Savottatarinaa

Posted on

FM Mauri Junttila

Paljon palasi metsätyömiehiä takaisin savotoille jouluilta useiden vuosikymmenten ajan metsätöiden kultaisella vuosisadalla 1900. He olivat viettäneet joulun kotonaan.

Mukavampi oli savottamiesten viettää joulu kotiväen parissa kuin vieraitten kanssa savottakämpillä. Merkittävää oli ollut myös täydentää omia ja hevosen muonavaroja kotoa ”joululomalla”. Usein oli lähdetty savottaan loka-, marraskuiden vaihteissa, kun alkoi jo olla lunta ja pakkasia. Silloin mukaan otetut muonavarat alkoivat olla jo syöty ennnen joulua.

Hevosten ruokatäydennysten hankinta oli siis ollut eräs tärkeä syy monien savottamiesten joululomaan. Oli vanhan ajan suurilla savotoilla ollut heinän ja kauran välitystä, mutta siksikin kuljettaa niitä kotoa, koska monien savottamiesten kotona kasvatettiin heinää ja kauraa kuin ansiomielessä.

Hevosten kanssa metsätöissä kulkeneet olivat pääasiassa olleet pienten maatalojen isäntiä. Kun, miehet lähtivät savottaan, niin usein sinne lähti myös talon ainoa työhevonen. Eli tärkeä työjuhtakin oli poissa kotoa.

Savottamiesten kodeissa oli ollut lypsylehmiä – ja muuta karjaa. “Joululoman” aikana siirrettiin talon niityiltä heinää ja olkea kotiin navettalatoon. Miehet ajoivat joululoman aikana myös karjanlantaa karjasuojien tunkioista pelloille. Osa miehistä ajoi joululoman aikana polttopuita kotirantteelle tai puuliiteriin kotona olevien lämmittää pirttiä ja saunaa sekä kuumentaa karjasuojassa tarvittavia pesu – ja muita vesiä. Karjanhoitotyössä kotona kului päivän mittaan paljon lämmintä ja kuumaa vettä pesuun sekä karjan ruokintaan.

Savotoilla oli ollut suurten puutavara- ja metsäyhtiöiden puolesta kämppiä savottaemäntineen. Heillä oli ollut valmiin ruuan ja kahvin myyntiä savottamiehille. Mutta, monet savottamiehet kuljettivat myös kotiruokaa, suolakalaa, leipää, lihaa, kahvia, sokeria, voita sekä suolaa kotikonnuiltaan.

Kivaa voi uskoa olleen savottamiehen ottaa mukaan kotoa lähtiessä jouluilta savottaan myös vasta paistettuja ohrarieskoja, nisuja sekä joulukinkun loppuja. Kotona pirtin orressa kuivattuja ruisreikäleipiä kului myös. Niitä saattoi paloitella myös hevoselle herkkupaloiksi. Kotoa viemisistä tuli hiukan lisäpainoa hevosen heinä-/ kaurarekeen joululta savottakämpille palattaessa.

Savotoita oli ollut kovin eri kokoisia. Oli ollut satojen hevosten ja tuhansien miesten suuria metsätyömaita. Oli ollut pienempiä savotoita, joissa yövyttiin ja ruokailtiin vuokralaisina hakkuualueen seudun maataloissa. Hevoset asuivat yönsä talon tallissa.

Oli myös ollut tosi pieniä lyhytaikaisia savotoita. Niiden muutamat hevoset ja miehet asuivat jopa vaatimattomissa paljolla lumella suojatuissa risu-ja havumajoissa. Tai oli rakennettu vaatimaton kämppä hirsistä jonkinmoisella tulisijalla, missä voitiin valmistaa ruokaa ja keittää kahvia, kuivattaa työvaatteita, kenkiä ja peseytyäkin.

Eräitä virstanpylväitä metsöiden suhteen

Suomi eli ennen metsistä. Sahoja alkoi nousta höyryvoiman keksimisen ja – käyttöönoton myötä 1700-luvulta lähien. Paljon oli sahattu puuta vesivoimalla. Vesivoiman käyttöön soveltuvia pieniä puroja oli ennen ollut hyvin paljon.

