattoivat muodostua väkivaltaisiksi, kuten oli ollut uittotyömiesten lakkoilut Kemissä. Uskottavasti ankara elintarvikepula jonottamisineen ärsytti osaltaan myös ihmisiä sodan jälkeen.

SKDL:n voimakas nousu ja agressiivinen, uhmakas esiintyminen toi monenlaisia uhkakuvia, pelättiin jopa kommunistien vallankaappausta. SKDL:llä oli ollut neuvostoliittolaisten tuki takanaaan. Se nähtävästi nosti heille voimakasta uhmaa.

Sodan voittajat puuttuivat Suomen sisäisiin asioihin. He esimerkiksi määräsivät lakkautettaviksi järjestöt, joilla oli ollut fasistisia tunnusmerkkejä kuten asepuku ja aseet. Suojeluskunnat tulivat siten lakkautettavien listalle. Lakkauttamiseen vaikutti ehkä myös, että kotiutettavia sotilaita voitiin siirtää suojeluskuntiin alajärjestöiksi. Ne olisivat siten voineet, millä hetkellä hyvänsä olla valmiina tarttumaan aseisiin. Samoin lakkautettiin lottajärjestöt, Suomen aseveljien liitto, IKL isänmaallinen kansanliike ja AKS akateeminen Karjala seura, kun ne eivät sijoittuneet liittouneitten ajattelemain, mieltämäin rauhanehtojen kuvaan.

Sotien kaudella kansa oli joutunut elämään ”kortilla”. Elintarvikkeiden niukkuus pakotti säännöstelyyn. Vuonna 1948 lähes puolet elintarvikkeista oli vapautettu säännöstelystä. Maaliskuussa 1954 loppui viimeistenkin kuten kahvin, sokerin, riisin ja marganriinin säännöstely.

Helsingin olympialaiset 19.7-3.8.1952 toivat mukanaan 71 kansakuntaa ja noin 6000 urheilijaa. Mukanaan he toivat myös erilaisten säilykkeiden paljouden, Coca-Colan, purukumin ja Aku Ankan.

Ihmisten pukeutumisessa alkoi olla paljon lisää läntisiä piirteitä nylonin ja terylenin avulla. Asepukumainen pukeutuminen, mikä oli varhaisemmin ollut tyypillistä länsimaisille fasisteille, alkoi siirtyä sosialistimaiden tunnusmerkeiksi. Selvimmät esimerkit siitä löytyivät kommunistien Kiinasta, jonkin verran Neuvostoliitosta ja muutamista Afrikan uusista sosialistimaista.

Maailmalla alkoi niin sanottu kylmän sodan kausi natsi-Saksan miehittämisen ja jakamisen myötä. Maailmakin alkoi jakaantua yhä selvemmin kahteen leiriin Itään ja Länteen. Aikaperiodia sanottiin myös kaksinapaisen maailmanjärjestyksen ajaksi. Sen toinen napa oli Washingtonissa ja toinen Moskovassa. Sittemmin 1950-luvun alussa erimielisyydet riistäytyivät sodaksi Korean niemimaalla, vihan juuret kumpusivat merkittävästi erilaisista maailmankatsomuksista.

Suomi oli tavallaan kahden erilaisen maailman välissä – idän ja lännen. Niillä olivat jyrkät toisistaan eroavat näkemykset. Niitä ohjailtiin kahden suuren keskuksesta ”maailman navoista”.

Tuohon napojen väliin sijoittuvalla politiikalla arveli silloinen pääministeri U. K. Kekkonen Suomen voivan hyötyä. Hän otti puolueettomuuden Suomen ulkopolitiikan tavoitteeksi. Vuoden 1952 ”pyjamantaskupuheellaan” hän oli avannut länteen selittäen, että puolueettomuusliitto Skandinavian kanssa on kuin jatke YYA-sopimukselle, joka oli ollut Neuvostoliiton kanssa solmittu tärkeä sopimus.

Lähteitä:

Lauri Haataja, Jälleenrakentava Suomi, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg WSOY, Porvoo 1988.

Hentilä 2000 Seppo Hentilä, Itsenäisyydestä jatkosodan päättymiseen, Suomen poliittinen historia 1809–1999. Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi, WSOY, Juva 2000.

Jakobson 1999 Max Jakobson, Väkivallan vuodet, 20 vuosisadan tilinpäätös. Otava, Keuruu 1999.

Laine 1988 Antti Laine, Suomi sodassa, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg WSOY, Porvoo 1988.

Meinander 1999 Henrik Meinander, Tasavallan tiellä, Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. Helsinki 1999.

Nevakivi 2000 Jukka Nevakivi, Jatkosodasta nykypäivään vv. 1944–1999, Suomen poliittinen historia. Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi. WSOY, Juva 2000.

Salokangas 1988 Raimo Salokangas, Itsenäinen tasavalta, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg, WSOY, Porvoo 1988.