Suomen siirtyessä ns. Suomen sodan (vv. 1808-1809) jälkeen Venäjän autonomiaksi muutoksia metsätöiden lisääntymisissä oli ollut silloinkin. Töitä metsätyömiehille ja ajomiehille tuli uusissa suomalaisissa autonomian oloissa. Sahatavaraa sahattiin lisää muutamilla uusilla juuri perustetuilla sahoilla. Puun ulkomaankauppa lisääntyi autonomiassamme.

Sahoja perustettiin vesistöjen varsille. Esimerkiksi Kotkan ja suuren Kymijoen asema puumarkkinoilla lisääntyi. Suomen monet joet, vesistöt olivat likietuisia, käypiä paikkoja sahatavaran kuljettamiseen ja vesivoimalla tapahtuviin puiden sahaamisiin. Jokien suilla oli usein hyviä satamapaikkoja.

Suomessa alettiin kohta autonomian alkuajoilta rakentaa entisten pimeiden, mustien, ikkunattomien savupirttien ja – tupien tilalle savuhormistoilla ja tulisijoilla sekä ikkunoilla varustettuja uudemmanmallisia asuintaloja. Niiden rakennuspuiden hankinnassa olivat metästyömiehet ja savottahevoset olleet edelleen tarpeen. Esimerkiksi Ylitemmeksen Sillankorvaan rakensivat uuden asuintalon kohta Suomen sodalta. Asuinrakennus oli nähtävästi ollut Suomen sodan aikaan seikkailuja kokeneen Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttilan (vv.1790-1856) aikaansaannosta.

Suomen sota (vv. 1808-1809) ei juuri tuhonnut eikä hävittänyt asuinympäristöjämme. Jopa, taistelutantereet säilyivät lähes sellaisinaan. Niinä vanhoina aikoina oli vain tullut eteen aika alkaa uudistaa maaseudun rakennuskantaa ja ehostaa ulkoista ilmettä. Alettiin siis mennä elämässä eteenpäin. Matkattiin pois mustien, pimeiden savutupien ja – pirttien ajasta.

Saimaan kanavan 1. rakentaminen vuonna 1856 oli muuttanut valtavasti silloista maailmaa ja maailmankuvaa laajasti erityisesti itä – Suomessa. Saimaan kanava virtaa Lappeenrannan kautta Suomenlahdelle. Se elävöitti puutavarakauppaa kanavan varsilla ja kauempana. Metsätöitä tehtiin paljon suuressa Savonmaassa seudun valtavien metsien puurikkauksien takia. Sitä tehtiin lisääntyvästi heti Saimaankanavan rakentamisesta lähtien.

Saimaalla ja – kanavassa seilasi höyryvoimalla kulkeneita tervalla maalattuja mustia lotjia suurin määrin. Ne seilasivat siellä raskaissa parru – ja puutavaralasteissa. Tai voimakkaat höyryhinaajat vetivät perässään valtavia puulauttoja. Monet niistä olivat saaneet myös Päijänteen puuta kuljetettavakseen Saimaan kanavan kautta.

Oulussa oli elänyt vanhaan aikaan puuhakas teollisuusmies Johan G. Bergbom (vv. 1818-1893). Hän oli aikanaan ollut myös iso laivanrakentaja. Hän oli perustanut ulkomaille paljon sahanneen Pateniemen sahan vuonna 1873. Pateniemeen oli tullut puuta sisämaasta Kiiminkijokea myöten. Puuta oli kuljettu Varjakan ja Pateniemen sekä Oulun sahoille myös meriteitse Iijoelta, Kemijoelta ja Oulujoelta.

Rataverkon laajentuminen Suomessa elävöitti paljon sahateollisuuttamme. Metsien hyödyntämisen ansiosta töitä tuli taas tuhansille ja taas tuhansille Suomen metsureille ja hevosille. Savon rata alkoi elävöittää ja työllistää Savonmaata vuodesta 1889 lähtien. Helsingistä lähtevä Pohjanmaan rata tuli valmiiksi Seinäjoelta Ouluun vuonna 1885.

Aika 1. maailmansodan jälkeen oli ollut eräs terävä piikki sahateollisuuden nousussa. Ja, se lisäsi edelleen metsureiden ja metsätyöhevosten tarvetta ja määrää. Puuta ja sahatavaraa oli tarvittu esimerkiksi jälleenrakennukseen 1. maailmansodan runtelemassa Euroopassa ja tarvittiin puuta ja sahatavaraa myös vapaussodan (v.1918) runnomassa Suomessa.

Jälleenrakennuskausi 2. maailmansodan jälkeen toi metsureita ja hevosia metsätöihin paljon. Metsätöissä näyttelivät silloin tärkeää osaa erämaiden uudet asukkaat eli rintamaistalojen isännät hevosineen. Voidaan sanoa, että rintamamiehet pelastivat Suomen jo toisen kerran. Ensin rintamamiehinä ja toisen kerran pokasahojen ja työhevosten kanssa rintamiestalojen isäntinä.

Metsärikkauksien Neuvostoliitto otti sotakorvauksina suomalaisilta vastaan puuta vain hyvin vähän. He halusivat metallialan tuotteita sotakorvauksina. Puu näytteli toki edelleen suurta osaa sotakorvauksissa Neuvostoliitolle. Siksi, koska saadaksemme raaka-ainemetallia ulkomailta, sitä vaihdettiin puulla. Suomalaisella puulla oli ollut rajattomasti markkinoita II maailmansodan jälkeen.

Elinkeinorakenne muuttui viime sotien jälkeen Suomessa. Olimme ennen olleet täysin maa-ja metsätaloudesta elänyt maa. Sotakorvausten maksun myötä suomalainen metalliteollisuus alkoi kehittyä ja se tuli merkittäväksi teollisuuden alaksi. Suomi muuttui entisestä maa-ja metsätalousmaasta teollisuusmaaksi.

Suuria savotoita

Vuosina 1936-1939 oli Kuolajärvellä (Salla) ollut Suomen oloissa erikoisempi suuri savotta. Siellä oli käytetty ensimmäisiä kertoja Suomessa suuria määriä kuorma-autoja tukkipuiden ja muun puutavaran siirtoon. Autoilla oli kuskattu valtavista hevosten täyttämistä välilansseista puuta edelleen Maaselän eli vedenjakakajan länsipuolelle. Sieltä puut olivat kuljetettu uittamalla Pohjanlahden pohjukkaan. Paljon niitä jäi Kemiin. Kuolajärven savotoidut seudut jäivät suureksi osaksi Neuvostoliitolle valloitusmaiksi Suomen viime sotien jälkeen.

Muutama vuosikymmen viime sotien jälkeen Suomeen alettiin suunnitella ja myös rakentaa vesivoiman lisäämiseksi ja turvaamiseksi tekojärviä vesivoimaloille vesivarastoksi. Lappiin tulivat esimerkiksi suuret Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat Kemijoen vesistön hyötyalueelle. Oulun lääniin, Pyhännän ja Pulkkilan rajoille, lähelle nelostietä rakennettiin pienempi Uljuan allas. Allasalueiden puustoa savotoitiin pois ennen altaiden vesittämistä. Ne olivat aikoinaan olleet suuria metsätyömaita.

Paljon puuhaili ennen ihmisiä metsien puiden ja puutavaran parissa. Esimerkiksi tyrnäväläinen autoilija Mauno Junttila (vv.1930-1976) ajoi vuosina 1958-1962 kuorittua paperipuuta jopa Suomussalmen rajavyöhykkeeltä Oulun Toppilan satamaan. Propsit, pöllit sieltä mustiin rahtilaivoihin ja ne lähtivät Toppilasta ulkomaille raskaissa paperipuulasteissa.

Junttilalla oli ollut ajoneuvonaan uutena hankittu vuoden 1958 mallia ollut vihreä diesel buldoggi Mersu. Siinä oli ensin ollut puusta tehty rekka. Myöhemmin rekka muuttui teräsrekaksi, missä voitiin kuljettaa puuta muuan kuutio enemmän. Autossa ei ollut esimerkiksi teliperää eikä rekassa. Melko vaatimattomilla puutavararekoilla kuljettivat siis niinä vanhoina aikoina puuta pitkiä matkoja. Samaa kokoluokkaa oli silloin ollut esimerkiksi diesel Ford Trader ja eräs diesel Thames kuorma auto.

Junttilan ajoreitillä kaukana Suomussalmella tuli kerrattain metsätiellä vastaan puusta ja piikkilangasta tehty veräjä. Varoituskyltissä varoitettiin rajavyöhykkeestä monin kielin sanoin ”Rajavyöhyke – Pääsy kielletty”. Sieltä kuului isojen koirain haukuntaa. Rajalla liikkui sekä suomalaisia että neuvostoliittolaisia rajavartijoita mukanaan ”ukkokoirain äänillä varustettuja” rajakoiria.

Niinä aikoina molempien maiden rajoilla, rajakoirina oli kookkaita jyräkkä-äänisiä sakemanneja. Kun, eräänä valkeana varhaisena kesäaamuyönä ajettiin rekalla kohden valtioiden rajaa. Sellaisena kesäaamuna, jolloin kuorma-auton jyrinä kantautui kilometrien päähän. Kuorma auton ääni valpastutti kierroksillaan olleiden rajamiestan rajakoirat haukkumaan.

Metsurit ja maanviljelivät alkoivat hankkia suurin määrin moottorisahoja ja maataloustraktoreita 1960 -luvulla. Hevoset alkoivat jäädä pois metsätöistä. Se oli vain hyvä asia. Raskaita olivat metsätyöt hevosille.

Oli ennen ollut hyvää huolta hevosista pitäneitä ja niitä hellästi ja nätisti sekä kauniisti hoitaneita, käsitelleitä hevosmiehiä. Mutta, siitä huolimatta joutivat raskaat, usein vaaralliset metsätyöt jäädä hevosilta.

Moni ihminen sai jotain rahaosuutta esimerkiksi kuoritusta paperipuukuutiosta vuonna 1960, joka lähti kaukaa itärajalta ja matkasi Toppilan satamaan. Propsia, pölliä varten kaadettiin ensin puu ja se tehtiin paperipuuksi Suomussalmella lähes rajavyöhykkeellä.

Tarinani paperipuut hakattiin siellä valtion metsistä. Ns. kantoraha meni siis valtiolle. Paperipuut sahasi ja kuljetti lähiseudulla asunut ahkera hevosen ja moottorisahan omistanut rintamamiestalon isäntä. Hän kävi savotoimassa palstallaan kotoaan käsin. Hän vietti viikon kerrallaan hakkuutyömaallaan, asuen jostain syystä sinne jääneissä asuttavissa puuparakeissa hevosen ja koiransa kanssa.

Mies oli ottanut mukaansa yhden miehen savottaansa ruokaa itselleen ja koiralle sekä heinää, kaurajauhoja ja olkea hevoselle. Hän oli ottanut mukaansa myös kahvia, sokeria, suolaa ja lisäksi kesällä poimimiaan metsämarjoja sekä kaupasta ostettuja sekahedelmiä, rusinoita ja luumuja keittää iltaisin sekahedelmäkeitto kamiinan päällä. Koira oli mukana kaveriksi hänelle ja välillä kaverina hevosella. Esimerkiksi, kun hän ahkeroi kiivaassa työntouhussa ja kovassa työntahdissa paksuissa lumikinoksissa lyhyen talvipäivän takia paljon aamu-, iltahämärissä moottorisahansa kanssa puita kaataen. Silloin, miehen koira ja hevonen viettivät keskenään turvallista laatuaikaa tallin turvassa “leppäilen”. Ei ollut pelkoa niiden jäädä kaatuvien puiden ruhjomiksi tai vahingoittamiksi.

Oli hänellä hyvällä ampujalla mukana myös metsästysluodikko. Hän ampui silloin tällöin metson ja/tai teeren, joita ruokaili työmaa-alueen puissa. Linnut eivät isommin piitanneet valtakuntain rajoista, vaan lensivät niiden yli tärkeimpänä lentää päivittäisiä ruokailumatkojaan.

Metsäkanalintuja hän vei joitakin mukanaan kotiinsa viikonloppureissuillaan. Niistä sai höyheniä tyynyihin ja lihaa. Voitiin pyydetyillä metsälinnuilla vaihtaa myös paikallisista kaupoista ostettavaa – moottorisahan bensaakin.

Tämä entinen rintamamies sai oman osuutensa paperipuukuutioista, kun teki niitä moottorisahansa kanssa ja kuljetti ne hevosellaan kuorma-autolla liikennöitävän tien varteen. Propsit olivat käyneet mittaamassa paikallisen metsänhoitoyhdistyksen työnjohtajat. He tekivät sitä ansiotöinään paikallisessa metsänhoitoyhdistyksessä.

Pöllit olivat metrisiä ja kaksimetrisiä. Nämä olivat ajettu tien varteen kuoripäällisinä. Usein niitä kuorittiin lähes kaatopaikoilla. Tarinani isännän, Oulussa opiskeleva reipas poika oli ottanut urakakseen kuoria pöllit lomillaan. Hän kuori ne kuorimaraudalla ja laittoi metriset ja kaksimetriset nätisti omiin pinoihinsa tien reunaan. Kuoret jäivät niinä aikoina niille sijoilleen. Poika sai työpalkkansa paikalliselta metsänhoitoyhdistykseltä.

Autoilija Mauno Junttila ajoi pöllejä tien reunasta kauas Oulun Toppilan satamaan. Hän myös sai osuutensa paperipuukuutioista kuljetuspalkkioina. Pöllikuormat purettiin satamassa välillä suoraan laivojen viereen, mutta useimmin ne purettiin suuriin Toppilan sataman välivarastoihin. Satamassa saattoi olla joitakin nuorukaisia ”koksarit” kädessä odottamassa mahdollisia pöllilastien purkuja. He ottivat 5 mk työavustaan.

Toppilan satamassa oli vinhasti kiitäviä maataloustraktoreita siirtämässä pöllikuormia valtavista välivarastoista rahtilaivojen viereen. Siellä oli myös sataman työmiehiä lastaamassa rahtilaivoja. Hekin saivat osansa pöllien käsittelyistä niiden lähtiessä kauas ulkomaille. Niistäkin Suomussalmelta lähteneistä paperipuupölleistä saattoi aikanaan tulla paperia esimerkiksi belgialaisille, englantilaisille, hollantilaisille tai ranskalaille sanomalehdille.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4_Group

https:/A/fi.wikipedia.org/wiki/Sallan_autosavotta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4liitto_Osuuskunta

https://rintamamiestila.wordpress.com/

http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Teema:_Sahateollisuus

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=2080

http://www.oulu.ouka.fi/tekninen/toppilansaari/seminaari11082005/Topsaymprakprojnayttely.pdf

http://gallery.kuukuna.net/gallery3/index.php/Raskaskalustoa-merkeitt_in/album39/1413_1965

http://historia.sodankyla.fi/savotta2.htm

”http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/mikkelinpaikallishistoria/taloushistoria/elinkeinoelama/sahateollisuutta_mikkelin”historia/elinkeinoelama/sahateollisuutta_mikkelin

http://kuolajarvenkyla.nettisivu.org/etusivu/historia/suuret-autosavotat/

http://www.oravala.net/files/Kymijoen_uitto.pdf

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=4520

https://fi.wikipedia.org/wiki/Porttipahdan_tekoj%C3%A4rvi

http://www.siikalatva.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/siikalatva/embeds/siikalatvawwwstructure/15493_uljua_WEB.pdf


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

88 − 87 =